minkä ikäisenä vauva hoitoon?
Voiko n. kuukauden ikäisen vauvan jättää isoäidille hoitoon n. 6 tunniksi?
Jos esimerkiksi " lypsää" maitoa varastoon ja sitä sitten tuttipullosta.
Meillä olisi vaan noilla kieppeillä miehen kanssa meno helsinkiin ja kokonaisuudessaan matka tulisi kestämään ehkä juuri tuon 6 tuntia.
Ei minusta pitkä aika, mutta mitä te muut olette mieltä?
Aleida 31+5
p.s. tuo siis siinä tapauksessa, että vauva on perusterve, eikä ole mitään isompaa " ongelmaa" sen suhteen:)
Kommentit (27)
kun kerran on oma äiti kyseessä. Jos häneen luotat, ja vauvalle kelpaa myös pullo niin ainoa esteesi löytyy korvien välistä. Ja tietysti niistä maitoon mahdollisesti pakahtuvista tisseistä.
Vauva oli isällään pulloeväillä kolmien tuntia jo viikon vanhana, kun jouduin lähtemään imetystarvikeostoksille. Lapsen mummit ovat hoitaneet samoin heti alusta lähtien, ja jopa veljeni on selvinnyt kolmikuisen kanssa hyvin.
Minusta on hienoa, että vauvalla on ympärillään useampi luotetava hoitaja. Siitä onnellisessa asemassa olen, että vauvallemme kelpaa myös pullo, eikä se ole vaikuttanut täysimetykseen. Tuttipulloon ollaan totutettu niin, että päiväkärryttelyn jälkeiset maidot otetaan pullosta. Lypsämään en ole joutunut, sillä jo pelkkiin maidonkerääjiin saan vuorokauden aikana n. 2dl...
*******************************
Luottamussuhde useampaan kuin yhteen hoitajaan tuo myös turvallisuuden tunteen: mitä jos minulle tapahtuu jotain, enkä pääse imettämään lastani?
*******************************
Sinimari:
en vaan ihan ymmärrä, miksei vauvaa voisi jättää tutulle hoitoon ylipäätään minkään ikäisenä, varsinkin kun aika on noin lyhyt.
Meillä molemmat on olleet pienestä lähtien silloin tällöin hoidossa isovanhemmilla. Hyvien suhteiden isovanhempiin lisäksi lapsiani katsellessani ei näytä siltä, että he olisivat mitään traumoja saaneet.Nyt kun vanhempamme ovat sanoneet, että voivat ottaa koko jengin (ja erityisesti vauvan) välillä yöhoitoon, jotta saamme nukkua otamme kiitollisina tarjouksen vastaan.
Eka yö erossa vauvasta oli ainakin itselle vaikea, mutta hyvin nukuttu yö ja pirteämpi olo sen jälkeen oli sen arvoinen.
Jos et ymmärrä, kannattaa lukea aiheesta vauva ja vierastaminen.
hyvä!
Ja kiitos kaikille kommenteista!
Niin siis meille olisi miehen kanssa meno(ei siis mikään rilluttelumeno, tms. ryyppyilta), jollaista ei ole ehkä tarjolla enää uudelleen.
Toki meno ei ole ihan pakollinen ja tietenkin lapsen ehdoilla sitten mennää...jos tuntuu, että vauva ei opi pullolle tai ei voi muusta syystä jättää hoitoon, perumme tietenki menon!!
Tämän laatuisia tilaiusuuksia vai tulee niin harvoin, että sekin toki harmittaa, jos ei pääse, mutta ei meidän maailma siihen kaadu:D
Ja tuosta vierastamisesta...luulen ja ainakin toivon, ettei vauva vierastaisi ainakaan minun äitiäni, koska tuleva mummo asuu tuossa ihan parin sadan metrin päässä ja tulee luultavasti kyläilemään suunnilleen joka päivä:D
Että näin..mutta katsellaan miten asiat etenevät...eihän sitä tietty voi etukäteen sanoa millainen vauva on tulossa.
Aleida 32+5
Vierastaminen kuuluu monen lapsen normaaliin kehitys vaiheeseen, mutta ei kaikkien.
Lisäksi jos hoitaja on tuttu ja ollut paljon lapsen kanssa tekemisissä, ei usein vierastamista tule.
Mutta itse jättäisin kyllä 6vkoa vanhan lapsen 6 tunnin ajaksi hoitoon
Vauvasta toki riippuu kovin paljon, voiko joku toinen häntä hoitaa noin kuukauden ikäisenä. Tuskin vielä tuossa iässä vierastaakaan.
Mutta oma vointi on myös, se mikä vaikuttaa. Jos esim. synnytys päättyy sektioon, voi olla, että vielä kuukauden päästä ei ole riittävästi toipunut 6 h matkaan. Voi myös olla, että on vain kertakaikkiaan niin väsynyt, ettei jaksa matkustaa. Tai sitten ei edes halua, vaikka nyt haluaakin.
Mutta taisit jo todeta, että katsotte tilanteen siten, kun vauva on syntynyt. Se on todella järkevää, tilanne on silloin aivan toinen kuin nyt.
Mupsi
Evelyn sanoi:
Jos et ymmärrä, kannattaa lukea aiheesta vauva ja vierastaminen.
------
- Joo, toisaalta mä en myöskään usko (ks. Eppuliinin kommentti) että lapsi vierastaa tuttuja ihmisiä + en myöskään usko, että lapsi saa elinikäisiä traumoja jos on jäänyt hoitoon pienenä. Tällä en tarkoita sitä, että jättäisin pienen vauvan tuntemattomalle (muuta kuin pakosta esim. sairaalaan) tai pitkäksi aikaa (mitä esim. toi 6 tuntia tai 1 yö josta lapsi nukkuu suurimman osan ei mielestäni ole).
Lisäksi pidän tärkeänä, samoin kuin Zco-kirjoitti hieman myöhemmin, että lapsella on muitakin tärkeitä aikuisia kuin minä ja lapsen isä.
Ja sitä, että koko perhe voi paremmin jos vanhemmat eivät ole yliväsyneitä (esim. nukkuvat joskus koko yön putkeen) ja jos he ainakin joskus pyrkivät varaamaan keskinäistä, yhteistä aikaa (esim. katoamalla yhdessä edes hetkeksi jonnekin kahdestaan). Joo, voidaan sanoa, että näitä voidaan tehdä myöhemminkin. Pian 3 lapsen äitinä olen huomannut, että en ainakaan ole niin vahva ihminen että jaksaisin olla kuukausia/puoli vuotta/vuoden vauvan 24/7-hoitaja (+kahden muun pienen lapsen äiti) vaan jaksaakseni tarvitsen myös silloin tällöin hetken aikaa itselleni & parisuhteelleni.
:) SM
... kuukauden ikäisestä lähtien pari kertaa viikossa noin kolmeksi tunniksi kerrallaan käydäkseni kuntosalilla. Lypsin lapselle maitoa varastoon. Lapsi ja isä saivat laatuaikaa kahdestaan ja minä kullanarvoista omaa aikaa! Ja kunto kasvoi kohisten. :)