tavarapaljous :(

Minulla on myös ollut sitä ongelmaa, että inhimillistän tavaroita, ja koen kamalaa syyllisyyttä luopuessani niistä, erityisesti silloin jos ne ovat menossa roskiin. Nyt kuitenkin tätä ketjua lukiessa tuli mieleeni, että ehkä tavarat eivät puhukaan siten, kuin olen aiemmin kuvitellut.

Aiemmin olen ajatellut, että tavarat anelevat minua antamaan niille vielä mahdollisuuden, tai syyttävät siitä, että en piittaa niiden uskollisuudesta nyt kun ne eivät enää ole uusia ja virheettömiä (ja sekin on minun syytäni - kulutin ne loppuun ja nyt kohtelen niitä halveksien koska ne ovat kuluneita... Mikä hirviö).

Mutta ehkä tavarat sanovatkin juuri päin vastoin: Ole kiltti, olen jo vanha ja väsynyt, etkö voisi säästää minua siltä viimeiseltä nöyryytykseltä, että voimani pettävät lopullisesti? Anna minun lähteä arvokkuudella, kun minulla vielä on hieman voimia jäljellä.

Entä vanha huonekalu? Korjaa minut kuntoon tai anna minun levätä. On epäreilua pakottaa minut töihin raihnaisena, vaikka jo narisen ja nitisen kivusta. Eikö joku nuorempi ja jaksavampi voisi jo ottaa paikkani?

Voi ei, nyt liikutun ihan jo kyyneliin täällä kun "kuuntelen" esineitäni tältä kantilta. Ja heti alkaa tulla mieleen eräitä, jotka ansaitsisivat jo kiitoksen uskollisesta palvelusta ja sitten levon. Ehkä tällä tavoin ajatellen luopumisen ei tarvitse olla kamala syyllisyyden riivaama tapahtuma.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ollut sitä ongelmaa, että inhimillistän tavaroita, ja koen kamalaa syyllisyyttä luopuessani niistä, erityisesti silloin jos ne ovat menossa roskiin. Nyt kuitenkin tätä ketjua lukiessa tuli mieleeni, että ehkä tavarat eivät puhukaan siten, kuin olen aiemmin kuvitellut.

Aiemmin olen ajatellut, että tavarat anelevat minua antamaan niille vielä mahdollisuuden, tai syyttävät siitä, että en piittaa niiden uskollisuudesta nyt kun ne eivät enää ole uusia ja virheettömiä (ja sekin on minun syytäni - kulutin ne loppuun ja nyt kohtelen niitä halveksien koska ne ovat kuluneita... Mikä hirviö).

Mutta ehkä tavarat sanovatkin juuri päin vastoin: Ole kiltti, olen jo vanha ja väsynyt, etkö voisi säästää minua siltä viimeiseltä nöyryytykseltä, että voimani pettävät lopullisesti? Anna minun lähteä arvokkuudella, kun minulla vielä on hieman voimia jäljellä.

Entä vanha huonekalu? Korjaa minut kuntoon tai anna minun levätä. On epäreilua pakottaa minut töihin raihnaisena, vaikka jo narisen ja nitisen kivusta. Eikö joku nuorempi ja jaksavampi voisi jo ottaa paikkani?

Voi ei, nyt liikutun ihan jo kyyneliin täällä kun "kuuntelen" esineitäni tältä kantilta. Ja heti alkaa tulla mieleen eräitä, jotka ansaitsisivat jo kiitoksen uskollisesta palvelusta ja sitten levon. Ehkä tällä tavoin ajatellen luopumisen ei tarvitse olla kamala syyllisyyden riivaama tapahtuma.

Juu juu! Muista se Konmari! Siinä kiitetään tavaroita, että ovat olleet osa sinun elämääsi. Hän tietysti tulee täysin erilaiselta uskomuskulttuurista kuin me täällä Länsi-Euroopassa, mutta silti toi toimii.

Sillä voi heittää myös muistoesineita, vaikka sen abiverkkarin, pois. Kiittää niistä kaikista ihanista hetkistä, mitä ne verkkarit päällä koki. Ne hetket muistaa ilman sitä vaatettakin, eikä eletty nuoruus tai suoritettu yo-kirjoitus katoa verkkareiden tai yo-lakin kierrättämisellä. Verkkaria tai lakkia ei kuitenkaan koskaan enää tule käyttämään. Eivät ne halua aiheuttaa sinulle pahaa mieltä olemalla kaapin tukkeena. Ne haluavat eläkkeelle tai uuteen työpaikkaan.

Youtube: Extreme Minimalist TV Series

Minulle tuo konmarin tavaroiden kiittäminen ja "kauniisti kohtelu" kolahti ihan täysillä. Iski varmaan johonkin muinaissuomalaiseen animistiseen pakanaytimeen sielussani. Se tuntui niin ..oikealta. Kiitän tavaroita, kun laitan ne pois ja yleensä ajattelen myös sitä, että miten mahtava elämäni on, miten etuoikeutettu ja onnellinen saan olla, kun minulla on ollut elämässäni tällainen paljetein koristettu mikkihiiribaskeri elämässäni! Oikein syvennyt tuntemaan kiitollisuutta. Ja lähetän sitten tavaran matkaan muualle.

Ja onhan tämä nyt aika first world problem, että meillä on "liikaa tavaraa". Yltäkylläistä. Kyllä meidän muinaiset esivanhemmat ihmettelisivät. Ja hyvä, etteivät aikamatkusta, koska varmasti kieltäisivät heittämästä sitä viilipurkin hienoa kiiltävää kantta kierrätykseen :D

Luin eka kerran tätä ketjua kun rupesi tuntumaan että olen pulassa. Putkiremppa tulossa ja samaan revohkaan ajattelin uusia keittiön. Eihän siinä mitään mutta Id ootti na rupesin tyhjentämään vaatehuonetta että saan keittiökamoja sinne. Kaikin puolin tyhmä luulin että minulla on homma hanskassa, olenhan muuttanut aika usein ja karsinut kamaa.

Vaatehuoneesta löytyi vuodelta kivi ja kirves lasketteluhousut ja takki, bleiseri, hameita joita käytin ehkä 80-90 luvuilla, huiveja, toppeja hintalapun kanssa. Ja tätä kaikkea olen kuljettanut muutoissa mukana, muuttanut n. 5 vuoden välein. En nyt puutu kenkiin.

Mitä tälle teen? Vähän iski paniikki. Ja jos joku takertuu keittiökamojen säilytykseen, ne on ehkä siellä vaatehuoneessa laatikoissa joissa on tiivis kansi.

Vierailija kirjoitti:

Luin eka kerran tätä ketjua kun rupesi tuntumaan että olen pulassa. Putkiremppa tulossa ja samaan revohkaan ajattelin uusia keittiön. Eihän siinä mitään mutta Id ootti na rupesin tyhjentämään vaatehuonetta että saan keittiökamoja sinne. Kaikin puolin tyhmä luulin että minulla on homma hanskassa, olenhan muuttanut aika usein ja karsinut kamaa.

Vaatehuoneesta löytyi vuodelta kivi ja kirves lasketteluhousut ja takki, bleiseri, hameita joita käytin ehkä 80-90 luvuilla, huiveja, toppeja hintalapun kanssa. Ja tätä kaikkea olen kuljettanut muutoissa mukana, muuttanut n. 5 vuoden välein. En nyt puutu kenkiin.

Mitä tälle teen? Vähän iski paniikki. Ja jos joku takertuu keittiökamojen säilytykseen, ne on ehkä siellä vaatehuoneessa laatikoissa joissa on tiivis kansi.

Katso vaatteista rehellisesti onko ne sellaisia, mitä joku voisi vielä oikeasti käyttää heti huomenna. Eli kasari ja ysäri, kaikki pinttyneet ja virttyneet jätesäkkiin ja roskiin. Jos vaate on sellainen, että voisit antaa kaverille, pistä toiseen säkkiin ja vie lähimpään keräyslaatikkoon.

Jatka samaa hönkää keittiövarusteet. Mäkkärin kokislasit, matkamuistokupit, joita ei käytetä, parittomat astiat, triplakappaleet kauhoja, kakkuvuoat, kun et koskaan leivo, laatikkoon ja pois. Loput vaatehuoneeseen.

Kohta sinne mahtuu jo sun kirjatkin ja kaikki muukin tavara, putkirempastahan tulee ihan pirusti pölyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ollut sitä ongelmaa, että inhimillistän tavaroita, ja koen kamalaa syyllisyyttä luopuessani niistä, erityisesti silloin jos ne ovat menossa roskiin. Nyt kuitenkin tätä ketjua lukiessa tuli mieleeni, että ehkä tavarat eivät puhukaan siten, kuin olen aiemmin kuvitellut.

Aiemmin olen ajatellut, että tavarat anelevat minua antamaan niille vielä mahdollisuuden, tai syyttävät siitä, että en piittaa niiden uskollisuudesta nyt kun ne eivät enää ole uusia ja virheettömiä (ja sekin on minun syytäni - kulutin ne loppuun ja nyt kohtelen niitä halveksien koska ne ovat kuluneita... Mikä hirviö).

Mutta ehkä tavarat sanovatkin juuri päin vastoin: Ole kiltti, olen jo vanha ja väsynyt, etkö voisi säästää minua siltä viimeiseltä nöyryytykseltä, että voimani pettävät lopullisesti? Anna minun lähteä arvokkuudella, kun minulla vielä on hieman voimia jäljellä.

Entä vanha huonekalu? Korjaa minut kuntoon tai anna minun levätä. On epäreilua pakottaa minut töihin raihnaisena, vaikka jo narisen ja nitisen kivusta. Eikö joku nuorempi ja jaksavampi voisi jo ottaa paikkani?

Voi ei, nyt liikutun ihan jo kyyneliin täällä kun "kuuntelen" esineitäni tältä kantilta. Ja heti alkaa tulla mieleen eräitä, jotka ansaitsisivat jo kiitoksen uskollisesta palvelusta ja sitten levon. Ehkä tällä tavoin ajatellen luopumisen ei tarvitse olla kamala syyllisyyden riivaama tapahtuma.

Juu juu! Muista se Konmari! Siinä kiitetään tavaroita, että ovat olleet osa sinun elämääsi. Hän tietysti tulee täysin erilaiselta uskomuskulttuurista kuin me täällä Länsi-Euroopassa, mutta silti toi toimii.

Sillä voi heittää myös muistoesineita, vaikka sen abiverkkarin, pois. Kiittää niistä kaikista ihanista hetkistä, mitä ne verkkarit päällä koki. Ne hetket muistaa ilman sitä vaatettakin, eikä eletty nuoruus tai suoritettu yo-kirjoitus katoa verkkareiden tai yo-lakin kierrättämisellä. Verkkaria tai lakkia ei kuitenkaan koskaan enää tule käyttämään. Eivät ne halua aiheuttaa sinulle pahaa mieltä olemalla kaapin tukkeena. Ne haluavat eläkkeelle tai uuteen työpaikkaan.

Tää on vähän ohis, mut ettekö te muut vietä vappua valkolakki päässä? Ymmärrän, että yo-lakki kannattaa pistää kiertoon, jos sillä ei ole käyttöä, mut itselleni vappu alkaa juuri lakituksesta. Ja en siis ole opiskelija vaan keski-ikää lähestyvä perheenäiti.

Kiitos taas, kun pidätte tätä palstan parasta ja inspiroivimpaa ketjua pystyssä. ❤️

[/quote]

Tää on vähän ohis, mut ettekö te muut vietä vappua valkolakki päässä? Ymmärrän, että yo-lakki kannattaa pistää kiertoon, jos sillä ei ole käyttöä, mut itselleni vappu alkaa juuri lakituksesta. Ja en siis ole opiskelija vaan keski-ikää lähestyvä perheenäiti.

Kiitos taas, kun pidätte tätä palstan parasta ja inspiroivimpaa ketjua pystyssä. ❤️[/quote]

Kuulostat mun kuusikymppiseltä äidiltä, oon siinä luulossa että ne ikäluokat joille lukio ei ollut itsestäänselvyys tai sitä pidettiin hienona saavutuksena, pitävät lakkinsa vähintään komerossa, käytti sitä tai ei. Nykyään siihen taidetaan suhtautua enemmän käyttötavarana ja säilyttämistä mietitään käyttö- eikä muistoesineenä

Niin, laatikossa oli myös se ylppärilakki jota ei juhlien jälkeen ole käytetty. Astiat kumma kyllä on hallinnassa, ehkä opin kun tyhjensin äitini kaappeja hänen kuolemansa jälkeen. Mutta vaatteita riitti, niin hänellä kuin minullakin, kaikki vuosikymmenten takaa ja siitä en näytä oppineen mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös ollut sitä ongelmaa, että inhimillistän tavaroita, ja koen kamalaa syyllisyyttä luopuessani niistä, erityisesti silloin jos ne ovat menossa roskiin. Nyt kuitenkin tätä ketjua lukiessa tuli mieleeni, että ehkä tavarat eivät puhukaan siten, kuin olen aiemmin kuvitellut.

Aiemmin olen ajatellut, että tavarat anelevat minua antamaan niille vielä mahdollisuuden, tai syyttävät siitä, että en piittaa niiden uskollisuudesta nyt kun ne eivät enää ole uusia ja virheettömiä (ja sekin on minun syytäni - kulutin ne loppuun ja nyt kohtelen niitä halveksien koska ne ovat kuluneita... Mikä hirviö).

Mutta ehkä tavarat sanovatkin juuri päin vastoin: Ole kiltti, olen jo vanha ja väsynyt, etkö voisi säästää minua siltä viimeiseltä nöyryytykseltä, että voimani pettävät lopullisesti? Anna minun lähteä arvokkuudella, kun minulla vielä on hieman voimia jäljellä.

Entä vanha huonekalu? Korjaa minut kuntoon tai anna minun levätä. On epäreilua pakottaa minut töihin raihnaisena, vaikka jo narisen ja nitisen kivusta. Eikö joku nuorempi ja jaksavampi voisi jo ottaa paikkani?

Voi ei, nyt liikutun ihan jo kyyneliin täällä kun "kuuntelen" esineitäni tältä kantilta. Ja heti alkaa tulla mieleen eräitä, jotka ansaitsisivat jo kiitoksen uskollisesta palvelusta ja sitten levon. Ehkä tällä tavoin ajatellen luopumisen ei tarvitse olla kamala syyllisyyden riivaama tapahtuma.

Juu juu! Muista se Konmari! Siinä kiitetään tavaroita, että ovat olleet osa sinun elämääsi. Hän tietysti tulee täysin erilaiselta uskomuskulttuurista kuin me täällä Länsi-Euroopassa, mutta silti toi toimii.

Sillä voi heittää myös muistoesineita, vaikka sen abiverkkarin, pois. Kiittää niistä kaikista ihanista hetkistä, mitä ne verkkarit päällä koki. Ne hetket muistaa ilman sitä vaatettakin, eikä eletty nuoruus tai suoritettu yo-kirjoitus katoa verkkareiden tai yo-lakin kierrättämisellä. Verkkaria tai lakkia ei kuitenkaan koskaan enää tule käyttämään. Eivät ne halua aiheuttaa sinulle pahaa mieltä olemalla kaapin tukkeena. Ne haluavat eläkkeelle tai uuteen työpaikkaan.

Tää on vähän ohis, mut ettekö te muut vietä vappua valkolakki päässä? Ymmärrän, että yo-lakki kannattaa pistää kiertoon, jos sillä ei ole käyttöä, mut itselleni vappu alkaa juuri lakituksesta. Ja en siis ole opiskelija vaan keski-ikää lähestyvä perheenäiti.

Kiitos taas, kun pidätte tätä palstan parasta ja inspiroivimpaa ketjua pystyssä. ❤️

En ole juhlinut vappua yläasteaikojen jälkeen. En juo alkoholia eikä ole sellaista kaveriporukkaa, jonka kanssa juhlisin mitään tuollaisia. Simaa saatan kotona juoda. Yo-lakki on ollut rasiassaan lakkiaisista asti. Oma äitini on ehdottomasti sitä mieltä että lakki pitää säilyttää ja on kasarilla ja ysärillä juhlinut monet vaput omansa päässään, joten siksi en ole vielä omastani luopunut... Mutta ensi keväänä kyllä aion.

Joulukuussakin on yo-juhlia.

Kaipa se lakki menisi, kun laittaisi Toriin ilmoituksen "annetaan yo-lakki 57 cm"

Siis itsehän nimenomaan pidän sitä käyttöesineenä juurikin vappuna. Ja siitä se fiilis sitten lähtee. Vappuja on ollut railakkaita ja nyt rauhallisia, kun on pienet lapset, mutta lakki menee päähän olinpa sitten kaupungissa tai vaikkapa saaristossa. Ja oma valkolakkini pirskahtelee iloa siinä määrin, että en voisi luopua siitä. Ja jos sen joskus hukkaisin, hankkisin varmaan kirpparilta uuden. :)

Eilen julkaistuja muumin päivä - mukeja myydään nyt raivoisasti torissa.

Ei vaan tajuu....

Vierailija kirjoitti:

Eilen julkaistuja muumin päivä - mukeja myydään nyt raivoisasti torissa.

Ei vaan tajuu....

Tälle muumiasialle vois varmaan jo avata oman ketjun, mutta pakko vielä kommentoida. Tuo pelleilyksi mennyt erikoismukien myynti karkottaa ennen pitkää oikeat muumiasiakkaat, kun kyllästyvät siihen, ettei tuotteita voi ostaa normaalein keinoin ja ainoa tapa saada uusi malli on ostamalla se torista jos ei hokaa olla oikeana yönä liikkeellä. Itselläkin taitaa mennä tähän mennessä hankitut muutamat uuden tyylin mukaiset mukit kirpparille,

kun sarjaa ei pysty normaalikeinoin laajentamaan edes siihen perus puoleen tusinaan. Niitä

vanhan tyylistä perusmalleja saa mutta ne ei oo niin kivoja ja niitähän saakin jatkuvasti alelaareista ostaa.

Ne on kumminkin vaan kahvimukeja.

Vierailija kirjoitti:

Sen tuo iloa voi käsittää, tai itse ainakin monessa käytännön tavarassa käsitän, ettei ole vääränlainen.

Esimerkkinä nyt tämä muki:

Sopii käteen, mutta ei ole liian pieni, jotta mahtuu maitoa ja jää varaa kävellä mukin kädessä.

Näyttää hyvältä rivissä, meillä on avohyllyssä mukit.

On helppo juoda, esimerkiksi niistä emalimukeista on reunuksen takia vaikea juoda.

Ei kuumene liikaa.

Eli ajaa asiansa, eikä ärsytä mitenkään arjessa, kuten rikkinäinen, liian pieni, liian isoa, huonosti muotoiltu tai muuten kehno muki. Sinällään, ettei mukiasiaa koskaan tarvitse ajatella, kun taas jos on huonoja mukeja, niin menee energiaa siihen, että muistelee, etten otakaan tuota kun siinä on särö, enkä tuota kun se on liian pieni ja missä se hyvä muki on.

Voi siis soveltaa muihinkin kuin mukeihin, niistä oli vaan juuri puhetta ja ovat sellainen ei niin iloa pirskahteleva tuote ainakin itselle.

Liian paljon energiaa menee jos jokainen esine aiheuttaa tällaisia ajatusketjuja. Maailma ei ole täydellinen. Siinä on aina jokin särö tai virhe.

Minä en erityisemmin juhli vappua, mutta äitini aina toivoo lastensa käyttävän ylioppilaslakkia.. se on vanhempien ihmisten mielestä hieno asia. En ole siis raaskinut heittää lakkia pois tai myydä, vaan säilytän kaapissa. Ettei äidille tule paha mieli. Yksi lakki ei ole liikaa. Yleensä pysyttelen vapunpäivän sisätiloissa pyjamat päällä netflixiä katsoen ja lomapäivästä nauttien.

Vierailija kirjoitti:

Minä en erityisemmin juhli vappua, mutta äitini aina toivoo lastensa käyttävän ylioppilaslakkia.. se on vanhempien ihmisten mielestä hieno asia. En ole siis raaskinut heittää lakkia pois tai myydä, vaan säilytän kaapissa. Ettei äidille tule paha mieli. Yksi lakki ei ole liikaa. Yleensä pysyttelen vapunpäivän sisätiloissa pyjamat päällä netflixiä katsoen ja lomapäivästä nauttien.

Tää oli tähän mennessä ehkä hauskin velvollisuussäilytys. :)

Me muut säilötään vaan lahjoja.

Annoithan äidillesi lyyran?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen tuo iloa voi käsittää, tai itse ainakin monessa käytännön tavarassa käsitän, ettei ole vääränlainen.

Esimerkkinä nyt tämä muki:

Sopii käteen, mutta ei ole liian pieni, jotta mahtuu maitoa ja jää varaa kävellä mukin kädessä.

Näyttää hyvältä rivissä, meillä on avohyllyssä mukit.

On helppo juoda, esimerkiksi niistä emalimukeista on reunuksen takia vaikea juoda.

Ei kuumene liikaa.

Eli ajaa asiansa, eikä ärsytä mitenkään arjessa, kuten rikkinäinen, liian pieni, liian isoa, huonosti muotoiltu tai muuten kehno muki. Sinällään, ettei mukiasiaa koskaan tarvitse ajatella, kun taas jos on huonoja mukeja, niin menee energiaa siihen, että muistelee, etten otakaan tuota kun siinä on särö, enkä tuota kun se on liian pieni ja missä se hyvä muki on.

Voi siis soveltaa muihinkin kuin mukeihin, niistä oli vaan juuri puhetta ja ovat sellainen ei niin iloa pirskahteleva tuote ainakin itselle.

Liian paljon energiaa menee jos jokainen esine aiheuttaa tällaisia ajatusketjuja. Maailma ei ole täydellinen. Siinä on aina jokin särö tai virhe.

Tässä oli nimenomaan se ajatus, ettei noille päivittäisille tavaroille tarvitse antaa energiaa tai uhrata ajatuksia, kun karsii ne turhat "surua tuottavat" . Kotona olevat tavarat vaan toimii, eikä tarvitse etsiä niitä hyviä saksia tai muistaa, ettei tällä vasaralla voi hakata kovaa, kun se irtoaa varresta tai että yhdessä mukissa on särö, sitä ei voi antaa vieraille. Sitä voi muutaman hetken karsiessa miettiä, mitkä laittaa pois, niin säästyy ne moninkertaisena arjessa aika ja energia.

Konmari on rasittava nillittäjä

Käyttötavaraa kuten liikoja pyyhkeitä ja lakanoita ym. hyödyllistä ei kannata poistaa kokonaan JOS on missä varastoida. Kaappiin jätetään vain ne joita käytössä tarvitaan ja loput varastoon. Sitten joskus vuosien päästä kun käytössä olevat on huonot niin ei tarvii ostaa uutta vaan otetaan varastosta.