Vanhempieni, isäni hygienia ja tavat puistattavat
Olin juuri vanhempieni luona kylässä, joudun myös yöpymään siellä viereillessani koska asumme kaukana. Minua puistattaa heidän sottaisuutensa, tai oikeastaa isäni. Tosin myös siivouksen tasossa on paljon toivon varaa, samaten minua harmittaa kun äitini kulkee ikivanhoissa rikkinäisissä sukissa ja alusvaatteissa, vaikka rahaa todellakin olisi ostaa uusiakin. Kaikki on jotenkin niin nuutunutta. Ostin heille molemmille uusia sukkia siellä ollessani, mutta luultavimmin ne eivät tule käyttöön, vaan niitä vanhoja reikäisiä käytetään edelleen:(.
Isäni on todellinen possu. Hän mässyttää syödessään niin paljon että minulla on vaikeuksia syödä samaan aikaan, useimmiten vetkuttelen jonkun tekosyyn varjolla kunnes hän on syönyt, ja sitten vasta aloita itse. Hänen tapansa ovat muutenkinalkeelliset. Hän hotkii ruoan kauhealla vauhdilla, ja sitten häipyy pöydästä, ei puhettakaan mistään rauhallisesta ruokahetkestä keskustellen.
Huippu kuitenkin oli, kun nyt eräänä iltana siellä ollessa olin yksin pidempään hereillä, niin yllättäen isäni tulee huoneeseen, nostaa jalan keittiön pöydän kulmalle ja alkaa leikata varpaan kynsiä. Siis voi yöks. Ja kun oli leikannut niin meni nukkumaan, ja ei todellakaan keräillyt niitä kynnenpalasia pois. Minä sitten hänen poistuttua yritin etsiä niitä, että ne eivät päätyisi minun aamuaterialleni tai vauvamme suuhun:(. Siis miten ihminen voi olla noin vailla tapoja, yök!
Onko kenelläkään muulla yhtä " hirveitä" vanhempia, vai olenko yksin?
Kommentit (20)
Säästää vettä niin että pesee monet tiskit samassa vedessä, ei siivoa kunnolla.
Pahin järkytys oli sen tekarit tyttären hammasmukissa ja niitä ei todellakaan oltu pesty. Astiat on tuolla aina likaisia, tytön hampaita ei olla pesty moneen päivään jos tyttö on tuolla ollut ja alusvaatteita ei olla vaihdettu, on kiva ottaa tyttö kotiin kusenpolttamissa kalsareissa. Ollaan huomautettu mutta ei ole tehonnut.
Minua säälittää appivanhempani.
Heillä on sauna ehkä kerran viikossa. Anoppini varsinkin peseytyy vain kerran viikossa, kun ei liikuntarajoitteisuutensa vuoksi oikein jaksa lähteä rullaamaan saunaa kohti. Hänellä on aina hiukset rasvaiset ja likaisen näköiset.
Minua kuvottaa käydä heidän vessassaan. Siellä haisee aina väkevä pissa ja pytty on täynnä jarrareita. :x
Vanhempieni tavat oksettavat myös minua. Mekin asumme kaukana joten joudumme olemaan yötä. Paha siivo on hankala vauvan kanssa, on siis pölyistä ja törkyistä. Omituisimpia ovat kuitenkin ruokailutottumukset. Käsiä ei pestä enne pöytään menoa ja koiraa rapsutellaan pöydästä. Leikkele tai juustosiivuissa ei ole lainkaan otinta vaan niitä sörkitään likaisin käsin. Kurkkua ja tomaatteja ei pestä lainkaan, edes ulkomaisia. Niitä ei myöskään leikata valmiiksi vaan esim. kurkku on kokonaisena pöydässä ja vieressä on veitsi. Kurkkua leikataan pöydällä siivuiksi, ei siis lautasen tai leikkulaudan päällä vaan pöydällä. Tässä muutamia omituisimpia tapoja.
Olen vanhempieni ja sisarusteni mielestä liian tarkka siivoushullu.
Ei ole koko ikänään käyttänyt mitään deodoranttia, peseytyy kerran viikossa. Nukkuessaan ei koskaa käytä yövaatteita vaan päivävaatteissaan menee sänkyyn, housut sattaa riisua, mutta muut vaatteet sukkia ja neulepaitoja myöten jää päälle.
tosin voisi joskus laittaa vessaan useamman käsipyyhkeensen yhden sijaan, ja ei mitään 20 vuotta vanhaa kauhtunutta mikä on läpimärkä yhden käsienkuivatuksen jälkeen.
Silloin harvoin kuin äitini pitää lapsia niin että en ole siellä itse, niin lapset eivät ole likaisia eikä heillä ole likaisia vaatteita.
Oikeastaan ongelma on vain porsas isäni, hänelle ei voi sanoakaan asiasta, koska hän on sairas, ja ei missään nimessä ymmärtäisi kritiikkiä:(. Miten siitä on voinut tulla noin kamala tapainen?
ap
Vuokratkaa hotellihuone tai menkää kylpylään samalla reissulla.
...äiti höyhentää isän, jos tämä yrittääkin sikailla =)
Toisaalta sitten keskenään ollessaan syövät kaiken ruuan syviltä lautasilta ja varmaan lusikoilla ruokalajista viis. Ikinä ei ole servettejä, perunat kuoritaan pöytäliinalle, ruoat nostetaan juhlissakin kattiloissa ja paistinpannuissa pöytään...saunaan ei ole peffettejä.
kodit jossa kissat ja koirat asuu sisällä.
ettekö tajua että on olemassa muitakin tapoja olla ja elää kuin omanne?
Ei meilläkään ole haarukkaa leikkeleelle ja juustolle. Paljon helpommin ne saa sormin, eikä se nyt minusta niin epähygieenista ole. Eihän siinä kosketa kuin siihen yhteen palaan, en minä ainakaan niitä kaikkia paloja sorki.
No tuota varpaan kynsien leikkaamista en kyllä ymmärrä, mutta kukin tavallaan, kai sitä kotonaan saa olla miten haluaa.
Käsien pesu ennen ruokaa unohtuu monesti meilläkin. Ja silti terveitä ollaan.
Mutta kyllä jotain rajaa silti saa olla (siis viittaan tuohon kynsien leikkaamiseen), ja kyllä jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi osata edes jonkinlaiset pöytätavat!
ap
Vierailija:
Toisaalta sitten keskenään ollessaan syövät kaiken ruuan syviltä lautasilta ja varmaan lusikoilla ruokalajista viis. Ikinä ei ole servettejä, perunat kuoritaan pöytäliinalle, ruoat nostetaan juhlissakin kattiloissa ja paistinpannuissa pöytään...saunaan ei ole peffettejä.
Servettejä..., siis käyttääkö joku arkiruokaillessa servettejä kotonaan?! No jopas on, sanon vaan. ...Pitäisikö kattilan sijaan ruoka tarjoilla jostain erillisestä tarjoiluastiasta? Onpa aika porvarillista meininkiä!Eikä peflettejäkään saunassa...! Ja omakotitalossa jos asutaan, ei siellä lauteilla kovin monen hiet leviä, mukavammaltakin tuntuu istua puun päällä. Voihan rouva laittaa allensa vaikka t-paitansa, jos ei kestä.
Vierailija:
Servettejä..., siis käyttääkö joku arkiruokaillessa servettejä kotonaan?! No jopas on, sanon vaan. ...Pitäisikö kattilan sijaan ruoka tarjoilla jostain erillisestä tarjoiluastiasta? Onpa aika porvarillista meininkiä!Eikä peflettejäkään saunassa...! Ja omakotitalossa jos asutaan, ei siellä lauteilla kovin monen hiet leviä, mukavammaltakin tuntuu istua puun päällä. Voihan rouva laittaa allensa vaikka t-paitansa, jos ei kestä.
Arkena varsin harva ehkä käyttää serviettejä kotona, mutta jos niitä ei käytetä KOSKAAN, on kyse kyllä tapojen puutteesta. Viestissä, johon kirjoittaja viittaa, todettiin, ettei ruokaliinoja ole " ikinä" , ja että perunat tarjoillaan kattilasta myös juhlatilanteessa. Meillä ainakin tarjoillaan ruoka jostain muualta kuin kattilasta heti, jos meillä on vieraita tai kyseessä on vähänkin erityisempi ruokahetki. Ja käytetään saunassa laudeliinoja. Tässä mainitut asiat eivät mielestäni ole hienostelua, vaan normaalia käytöstä. Olen 25-vuotias opiskelija, en 35-vuotias espoolainen insinöörinvaimo.
Toisaalta sitten keskenään ollessaan syövät kaiken ruuan syviltä lautasilta ja varmaan lusikoilla ruokalajista viis. Ikinä ei ole servettejä, perunat kuoritaan pöytäliinalle, ruoat nostetaan juhlissakin kattiloissa ja paistinpannuissa pöytään...saunaan ei ole peffettejä.
[/quote]
Olen muutes 35-vuotias insinöörin vaimo =D Emme hienostele, mutta kyllä meillä on servetit aina saatuvilla ruokapöydässä, ei katettuna vaan telineessä. En pidä siitä, että lapset (3 kpl) poukkoilevat ruokapöydästä siivoamaan välillä itseään vaan ruokailutilanne pysyy rauhallisena, jos pöydässä on kaikki tarvittava katettuna. Samoin on kohteliasta kattaa ruokavieraille servetit nolojen tilanteiden välttämiseksi. Mielelläni pyyhkäisen suuni juhla-aterialla ennen viinin nauttimista. Rasvaiset huulenjäljet lasin reunassa...yäk.
Arkena meilläkin on pannut hellalla, mutta heti jos tulee ruokavieraita, niin käytän tarjoiluastioita. Minusta niin kuuluu tehdä. Saati sitten juhlissa...
Muistan, kuinka nuorempana ällötti äitini tapa puhua suu täynnä ruokaa. Juu ei se mukavan näköistä ole vieläkään, mutta minkäs teet. Osaan jo jotenkin asettautua ulkopuoliseksi, en enää välitä. Myös muita äklöjä tapoja löytyy, mutta eipä vanhemmat kauaa ole täällä meitä " kiusaamassa" .....
Pitää myös viikkokausia samoja vaatteita ja ne todella haisevat
Olin aikanaan vaihtarina Ranskassa. Mun isäntäperheessä oli sellainen tapa, että jokaisella oli oma kankainen servietti. Ne säilytettiin sellaisessa tarjoiluvaunussa ja katettiin pöytään joka aterialle. Jokaisella oli siis omansa, kaikilla oli oma tunnistettava serviettipidike (tai miksi sellaista holkkia sanotaan) ja ne servietit laitettiin pesuun muutaman kerran viikossa. Ihan kiva tapa mun mielestä, mutta ei ole otettu meillä otettu käyttöön.
Tosin olen sitä mieltä, että aikuisen ihmisten pitäisi pystyä jonkin verran antamaan omille vanhemmilleen heidän omituisuuksiaan anteeksi. Ei varmaan ole tavat yllätys, kun useimmat nyt ovat asuneet samassa taloudessa heidän kanssaan.
Nauroin ääneen joitakin viestejä lukiessani mutta eipä naurattaisi jos sattuisi istumaan saman pöydän ääressä.
Onneksi ap:n ja monen muunkin suhteen voi käyttää vanhaa toteamusta " pojasta polvi paranee" .
tintti
tämä olikin oman egon pönkittämisketju :).
Hyi!