Onkohna nykyään mennyt liian pitkälle päiväkotien ja koulujen halu leimata ja diagnoida lapsia? Oma kokemukseni

sanottu mitään siihen viittaavaa. En pidä oikeana, että joku erityisope, jolla on suuri pätemisen tarve, alkaa innoissaan leimaamaan lasta täysin epäammatillisesti toimien. Lapsella ei ole koskaan ollut oppimis- tai käytöshäiriöitä. Itse tiedän ammattini kautta jonkin verran näistä asioista enkä siksi uskonut tuota asperger-leimaa, mutta voi kuvitella kuinka paljon enemmän tuskaa ja huolta tuo olisi voinut aiheuttaa jollekkin toiselle vanhemmalle.

Ei kai se sitä muille huutele? Musta on parempi, että jos joku epäilee, niin asia selvitetään ja sit saa kaikki selvyyden, että joko se diagnoosi on tosi tai ei ole. Siinä vältytään monelta arvailulta. Aina on niitä vikaepäilyjäkin, mutta kyllä niille varmaan jokin pohja on. Ennemmin turhia epäilyjä, kuin ettei asioihin puututa jos tarvetta on. Jos se asia on epäilyasteella opettajan ja vanhemman välinen, niin mihinkä se lapsi siitä leimautuu?

jollei lapsi saa diagnoosia, hänet leimataan muuten vain hankalaksi, vaikeaksi, tyhmäksi, huonosti kasvatetuksi, ilkeäksi, oudoksi jne.



Oma lapseni sai diagnoosinsa vasta 9-vuotiaana, mutta kyllä hänet jo kauan sitä ennen oli leimattu hankalaksi ja oudoksi ja tyhmäksikin, vaikka ne tutkimukset sitten paljastivat hänet jopa keskimääräistä eälykkäämmäksi. Leimahan se diagnoosikin, on, mutta parempi kuitenkin kuin tyhmä ja tuhma, joita lapsi ei todellakaan oikeasti ollut. Sen sijaan diagnoosi antoi häneen " käyttöohjeen" , jota noudattamalla opekin saa hänet toimimaan.

tajua että diagnoosit - myös mielenterveysdiagnoosit - on juuri niitä käyttöhjeita. Hyvin sanottu! Pitäis päästä pois leima ja pilalla - ajatteluta tähän käyttöohjeajatteluun.

Diagnoosi ei kylläkään ole mikään käyttöohje. Jokainen on yksilö.

Nimimerkillä yksi, jonka elämää diagnoosi helpotti todella paljon. Tai sanotaan näin, että diagnoosi ohjaa niiden käyttöohjeiden luo.

Tässä taas nhdään, miten vahingollista on, kun asiantuntemattomat alkavat lätkiä diagnooseja :(

valmistunut, virkaintoinen erityisope oli silmät kiiluen antamassa diagnoosiaan normaaliksi sittemmin todetulle lapsellle. Tästä asiasta ovat monet tunnetut psykologit ja psykiatritkin puhuneet.

Asperger-diagnoosiin kuuluu repetitiivisiä eli toistoliikkeitä, jotka ovat eri asia kuin ticit.

Ticit ovat kyllä kohtalaisen usein komorbideja Aspergerille. Mutta ne ovat komorbideja myös esim. pakko-oireiselle häiriölle, syömishäiriöille ja alkoholismille sekä ahdistuneisuudelle. Mutta ennen kaikkea ticit ovat osa normaalia kehitystä, useimmiten ne eivät merkitse mitään sairautta!

t. 7

Tietty ihan pienet lapset ei vielä tajua tuollaisia tahdonalaisia siirtämisiä, mutta kouluikäiset usein jo tajuaa, ainakin isommat. Ticit on useammin reaktio ahdistukseen tai hermostukseen, maneerit taas eräänlaista itseaktivaatiota.

Kohta 4-vuotias ja aina vähänkin hermostuessaan vetäisee kielellä täyden ympyrän huulien ympäri.

Jos lapsi on vilkas, hiljainen, todella sosiaalinen, syrjäänvetäytyvä, rohkea, ujo... niin mikään ei ole hyvä. Aina pitäisi olla joku diagnoosi, jolla selittää lapsen luonteenpiirteitä ja temperamenttiä. Toinen, mitä ei siedetä on tyhmyys. Ja tämän myöntäminen on yleensä meille vanhemmille tosi vaikeaa. Että oma lapsi ei ole mikään järjen jättiläinen. Kaikki kun eivät ole samalla viivalla tässäkään asiassa. En tarkoita, etteikö lasta pitäisi auttaa ja tukea, mutta kaikista vain ei tule raketti-insinöörejä ja silti he voivat elää oikein hyvän elämän, hakeutua kykyjensä mukaiseen kouluun ja työhön. Tuntuu, että nykyään pitää löytää diagnoosi joka asiaan, kun ennen vain hyväksyttiin se tosiasia, ettei kaikille ole kauhalla annettu.

heille itsellekkiin se voi olla vaikeaa.

eli tuhmat on tuhmia ja tyhmät tyhmiä. Se ei kuitenkaan ole totta. Etenkin moni lapsi, joka näyttää TYHMÄLTÄ, ei oikeasti ole sitä. he vain oppivat ja ajattelevat eri tavalla. Kun se heidän tapansa löydetään, he voivat keksiä vaikka ihan uudenlaisia avaruusraketteja, vaikkapa sellaisia, joihin ei tarvita öljypohjaisia vbbensiinejä.



Sunko mielestäs heitä ei tarvita, maailmalle ja heille itselleen on parempi kun heidät lähetetään ojankaivuuseen?



Ei erilaisuuden sieto tarkoita sitä, että annetaan vain olla.

Sanoin, että kyllä heitä pitää auttaa ja tukea, mutta kaikista tukitoimista huolimatta on lapsia, jotka eivät opi kaikkia asioita samoin kuin muut. Älykkyyskin on nimittäin peritty ominaisuus. Ja mitä vikaa mielestäsi on ojankaivuussa? Sanoin, että heillä voi olla ihan hyvä elämä ja kykyjä vastaava työ. Jos jonkun kyvyt riittävät vain ojankaivuuseen, niin tarkoittako se mielestäsi sitä, ettei hän voi olla onnellinen tai tyytyväinen elämäänsä? Miten sitten vaikkapa siivoojat, roskakuskit, putkimiehet yms. " duunarit" , hekö eivät voi olla onnellisia, koska eivät ole missään huippuvirassa?

t. 14

Koskaan niitä ei diagnosoitu, eikä niille tehty mitään.



Olen ihan normaali ihminen, enkä koe olevani millään tavalla henkiseltä puolelta ongelmainen. Kirjoitin ällän paperit, olen menestynyt hyvin työ- ja yksityiselämässä. En tiedä mitä tekisin diagnoosilla.

vain ole adhd, aspeger jne...

Kun esim meidän kaupungissa sinne pitää ensin saada yleislääkäriltä LÄHETE, eikä yleislääkäri suinkaan kirjoita sellaista ihan ilman perusteita, eikä varsinkaan 4kk ikäiselle vauvalle.

(Eikä meidän neurologit ole olleet ollenkaan tuskastuneita todetessan jonkun sittenkin terveeksi... tyytyväisiä ne vain ovat siitäkin olleet)

Morre:

Kun lapseni oli 4kk:n (!!) ikäinen, neuvolatäti lähetti lapsen neurologin vastaanotolle, koska epäili lapsellani adhd:ta. Vauvani oli näet alastomana liian heiluvainen ja vilkasliikkeinen.

En suinkaan loukkaantunut vaan huolestuin ja tosiaan kiireen vilkkaa menimme neurologin juttusille. Neurologi oli hyvin tuskastunut kun taas tällaista tapahtuu; ei 4kk:n ikäiselle vauvalle voi tehdä mitään tuon tyyppistä diagnosointia tai edes diagnoosiepäilyä.

Lapseni todettiin ihan tavalliseksi vauvaksi.