Kunnollinen remonttimies
Tämä on ikuisuusaihe, mutta otetaan taas kerran esiin.
Teetimme pari vuotta sitten asuntoomme Helsingissä muutaman pikkuremontin Tapio Kalsti -nimisellä remonttimiehellä. Nyt jälkikäteen täytyy todeta, että on tullut tehtyä karmea virhearvio remonttimiestä valitessa. Keittiön tasot on asennettu kuinka sattuu, kaikki työnjälki mikä on edes puoliksi kaapin takana piilossa ei kestä päivän valoa jne. Olen jälkikäteen selvittänyt miehen taustoja ja samanlaista palautetta on nyt myöhemmin saatu muualtakin. Vai mitä mieltä olette laastivesien kaatamisesta vessanpönttöön tai keittiön seinälaattojen asentamisesta kolmeen kertaan ennen kuin ne saatiin silmää häiritsemättä suoraan?
Jos jollakin on suositella asiansa osaavaa ja hoitavaa remonttimiestä, kirjoittavaa toki tälle palstalle.
Kommentit (2)
Meillä on remontin teki yhden miehen firma ja jälki on todella siistiä ja kerralla tuli kaikki hoidettua kuntoon ja hintakin oli halvempi kuin isossa firmassa. Palvelu pelasi siivousta myöten. Sen minkä sotki niin myös siivosi pois.
Tuttavien kokemusten myötä karsastan yhden miehen remppapalveluita. Siksi valitsimme isohkon firman tekemään asuntoomme kylppärirempan. Heillä on 5 vuoden takuu työlleen ja vedeneristyssertifikaatit yms. suoritettu. Kaikki hoitui sopimuksen mukaan ihan viimeisen päälle, asensipa laatoittaja myös uudet keittiön kaakelit ilman mitään lisäkustannuksia kun pari laattaa halkesi hänen takiaan.