Miten kerron lapsilleni että serkkuni mies teki itsemurhan, vai

Etenkin, kun ei kerran ole kovin tuttu. Teineille voisin kertoakin ja sitten puhua pitkään että miten he voivat tulla kertomaan jos itselle tulee niin paha olo, että sellaisia hautoo.

Kertoisin 13-vuotiaalle suoraan kahdenkesken. Jättäisin tilaa ja aikaa kysymyksille, ja selittäisin että masennus on sairaus siinä missä esim. syöpäkin, ja ettei ihmiset vaan " surullisina" tapa itseään ja että terve ihminen kestää myös elämän alamäkiä ja on tervettä välillä olla surullinen ja alavireinen. Puhuisin siis nimenomaan masennuksesta sairautena, joka hoitamattomana voi johtaa tällaisiin tekoihin; ettei 13-vuotias ala esim. pelätä vanhempien ollessa surullisia, väsyneitä tms, tai ala pelätä kuormittavansa vanhempiaan murheillaan...



Pienemmille lapsille en kertoisi totuutta. Se on heille kognitiivisesti vielä liian rankka ja monimutkainen asia käsitellä, ainakin kuopukselle. Sanoisin, että sairasti ja kuoli kun oli ollut pitkään kipeä. Jos 8-vuotias kysyy, mitä sairasti, sanoisin, että mieli oli kipeä.

Siis pienempien lasten kanssa täytyy kyllä puhua kuolemisesta ja mitä siihen liittyy, mutta ne ovat jo niin isoja asioita, että ei siinä tarvi itsemurhaa samaan syssyyn selittää. En oikeasti ymmärrä miksi heidän sitä pitäisi edes tietää? Isomman kanssa pitää myös puhua kuolemasta ja hän jos kysyy niin voit kertoa, jos hän sen mielestäsi kestää. 13-vuotiaskin on kuitenkin aika lapsi, jolta ehkä ympäristö odottaa enemmän kestämistä ja ymmärrystä, kuin mitä hänen on mahdollista sulattaa.

t. lapseton

Kyllä viisivuotiaskin ymmärtää, kun selittää. Salailu vain ylläpitää koko asian tabuluonnetta ja lisää ahdistusta kaikille.

Vierailija:

Kyllä viisivuotiaskin ymmärtää, kun selittää. Salailu vain ylläpitää koko asian tabuluonnetta ja lisää ahdistusta kaikille.

Aikaisintaan 12-vuotiaana kerron. Nyt se on vahinko, johon liittyy salaisuus eli olen sanonut, että kerron myöhemmin.



Muksu pelkää jo pelkästään sitäkin ajatusta, että äiti kuolee, joten en viitsi keksiä mitään auto-onnettomuuksia.



Tollasta on aikuisenkin hankala käsittää, ei kannata kertoa liian pienenä.

Kyllä viisi vuotiaskin jo tajuaa. Älytöntä " säästämistä" !!

Pitää olla lapsillekin rehellinen. Ei sillä asialla tarvitse repostella, mutta sanoa se niin kuin se on. Kyllä lapset pystyvät käsittelemään suurempiakin tunteita. Tässä taas äidit vaan haluaa tuntea itsensä hyviksi äideiksi. Lapsille pitää olla realisti, eikä niitä negatiivisiakaan tunteita saa piilotella. Sitten näillä samoille tulee Jokelat ja muut " aivan kauheena järkytyksenä!!"

pikkuinen voisi pohtia liikaa mielessään ties mitä.

Muistan, että olin ihan todella järkyttynyt. Ei oltu kovin läheisiä, mutta muistin mukavana tyyppinä enkä voinu käsittää. Lun olin ehkä 6v niin äidin kaveri tappoi ittensä, eikä se kummemmin liikuttanut, mutta mietiskelin sitäkin usein, että pääsköhän se taivaaseen...

että millä tavalla sairas, niin kertoisin että päästään oli sairas. Jos nyt esim 13-vuotias kovasti kyselisi, niin voisi sanoa, että kyllä mielen sairauteen voi kuolla.



Tosin 13-v saattaa kysyä ihan suoraan, että tekikö itsarin. Älä sille toki valehtelemaan ala.