Raskausoireena palelu. Kuinka kauan voi kestää?
Nytkin istun sohvalla peiton sisässä, vaatteet päällä ja villasukat jalassa ja silti palelee. Ulos mennessä jäätyy vaikka pakkasta vaivaiset 6 astetta, tekisi mieli laittaa toppahousut jalkaan. Esikoiselta tätä omituisuutta ei ollut niinpä en tiedä että kuinka kauan tätä voi pahimmillaan kestää.
Kommentit (4)
Kesällä helpottaa, mutta muuten oon kyllä koko ajan villasukat jalassa ja vilutakki päällä. On se pahin jo helpottanut, alussa olin ihan horkassa ja nukkumaankin piti mennä kaksi paitaa, housut, sukat ja villasukat jalassa. Ja silti vaan paleli.
Tytteli-83 rv 18+6
Minulla kiertopäivä 54/jotain...
Plussasin tänään.
Eilen päätin sen testin ylipäätään ostaa, sillä olo on ollut kummallinen ja oireena KAMALA PALELEMINEN!
Esikoisen odotuksesta en tällaista muista, joten toivon myös että palelu loppuu pian.
Sekaisin vielä tiedosta!
Tosin kuuden asteen pakkanen on minusta toppahousukeli ihan silloinkin, kun ei ole raskaana. Tässä viimassa varsinkin...
...mutta toisaalta mua kyllä viluttaa edelleen ja kohta ollaan jo viimeisellä komanneksella...eli aika yksilöllistä kait. Mäkin kattelen iltaisin telkkaa untuvapeiton alla ja ulkona on pipo päässä plusasteilla eikä toiveitakaan, että pelkässä puuvillapaidassa tarkenisi töissäkään, mutta eipä tuo nyt ole maailmaa kaatanut :)
T. Yksis rv23+5