Sanotteko koskaan lapselle, että "ei nyt ole rahaa"? OV

Yritän tarjota filateliaa tilalle *virn*

Koska yleensä sitä on. Sanon vain että ei nyt osteta.



Meillä puhutaan jo ennen kauppaan menoa ostetaanko lapselle sieltä jotain vai ei. Ei sitten kaupassa tarvitse kättä vääntää asiasta.



Munkaan mielestä raha-asiat ei vielä pienelle lapselle kuulu. Niistä sitten myöhemmin.



On jotenkin halpamaista aina vedota siihen ettei ole rahaa vaikka se olisi kuinka totta. Siitä saa jotenkin sen kuvan että "kyllähän äiti muuten mutta kun...ei se äitin vika ole..."

Kannatan rehellisyyttä enemmän. Kyllä minä ainakin lapsestani tunnustan milloin hän haluaa jotakin vain haluamisen ilosta ja milloin oikeasti sitä haluaa.

Ihme ketju, kun kaikki vaan nyökyttelee - hauskaa, että leppoinen hetki kerrankin ap:lla :)

Vaikka 'huusin' otsikin, ei tarkoitus ole riehua. Ihan vaan painokkaasti sanoa, että rahahuolet eivät missään nimessä kuulu mielestäni 3-vuotiaan eikä edes 10-vuotiaan ajateltaviksi.

Kaikkea kräsää ei tietenkään osteta. Ei vaikka olisi varaa. 10-vuotias on monesti kysellyt tuohon tyyliin, että oisko meillä varaa plasma telkkariin/ toiseen telkkariin / uuteen tietokoneeseen jne. Vastaan aina, että kaikkeen, mitä oikeasti tarvitaan on varaa. En osta uutta pelaamiseen sopivaa tietokonetta, vaikka rahaa kyllä tilillä olisi.

Harrastuksia luonnollisesti tuetaan, ei ole vielä toivonut ralli-autoilua! Kun oli oikein tiukkaa, mummi maksoi 'koulun aloituslahjaksi' syksyn uimakoulun jne. Järjestelykysymys.

Olen ent. opiskelija-yh ja ehkä juuri siksi koetin antaa lapselle mahdollisuuksien mukaan tunteen, ettei eletä missään kauheassa puutteessa. Lapsi ei tiennyt, että lihapullat paistettu -50% tarjousjauhelihasta. Enkä ikina valittanut rahanpuutetta lapselle. Antakaa lapsille raha-huoleton lapsuus! Ohjatkaa sellaisiin harratuksiin, jotka teillä varaa maksaa, älkääkä syyllistäkö lasta siitä, että ajaa teidät perikatoon.

Siitä olen samaa mieltä, että rahahuolet eivät saa olla lasen huolenaiheita, mutta lapset eivät ole tyhmiä. Heille voi ja mielestäni pitääkin opettaa, ettei raha kasva puussa ja, että lelut yms. tavarat maksaa ja kaikkeen ei riitä rahat.

Luulenkin, että tarkoitat, että lapsen ei tulisi joutua kantaa huolta siitä riittävätkö vanhempien rahat esim. lainansa maksuun ja sitä onko vanhemmilla varaa ostaa perheelle ruokaa, mutta kyllä muuten tässä kulutusyhteiskunnassa saa sanoa lapselle, ettei kaikenmaailman turhuuksiin rahat riitä.

Meillä myös opetellaan rahankäyttöä niin, että lapset oppivat säästämään ja näin oppia itse ymmärtämään rahan arvon.

Jos lapselle ei koskaan kerrota miten rahaa tulee käyttää, hän mahdollisesti on jo teininä velkakierteessä. Vanhempien tehtävä on opettaa viisasta rahankäyttöä ja realismia talousasioissa.

Olen miehesi kanssa samaa mieltä, että pitää saada harrastaa mitä vaan haluaa ja kyvyt riittä, se ei saa olla rahan puutteesta kiinni. Kuten ei kouluttautuminen tai muu itsensä kehittäminenkään.



Eikä mun mielestä voi laittaa harrastuksia hintajärjestykseen tai sanoa, ettei lapsi saa harrastaa kuin yhtä kallista harrastusta - jos se lapsi vaikka on tuhottoman hyvä ja lahjakas SEKÄ ratsastamisessa ETTÄ viulunsoitossa ETTÄ potkupallossa niin säkö panet sen jo 10-vuotiaana päättämään, että kummassa se haluaa kehittyä? Päätätkö sä samalla periaatteessa lapsesi puolesta myös, että lukioon ei mennä, koska samalla rahalla ammattikoulusta saa ammatinkin?



Mutta sitten on iso kasa turhia turhuuksia ja materiaa, jonka hankkiminen ON ja SAA ja PITÄÄ olla rahasta kiinni. Eli karkkia ei osteta jos rahat ei sitten riitä leipään ja kahdesta samanlaatuisesta tavarasta ostetaan se järkevämmän hintainen ja hinta-alatusuhdetta pohditaan aina. Näiden asioitten opettaminen lapsellekin on järkevää, mutta se on julmaa ja vastuutonta, että lapsi pannaan jarruttamaan omaa kehitystään äidin rahanpuutteen vuoksi.

sanon että se on liian kallis tai että ei kaikkea tarvitse eikä voi saada. Keskustelemme myös siitä, että mieluummin käytämme rahat esim. kehitysmaassa olevan kummilapsemme sponsorointiin kuin johonkin turhuuteen. Näitä keskusteluja käyn senkin takia, kun lasten kavereilla tuntuu olevan vain taivas rajana sille, mitä heille ostetaan. Olen sitten yrittänyt selittää meidän arvojamme kulutuksen, ekologisuuden, säästäväisyyden ja heikompien auttamisen suhteen.

harrastuksia olen pyrkinyt tukemaan, kaikkea on saanut kokeilla jne. mutta nyt on ollut pakko todeta, että kartingin kanssa loppuu pelimerkit kesken.

Kenellä oikeesti on varaa kasvattaa räikkösiä, kun laji maksaa kolmetoistavuotiaalla jo 20 000€ vuodessa?

Yritän tarjota filateliaa tilalle *virn*

Mun on vaikea sanoa lapsilleni, ettei ole johonkin rahaa, koska kuulin sitä jatkuvasti itse lapsena. Mitään ei voitu koskaan tehdä rahan puutteen vuoksi ja se ilmaistiin marttyyrimaisesti huokaillen. Mutta ymmärrän kyllä, että rahavarojen rajallisuus on normaali tosiasia, joiden kanssa lapsienkin on pakko oppia elämään. Opettelun paikka siis meikäläiselle!

Kyllä minä monestikin sanon.

Nyt vain olen alkanut miettimään, (kun esikoinen on kuuden vanha) että jo kymmenen vanhana itse mietin että onko johonkin leluun varaa... Ja jätin näin ollen monet asiat toivomatta koska "tiesin" että se olisi turhaa.

Näin pitkälle en halua että lapseni joutuvat miettimään. Rahatilanne ja varallisuus on viime kädessä aikuisten asia.

Toivon että näin joulunkin alla uskaltaisivat esittää lahjatoiveensa. Kaikkea ei saa mutta aina pitää olla varaa toivoa.