G: Mikä siinä naimisissa olemisessa on niin ihanaa?

Kurjaa jos sinua ei kukaan ole huolinut vaimokseen.

Ei kiinnostanut menettää vapautta, eikä ne äijät niin ihania olleet.

ap

Mutta, minä ainakin nautin siitä, että saan jakaa arjen jonkun läheisen ja rakkaan; Toisen aikuisen kanssa!

puolet avioliitoista päättyy eroon, joten ei se 50 % perheissä kovin ihmeellistä taida olla!

Vai etkö itse kelpaa muille ?

En ole. ap

jonka kanssa saa jakaa kaiken.

pitkiä yksinolon jaksoja, jolloin olen voinut todella hyvin. Sitten rupesin haluamaan lasta ja sopiva mieskin ilmaantui. Naimisissa ollaan ja hyvin menee. Tiedän että pärjäisin yksinkin ihan hyvin, mutta onneksi mies antaa tilaa minulle riittävästi, joten ei ahdista. Rehellisesti olen myös sitä mieltä, että lapselle on parempi kun on sekä isä että äiti. Kunhan siis kumpikaan ei ole alkoholisti, väkivaltainen tms. Itse asiassa oma isäni oli alkoholisti, mutta silti mukava ihminen enkä todellakaan toivo että häntä ei elämässäni olisi ollut.



Lapsen takia joutuu myös tekemään kompromissejä ei pelkästään miehen takia, toivottavasti olet valmis siihen?



Siis olen päätynyt naimisiin pitkälti lapsen takia ja olen molempiin ratkaisuihin oikein tyytyväinen.

Olenko mä nyt niin omituinen kun mä en halua naimisiin, että jopa mun äitiyttä epäillään?



Mulla on 5-vuotias poika, eikä tee pahaakaan tehdä kompromisseja sen takia. Harrastamme yhdessä, matkustamme yhdessä ja elämme yhdessä. Poika saa aina kovasti kehuja, kun on niin reipas ja tasapainoinen. Sellainen hyvä itsetuntoinen hymypoika.



Jos ei halua naimisiin, ei ole automaattisesti huono äiti. Lapsen isän kanssa meille tuli avoero. Olimme liian erilaisia, mitään dramatiikkaa siihen ei liity sen enempää.

ap

Toiseen ihmiseen sitoutuminen tuo lämpimän ja turvallisen olon. Nautin mieheni seurasta ja odotan sitä aikaa, jolloin lapset muuttavat maailmalle ja saamme taas olla kaksin.

Olisin todella yksinäinen ja kurja ihminen, jos minulla ei ole tätä perhettäni.

ihan vaan juridisista syistä vaihdetaan joskus avioliitoksi. Meille on myös tulossa kolmas lapsi. Musta on ihanaa kun ympärillä on ihmisiä ja säpinää, mutta en mä tarvitse elämässä sillä tavalla puolisoa kuin jotkut tuntuu väistämättä tarvitsevan. Totta kait se nyt on hyvä ja kiva, että on joku aikuinen arkea jakamassa, mutta hyvin voin ja jaksan ihan itsekseenkin.



Voisin kuvitella, että joskus neljänkympin jälkeen haluankin olla vielä paljon enemmän itsekseni ja elää omaa elämääni, kenties omassa asunnossa... Mun miehessä ei ole mitään vikaa, ja rakastan häntä kyllä, mutta sisimmässäni olen tällainen.

sopii paremmin kuin sinkkuus. Mutta ehdottomasti valitsisi ennemmin sinkkuäitinä olon kuin jonkun alkoholistin/typeryksen/luuserin tms. liitossa olon. Tasokkaita miehiä on kyllä niin vähän, että kaikille ei mitenkään voi riittää. Onneksi hitusen alle kolmekymppisenä satuin löytämään yhden ei- alkoholistin, sivistyneen, luotettavan sekä menestyneen miehen, jonka kanssa ei tarvitse riidellä rahasta eikä menoista. Kummallakin on omat harrastuksensa ja ystävänsä (sekä yhteisiä). Totta kai riidelläänkin ja välillä toisen pärstä pännii pahasti, mutta kyllä tämä yksinolon voittaa 100-0.

Minä olen onnellisesti naimisissa enkä muusta edes tiedä... Voi olla että sinkkuna olis yhtä kivaa. Mutta on ihanaa jakaa kaikki toisen kanssa, olla illalla sohvalla kainalossa ja nukkua jonkun lähellä. Ai niin, mulla on ihanat valkokultaiset sormukset:)

Miksi tämä vaan naurattaa mua? Mikä siinä on, että mä näe tossa mitään? Sulla on kaksi sormusta. Vau. So what.

ap

Mutta sitten tapasin mieheni ja suostuin kosintaan onnellisena. Jos juuri tuota miestä ei olisi olemassa, viihtyisin varmasti edelleen sinkkuna, mutta mies on niin ihana, että haluan jakaa hänen kanssaan elämäni. Vapautta on tarpeeksi, kompromisseja on tarvinnut tehdä vasta lapsen myötä.

Ihan jees, mutta pitikö mun toi nyt ottaa. Moni on toki myös jo tokassa liitossa, ja päättänyt, ettei luovuta. Se vasta onkin kamalaa.



Onneksi mä löysin aika hyvän, vaikka hemmetin sotkuisen.

Itse vaan arvostan aviota enemmän. Jos en kelpaa miehelle laillisesti vihityksi ja tunnustetuksi vaimoksi, niin joutaa mennä moinen ukko.

Mä ihmettelen myös ihan loputtoman paljon niitä naisia, jotka jaksavat olla jokun juopon idiootin lotuhousun kanssa ihan vaan sen takia, kun on pakko olla parisuhteessa ettei itseä ahdista tai naapurit pidä luuserina tai ties mitä.

Mulla on kyllä todella ihana mies kaikilla mittapuilla mitattuna, on todella hyvä isä, puoliso, älykäs ja huumorintaju menee meillä hyvin yhteen. Mä en todellakaan kaipaa mieheltä sen enemäpää. Mutta kun en vaan ylipäätään kaipaa parisuhdetta tai sen tuomia asioita pakonomaisesti elämääni, vaan tiedän, että mulle sopii periaatteessa paremmin sitoutumattomuus yhteen ihmiseen, se ettei ole pakko tehdä kompromisseja jne. Tässä vaiheessa elämääni se on kuitenkin ihan ok, koska haluan kyllä lapsia ja elää perheenä, mutta ehkä myöhemmin parisuhteemme muuttuu löyhemmäksi, enemmän sellaiseksi, että molemmilla on oma arkensa. En tiedä vielä.

Sen voin kuitenkin sanoa, että mieheni on varmaan maailman ainoa mies, joka edes tässä määrin on voinut saada minut sitoutumaan.

Vierailija:

sopii paremmin kuin sinkkuus. Mutta ehdottomasti valitsisi ennemmin sinkkuäitinä olon kuin jonkun alkoholistin/typeryksen/luuserin tms. liitossa olon. Tasokkaita miehiä on kyllä niin vähän, että kaikille ei mitenkään voi riittää. Onneksi hitusen alle kolmekymppisenä satuin löytämään yhden ei- alkoholistin, sivistyneen, luotettavan sekä menestyneen miehen, jonka kanssa ei tarvitse riidellä rahasta eikä menoista. Kummallakin on omat harrastuksensa ja ystävänsä (sekä yhteisiä). Totta kai riidelläänkin ja välillä toisen pärstä pännii pahasti, mutta kyllä tämä yksinolon voittaa 100-0.

Mä olen ap. aika samankaltainen kuin sinä. En kaipaa yletöntä sielujen sympatiaa kenenkään kanssa. Elän tällä hetkellä avoliitossa, joka varmaan

ihan vaan juridisista syistä vaihdetaan joskus avioliitoksi. Meille on myös tulossa kolmas lapsi. Musta on ihanaa kun ympärillä on ihmisiä ja säpinää, mutta en mä tarvitse elämässä sillä tavalla puolisoa kuin jotkut tuntuu väistämättä tarvitsevan. Totta kait se nyt on hyvä ja kiva, että on joku aikuinen arkea jakamassa, mutta hyvin voin ja jaksan ihan itsekseenkin.

Voisin kuvitella, että joskus neljänkympin jälkeen haluankin olla vielä paljon enemmän itsekseni ja elää omaa elämääni, kenties omassa asunnossa... Mun miehessä ei ole mitään vikaa, ja rakastan häntä kyllä, mutta sisimmässäni olen tällainen.

Avioliitto on yliarvostettua. Jos se ei olisi muka niiiin tärkeää, ihmiset tajuaisivat, että eroaminen on vaihtoehto paljon nopeammin.

T: 14