Ja mitäs tästä pitäisi ajatella?

Mulla työkaverina mies, jonka kanssa tehty samoja hommia jo lähes 10v (olemme nyt 30v)



Ollaan varmaan aina oltu ihastuneita toisiimme, mutta aina jompi kumpi seurustellut joten mitään ei ole koskaan tapahtunut. 6v sitten hän soitti mulle kännipuhelun jossa kertoi tunteensa ja pyysi tulemaan luokseen hotelliin toiselle puolelle suomea. En lähtenyt. Vähän aikaa siitä mä soitin kännipuhelun jossa kerroin tunteeni, jätin viestin vastaajaan...



Jälkeenpäin töissä puhuttiin noi asiat, pistettiin kännin piikkiin ja naurettiin makoisat naurut toisillemme.



Hän nyt kihloissa ja hänellä 8v lapsi. Mä naimisissa ja mulla 1 pieni lapsi.



Nähtiin tänään työasioissa lounaalla ja äkkiä hän heitti: " Jätä miehes ja lähde mun matkaan" . Ja mä olin niin kun anteeks mitä häh?



Mies johon mä olen aina ollut ihastunut ja jonka mä tunnen oikeasti hyvin ihan kaverina pyytää mua lähtemään sen mukaan? Kysyin onko tosissaan ja sanoi että tottakai. Aina on kuulema asiaa miettinyt. Pistin asian leikiksi ja totesin et voinhan mä lähteäkin mut hänen kihlattunsa on mentävä meille pitää huolta mun miehestä ja lapsesta.



" se" hetki meni sitten sen myötä ohi. Ja taas alettiin vääntää vitsiä asiasta mutta jäi tuo kyllä mietityttämään...



Silloin kun mä menin naimisiin niin juteltiin pari tuntia ihan vakavasti ja todettiin että onneksi meidän välilä ei ole " silleen oikeasti" tapahtunut koskaan mitään. Että voidaan katsoa kumppaneitamme silmiin ja kertoa että olemme oikeasti vain ja ainoastaan ystäviä. Hyviä sellaisia.



Aina on ollut pitkiä katseita, lähelle hakeutumista mutta ei ikinä, ei koskaan mitään fyysistä. Lukuunottamatta onnitteluhalausta meidän häissä.



Nyt tuo mukaan lähtemisen kysyminen pisti taas mietityttämään että mitä jos... Mitä jos sittenkin... Aviomieheni on ihana enkä oikeasti voisi tätä meidän perhettä rikkoa mutta kun nämä ajatuksetkin tuntuu jo vääriltä.