Toinen lapseni on minulle toista rakkaampi.

Ja samaan tulokseen olen tullut, että lapsen temperamentti on vaan niin erilainen kun esim. itsellä, on vaikea kestää hänen temppuilujaan ja tunnen usein jopa vihan tunteita häntä kohtaan (isompi on jo 5-vuotias).

Mutta kun tarkemmin on asiaa miettinyt, niin tässä vasta " opettelen" äitiyttä, opettelen lapsieni temperamenttieroja ja myös omiani.

Välillä kyllä säikähtää omia tunteita mitä lapsen uhmailut ja kiukut minussa herättää..



Tämä kai aika normaali kuvio. Kun toinen lapsi syntyy, niin isompi jää vähän sivummalle ja sitten alkaa isomman uhmailu, tuntuu pienempi niin ihanalta ja viattomalta ja helpolta vielä siihen verrattuna.

Meilläkin 3. tulossa ja kyllä on jos jonkinnäköistä tunnemyrskyä ilmassa harvase päivä..

Kyllä se vika on ihan teidän omassa päässä, jos ette rakasta lapsianne.

Mutta muistan, kun esikoinen oli saman ikäinen, niin silloin tunsin juuri samalla tavalla häntä kohtaan. Silti voin käsi sydämellä sanoa rakastavani heitä kaikkia yhtä paljon.

turha siitä huonoa omaatuntoa on potea

Parempi se vaan on tällaiset asiat tiedostaa ja niitä sen myötä muuttaa, kuin hampaat irvessä pitää yllä jotain superäiti-myyttiä, ja aina vain haudata omat tunteensa.

Enpä usko että tässäkään ketjussa kukaan oikeasti kohtelisi lapsiaan eriarvoisesti, aikuinen ihminen kyllä osaa hallita tekonsa, tunteet taasen ovat vaikeampia ja vaativat aikaa muuttuakseen.

T: AP.

Vierailija:

Kyllä se vika on ihan teidän omassa päässä, jos ette rakasta lapsianne.

oma äitini kuului näihin.

kannattaisiko tehdä tuolle kypsymättömyydelle jotain?

T. se joka sai tuntea nahoissaan olevansa b-luokan lapsi.

mutta tässä nyt ei ole kyse samasta asiasta. Ihmiset, jotka TIEDOSTAVAT asiat näinkin hyvin, osaavat niille myös jotain tehdä. Ikävää, että äitisi ei osannut.

6v. kehitysvammainen herkkä, kiltti, lempeä ja vähänpuhuva. toinen vajaa 4v. uhmakas, jääräpäinen, hauska, sosiaalinen, erikoinen, ainutlaatuinen, tarkkaavaisuushäiriö???

kuopus on mulle tosi tärkeä. rakastan hänen ainutlaatuista luonnetta ja puhetapaa. erillainen lapsi, mutta kuitenkin tavallinen. hänen kanssa ei ole tylsää päivää.

tunnen syyllisyyttä, kun rakastan häntä niin paljon. esikoista en tunne tuntevani niin hyvin, koska hän ei puhu kovin hyvin.

mutta kertokaa joku että minkä valinnan se Sofie joutui tekemään? ei kai se ollut se kun piti valita kumpi kahdesta lapsesta saa elää? miten päätti ja millä perusteella, ja jäikö kumpikaan henkiin?

Vierailija:

Kyllä se vika on ihan teidän omassa päässä, jos ette rakasta lapsianne.

Isompi on vauvasta asti ollut sellainen kovakourainen, jonka kanssa sylittelyhetket päätyy aina siihen, että äiti itkee. Ensin puri, kun ei vielä kuukauden ikäisenä muuhun kyennyt. Sitten kun oppi muutakin, niin on ollut sellainen huiskivainen, hakkaa ja heittelee tavaroita. Vaatii ihan kamalan kovan kurin pitämistä, ettei satuta toisia. Sellaisen kanssa on vaikea saada fyysistä läheisyyttä, kun ei tykkää silittelyistä, eikä sitä pysty pitämään sylissä, mihin ei ikinä ole pyrkinytkään muuten kuin vieraissa paikoissa turvaan.



Jotenkin tuota riehujaa ei ehdi edes rakastamaan rauhassa, kun sitä pitää koko ajan kasvattaa niin kamalasti. Mutta vaikka rakkaus on ollut tiukassa, niin olen opetellut kertomaan hänelle rakkaudestani ja tuomaan esille positiivisia asioita hänestä itsestään. Näin tehdään päivittäin, jotta rakkauden määrä kasvaisi ja ettei negatiivisuuden kierre pääsisi vallalle.



Lisäksi ajattelen, että tää lapsi on nyt työläs, mutta eiköhän se palkitse myöhemmin. Ehkä työ tuottaa tulosta esim. kouluiässä, ja silloin voi jo ollakin toisin päin, että esikoinen on helppo rakastettava ja kuopuksen kanssa tehdään töitä sitten silloin. Kuka tietää!

kuopus on sellainen halipompeli, tulee spontaanisti osoittamaan positiivisia tunteita ja on hyvin empaattinen ja sosiaalisesti taitava ja vaikka on uhmaiässä niin meillä ei juuri koskaan hänen kanssa ole sellaisia tahtojen taisteluita kuin esikoisen kanssa joka saattoi huutaa kolme varttia putkeen, hän loukkaantuu käskyistä ja alkaa parkua mutta tottelee



esikoinen on omalla tavallaan fiksu mutta kehityksessä on ongelmia ollut ja hän on paljon sulkeutuneempi luonteeltaan, häneltä saa lypsämällä lypsää mitä hänelle kuuluu ja meillä on ollut tosi kuluttavia taisteluita, eikä hän ota kovinkaan helposti onkeensa ohjeista, usein on niin ettei ota kuuleviin korviinsakaan vaikka olisi sata kertaa sanottu ja minua rassaa se että hän ei kuuntele eikä reagoi minun sanomisiini