tavarapaljous :(

Pahoittelut, jos joskus alapeukkuni heiluu liian kärkkäästi. Yleensä alapeukutan, kun joku sanoo esim. yrittävänsä myydä jotain ja jos ei mene kaupaksi, aikoo heittää roskiin. Voi olla kyse väärinymmärryksestäkin joskus: ehkä roskiin heittäminen voi tarkoittaa tekstiilijätekeräystä tms. Ärsyynnyn IRL myös, jos joku ei esim. jaksa lajitella jätteittään. (Taloyhtiön lajittelupoliisi täällä päivää!)

Tällä kertaa alapeukutin, koska en kannata paniikin lietsomista tavaran säilyttämisen kanssa, täällä ainakaan, kun moni juuri yrittää parantua vaikeasta tavarasuhteestaan, mutta tarkoitus ei ollut kritisoida juuri sinua. Itse asiassa ymmärrän tosi hyvin psyykkisen turvan, mitä tavaran säilyttäminen pahan päivän varalle tarjoaa. Itsellänikin on kunnollinen kotivara, ja kieltämättä hintojen nousu tuntuu pahalta.

Itse en pelkää sotaa Suomessa (mutta olen ihan riittävän hajalla Ukrainan sodasta). Totta kai taloustilanne, ilmastonmuutos ja kaikki tämä scheisse stressaa ja huolettaa.

Yritän seuraavalla kerralla reflektoida enemmän ennen alapeukutustani.

Vierailija kirjoitti:

Outoa käytöstä, alapeukuttajia täällä.

Kirjoitin tuolla yhdellä sivulla karsimis turhautumisesta, viisi alapeukkua?

On se kumma että toisten sanomiset ärsyttää noin paljon :) kannattaa vähän pohdiskella mikä sitä aiheuttaa, katsoa peiliin.

Kiitos vastanneille. Tuo on hyvä vinkki että väljää tilaa ei täytetä, jos mahdollista. Noin pyrkinytkin kyllä tekemään.

Ja toinen taas olit oikeassa siinä että kaikesta ei voi luopua mistä haluaisi ja se selkeästi turhauttaaa.

Ehkä pitää keskittyä elämässä välillä muihin osa-alueisiin, ettei mene aivan pakkomielteiseksi.

Ei se alapeukku ole välttämättä mikään henkilökohtainen loukkaus tai ärsytyksen osoitus, vaan enemmänkin sillä ilmaistaan, että olen tästä asiasta eri mieltä/näen asian eri kulmasta kuin sinä.

Viittaat ilmeisesti tähän tekstiin:

————————

Eilen lensi vanhat askartelutarvikkeet roskiin, vuosia sitten viimeksi käyttänyt. Uudet saa halvalla jos joskus innostuu (tuskin). Jotenkin tekis mieli lennättää kaikki pihalle. Tavara sitoo energiaa, tunnen sen konkreettisesti.

Joku turhautuminen ilmassa vaikka niin paljon saanut jo aikaiseksi. Myynyt, lahjoittanut, heittänyt roskiin. Mitä seuraavaksi?? Minkä osa-alueen kimppuun?

————————-

Luulen että alapeukut johtuvat ihan tuosta pakkomielteestä hävittää lisää tavaraa. Ihmisen pitäisi hallita tavaraa, eikä tavaran ihmistä, mutta monesti tässä karsimisessa päädytään siihen pakkomielteiseen hävittämiseen, että on vaan ihan pakko hävittää jotain, aivan sama mitä. Tällöin elämä pyörii vain karsimisen ympärillä, ja siellä puolityhjässä kodissa vatvotaan päivät pitkät jokaista astiaa ja vaatetta, että tarvitsenko tätä nyt oikeasti, vai pistänkö eteenpäin. Hävitysvimman sijaan olisi tärkeää nauttia jo siitä tehdystä työstä ja tyhjästä tilasta. On siis tärkeä osata lopettaa, tai pistää karsiminen ainakin tauolle, jos siitä tulee noin elämää hallitseva tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Outoa käytöstä, alapeukuttajia täällä.

Kirjoitin tuolla yhdellä sivulla karsimis turhautumisesta, viisi alapeukkua?

On se kumma että toisten sanomiset ärsyttää noin paljon :) kannattaa vähän pohdiskella mikä sitä aiheuttaa, katsoa peiliin.

Kiitos vastanneille. Tuo on hyvä vinkki että väljää tilaa ei täytetä, jos mahdollista. Noin pyrkinytkin kyllä tekemään.

Ja toinen taas olit oikeassa siinä että kaikesta ei voi luopua mistä haluaisi ja se selkeästi turhauttaaa.

Ehkä pitää keskittyä elämässä välillä muihin osa-alueisiin, ettei mene aivan pakkomielteiseksi.

Jos nyt kyse on siitä askartelutavaroiden roskiinheittämiskommentista, niin alapeukutin koska viestisi oli jotenkin niin tyypillinen. Olen ostanut liikaa tavaraa, ahdistaa, heitänpä tavaran roskiin vaikka se on käyttökelpoinen, ainahan voin ostaa lisää halpaa tavaraa tilalle jos taas haluan.

Askartelutavaroita voi lahjoittaa kerhoille, kouluille, päiväkodeille, niistä voi laittaa annetaan-ilmoituksen facebookiin tai toriin, ja pääkaupunkiseudulla ne voi kiikuttaa kierrätyskeskukseen, muillakin paikkakunnilla löytyy vastaavia paikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Outoa käytöstä, alapeukuttajia täällä.

Kirjoitin tuolla yhdellä sivulla karsimis turhautumisesta, viisi alapeukkua?

On se kumma että toisten sanomiset ärsyttää noin paljon :) kannattaa vähän pohdiskella mikä sitä aiheuttaa, katsoa peiliin.

Kiitos vastanneille. Tuo on hyvä vinkki että väljää tilaa ei täytetä, jos mahdollista. Noin pyrkinytkin kyllä tekemään.

Ja toinen taas olit oikeassa siinä että kaikesta ei voi luopua mistä haluaisi ja se selkeästi turhauttaaa.

Ehkä pitää keskittyä elämässä välillä muihin osa-alueisiin, ettei mene aivan pakkomielteiseksi.

Mua ärsyttää melkein eniten tällä koko palstalla se, että oman viestin alapeukkuja pitää ihmetellä ja syyttää niitä, jotka on peukun alaspäin laittaneet. Tällä palstalla voi laittaa peukun, tai siis nuolen, joko ylös tai alas, ja se on vain kestettävä että molempia vaihtoehtoja saa kuka tahansa käyttää. Varmasti yläpeukuista tulee parempi fiilis kuin alapeukuista, tietenkin. Silti niistä alapeukuista ei kannata niin välittää, eivät ne mitään vakavaa tarkoita. Ja jos ne todella paljon harmittavat niin se vasta muita ärsyttääkin, että siitä pitää erikseen täällä avautua. Laitan itse aina peukun alaspäin näihin "kuka on alapeukuttanut viestiäni!!??" - viesteille, koska ne ovat vaan todella rasittavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän vika minun menetelmässäni on, kun jään kaipaamaan pois laittamiani tavaroita/vaatteita, vuodenkin kuluttua mietin aina, että olisi kannattanut säästää, nyt olisikin tarvetta.

Itselleni vaikeimpia poislaitettavia ovat äidin jäämistö: Kauniit Arabian kannut, kahvimylly, vanhempien kihla- ja häälahjat, äidin kirjomat liinat, ym.ym. Kun annoin pois äidin kutomat matot, ei itku ollut kaukana. Muuten en ole mielestäni keräilijä enkä hamsteri. Tämä liika tunteellisuuteni harmittaa minua suuresti. Haluaisin olla järki-ihminen, mutta joka asiassa tunne menee edelle. Onkohan muita näin höperöitä ja voiko asialle tehdä jotain?

Voi ei, älkää nyt niin hulluina siivotko tavaraa pois, että sellaiset oikeasti rakkaat ja merkitykselliset asiat hävitetään. :( Minulle ovat niin tärkeitä aarteita menneiden sukupolvien tavarat, eivätkä ne ole vain jossain kaapin nurkissa, vaan osana jokapäiväistä arkea. Isomummon kutomat matot ovat parvekkeella, jossa tulee usein ajateltua lämpimästi häntä kuin muitakin jo poismenneitä läheisiä. Myös toisen isomummolan kuin kummankin mummolan tavaraa on käytössä niin koristeina, lamppuina, astioina... Ja nyt jo omat vanhemmatkin purkavat joitakin tavaroitaan, ja sain heidän kihlajaislahjaksi saamansa maljakon.

Pyrin hävittämään omia tarpeettomia tavaroita ja pitämään kodin siistinä ja järjestyksessä, mutta missään vaiheessa tavoitteena ei ole ollut tehdä kodista tyhjää tilaa. Ei sellainen tuntuisi minusta kodilta. Uskon, että monikin vielä itkee hävittämiensä merkityksellisten asioiden perään tämän konmaritus-puuhan jäljiltä. Eri asia oikeasti tarpeettomien tavaroiden kanssa, ne pitää vain osata erottaa toisistaan. Tärkeät muistot eivät ole turhia.

Tässä kun teen omaa kuolinsiivoustani niin voin osaltani sanoa, että minun muistoni ovat sydämessäni. Muutaman ihanan tavaran laitan eteenpäin rakkaille ihmisille, mutta hyväksyn sen, ettei se minun rakkain koruni ole haluttava sille 30 vuotta nuoremmalle ihmiselle tai jokin maljakko ei herätä tunteita toisissa. Se pitää vaan hyväksyä.

Kaikki rakkaat ihmiset ja ihanat muistot ovat sylissäni kunnes sylini raukeaa.

Tärkeimpiä muistoja ovat tunteet ja se mitä itse olen tehnyt ja mitä muut ovat tehneet. Teot, eivät tavarat.

Kaikella rakkaudella.

Muistot ovat ajatuksissa, mutta jotkut meistä kaipaavat esineitä tuomaan muistoja pintaan. Tällöin niitä muistoesineitä kannattaa mielestäni pitää esillä. Kumpaakaan ihmisryhmää ei hyödytä tavarat varastojen perällä ja haudattuna laatikoihin. Valokuvista voi tehdä albumeita, joissa on muistoja kirjoitettuna mukana, sukupuuta tai vastaavaa, erilaisista tavaroista voi tehdä tauluja tai vastaavia koristeita, esineitä pitää esillä.

Jos kodin haluaa pitää rauhallisempana, niin mummon kahvikuppeja laittaa keittiön ylähyllylle eteen riviin (taakse sitten se kakkukupu ja joulun kalalautanen). Tai muille ylähyllylle koristeita, laittaa niitä tauluja ja vastaavia kaapin ovien sisäpuolille. Ottakaa käyttöön, Tuunatkaa, laittaakaa esille joko koko ajan tai ovien taakse, käyttäkää jouluna ja vaikka mitä niille muistoesineille voi tehdä. Ei kannata hillota varastoissa, kunnes seuraava sukupolvi heittää roskiin.

Jos jotain on pakko pitää varastossa, voi senkin laittaa kauniiseen laatikkoon ja kirjoittaa esineen tarinan ja vaikka pari valokuvaa seuraksi, näin tavaroita penkovalle edes selviää miksi sitä on säästetty. Toisaalta, jos tätä ei viitsi tehdä, eikä halua ottaa kotiinsakaan, niin onko esine tarpeeksi arvokas säästettäväksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa käytöstä, alapeukuttajia täällä.

Kirjoitin tuolla yhdellä sivulla karsimis turhautumisesta, viisi alapeukkua?

On se kumma että toisten sanomiset ärsyttää noin paljon :) kannattaa vähän pohdiskella mikä sitä aiheuttaa, katsoa peiliin.

Kiitos vastanneille. Tuo on hyvä vinkki että väljää tilaa ei täytetä, jos mahdollista. Noin pyrkinytkin kyllä tekemään.

Ja toinen taas olit oikeassa siinä että kaikesta ei voi luopua mistä haluaisi ja se selkeästi turhauttaaa.

Ehkä pitää keskittyä elämässä välillä muihin osa-alueisiin, ettei mene aivan pakkomielteiseksi.

Mua ärsyttää melkein eniten tällä koko palstalla se, että oman viestin alapeukkuja pitää ihmetellä ja syyttää niitä, jotka on peukun alaspäin laittaneet. Tällä palstalla voi laittaa peukun, tai siis nuolen, joko ylös tai alas, ja se on vain kestettävä että molempia vaihtoehtoja saa kuka tahansa käyttää. Varmasti yläpeukuista tulee parempi fiilis kuin alapeukuista, tietenkin. Silti niistä alapeukuista ei kannata niin välittää, eivät ne mitään vakavaa tarkoita. Ja jos ne todella paljon harmittavat niin se vasta muita ärsyttääkin, että siitä pitää erikseen täällä avautua. Laitan itse aina peukun alaspäin näihin "kuka on alapeukuttanut viestiäni!!??" - viesteille, koska ne ovat vaan todella rasittavia.

Turhapa niistä alapeukuista on tietysti valittaa, mutta ehkäpä herkemmille iso kasa alapeukkuja antaa vähän sellaisen fiiliksen, että "me ei haluta sua tänne". Itse en ole niin herkkä, mutta jos saan vaikka 10 alapeukkua ja 0 yläpeukkua, niin alan kyllä miettiä, sanoinko jotain tosi väärin tai loukkaavasti. Jos kumpaakin olisi pyöreä nolla tai alapeukkuja vain yksi tai kaksi, en ajattelisi asiasta yhtään mitään.

Itse annan yläpeukkuja myös viesteille, jotka on ajatuksella kirjoitettu, vaikka en olisi niiden kanssa edes sama mieltä. Pitäisi tietysti yrittää ymmärtää, että joillekin se ei ole kirjaimellisesti alapeukku vaan jonkinlainen neutraalimpi "olen jokseenkin eri mieltä" -nappula.

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelut, jos joskus alapeukkuni heiluu liian kärkkäästi. Yleensä alapeukutan, kun joku sanoo esim. yrittävänsä myydä jotain ja jos ei mene kaupaksi, aikoo heittää roskiin. Voi olla kyse väärinymmärryksestäkin joskus: ehkä roskiin heittäminen voi tarkoittaa tekstiilijätekeräystä tms. Ärsyynnyn IRL myös, jos joku ei esim. jaksa lajitella jätteittään. (Taloyhtiön lajittelupoliisi täällä päivää!)

Tällä kertaa alapeukutin, koska en kannata paniikin lietsomista tavaran säilyttämisen kanssa, täällä ainakaan, kun moni juuri yrittää parantua vaikeasta tavarasuhteestaan, mutta tarkoitus ei ollut kritisoida juuri sinua. Itse asiassa ymmärrän tosi hyvin psyykkisen turvan, mitä tavaran säilyttäminen pahan päivän varalle tarjoaa. Itsellänikin on kunnollinen kotivara, ja kieltämättä hintojen nousu tuntuu pahalta.

Itse en pelkää sotaa Suomessa (mutta olen ihan riittävän hajalla Ukrainan sodasta). Totta kai taloustilanne, ilmastonmuutos ja kaikki tämä scheisse stressaa ja huolettaa.

Yritän seuraavalla kerralla reflektoida enemmän ennen alapeukutustani.

Ymmärrän kyllä tuon lihavoidun, onhan itsellänikin vaikea tavarasuhde, jota olen yrittänyt korjata.

Toisaalta en oikein tiedä, onko varsinaisesti "paniikin lietsomista" tiedostaa, että maailmantilanne on muuttunut rajusti monella tavalla samaan aikaan. En tiedä, miten kenenkään tavarasuhde ainakaan parantuisi pitkällä tähtäimellä sillä, että työntää pään pensaaseen. Jos globaalisti tulee vielä takapakkia muutaman vuosikymmenen verran, niin tavarasuhde muuttuu kuitenkin taas uudestaan, tällä kertaa vähemmän konmarimaiseen suuntaan.

En toki yritä pakottaa ketään murehtimaan tulevaisuudesta, mutta en vain ymmärrä, miten pelkkä asian mainitseminen häiritsee kenenkään parantumista. Eihän muistakaan omista karsimisongelmista avautuminen ketään muuta pitäisi triggeröidä.

Minulla selvästi muisti huonontunut Koronan ja uupumisen myötä. Haluan selkeyttä ja ilmavuutta kotiini. Huomaan että olen unohtanut moniin ns. Muistotavaroihin liittyneet muistot. Siis aiemmin olen säilyttänyt niitä juuri lähes pelkästään muistosyistä, mutta nyt en enää pysty mielestä hakemaan niitä muistoja. Tai keneltä olen saanut jonkin käsityön, on useampi vaihtoehto olemassa.

Se on ikävä tunne. Jos tällaista tapahtuu jo nyt, tuskin tunnistan kotiani myöhemmin iäkkäämpänä muistisairaana. Tosin tuo helpottaa tavaroista luopumisessa. Kannattaa hyvissä ajoin merkata vaikka lapuilla tietoja jonnekin tavaran pohjaan, kokeeko arvokkaaksi.

Ehkä tärkeämpää tavaroiden sijaan säästää edes muutama valokuva itselle tärkeistä ihmisistä joita elämässään tavannut ( nimi, kuvan otto paikka ja vuosiluku valokuvan taakse).

Kun koettaa kertoa jostakusta jo poisnukkuneesta ihmisestä lapselle, ei auta asiaa osoittaa koristelamppua joka muka muistuttaa tästä. Parempi näyttää valokuvaa ja kertoa jotain tämän luonteenpiirteistä, harrastuksista, lempihokema tms.

Ja säästää muistoina vaan sellaiset jutut jotka saa lisättyä jokapäiväiseen elämään ilman syyllisyyttä.

Vetoketjuongelman kanssa painiva raportoi: "löysin" kaapistani kevyen toppatakin, jossa ei tosin ole huppua. Vedän pipon päähän, niin tulee tämä takki käyttöön!

Minä niin ymmärrän, että hamstrausaatokset taas puskevat esiin. Fakta on, että hyvä puuvilla loppuu, kaikki hyvät raaka-aineet kallistuvat. Mutta ei hamstraus auta. Tosiasia myös on, että huonosti varastoituna materiaali vain kuluu käyttökelvottomaksi.

Ei ne varastossa inflaatiotopaineelta suojaa.

Loppupeleissä kodin järkevässä raivaamisessa ei ole ristiriitaa ajan haasteiden kanssa. Turha ostelu vähenee, kun kaikella on oma paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Minä niin ymmärrän, että hamstrausaatokset taas puskevat esiin. Fakta on, että hyvä puuvilla loppuu, kaikki hyvät raaka-aineet kallistuvat. Mutta ei hamstraus auta. Tosiasia myös on, että huonosti varastoituna materiaali vain kuluu käyttökelvottomaksi.

Ei ne varastossa inflaatiotopaineelta suojaa.

Loppupeleissä kodin järkevässä raivaamisessa ei ole ristiriitaa ajan haasteiden kanssa. Turha ostelu vähenee, kun kaikella on oma paikkansa.

Turha ostelu myös vähenee, jos kaikkeen ei ole varaa samaan malliin kuin ennen ja joutuu harkitsemaan hankintoja. Silloin ehkä huomaa myös, mistä pitää ja mitä arvostaa, jolloin hutihankintojakaan ei tule tehtyä. Siitä konmarissakin on kyse, että tulee tietoisemmaksi omasta tavarasuhteestaan ja pitää arvossa niitä esineitä, jotka omistaa.

Kyllä on tyytyväinen olo kun saanut jonkin kohteen kotona järjesteltyä, laitettua rikkinäiset roskiin ja tarpeettomat lahjoituksiin.

Moniin tavaroihin silmät vaan tottunut vaikkei oikeasti mitenkään tarpeellinen. Sellainen rauhallisuus ja levollisuus tavoitteena ettei tasojen päällä pinoja, kaapeissa ja laatikoissa ilmavuutta. Näkee mitä missäkin on penkomatta.

Paljon on vielä tehtävää mutta pienikin edistys on saavutus. Niin monta kertaa aiemmin tullut vain järjesteltyä kaikki tavarat takaisin, ajattelematta sen enempää. Ja pian ollut uudelleen epäjärjestyksessä. Nyt kyseenalaistan säilyttämistä jokaisen tavaran kohdalla ja mietin missä niitä tarvitaan ja mistä alkaisi etsiä. Sain myös lapset mukaan omien tavaroidensa kanssa. Ovat jopa helpommin luopumassa kuin minä.

Se vaan kun itse en välttämättä koe esim. lyhyitä värikyniä roskaksi vaan niitäkin jemmaan varalle kun tiedän että esim. hammashoitolan odotustiloissa ei välttämättä ole kyniä ja voisi viedä ne sinne.

Vierailija kirjoitti:

Se vaan kun itse en välttämättä koe esim. lyhyitä värikyniä roskaksi vaan niitäkin jemmaan varalle kun tiedän että esim. hammashoitolan odotustiloissa ei välttämättä ole kyniä ja voisi viedä ne sinne.

Tämäntyyppisten jemmojen kanssa kannattaa toimia niin, että tekee selkeän päätöksen, miten niiden kanssa on toimittava ja laittaa itselleen selkeän aikarajan, mihin mennessä ne on käsiteltävä eteenpäin. Jos ne sen jälkeenkin ovat vielä siellä jemmassa, laitetaan ne kierrätykseen. Näin ei pääse syntymään epämääräisiä ikuisuusjemmoja.

Pihimimmi kirjoitti:

Itselleni sotauutiset saivat aikaan sen että tavaroiden merkitys väheni. Luulen että monella on sama. En osta kaunista maljakkoa enää koska näen sen vaan ylimääräisenä riesana evakkokuormassa.

Minulla päinvastoin, tosin olenkin melkein kaikesta eri mieltä tämän ketjun enemmistön kanssa. Juuri nyt tavaroista pitää nimenomaan nauttia. Miksi pitäisi ennakkoon poistaa ja hävittää, kun kerran niistä joutuu jossain vaiheessa luopumaan kuitenkin (viimeistään haudassa)? 

Jos sinun mielestäsi ei ole ongelma poistaa maljakkoa vuosi ennen kuin sota alkaa (en tosin usko, että alkaa lainkaan, mutta näin esimerkkinä), niin yhtä hyvin voit luopua siitä vasta päivänä, kun joudut evakkoon. 

Minusta on hassua elää sellaisessa mielentilassa, että "en tarvitse tavaraa x, koska kuolleenakaan en tarvitse sitä". Tässä maailmassa saa haluta ja omistaa kaikkea sitä, mitä kuolleena ei enää voi. 

Vierailija kirjoitti:

Me muutettiin viime kuussa. Vakaa aikomus tietysti oli käydä tavarat läpi ennen muuttoa, mutta ei se kyllä ihan niin mennyt. Lapset - mikä ihana tekosyy! Jokunen aika sitten täällä ihmeteltiin muuttajia, jotka raahasivat vanhoja papereita mantereelta toiselle. Pakko sanoa, että ymmärrän heitä ihan pikkuisen. Ei meillä kyllä konteittain tavaraa ollut. Kahden aikuisen ja kahden lapsen tavarat mahtuivat 45 pahvilaatikkoon ja muutamaan matkalaukkuun ja kestokassiin. Mutta nyt tavaraa purkiessa roskiin (toki lajittelin) on joutanut jo melkein laatikollinen tavaraa. Kaikkea sitä tulikaan pakattua: esimerkiksi rikkinäinen muovinen kylpylelu, reikäinen paita, askarteluun säästettyjä "materiaaleja" (lue roskia), lehtiä jotka on jo kertaalleen luettu...

Tiesitkö, että muuttofirmat puhuvat normaalina tavaramääränä yhtä laatikkoa per neliömetri. Eli sen mukaan te olette asuneet perheenä 45 neliössä (ehkä niin olikin). Tuota laatikkomäärää ei siis todellakaan voi sanoa suureksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kun raivaat sieltä tavaraa ja tila avautuu, anna sen jäädä tyhjäksi. Jos vaikka laatikoston kaikkiin laatikoihin ei ole tavaraa, anna niiden olla tyhjinä. Se tuottaa todella riemastuttavan tunteen.

No eikä tuota :).

Sinä olet varmaan niitä, jotka saavat herkkuhimonkin taittumaan veden juomisella tai sillä, että odotat viisi minuuttia ja himo on poissa. 

Rakastan tavaroiden managerointia, kirppiksiä, kuolinpesien tyhjentämistä, masentuneiden ihmisten auttamista heidän kotinsa raivaussiivouksessa jne. jne. jne. Tykkään penkoa vinttejä ja antiikkiliikkeitä, ja toisaalta on ihanaa laittaa omaa tavaraa kiertoon, uusiokäyttää, tuunata jne.  Tavaroiden tarinat ovat hauskoja, ja on hauskaa, miten ihmiset liittää elottomiin esineisiin merkityksiä näitä tarinoita kertomalla.

Se mitä en tässä ilmiössä kuitenkaan jaksa, ovat jotkin suomalaiset ammattijärjestäjät, kenties nimiä mainitsematta tunnistatte, keistä puhun. Uuvuttavia kilometrin pituisia blogeja siitä, mihin joku heidän vanha huulikiilto pitäis järjestää, ja samalla sellaista omien mielipiteiden ja mielen oikkujen tuputtamista meille muille (keittiön tasoilla ei saa olla mitään, tiskirättejä pitää olla 3 kpl). Eli siis paljon melua tyhjästä. Omaan napaan kaivautumista. Omien pakkomielteiden ym. piilottamista niihin "asiantuntijan neuvoihin". Suoranaista tavaramaniaa, vaikka ovatkin muka ihmisiä, jotka auttavat toisia pääsemään vääristyneistä tavarasuhteista eroon.

Tunnistatteko tämän ilmiön? Silmiin osui just jonkun tällaisen aivan liioitellun pitkä sepustus siitä, miten hän antoi vanhan huivinsa lapselleen ja taas tuli huivikoriin tilaa. Jos tämän decluttering ilmiön tarkoitus on saada lisää aikaa ja mielen tyyneyttä, niin miten mahtaa onnistua, jos kaikki aika menee decluttering raportointiin. :D

Vierailija kirjoitti:

Noo, muuttokin onnistuu viikonlopussa, että kyllä yksi karsiminenkin, jos on vaan ripeä päätöksissään, ja tosiaan luopuu kaikesta, ei ala kaupitella niitä.

Ei onnistu, mutta jos tosiaan sinä luovut kaikesta, niin riittää pari minuuttia, kun otat lompakon ja puhelimen ennen kuin laitat takin päälle ja kengät jalkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Pihimimmi kirjoitti:

Itselleni sotauutiset saivat aikaan sen että tavaroiden merkitys väheni. Luulen että monella on sama. En osta kaunista maljakkoa enää koska näen sen vaan ylimääräisenä riesana evakkokuormassa.

Minulla päinvastoin, tosin olenkin melkein kaikesta eri mieltä tämän ketjun enemmistön kanssa. Juuri nyt tavaroista pitää nimenomaan nauttia. Miksi pitäisi ennakkoon poistaa ja hävittää, kun kerran niistä joutuu jossain vaiheessa luopumaan kuitenkin (viimeistään haudassa)? 

Jos sinun mielestäsi ei ole ongelma poistaa maljakkoa vuosi ennen kuin sota alkaa (en tosin usko, että alkaa lainkaan, mutta näin esimerkkinä), niin yhtä hyvin voit luopua siitä vasta päivänä, kun joudut evakkoon. 

Minusta on hassua elää sellaisessa mielentilassa, että "en tarvitse tavaraa x, koska kuolleenakaan en tarvitse sitä". Tässä maailmassa saa haluta ja omistaa kaikkea sitä, mitä kuolleena ei enää voi. 

Tavaroista, joista ehdottomasti nauttii, ei tietysti kannatakaan luopua. Tuskin kovin moni noin jyrkästi ajattelee kuin kuvaat. Monilla meistä on kuitenkin niitä kauniita maljakoita ja muita härpäkkeitä kaapit täynnä. Lahjaksi saatuja, perittyjä ja itse ostettuja.

Tavaranpaljousähkyssä nautinto yhdestä uudesta maljakosta kääntyy äkkiä miinuksen puolelle. Vaikka se olisi kuinka kaunis. Varsinkin kun katsoo uutisia, joissa ihmiset joutuvat jättämään kotinsa (ehkä lopullisesti) pelkkä reppu selässä. Laitan maljakkorahat mieluummin vaikka Unicefille ja nautin siitä mitä jo on.