Onko elämä muka asennekysymys? Mitä mieltä? ev

Joo, mutta mielestäni olen itsekin aika herkkä. Mutta en syytä vanhempien tekemiä ratkasuja omasta elämästäni! Jokasella on vastuu elämästään, eikä voi syyttä toisia.



Samaan perheeseen ollaan synnytty ja ihan eri mieltä asioista. Musta on kohtuutonta että syyttää vanhempiaan omasta elämästä vaikka on aikuinen. Ei se toisten syyttely ole elämistä. Siinä ei edes yritä päästä eteenpäin!

Siskollani on paska asenne. Ei se ole elämistä että syö ja juo että jaksaa hengittää ja haukkua toisia kun elämä ei ole mitä toivoisi! Elämä ja eläminen on eri asioita jos oikein syvältä miettii.



44

Kirjoitin aiemminkin negatiivisesta äidistäni. Kun hänen elämäänsä katselee, niin ei hänellä kuitenkaan sen kummempia vastoinkäymisiä ole ollut kuin muillakaan. Eikä ainakaan mitään sen isompaakaan kuin muillakaan. Silti tuntuu, että hänen elämäänsä myrkyttää juuri negatiivisuus! Voisipa hänkin ajatella vähän toisellakin tavalla: on kuitenkin kivat lapset, ihana mies ja on aina saanut elellä suht rauhallista elämää. Mutta ei, pitää valittaa kaikesta ja nähdä kaikessa se negatiivinen puoli.



Vertasin häntä siskooni joka menetti nuoren poikansa: sisko suri mutta on myös jatkanut elämäänsä " normaalisti" . Sitäkin MONET OVAT KRITISOINEET että miksi siskoni ei jäänyt kotiin suremaan? Että muka hän surisi vähemmän koska jatkoi töiden tekoa, matkustelua, elämää.... Kyllä hän itkee ja suree, mutta hänen positiivinen elämänasenteensa auttaa häntä jatkamaan elämää.

en minä sitä puolusta enkä itsekään harrasta.



Enemmänkin sitä yritän tässä pohdiskella että se mikä jonkun toisen silmään näyttää paskalta asenteelta, voikin olla oikeasti jotain paljon, paljon monimutkaisempaa.



Mulla tuppaa aina vähän tihkaisemaan nämä asenneketjut, kun ne on niin yksioikoisia. Ajattele positiivisesti ja simsalabim, kaikki on kunnossa. Minä hankin itselleni yleistyneen ahdistuneisuushäiriön yrittäessäni ajatella positiviisesti. Aina kun paha mieli, kiukku, alakulo, surullisuus, yritti pukata esiin, tungin sen takaisin, totesin ajattele positiivisesti, otin pinnistetyn hymyn naamalle ja yritin entistä enemmän. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että oikea tie on ihan jossain muualla. Omien tunteiden tunnistamisessa ja sallimisessa ja käsittelyssä. Löisinpä vetoa etten ole ainoa joka on mennyt samaan ansaan eli ymmärtänyt positiivisen ajattelun täysin väärin ja aiheuttanut sillä itselleen vahinkoa. Ja tämän tukahduttamisprosessin lopputulos kaikkine ahdistuksineen on sitten taatusti näyttänyt ulospäin " paskalta asenteelta" jossain vaiheessa.

että olen itse ollut tällainen supernegatiivinen valittaja. Kaiken sen taustalla oli ensinnäkin kyvyttömyys tunnistaa omia tunnetiloja ja tarpeita. Valitettava tosiasia vaan on, ettei niitten tukahdutettujen tunteiden energia katoa mihinkään, vaan purkautuu sitten juuri sellaisena ahdistuneena negatiivisuutena. Oikeastaan se valitus on avunpyyntö.

Meillä on olemassa geneettinen perimämme, persoonallisuuden ydin, jota kokemuksellinen ja opittu maailma ei muuta, sen lisäksi meillä on kullakin yksilöllinen aivokemiamme, jota ei voi valita.



ei voida vetää yhtäläisyysmerkkejä sen suhteen, että joku selvisi jostain traagisesta kokemuksesta niin ja niin hyvin, ja näin muidenkin pitäisi pystyä vastaavasta selviytymään.



Asennettaan voi muokata ja asenteisiinsa perehtyä, millaisia ne ovat, mutta taipuisuus tiettyihin asennemaailmoihin on yksilöllistä ja geneettistä.



vai voimmeko valita vanhempamme?

Ei. Ymmärrät väärin: asenne ei ole sitä että hymyillään tekohymyä ja koitetaan vaan elää! Määhän sanoin ettei se ole elämistä jos vaan syö ja on.



Elämistä on sitä että TUNTEE niitä suruja, vihoja, pettyy. Mutta se ei ole ESTE. Hymy ei ole naamari. Että kun otat hymyn pois niin vasta näkee mitä sisälläsi on! Ei. Asenne on sitä että tuntee, käsittelee elämäänsä ja elää eteenpäin.

Jos yksi kamala asia kaataa sut, niin sää ihmisenä saat kaatua!! Mutta elämä jatkuu. Ja ne kamalat asiat jää taakse. Ei niitä kuulu vähätellä tai olla huomiomatta. Ongelmat kuuluu käsitellä!



Vanhempiaan ei voi valita. Mutta sen voi valita MITEN ELÄÄ. Sen voi valita että ei anna vanhempien olla este omalle elämiselle! Että kaikesta paskasta tapahtuneesta ottaa onkeensa ja elää toisin.

Voin tässä sanoa etten aio syyttää vanhempiaan elämästäni. He pilaa oman elämänsä, ei minun! Se on asennetta. Sitä että saan jatkettua elämäääni. Ei se todellakaan tarkoita ettenkö ajattele asiaa, ettei harmita.



Okei, en voi elää ihan niinkuin haluan koska mulla ei ole rahaa niin paljoa että pystyisin siihen. Mutta elää voi hyvin ja onnellisesti -kuten haluaa vähemmälläkin rahalla.

Mutta ei voi lähteä syyttään että koska vanhemmat ei tukenu vaan dokas niin olen nyt köyhä eikä mulla ole hienoa koulutusta ja upeeta työpaikkaa ja seksikästä kumppania. Jos asenne on toi niin koska ihmisellä on hyvin? Silloin kun voittaa lotossa? Saa jonkun nuoren hyvännäkösen miehen -joka loppupelissä kusettaa sulta rahat ja karkaa jonkun missin kanssa.



44

selvä on

" Elämistä on sitä että TUNTEE niitä suruja, vihoja, pettyy. Mutta se ei ole ESTE. Hymy ei ole naamari. Että kun otat hymyn pois niin vasta näkee mitä sisälläsi on! Ei. Asenne on sitä että tuntee, käsittelee elämäänsä ja elää eteenpäin."



- Juu, kun nimenomaan juuri yritin tuolla selittää että on vaikea tuntea niitä suruja jos ei tiedosta niitä olevankaan! Jo lapsena on niin tottunut pullottamaan kaiken ettei TIEDÄ että panttaa surua, vihaa, pettymystä.



Ja sitten kun sitä ihmettelee että mikä helvetti mua oikein vaivaa, avuksi tulee positiivinen ajattelu ja sen taikavoima - ja avot, ystävämme tunteiden pullottaja kieltää itseltään viimeisetkin tunteet ja koettaa pakottaa itsensä positiivisiksi.



Ja minä en ole koskaan ole ollut sitä mieltä että ulkoisilla asioilla on mitään tekemistä onnellisuuden tai onnettomuuden kanssa. Olen vaan ihmetellyt että miksi olen niin helvetin onneton, vaikkei mulla PITÄISI olla mitään valittamista.



53

Aivan tyypillinen esimerkki: kaksi reipasta iloista 4v. poikalasta leikkivät ulkona, leikki sujuu, kaikki on kivaa. He kantavat rännin alta painavan vesiämpärin, tarkoituksena käyttää sitä hiekkalaatikolla. Kaksikko kompastuu toisiinsa ja vesi kaatuu syliin. Toinen suuttuu, itkee ja lyö, ei suostu vaihtamaan vaatteita, mutta ei suostu olemaan märissäkään. Toinen saa hervottoman naurukohtauksen ja hyppii pihalla gasellin lailla märissä vaatteissaan, kunnes riisuu ne ja vaihtaa.



Puolentunnin päästä toinen mököttää vihaisena tuolilla kuivissa vaatteissaan, toinen on leikkinyt samaa leikkiä yksinään saman ajan.

asennekysymys, mutta valitettavasti geeneillä ja temperamentilla on niin vahvasti sormensa pelissä, että ei se mikään valintakysymys 100 prosenttisesti ole.

Siksi toiset selviävätkin vaikeuksista huomattavasti paremmin kuin toiset!



Kyllä niitä erilaisia vaikeuksia kaikilla on, mutta ne, joilla on oikea asenne, pärjäävät aina ja toiset vain sitten " kituu" väärän asenteensa takia! NÄIN ON!!

Kiitos kaikille,nyt olen viisaampi ja parempi ihminen.

Vierailija:

Siksi toiset selviävätkin vaikeuksista huomattavasti paremmin kuin toiset!

Kyllä niitä erilaisia vaikeuksia kaikilla on, mutta ne, joilla on oikea asenne, pärjäävät aina ja toiset vain sitten " kituu" väärän asenteensa takia! NÄIN ON!!

Sitten kun kysyy näiltä " oikean asenteen" omaavilta että paljonko ne tekee töistä sen oikean asenteensa eteen vastaukset ovat seuraavia: Mitenniin ei siinä mitään tarvitse tehdä! Mä olen ollut aina tällainen! :DDDD.

Ruikuttamalla ei pääse eteenpäin, olin itsekin aika narisija aikoinaan. Mutta siperia opettaa...

Yritänkin nyt vääntää epätoivoisesti rautalangasta siinä onnistumatta, että joskus oikeaa asennetta on hirmuisen vaikea saavuttaa siksi, että luulee syiden " paskaan asenteeseen" olevan väärässä paikassa.

aan muuta ei sitten tarvitakaan:) That´s it!



Toisilla se sujuu ihan luonnostaan, toisille se asenteen muuttaminen on helppoa...joillekin vaikeaa, mutta harjoittelemalla he oppivat kyllä...joillekin niin vaikeaa, etteivät he edes viitsi harjoitella, kun on helpompi vain narista omasta " huonosta tuurista" ja syyttää muita!



Ja tuohon voi vaikuttaa VAIN omalla asenteellaan:)

mutta ei hän muutu keneksikään toiseksi, hän ei voi omia sellaisia persoonallisuuden rakenteita opettelemalla joita hänellä ei ole



jokainen voi olla ylpeä ja iloinen omasta kehityksestään, mutta se on silti eri asia kuin että olisi muuttunut joksikin

Vierailija:

mutta ei hän muutu keneksikään toiseksi, hän ei voi omia sellaisia persoonallisuuden rakenteita opettelemalla joita hänellä ei ole

jokainen voi olla ylpeä ja iloinen omasta kehityksestään, mutta se on silti eri asia kuin että olisi muuttunut joksikin

Kaikien pitäis jossain elämänsä vaiheessa lukea kehityspsykologiaa. Lueskelin jokin aika sitten tiivistelmiä tutkimuksista. Niitä lukemalla tuli jopa vähän sellainen epätoivoinen olo, että se oma valinnan mahdollisuus on paljon pienempi kuin sitä toivoisi.

yhtäläillä kun joku apinan raivolla toipuu koettelemuksistaan hän tekee sen itsensä vuoksi niillä tiedoilla, taidoilla ja tunteilla joita hänellä on, hän ei kykenisi makaamaan sängynpohjalla ja jäämään sinne, koska ei vain voi.



ja niin ei se toinenkaan, joka sinne sängynpohjalle jäi, nouse sieltä sanomalla, että sulla on asennevamma



kaikki toimitavat eivät ole mahdollisia kaikille