Miten selviät arjesta monen pienen kanssa?

Alku oli helppoa. Kakkonen kun sattui olemaan "helppo-vauva". Ainakin siltä se tuntui esikoisen koliikin jälkeen. Vauva kun vain "hengaili" mukana seinäkukkasena tai kainalossa raahattavana käärönä. Kantoliinasta ei ollutkaan apua pienemmän kanssa, sillä esikoinen vaati vielä paljon kantelua ja nostelua itsekin. Onneksi toinen viihtyi sitterissä ja osasi imeä vauhdissakin rintaa.



Pahin vaihe oli sitten kun vauva oli 7-8 kuinen ja isommalla on 2v-uhma pahimmillaan. Vauvalle ei saanut kääntää selkäänsä ja sylissä olisi pitänyt olla jatkuvasti. Isompi sai tunnin-puolitoista kestäviä uhmakohtauksia. Sitten tein päätöksen, että lähden heti töihin kun vanhempainvapaa loppuu. Se oli kyllä ehdottomasti paras päätös. Mitä lähemmäksi töihin lähteminen tuli, sitä enemmän jaksoin kotona, kun tiesin että rankkoja päiviä ei enää tarvitse kauaa jaksaa. Toisaalta uhmakohtauksetkin rauhoittuivat ja pienempi alkoi jo viihtyä hetken leikkienkin.



Kotiin palkattiin hoitaja täyspäiväisesti ja itse menin osa-aikaisesti töihin. Nyt nautin töissä, kun todellakin pääsee helpommalla ja sitten taas jaksaa illalla olla kotona lasten kanssa kun on saanut ladata akut töissä "aikuisten" jutuissa, paikassa jossa saa myös muiden arvostusta. Vapaapäivinä jolloin meillä on hoitaja kotona, hoidan isommat kauppareissut ja pääsen harrastamaan. Näin meillä on sitten miehenkin kanssa enemmän yhteisiä iltoja jolloin molemmat vanhemmat ovat kotona. Mies osallistuu enemmän kotitöihin, eikä ajattele että kotityöt kuuluvat sille, kuka saa siitä "palkkaa" (siis vanhempainrahaa).



Mutta sen rankan ajan pelastukset olivat meillä:

- Tiukat rutiinit. myös kotitöistä!

- vauvan unikoulu ja päiväunien ajoittaminen samaan aikaan.

- Ulkoilu 2 kertaa päivässä.

- Vauvan villainen kapaloliina "Uniliina", johon vauva kietaistiin vain nukkumaan ulos. EI tarvinnut tumppuja tai sukkia ja vauva villaliinaan käärittynä suoraan makuupussin sisään ja vaunuihin. Säästi pukemisurakalta.

- Iltapesut suihkussa. Esikoinen istui suihkussa jakkaran päällä tyytyväisenä sillävälin kun nukutin ja imetin vauvan makuuhuoneessa, jossa näköyhteys suihkuun. Sitten sain rauhassa keskittyä vanhempaan kun vauva jo nukkui.

- kauppojen autokärryt tai sellaiset kärryt missä oli taaperolle istuin ja vauvalle kaukalo.

-omista harrastuksista kiinni pitäminen.

- lapset nukkumaan aikaisin, jotta illalla sai rauhassa huokaista ennen nukkumaan menoa.

ainakin joten kuten järjissä. Nyt nuorinkin jo "onneksi" 2 vuotta ja lapsista paljon seuraa toisilleen (ainakin tappelukumppanina).

Kyllä tästäkin selviää vaikka nyt tuntuukin, että pahin vaihe on päällä, koska kaksi pienintä ovat tuholaisvaiheessa. Kiipeävät joka paikkaan ja kaikki lähtee, mikä vaan irti saadaan.



Kodissamme on erittäin minimalistinen sisustus eikä esim. uutta keittiönpöytää/tuoleja tule ennen kuin tämä järjetön sotkeminen loppuu. Syötän pienimmät suosiolla, sillä jo siitäkin syntyy aivan tarpeeksi siivottavaa.



En näe mitään ongelmia pukemisissa vaikka usein huomaan itse päätyväni ulos "puolipukeissa" : )

Omatkotitalossa voi ainakin 3 vuotiaan ja koiran päästää eteisestä ulos odottelemaan, kun puen pienimpiä...jos toiselle ehtii tulla kuuma niin sitten vaan ulos rattaisiin odottelemaan.



Hyvin sitä pärjää, kun vaan pysyy kotinurkissa. Koen, että kolmen lapsen kanssa liikkuminen esim, kaupoissa, on työlästä ja siksi teen kauppareissut aina yksin tai 3v:n kanssa. Pienillä ei ole vielä taipumusta totella kieltoja ja yleensä lähtevät vilistämään estoitta eri suuntiin, jos rattaista jaloilleen päästän. Ja kahta on todella hankala kantaa sylissä yhtä aikaa. Pitäisi ehkä kokeilla sellaisia "talutusvaljaita"?



Että sen puoleen vauva-aika oli kyllä paaaljon helpompaa.

Onhan se aikamoista mylläkkää mutta kun ruoka ajoista ja unista pitää kiinni niin sillä pääsee pitkälle. Lapset illalla ajoissa nukkumaan niin jää itselle ja parisuhteelle aikaa. Pienempien päikkäri aikana voi viettää aikaa isompienlasten kanssa. Avoin päiväkoti oli minulle iso henkireikä. Siellä oli mukava vaihtaa ajatuksia ja purnata rankkaa päivää. Tärkein neuvo minusta on se että ei jää niiden neljänseinän sisään muuten alkaa yläkerta reistata.

Muistui niin elävästi tätä lukiessa lasten vauva-taapero-leikki-ikä aika (lapset nyt 8,6 ja 3v) mieleen ja orastavasta vauvakuumeesta ei ole enää jälkeäkään!

Ihanaa, kun pieninkin on jo noin iso! EI IKINÄ ENÄÄ YHTÄÄN VAUVAA MEILLE!

Kaikki tuntuvat kärsivän, eikä se edes ole luonnollistakaan - normaali lapsivauhti olisi n. 3-4 v:n ikäerolla, ei uuvu äiti ja lapsi ehtii kypsyä riittävästi.

Ja joka kerta ehtii jo hyvin paheksuva ajatus (miten perhe-lehti voi kysellä noin moraalittomia asioita!!!!) tulla päähän, ennen ku tajuan, että luin sen _taas_väärin:))))

hänellä oli parhaillaan kuusi alle kouluikäistä hoidettavanaan.

Nyt jälkeenpäin olen pelkästään ihaillut hänen tapaansa hoitaa arki, hallitusti ja rutiinien avulla.



Kaikella oli aikansa, paikkansa ja järjestyksensä. Hän piti huolen siitä, että jokainen lapsi nukkui tarpeeksi ja söi hyvin, ulkoili riittävästi ja sai huomiota. Hän osasi myös ottaa itsellensä aikaa, pieniä päiväunia jne. Hän asetti meille lapsille rajat, jotka oli lapsenkin helppo sisäistää. Hän antoi meille lapsillekin vastuuta kotitöiden hoitoon. Vauvat kai ovat olleet sitten erityisen helppoja, koska äitini ei edes näin jälkeenpäin asiasta puhuttuamme ole valitellut mitään hirvittäviä väsymyksen tunteita kokeneensa meidän pikkulapsiajoilta.



Toisaalta riippuu varmaan ihmisestä ja hänen luonteestaan, miten arjen saa sujumaan. Äitini tyyli oli vain omanlaisensa. Hänellä oli selkeä tyyli hoitaa asioita: vie mennessäs, tuo tullessas. Hän hyödynsi kaiken menoissaan ja tuloissaan, esim. vei illalla laskostettua pyykkiä yläkertaan alakerrassa sijaitsevasta kodinhoitohuoneesta aamuisin, vei vuoteet sijattuaan yläkerran likapyykit alakertaan pestäväksi. Kone pyöri kokoajan. Viikkosiivous tehtiin joka viikko, keittiö ja eteinen imuroitiin joka päivä (helpotti huomattavasti viikkosiivousta). Nämä muutamia esimerkkejä. Pukemisessa kannustettiin isompia oma-aloitteisuuteen ja opimme pian auttamaan pienempiä sisaruksia pukeutumisessa (myös 6-vuotias kykenee tähän). Sitten lopputarkastus ja ulos.



Uskon, että rutiinit, rajat, huolenpito ja rakkaus ovat ne asiat, joilla arjesta selviää monenkin pienen lapsen kanssa.

Minun kokemukseni mukaan parhaita keinoja arjessa selviämiseen ovat äidin riittävä levonsaanti, kodin pitäminen helposti siivottavana (ei roinapinoja, kaikelle paikka ja kaikki paikalleen), rutiinit (ruoka-ajat ja ulkoilut, nukkumaanmeno) ja se, että heikkoja hetkiä varten kaapissa on aina vähintään yksi levy suklaata.



Elämää helpottaa oleellisesti myös se, että iltaisin tehdään isompi satsi ruokaa kun isikin on kotona, ja tähteet on kotiäidin helppo lämmittää huomenna päiväruoaksi.

tuli kaksoset viimeksi. Ovat ihan pieniä vielä, arki yhtä hullunmyllyä ja sitten vielä hevosia kaksi. Ei ole vapaita minuutteja, olen opetellut selviämään 5-6 h unilla.

Rutiinit niin homma pysyi hanskassa. Vauva rytmitettiin äkkiä muun perheen elämään niin homma hoitui hyvin.

Ulkoilua 2x päivässä ja samaan aikaan päiväunet niin sain oman taukonikin. Mies oli siihen aikaan paljon ylitöissä, joten olin yksin lasten kanssa myös viikonloppuisin.



Lapset ovat nyt isompia ja murkkuikä lähestyy. Siitä nautin eniten, että heillä on keskenään tosi läheiset välit.