tavarapaljous :(

Katsoin jakson himohamstraajia ja tuli mieleen siitä, että ihmisellä on mahtava kyky sopeutua mihin tahansa ympäristöön. Tuossakin jaksossa siellä oli ihan perhettä asumassa hänen kanssaan kävelemässä kansojen yli. Tätä huomaa myös omassa elämässä. Meillä on ollut remppaa nyt muutamia viikkoja, koska töiden vuoksi ei saada nopeasti edistettyä. Olen jo ihan tottunut, että kaikki remppakamat on täällä levällään ja katson aina kävellessä levitinkö maalia johonkin. Ihminen vaan sopeutuu siihen omaan ympäristöön, eikä edes huomaa välttämättä miten ikävää siellä on asua. Eipä tässä tarinassa ollut kai mitään isompaa pointtia, tuli itselle vaan sellainen ahaa elämys, kun olen aina miettinyt miten joku voi elää sotkussa/ remontin keskellä/ rumien tavaroiden kanssa. Pitää aina välillä muistaa katsoa omaa ympäristöä uusilla silmillä, tähän muuten auttaa ottaa valokuva ja katsoa sen kuvan kautta, niin osaa sitten puuttua niihin asioihin jotka tekevät kodista epämiellyttävän paikan olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Tässähän oli nimenomaan kyse muiden vanhojen huonekalujen korvaamisesta uusilla. Se on totta, että estetiikan nimissä ei pidä uusia huonekaluja jatkuvasti, mutta ehkä elämme maailmassa, jossa ihmisellä on oikeus hankkia itselleen omat huonekalut ilman syyllisyyttä edes kerran elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Ihminen myös kasvaa ja kehittyy. Sain kymmenen vanhana sohvan omaan huoneeseeni, sain valita sen ihan itse. Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin sohva on edelleen ihan hyvässä kunnossa. En sitä silti haluaisi kotiini mistään hinnasta. Teininä vein sen ulos huoneestani ullakolle. Joten eiköhän se maku kehity myös tästä seuraavan kahdenkymmenen vuoden sisällä. Tai pitäisikö minun pukeutua edelleen teini-iän vaatteisiini, koska ne edelleen mahtuisivat? Kuvista päätelleen ei olisi pitänyt silloinkaan pukeutua niihin.

Olen kanssasi samaa mieltä, että syitä miksi uutta tavaraa haluaa kannattaa miettiä, mutta eikö tuossakin vastauksessa nimenomaan kehotettu tarkkaan miettimään omia valintoja? Samoin ihminen on erehtyväinen, minäkin maalaan parhaillaan asuntoni seiniä toista kertaa vuoden sisään, ei se maali ollutkaan niin hyvännäköinen tai sopinut minun tavaroiden kanssa. Joskus se uusi sohva voi olla vaan uusi sohva, eikä merkki sisällä vellovasta tyhjyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on viime syksystä asti tehty reippaasti raivausta, lähinnä vaatetta mutta muutakin tavaraa on lähtenyt säkkikaupalla kierrätykseen. Veikkaisin että vajaa parisenkymmentä hlöautokiekkaa viety tavara erissä. Tiedän, järkyttäävät määrät.

Myymään en jaksa alkaa, ja tulee hyvä mieli siitä että teen hyväntekeväisyyttä ja joku saa edullisesti ostaa hyväkuntoisia vaatteita. Vaatteet ovat olleen käytännössä uudenveroisia, koska olen ollut hamsteri, joka tuli vihdoinkin järkiinsä. En varmaan suurinta osaa vaatteista käyttänyt juuri koskaan. Kun on "nähnyt valon" ja alkanut parantumaan hamstrauksesta, ei siihen ole millään enää paluuta! Rakastan kirpputoreja, mutta jatkossa niissä tulee käytyä lähinnä harvakseltaan ja jokainen ostopäätös on harkittu. Koronallakin ollut tekemisensä asiassa, kotona ollessa vapaa-ajat oli helppoa ja motivoivaa alkaa karsintaan.. Vieläkin on työtä, mutta nyt on jo hieman vaikeampaa valita mitä jää ja mitä lähtee. Silti kaksi säkkiä olisi taas lähtövalmiina.. :)

Ei muuta kun hommiin, se palkitsee lopulta! Ja tosiaan, jos tavaraa on paljon, suosittelen suoraan lahjoittamaan ne, myyminen on hidasta ja työlästä. Saa lisäksi hyvän mielen, Win-in!

Ihana kommentti:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Tiedätkö, että tavara kuluu, kun sitä käyttää? Meidän reilu viisi vuotta sitten ostamassa sohvassa on päällisessä repeämä ja luulen, että ainakin yksi jousi on poikki. Mikä on sopiva aika sinun mielestä ennen kuin saan uuden hankkia? Kuinka paljon sohvasta pitää olla rikki? Vai pitääkö laittaa perhe istumaan lattialle, kun tämä on se ainoa sohva joka enää koskaan saadaan ostaa? Hölmö ajatus, että jos joskus haluaa ostaa jotain, niin jotain pitää täyttää. Tai siis on meilläkin se kolo, johon uppoaa tuossa sohvan vasemmassa reunassa.

Olen esteetikko enkä ole ostanut mitään uutta kotiin kahteen vuoteen. Kotia on uusittu mm. siistimällä sisäpintoja ja siirtelemällä kalusteita ja antamalla osan pois jotka eivät silmää ole miellyttäneet. Meillä riisuttiin keittiöstä yksi seinällinen vanhoja kaappeja pois koska meillä ei ole mitään niihin pistettävää. Se vähä mitä oli sijoitettiin muualle. Tulikin keittiöstä yhtäkkiä tilava ja raikas kun poistettiin kaapit ja maalattiin seinä itseä miellyttävällä maalilla! Seinää ei suinkaan jätetty paljaaksi vaan teimme siihen kollaasin perheen valokuvista viimeisten 20 vuoden ajalta ja muutamia vanhoja kuvia. Kaikki ovat siis raameissa ettei millään teipillä tehty. Osa raameista tehtiin itse, tarvikkeita ei tarvinnut ostaa ja osa olemassa olevista kehyksistä vaihtoi vaan kuvaa. Tuotiin kaikki perheen kehystetyt kuvat muualta kotoa samaan kollaasiin. Maalasin vielä kehykset kaikki samalla värillä. 

Hauskaa on että vieraat eivät ole huomanneet kuinka pienellä muutos on tehty vaan luulevat että on tehty iso keittiöremppa. Kieltämättä koko keittiö näyttää kuin uudelta ja neliöt entiseen kaksinkertaisilta vaikka kaapeilta vapautunut tila on oikeasti aika pieni. Siirsimme ns. ruokailuhuoneessa olleen pöydän keittiön puolelle ja silti on tilavamman oloista. Myös olohuone-ruokailuhuone tila keveni ilmeeltään. Ruokailutilan vapautuminen mahdollisti kulmasohvan asettelun eri tavalla joten meillä on nyt yks iso olohuone jossa kaikilla kalusteilla on tarpeeksi tilaa ja ikkunan edustat saatiin avoimiksi. 

Viimeisin muutos on ollut verhojen poistaminen keittiöstä ja olohuoneesta. Tai ei poistaminen vaan ompelin pitkistä Marimekon sivuverhoista laskosverhot ikkunoihin. Tuli modernimpi, valoisampi ilme. Seuraavaksi maalataan olohuoneen seinät. Rahaa näihin muutoksiin ei ole kauheasti mennyt. Maaliin lähinnä. Muutokset ovat silti olleet tosi isoja. 

Ajattelin muuten ensin että keittiön seinän olisi kokonaan voinut poistaa jolloin meillä olis ollut avoin keittiö. Onneksi ei tehty sitä. Meidän keittiö on nykyään todellakin kodin sydän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Tiedätkö, että tavara kuluu, kun sitä käyttää? Meidän reilu viisi vuotta sitten ostamassa sohvassa on päällisessä repeämä ja luulen, että ainakin yksi jousi on poikki. Mikä on sopiva aika sinun mielestä ennen kuin saan uuden hankkia? Kuinka paljon sohvasta pitää olla rikki? Vai pitääkö laittaa perhe istumaan lattialle, kun tämä on se ainoa sohva joka enää koskaan saadaan ostaa? Hölmö ajatus, että jos joskus haluaa ostaa jotain, niin jotain pitää täyttää. Tai siis on meilläkin se kolo, johon uppoaa tuossa sohvan vasemmassa reunassa.

"Esteetikko" ei puhunut vanhan ja rikkinäisen korvaamisesta uudella ja ehjällä, vaan mielestään ruman korvaamisesta kauniilla. Hän puhui myös siitä, että vanhat tavarat menisivät lahjoituksena tai myyntiin, joten mistään rikkinäisestä ja käyttökelvottomasta ei ole kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vielä monta sivua jäljessä tässä keskustelussa, mutta pakko nyt kirjoittaa kun heräsi ajatuksia. Tuolla aiemmin tosiaan on pohdittu ostoskäyttäytymistä, että ei kannata ostaa uutta, jos vanha on vielä käyttökelpoista. Olen aina ollutkin tätä mieltä ja elänyt tämän mukaan. Mutta nyt vihdoin kun ostimme oman kodin, niin haluan uudistaa myös huonekalujamme. Meillä on tv-taso, ruokapöytä ja tuolit, olkkarin lipasto, sohva (jo hieman rikkinäinenkin) sukulaisten vanjoha ja todella kuluneita ja kulahtaneita. Toki osan saisi vielä maalattua ja pinnan kunnostettua, mutta koen, että mekin saamme joskus laittaa sen kotimme oman näköiseksemme. Olen niin kyllästynyt näihin toisten vanhoihin ja kuluneisiin, ei mieleisiin huonekaluihin. Näin on menty jo se 10 vuotta ja mielellämme otimme kaiken vastaan aluksi, nyt vain alkaa hahmottua se oma maku jne. Välillä kyllä tulee hieman huono omatunto kun ajattelen uuden ostoa.

Useimmat meistä ovat esteetikkoja ja kauniissa ympäristössä voimme paremmin. Uskon, että heille jotka kovimpaan huutelevat, ettei ikinä saa mitään laittaa pois, ei esteettisyys ole niin tärkeää. Helppo olla tuota mieltä, jos asia ei ole itselle tärkeä.

Minusta tärkeintä uusimisessa on se, että asiaa ajattelee kunnolla. Tekee vaikka jonkun mood board - tyyppisen suunnitelman, johon kokoaa sitä tyyliä ja tavaroita jota haluaa. Siinä voi tulla oivalluksia, että "lastenhuoneessa oleva hylly sopii uuden sohvan kanssa, jos sen maalaa ja vaihtaa kahvat". Harkiten ostat juuri oikeanlaista, eikä tyydy rumempaa vaan, koska uusi on saatava. Mieti myös mitä teet vanhoille, lahjoita torissa, voiko uudistaa tai hyödyntää muissa huoneissa. Meillä on kaikki vanhat huonekalut kiertäneet koko kodin muutamaan kertaan, ennen kuin on laitettu pois tai löytäneet paikkansa. Katsele myös itse torissa ja kirppiksillä löytyykö kivoja huonekaluja sieltä, kaiken ei tarvitse olla kaupasta. Mutta sitten kun löydät sen juuri sinun kotiin sopivan unelmien huonekalun, niin osta se ja nauti siitä ilman mitään huonoa omaatuntoa!

Mitenhän tämän sanoisi kauniisti? Se, että määrittelee itsensä "esteetikoksi" (joka muuten oikeasti tarkoittaa erään tietyn filosofian suuntauksen tutkijaa), on yleensä vain tekosyy sille, että saa ostaa uutta tavaraa. Miksi kauneudesta nauttiva olisi alkujaan hankkinut jotain rumaa? Ja jos siihen on ollut syynä esim. huono rahatilanne, miten monta kertaa uuden hankkimisen voi perustella sillä, että haluaa jotain kauniimpaa? Kerran, ehkä. Kaksi kertaa? Sori, toista kertaa se ei ole pitävä selitys. Yleensähän kyseessä on se, että tavaralla ja ympäristön jatkuvalla uudistamisella yritetään täyttää jonkinlaista tyhjiötä. Kannattaa miettiä, mitä tarvetta sillä tavaroiden "vaihtamisella esteettisempään" oikeastaan yrittää täyttää. Se voi yllättää.

Tiedätkö, että tavara kuluu, kun sitä käyttää? Meidän reilu viisi vuotta sitten ostamassa sohvassa on päällisessä repeämä ja luulen, että ainakin yksi jousi on poikki. Mikä on sopiva aika sinun mielestä ennen kuin saan uuden hankkia? Kuinka paljon sohvasta pitää olla rikki? Vai pitääkö laittaa perhe istumaan lattialle, kun tämä on se ainoa sohva joka enää koskaan saadaan ostaa? Hölmö ajatus, että jos joskus haluaa ostaa jotain, niin jotain pitää täyttää. Tai siis on meilläkin se kolo, johon uppoaa tuossa sohvan vasemmassa reunassa.

"Esteetikko" ei puhunut vanhan ja rikkinäisen korvaamisesta uudella ja ehjällä, vaan mielestään ruman korvaamisesta kauniilla. Hän puhui myös siitä, että vanhat tavarat menisivät lahjoituksena tai myyntiin, joten mistään rikkinäisestä ja käyttökelvottomasta ei ole kyse. 

Mielestäni ruman korvaaminen kauniilla on ihan okei. Miksei olisi? Joku muu pitää sitä omasta mielestä rumaa kauniina ja antaa sille paikan omassa elämässään. 

En muista että mieheni olisi vapaaehtoisesti koko 12v yhdessäolon aikana karsinut yhtään mitään tavaroitaan (eikä toki muutakaan esim lasten tavaroita, ei kuulu hänelle ilmeisesti). Olen joskus puoliväkisin pistänyt hänet laittamaan jotain 20v vanhoja nukkavieru t-paitoja räteiksi ja samoin jotain epämääräistä elektroniikkajätettä, johtoja jne eteenpäin. Meidän varasto on täynnä hänen työkalujaan, kaikki sikin sokin, eikä hän varmasti edes muista mitä kaikkea siellä on, joten kun tarvitsee jotain tiettyä työkalua, ostaa kuitenkin uuden. Heti kuitenkin hermostuu jos sanon että varasto pitäisi siivota/raivata, ei saa sitä aikaiseksi.

Yksi makuuhuone on täynnä hänen tavaraansa ”työhuoneena”, vaikka hän ei siis työhuonetta muuten tarvitse, sillä seurauksella että yksi koululainen on ilman omaa huonetta. Tästäkin olen puhunut hänelle vuoden verran, mutta mitään ei tapahdu. Tällä hetkellä koululainen hengailee kavereidensa kanssa siellä työhuoneessa romujen keskellä... Mutta kun ne kaikki on niin tärkeitä, vain minun mielestäni ne on turhaa tavaraa joutaisi pois. Ilmeisesti ovatkin tärkeämpiä kuin lapsi. Ahdistaa ja hajottaa kyllä niin paljon, mikä neuvoksi?

Vierailija kirjoitti:

En muista että mieheni olisi vapaaehtoisesti koko 12v yhdessäolon aikana karsinut yhtään mitään tavaroitaan (eikä toki muutakaan esim lasten tavaroita, ei kuulu hänelle ilmeisesti). Olen joskus puoliväkisin pistänyt hänet laittamaan jotain 20v vanhoja nukkavieru t-paitoja räteiksi ja samoin jotain epämääräistä elektroniikkajätettä, johtoja jne eteenpäin. Meidän varasto on täynnä hänen työkalujaan, kaikki sikin sokin, eikä hän varmasti edes muista mitä kaikkea siellä on, joten kun tarvitsee jotain tiettyä työkalua, ostaa kuitenkin uuden. Heti kuitenkin hermostuu jos sanon että varasto pitäisi siivota/raivata, ei saa sitä aikaiseksi.

Yksi makuuhuone on täynnä hänen tavaraansa ”työhuoneena”, vaikka hän ei siis työhuonetta muuten tarvitse, sillä seurauksella että yksi koululainen on ilman omaa huonetta. Tästäkin olen puhunut hänelle vuoden verran, mutta mitään ei tapahdu. Tällä hetkellä koululainen hengailee kavereidensa kanssa siellä työhuoneessa romujen keskellä... Mutta kun ne kaikki on niin tärkeitä, vain minun mielestäni ne on turhaa tavaraa joutaisi pois. Ilmeisesti ovatkin tärkeämpiä kuin lapsi. Ahdistaa ja hajottaa kyllä niin paljon, mikä neuvoksi?

Hyvässä hengessä ilman nalkutusta, syyttelyä tai ilkeilyä kerrot hänelle, että lapsi tarvitsee huoneensa käyttöönsä. Ja kysyt häneltä miten asiaan tartutaan? Siirrättekö kaikki tavarat varastoon, mahtuvatko ne? Käyttekö yhdessä niitä läpi? Käykö hän niitä yksin läpi? Vai pitääkö sinun tehdä jokin muu ratkaisu ilman häntä? Kerrot, että se on teidän kaikkien koti, ei vain hänen tavaroidensa. Et heitä hänen tavaroitaan pois, mutta pistät hänet käsittelemään ongelmaa. Annat hänelle selkeät raamit missä tavaroita säilytetään, jos niitä tulee muualle siirrät ne systemaattisesti varastoon. Tarjoat apua tavaroiden hoitamiseen, jos hän niin haluaa. Teet selväksi, että asuinhuoneissa säilytetään vain käyttötavaraa ja tavarat joita ei käytetä, vaikka viisi vasaraa ovat sinusta turhia ja hän on niistä vastuussa.

Koeta jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

En muista että mieheni olisi vapaaehtoisesti koko 12v yhdessäolon aikana karsinut yhtään mitään tavaroitaan (eikä toki muutakaan esim lasten tavaroita, ei kuulu hänelle ilmeisesti). Olen joskus puoliväkisin pistänyt hänet laittamaan jotain 20v vanhoja nukkavieru t-paitoja räteiksi ja samoin jotain epämääräistä elektroniikkajätettä, johtoja jne eteenpäin. Meidän varasto on täynnä hänen työkalujaan, kaikki sikin sokin, eikä hän varmasti edes muista mitä kaikkea siellä on, joten kun tarvitsee jotain tiettyä työkalua, ostaa kuitenkin uuden. Heti kuitenkin hermostuu jos sanon että varasto pitäisi siivota/raivata, ei saa sitä aikaiseksi.

Yksi makuuhuone on täynnä hänen tavaraansa ”työhuoneena”, vaikka hän ei siis työhuonetta muuten tarvitse, sillä seurauksella että yksi koululainen on ilman omaa huonetta. Tästäkin olen puhunut hänelle vuoden verran, mutta mitään ei tapahdu. Tällä hetkellä koululainen hengailee kavereidensa kanssa siellä työhuoneessa romujen keskellä... Mutta kun ne kaikki on niin tärkeitä, vain minun mielestäni ne on turhaa tavaraa joutaisi pois. Ilmeisesti ovatkin tärkeämpiä kuin lapsi. Ahdistaa ja hajottaa kyllä niin paljon, mikä neuvoksi?

Ootteko te sellainen " väkisin yhdessä"-pariskunta?

Vierailija kirjoitti:

Katsoin jakson himohamstraajia ja tuli mieleen siitä, että ihmisellä on mahtava kyky sopeutua mihin tahansa ympäristöön. Tuossakin jaksossa siellä oli ihan perhettä asumassa hänen kanssaan kävelemässä kansojen yli. Tätä huomaa myös omassa elämässä. Meillä on ollut remppaa nyt muutamia viikkoja, koska töiden vuoksi ei saada nopeasti edistettyä. Olen jo ihan tottunut, että kaikki remppakamat on täällä levällään ja katson aina kävellessä levitinkö maalia johonkin. Ihminen vaan sopeutuu siihen omaan ympäristöön, eikä edes huomaa välttämättä miten ikävää siellä on asua. Eipä tässä tarinassa ollut kai mitään isompaa pointtia, tuli itselle vaan sellainen ahaa elämys, kun olen aina miettinyt miten joku voi elää sotkussa/ remontin keskellä/ rumien tavaroiden kanssa. Pitää aina välillä muistaa katsoa omaa ympäristöä uusilla silmillä, tähän muuten auttaa ottaa valokuva ja katsoa sen kuvan kautta, niin osaa sitten puuttua niihin asioihin jotka tekevät kodista epämiellyttävän paikan olla.

Tää on ihan totta. Olen sen verran lukenut hamstrauksesta, että nämä hamstraajat saattavat olla täysin sokeita ongelmalleen, ja parannusta asiaan voi tulla vasta sitten kun he itse myöntävät että heillä on ongelma. Lisäksi kaikki lapset luulevat että heidän perheensä on ns. normaali, joten jos oma vanhempi on hamstraaja, lapset pitävät tilannetta normaalina vaikka joutuvat elämään tavararöykkiöiden keskellä.

Mikä tilanne kirppareilla nyt? Eilen yritin viedä ICare-kirppikselle (eli Pelastusarmeijalle) vaatteita, mut ovessa oli lappu, että ovat sen verran ruuhkautuneet, etteivät ota lahjoituksia vastaan. Oletteko törmänneet samaan viime aikoina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin jakson himohamstraajia ja tuli mieleen siitä, että ihmisellä on mahtava kyky sopeutua mihin tahansa ympäristöön. Tuossakin jaksossa siellä oli ihan perhettä asumassa hänen kanssaan kävelemässä kansojen yli. Tätä huomaa myös omassa elämässä. Meillä on ollut remppaa nyt muutamia viikkoja, koska töiden vuoksi ei saada nopeasti edistettyä. Olen jo ihan tottunut, että kaikki remppakamat on täällä levällään ja katson aina kävellessä levitinkö maalia johonkin. Ihminen vaan sopeutuu siihen omaan ympäristöön, eikä edes huomaa välttämättä miten ikävää siellä on asua. Eipä tässä tarinassa ollut kai mitään isompaa pointtia, tuli itselle vaan sellainen ahaa elämys, kun olen aina miettinyt miten joku voi elää sotkussa/ remontin keskellä/ rumien tavaroiden kanssa. Pitää aina välillä muistaa katsoa omaa ympäristöä uusilla silmillä, tähän muuten auttaa ottaa valokuva ja katsoa sen kuvan kautta, niin osaa sitten puuttua niihin asioihin jotka tekevät kodista epämiellyttävän paikan olla.

Tää on ihan totta. Olen sen verran lukenut hamstrauksesta, että nämä hamstraajat saattavat olla täysin sokeita ongelmalleen, ja parannusta asiaan voi tulla vasta sitten kun he itse myöntävät että heillä on ongelma. Lisäksi kaikki lapset luulevat että heidän perheensä on ns. normaali, joten jos oma vanhempi on hamstraaja, lapset pitävät tilannetta normaalina vaikka joutuvat elämään tavararöykkiöiden keskellä.

Tämä ei ole totta. Kun himohamstraajista tehtyjä ohjelmia katsoo joissa hamstrausta on ollut niin kauan että lapset muuttaneet pois kotoa niin niissä aikuistuneet lapset kertovat että eivät koskaan voineet tuoda ystäviään kotiin koska häpesivät, Lapset kärsivät tavaramäärästä myös henkisesti. Lapset olivat usein myös yrittäneet puuttua asiaan. Ja lopuksi, himohamstraajan lapset ovat niitä jotka ilmoittavat nämä hamstraajat terapioihin, ohjelmiin jne. Eli lapset todellakaan eivät totu eivätkä pidä tilannetta normaalina. Häpeävät ja kärsivät. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä tilanne kirppareilla nyt? Eilen yritin viedä ICare-kirppikselle (eli Pelastusarmeijalle) vaatteita, mut ovessa oli lappu, että ovat sen verran ruuhkautuneet, etteivät ota lahjoituksia vastaan. Oletteko törmänneet samaan viime aikoina?

=/=

Taitaa olla paljon tavaraa tyrkyllä myyntiin.

Korona:

1. ihmisillä rahapula, lomautuksia yms, haluavat realisoida tavaroitaan

2. ihmisillä on aikaa käydä läpi nurkkiaan ja laitta turhaa pois, kun useat harrastukset ovat tauolla, eikä matkustella.

3. Voi olla että kirppareillakin tulee rajoituksia, kuinka monta asiakasta saa ottaa sisään, turvavälit jne. Bisnes pyörii tahmeasti.

Esteetikoille ja muille aiheesta keskusteleville: mielestäni astioita, sisustustavaraa saa hyvällä omallatunnolla päivittää uuteen ja toimivampaan tai kauniimpaan. Tietysti tolkku mukana, ettei alvariinsa ostele uusia sohvaryhmiä. Ja sitten mielellään vanhat tavalla tai toisella pois.

Laitoin aikanaan 80-luvun olkatoppaustakit veks, vaikka oli ehjiä. En seuraa muotia kovin aktiivisesti, mutta jossain menee raja, millaisia vaatteita haluaa käyttää.

Kävin tyhjentämässä kirppispöydän. 320 e myyntiä kuudessa päivässä, olen tosi tyytyväinen kun myin lähinnä semmoista perus lasten- ja naistenvaatetta 😊 muutama 10 e tuote ja loput sen alle. Pari kestokassillista jäi tavaraa (sisältäen 3 paksumpaa takkia) ja niistä katoin joitain vaatteita, jotka on simppeli pakettina myydä, ja loput vein Konttiin. Täällä Oulussa sinne ainakin saa viedä vielä tavaraa. Ehkä puoli kassillista tuli siis enää kotiin, jee!

Tein taas huomioita kirppiksellä: myyjät, laittakaa lappu pöydän reunaan, että mitä suunnilleen sisältää (tyyppi, koot)! Pysyy luultavasti pöytäkin siistimpänä, kun ei turhaan pengota, ja toisaalta joku saattaa tarkemmin pysähtyä tutkimaan vaikka aluksi olisi menossa ohi.

Ja se tavaran laatu... Kannattaa oikeasti tarkkaan katsoa tuotteet. Laitoin itsekin muun hyväkuntoisen tuotteen ohessa pöytään pari bodya, joissa oli jotain tahraa. Eihän ne menneet. Tai joku meni, kun hinta oli oikeasti sen 20 senttiä ja muuten oli tosi kiva. Tarjontaa on vaan paljon ja ihmisillä on yleensä varaa valita, jolloin vialliset tuotteet jää pöytiin.

Kiersin samalla itsekin pari kirppistä. Jotain tarttui kyllä matkaan kasvaville lapsille, mutta vähän tuo viime ajan tavaran raivaus taas auttaa ehkä-kivojen ja ehkä-tarpeellisten juttujen välttelyssä! Myönnän että kirppikset on mun heikko kohta, vaan onneksi nuo lapsoset kasvaa vielä niin nopeesti että lupa on ostaa seuraavaa kokoa..

Tuolla toisessa ketjussa joku kysyi, ettekö ole kiintyneet mihinkään lapsuuden kodin tavaroihin? Huomasin oman asenteeni tavaroihin muuttuneen, kysymys tuntui kovin hassulta. Miksi lapsuusmuistot olisivat kiinni tavaroissa?

Kiitos kysymästä. Ei ahdista tavaran määrä. Asunto on 4 h + k. Siis kahdelle hengelle. 

Jos täällä olisi kakaroita pyörimässä jaloissa, niin hankkisimme vielä isomman asunnon. Siis vähintään 6 h + k.