Mistä apua tähän hätään??? Nyt heti pitäs saada apua!

hui kun pelästyin oikeen itseäni.

raivo oli samanlaista jota isäni harrasti kun olin pieni. Plekäsin isääni vielä teini-iässä.En halua tulla samanlaiseksi.

En ole ikinä ennen lyönyt. Joskus antanut luunapin tai tukistanut pikkasen..

Nyt meni hermot totaalisesta. Ja mieheni mielestä ylireagoin kun soitin neuvolaan...

hullu mikä hullu.. varmaanjotain raivon hallintaa pitäs alkaa harrastaa.. ap

Tai tosiaan nuo muut, pääasia että haet apua heti. Toivottavasti olet jo saanutkin tukea tilanteeseesi, tsemppiä! Olet hyvä äiti, kun heräsit ja haet apua. Siitä tie on vain ylöspäin. Voimia.

Mihin kohtaan löit ja noilla astioilla vai nyrkillä ?



Ilmeisesti alle kuoluikäinen kyseessä koska otit yhteyttä neuvolaan.

Hienoa, että soitit! Kirjoitin omaa viestiäni näköjään sun kanssa samaan aikaan, telepatiaa? ;) Oikeasti ei ole olemassa mitään omituista ryhmittymää nimeltä " ne" , joilla raivo menee överiksi ja lapsille lopulta käy pahasti. Jokaisessa meissä asuu riski.



Mutta kun sen tiedostaa ja osaa hakea apua nimenomaan AJOISSA, ollaan oikealla tiellä. Voimia vielä kerran! Hienoa, että uskalsit kysyä apua neuvolasta. Koti on paikka, jossa lapsella pitäisi nimenomaan olla turvallinen, ei turvaton olo. Siksi meidän jokaisen on hyvä välillä pysähtyä miettimään, missä mennään... Kunpa vain useampi älyäisi kysyä neuvoja ja tukea ennen kuin tilanne on vielä pahempi.

Se on hallitematonta vihaa ja siihen tarvitaan sairaalahoitoa. Sinuna menisin kriisikeskukseen heti!



Mihin löit lasta? Oletko varma ettei pään vammaa tarvitse hoitaa jos päähän löit?

Luunapit, tukistamiset, lyömiset...aina vaan otteet kovenee.

Häpeä!

Vierailija:

En ole ikinä ennen lyönyt. Joskus antanut luunapin tai tukistanut pikkasen..

Nyt meni hermot totaalisesta. ap

Voin kuvitella miten itsekin säikähdit, varmaan eniten sitä, että isäsi käyttäytyminen tuli sinussa näkyviin. Uskon että pärjäät hienosti ja lapsesi elää turvallisesti kanssasi, kun saat selvitettyä omiat tummat muistosi jonkun ulkopuolisen kanssa.

Ole ylpeä itsestäsi! Avun hakeminen ei ole helppoa sillä lyömisen myöntäminen on kamalaa. Itse sorruin siihen kerran viime talvena, oikeastaan aika tarkkaan vuosi sitten ja romahdin sen seurauksena kokonaan. Soitin myös neuvolaan ja sain kriisiajan neuvolapsykologille, jonka luona kävinkin kaksi kertaa viikossa pari kuukautta.



Toivottavasti saat hillittyä itsesi jatkossa äläkä ala soimata itseäsi sillä me olemme kaikki vain ihmisiä. Tietenkään lyödä ei saa mutta koska se nyt on tapahtunut, tärkeämpää on keskittyä tulevaan ja siihen, että sitä ei tapahdu enää koskaan.



Oma lapseni oli silloin tasan 2-vuotias ja olin raskaana rv31. Tapaus oli tosi kova isku minulle itselle, minä kun en lainkaan hyväksy väkivaltaa.



Voimia sinulle ja tsemppiä!

Mun mielestä kuitenkin erinomaista, että pyrit heti hakemaan apua!



Tiedän tuon hallinnan menettämisen tunteen, kun on itse väsynyt ja lapset pistävät hanttiin ja tekevät temppujaan. Meillä on ollut ehdoton nollalinja kaiken ruumiillisen kurittamisen suhteen ja linja on pitänyt mutta tuo raivotunne on kyllä todellakin tuttua!