En olis uskonu että oon näin huono äiti!

saanut kahvikupin eteensä ja av:n auki, niin alkaa kuulua huutoa. Olen kyllä useasti tehnyt niin, että olen vain syönyt loppuun ja antanut vauvan huutaa. Tosin en jätä vauvaa yksin juutamaan, vaan otan juuri esim. sitteriin samaan huoneeseen, missä näkee minut ja puhun vauvalle. Sylissä vaan ei ihan aina jaksa pitää. En pidä itseäni kuitenkaan huonona äitinä.

Mulla on itsellä kokemusta lapsesta joka söi vain rintaa ja tosiaan n. parin tunnin välein päivin ja öin. Muut ajat huusi. Ei varmaan koskaan tullut rinnasta kylläiseksi ja huusi nälkäänsä. Olin aivan kuoleman rajamailla väsymyksestä, lepoa ei ollut koskaan. Tämä vauva ei myöskään koskaan oppinut pulloa syömään että olisin edes voinut pumpata omaa maitoani. Aloin olla vauvalle vihainen, olin itseasiassa koko ajan aivan raivona kaikille väsymyksestä. Sitten päätin, että jos vielä joskus lapsen saan, oppii hän myös juomaan pullosta maitoa.



Nyt kuopukseni on ollut aluksi osittaisimetyksellä ja nyt saa pelkästään korviketta. Tyytyväisempää vauvaa saa hakea, hänen nälkänsä tyydyttyy, eikä hänen tarvitse itkeä ainakaan nälkää. Minä saan nukuttua öisin, kun vauva herää vain 2 kertaa yössä syömään ja toisinaan myös mieheni syöttää vauvaa, ainakin sen toisen syötön yöllä. Olen itse tosi hyvässä kunnossa, nautin vauvastani sekä esikosestani täysin siemauksin. En olisi koskaan uskonut kuinka vauvasta voi nauttia niin paljon!



t. 10

että tämä rintaruokittu lapsi on ollut vauvasta saakka koko ajan sairaana, joten ainakaan hänen kohdallaan alatiesynnytys ja täysimetys ei tuonut minkäänlaista suojaa tauteja vastaan.



10 ja 21

Suuret kiitokset näistä positiivisista viesteistä, olen tosi yllättynyt että ei ole tullut yhtään haukkuja! Ihanaa huomata että en ole ainoa, joka tuntee näin.



Nyt on takana vähän paremmin nukuttu yö, joten mielialakin on huomattavasti positiivisempi. Olen jutellut neuvolassa tästä aiemmin, mutta kynnys pyytää jotain kotiapua on aika suuri, en nyt koe olevani vielä NIIN väsynyt, väsyneempiäkin varmaan on. Ja totta tosiaan olen miettinyt mitä on olla yksinhuoltaja, todellakin arvostan heitä kun selviävät yksin! Ei ole helppoa ei.



Olen joskus mummolassa lasten kanssa kun mies on pois, ja tieto siitä että sinne voi tarvittaessa mennä, helpottaa kyllä. Kavereita mulla ei tällä paikkakunnalla oikein ole, mutta lähistöllä on joitain sukulaisia, mutta ei niitäkään kehtaa koko ajan olla pyytämässä kylään.



Jotenkin vaikeinta on tunnustaa se, että näinkin "vähästä" voi olla ihan poikki - sitä kun kuvitteli olevansa reipas ja asiansa (ja lapsensa) itsenäisesti hoitava ihminen. Kiitos vertaistuesta, taas jaksaa eteenpäin!