Onko elämä muka asennekysymys? Mitä mieltä? ev

vaikka kaikki asiat olis päin helvettiä,niinkö? ap

sitäkin asennetta. Vaikeuksiinkin voi suhtautua niihin hautautumalla tai eteepäin menemällä.

Vierailija:

Niin että reipasta mieltä ja eteenpäin vaan

vaikka kaikki asiat olis päin helvettiä,niinkö? ap

Jos kaikesta miettisi negatiivisia puolia, ei elämää jaksaisi kukaan hetkeäkään.

Joillakin voi olla ennemän kestettävää kuin toisilla tai sit se vaan tuntuu siltä! Toiset ottaa murhetta mitättömistä asioista ja toiset on niin kauan iloisia kun ovat hengissä; ja sen jälkeenhän sillä ei sit ole niin väliä.

Eli turha kadehtia naapurilta jotain juttua kun pitäis kuitenkin kadehtia koko pakettia kehdosta hautaan. On epärealistista kadehtia yhdeltä miestä, yhdeltä lapsia, yhdeltä rahaa...

Mutta, oikeasti jos jatkuvasti tulee eteen ongelmia elämässä niin ei sitä enää jaksa vaan " hymyillä" ja porskuttaa eteenpäin. Itse olen joutunut tämän huomaamaan kun terveys alkoi pettää. Jatkuva sairastelu vuosien aikana kuluttaa...

lauloi Aki Sirkesalo

Vaikeuksia voi olla, pahojakin, mutta asenne ratkaisee miten niistä selviää.



Silti voi olla niinkin kamalia kohtaloita ettei enää asennoitumiset auta.

mitä se enää auttaa vajota murheeseen? ei mitään, tulee vaan entistä kurjempaa

Toki on rankkojakin möykkyjä elämässä, mutta ei elämä siihen pysähdy ja ohjaa koko loppuelämää. Kun keskittyy positiiviseen ja oman elämänsä elämiseen (siis nauttimiseen siitä mitä on) niin muutos on valtaisa. Kannattaa testata.

Hyvä asenne ei tarkoita sitä että hammasta purren hymyilee kun mies pahoinpitelee, vaan että kaivaa itsestään voimat puolustaa itseään ja lähteä pois.



Hyvällä asenteella ei peitetä mitään vaan otetaan elämä ja onnellisuus omiin käsiin ja toimitaan viisaasti. Se on sitten toinen kysymys, mistä sitä asennetta aina saisi riittävästi...

vaatteisiin,hauskan pitoon ym. Ja olen kuitenkin elossa ja lapseni on terve jne.

jos tulee vastoinkäymisiä pitäisi vaan jaksaa hymyillä. Aika on nauraa ja aika itkeä..



Mutta se, että jos aina näkee asioissa vain huonot puolet pilaa elämän " laatua" .



Joku lainasi tuossa Sirkesaloa.. tosi on että pienillä asioilla on mahdollista tehdä elämästä monesti paljon siedettävämpää jopa ihanampaa.

Parisuhteessakin: jos haluat saada hyvän suhteen sinun on myös itse panostettava siihen ja laitettava itsesi likoon. Jopa tingittävä omista asioistasi joskus.



Muutenkin elämässä voi paljon omilla tekemisillä vaikuttaa asioiden lopputulokseen.

Kyllä, elämä pitkälti tai elämänlaatu on asennekysymys.



Hyvää päivän jatkoa kaikille!

Viikko sitten mut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Tässä oottelen lisätutkimuksiin pääsyä, kuitenkin palasin opiskelemaan, vaikka luultavasti leikkauskin edessä tässä vielä. Mikäs tässä on ollessa? Terveys on mikä on, mutta pyristellään menemään sen verran kuin täällä ollaan! Olen yh, jolla ei ole ollut parisuhdetta vuosikausiin. Rahaakaan ei ole. Mutta onnellinen kuitenkin!

Koska tyhmät ei tajuu!!!!

Hän näki kaikessa hyvässäkin pahaa (joku antoi lahjan, tai auttoi esim. viemällä roskat, niin aina mummo näki takana jonkin taka-ajatuksen: " nyt se haluaa rahaa" , tai vastaavaa).

Hänelle ei kerta kaikkiaan mennyt perille, että ihmiset saattoivat auttaa häntä ihan hyvää hyvyyttään.



Hänellä oli juuri se asenne, että kun kynsikin katkesi, niin miksi " juuri hänelle käy aina näin" , kun taas ystävän sairastuminen syöpään, ei ollut suinkaan paha asia ystävälle, vaan mummolle, joka taas joutuu kuuntelemaan jonkun narinaa. Eli koki kateutta myös siitä, että joku oli vielä huonommassa kunnossa, kuin hän ja se toinen sai valittaa elämänsä kolhuja.



Ystäväni taas harmittelee jo etukäteen kaikkea mahdollista, mitä saattaa ehkä joskus tapahtua - tai sitten ei.

Kun isäni joutui pallolaajennusleikkaukseen, niin koko perheemme uskoi kaiken menevän hyvin päin, kun taas tämä huolehtiva ystäväni oli aivan kauhuissaan puolestani ja suri tilannetta hirveästi. Ja aivan turhaan.



Olen realisti, mutta silti optimisti. Uskon, että elämän asenne vie pitkälle!

En tiedä, kestäisikö optimistimini ikuisesti, jos vaikka joutuisin onnettomuuteen ja halvaantuisin päästä alaspäin, mutta näitäkin ihmisiä on ja en voi kuin ihailla heidän vahvuuttaan!

21 kirjoitti hyvin.

mutta tietysti elää kohtelee ihmisiä eri lailla. Kuulostaa typerältä sanoa kaiken menettäneelle että muista vaan hymyillä, kaikki on omasta asenteestä kiinni, varsinkin silloin kun sanojalla itsellään oon elämä suht reilassa.



Mutta siis sanotaan vaikka että löytyy ihmisä joilla negatiivinen elämänasenne tuntuu pilaavan kaiken, vaikka kuinka olisi perusasiat kunnossa ja paljon hyvää mukana (esim. terveys, perhe, hyvä työ, talous ok, mielekkäitä harrastuksia, kaunis koti, mahdollisuus matkustella). Elämässä näkee vain negatiiviset asiat ja valittaa kaikesta. Rasittavaa kuunnella.



Sitten taas on näitä jotka jaksavat siitä huolimatta että on tapahtunut ikäviä. Sairauksia, vammautumisia, lapsen kuolemaa, työttömyyttä, taloudellisia ongelmia, puolison pettämistä ja väkivaltaisuutta jne. Eli heillä oma asenne on auttanut jaksamaan.



MUTTA jokaisella on vastoinkäymisten hetkellä oikeus surra ja tuntea epätoivoa. Kriisi on osa parantumisprosessi, joten toivon syvästi ettei kovin moni lapsensa menettänyt joudu kuulemaan viikko hautajaisten jälkeen kommenttia " turha sinun on suremaan jäädä, omasta asenteestä se vaan on kiinni miten elämä jatkuu" , minkä eräs läheiseni sai. Positiivinen elämänasenne ei tarkoita sitä että jättää surut käsittelemättä ja hymyilee vain lapsensa haudalla. Käsittelemättä jäävät negatiiviset tunteet tulevat kyllä varmasti vastaan ennemmin tai myöhemmin, pahimmillaan jäävät vaivaamaan loppuiäksi samalla kun ihminen muille esittää positiivista. Vasta kun on tarpeeksi surrut, itkenyt, raivonnut ja tuntenut vihaa ja katkeruutta kaikkea kohtaan, on mahdollisuus nousta ylös.

Mutta aika paljon on kiinni myös ihan silkasta tuurista, elämän lähtöasetelmista jne.

Joku saa jo syntyessään sellaisen osan mihin ei paljon asenteet auta. Ja moni lapsi taas saa elää turvattua aikaa pitkälle aikuisuuteen kun äiti ja isi maksaa ja lapsen ei tarvitse oikeasti itse tehdä muuta kuin bilettää.

Karikot kuuluu elämään eikä tietysti rahakaan suojaa niiltä, mutta kummasti se raha elämää helpottaa.



Jokainen voi itse vaikuttaa onnellisuuteensa omalla asenteellaan, mutta valitettava tosiasia on että kaikkiin asioihin ei itse voi vaikuttaa. Ja sehän on ihan paskapuhetta että ihmiselle annetaan taakkoja sen mukaan mitä jaksaa kantaa. Sitä voi mennä vaikka psykiatrisille osastoille katsomaan että onko ihmiset jaksaneet taakkansa kantaa.