Petteri summanen, kenen kanssa naimisissa ja onko lapsia?

Suosikkinäyttelijä Petteri Summanen:

Erilainen lapsuus oli siunaus



Teksti Marja-Terttu Yli-Sirniö



Näyttelijä Petteri Summanen kasvoi varuskunnassa kapteeni-isänsä kasvattamana. Avioerolapsen elämä opetti hänet arvostamaan perhettä, kokkaamaan ja palvomaan naisia.



Joskus tuntuu siltä, ettei Suomessa tehdä yhtään elokuvaa ilman Petteri Summasta.



¿Kyllä minusta olisi nasta näytellä kaikki parhaat miesroolit¿, hän naurahtaa. ¿Mutta olen minäkin monesti saanut puhelun, etten ole koekuvausten jälkeen saanut jotain roolia, jonka olisin halunnut.¿



Yksi Suomen suosituimpia ja työllistetyimpiä näyttelijöitä Summanen kuitenkin on. Teatterissa hän esiintyy Suomen Kansallisteatterin mainiossa näytelmässä Illuusio, ja syksyllä Tommi Korpelan ja Jani Volasen kanssa Ryhmäteatterin uutuusnäytelmässä Paniikki, josta tulee varmasti yksi syksyn teatteritapauksista.



Yksi miehen vahvuus on se, ettei hän ole ylettömän komea sankarinäyttelijä vaan pikemminkin muuntautumiskykyinen tavis, joka ei jää liiaksi elämään katsojan verkkokalvolle. Itse hän näkee vahvuudekseen sen, että on oppinut hyväksi ryhmätyöntekijäksi, mutta osaa yhtä aikaa pitää kiinni omasta näkemyksestään.



¿On oltava hyvät vuorovaikutustaidot, mutta samalla on oltava uskollinen itselleen. Luulen myös, että olen ohjaajan kannalta luotettava näyttelijä¿, Summanen miettii.



Hän onkin mukavan miehen maineessa ja hänet mielletään helposti hauskojen, kepeitten roolien näyttelijäksi. Silti hänen repertuaarissaan ovat myös sellaiset vähemmän keveät elokuvat kuin Paha maa ja varhaisempi nyrkkeilymaailmaan sijoittuva Haaveiden kehä, tai muutaman vuoden takainen Kloonit-näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa.



¿Unelmatilanne tietysti on, että saa tehdä kaikkea monipuolisesti. Mutta tunnistan itsessäni kyllä sen, että väännän asiat mieluummin koomiseen suuntaan¿, Summanen myöntää. ¿Olenko syvältä hauska? No, jos olen täysin itsekseni päädyn lopulta hörähtelemään ennemmin kuin että löytäisin itseni synkkänä sohvannurkasta.¿



Elsa Saision kirjassa Katseenalaiset naisnäyttelijät pohtivat muun muassa sitä, että jäävät näyttelijänä kiinni tiettyyn muottiin. Voiko hauskan miehen maine rajata sinulta rooleja pois?



¿Kun aikoinaan Studio Julmahuvin tai Isänmaan toivojen aikaan minulta kysyttiin samaa, vastasin, että jos saan jatkossa pelkkiä komediarooleja, voi olla parasta vetäytyä kellariin lukemaan monologeja¿ Summanen vastaa. ¿Olen myös kieltäytynyt monista sketsirooleista, kun lähtökohta on ollut se, että tule tänne ja ole hauska, eikä esimerkiksi käsikirjoitukseen ole satsattu.¿



Samalla Summanen hieman harmittelee sitä, että komediaroolit tuppaavat jäämään draamaroolien jalkoihin. Draama kun on edelleen sitä oikeaa sivistystä ja kulttuuria.







Palomies Pete seuraava rooli



Petteri Summanen on kiitollinen haastateltava, sillä hänellä on paljon ajatuksia ja kerrottavaa. Puhuessaan hän katsoo vedensinisillä silmillä suoraan ja reilusti.



Mutta ulkonäössä on jotakin uutta. Se on tukka, joka on kasvanut lähes olkapäille ja menee kiharaan. ¿Luonnostaan¿, hän tarkentaa. Muutoksen on vaatinut hänen roolinsa parhaillaan työn alla olevassa elokuvassa FC Venus.



FC Venus -elokuva on romanttinen komedia naisista, miehistä ja heidän välisistään eroista. Kuten nimestä voi päätellä, se sijoittuu osittain jalkapallon maailmaan. Summanen esittää Peteä, palomiestä.



Mies muistaa yhä selvästi ensimmäisen näyttämökokemuksensa. Se tapahtui pyhäkoulussa Säkylän kirkossa. ¿Näyttelin Jeesusta. Repliikissäni sanoin että antakaa lasten tulla minun tyköni. En kyllä vielä tuolloin saanut sen suurempaa valaistusta tähän ammattiin.¿



Esiintymisestä hän oppi nauttimaan vasta ollessaan yläasteella musiikkiluokalla, jonne hän kertoo ängenneensä kavereitten perässä. ¿Sieltä on perua esiintymisen elämyksellinen pohja. Mutta toisaalta myös se, miten kammottavaa ja lamaannuttavaa on esiintymisen jännittäminen.¿



Summanen asui lukioajan ja vähän sen jälkeenkin Lappeenrannassa, jossa hän alkoi näytellä ensin nuorisoteatterissa ja myöhemmin avustajana Lappeenrannan kaupunginteatterissa.



¿Nuorempana olin haaveillut tulevani taistelulentäjäksi tai porvarillisesti lääkäriksi tai lakimieheksi, sillä halusin vakaan ja kunnollisen aikuisuuden. Mutta teatterissa ymmärsin aika pian, että olisi väkinäistä alkaa rakentaa jollekin toiselle pohjalle¿, Summanen muistaa.



¿Mutta mietin jo tuolloin kovasti sitä, miten ammattinäyttelijöitten työajat sopivat yhteen perheen ja muun tavallisen elämän kanssa. Näyttelijöiden elämässä ei minusta ollut yhtään glamouria, mutta viihdyin heidän kanssaan. Eivätkä heidän lahkeensa haisseet virastotalolta.¿



Myös tv:n viihdeohjelmat ja sellaiset hahmot kuin Vesa-Matti Loiri, Kari Heiskanen tai Pirkka-Pekka Petelius olivat tärkeä kipinä nuoren Summasen ammatinvalinnalle. ¿Heitä katsoessani ymmärsin, että näyttelemällä vakavasti voi saada aikaan jotain todella hauskaa. Ja toisaalta voi olla hauska, mutta yhtä aikaa viiltävän dramaattinen.¿



Summanen päätti pyrkiä Teatterikorkeakouluun niin kauan, että pääsisi sisään. Hän onnistui toisella yrittämällä. Näyttelijäksi hän valmistui 11 vuotta sitten.







Isän kanssa kahden kasarmilla



Petteri Summasen vanhemmat erosivat hänen ollessaan kolmevuotias. Poikkeukselliseksi asian tekee se, että perhe jakaantui kahtia: sairaanhoitaja-äiti ja Petteriä kolme vuotta vanhempi sisko Irene muuttivat Helsinkiin, Petteri jäi asumaan isänsä, armeijan kapteenin, kanssa.



Isä ja poika asuivat ensin varuskunta-alueella Huovinrinteellä ja muuttivat Rovaniemelle Petterin ollessa seitsemän vanha. Hän haluaa kumota sen virheellisen käsityksen, että varuskunta olisi jotenkin emotionaalisesti huono paikka kasvaa, vaikka isät käyvätkin työkseen opettamassa tappamista.



¿Varuskunnan elämää leimaa turvallisuus. Koska yksinhuoltajaisiä ei tuolloin niissä piireissä juuri ollut, voit vain kuvitella, millaisen huomion keskipisteenä minä elin. Ympärilläni oli paljon lapsia ja paljon äitejä.¿



¿Koska kasvoin yksinhuoltajaperheessä en ole nähnyt vanhempien riitoja, mutta toisaalta minua ei ole ympäröinyt pullantuoksu. Minua on siunattu erilaisella lapsuudella, sillä isän kanssa meillä elämä oli räväkämpää. Koska kasvoin ilman äitiä opin palvomaan naista, ja senkin opin, että miehen paikka on keittiössä. Tykkään laittaa ruokaa ja kun olen kotona, teen sitä mielelläni.¿



Summanen sanoo, että tottakai hän kaipasi äitiä ja kokonaista perhettä. Äitienpäivät olivat kovia paikkoja, ainakin pienempänä. ¿Äitiä tapasin pitemmillä lomilla, koska äidin luokse Helsinkiin oli pitkä matka. Mutta isäni ei koskaan yrittänyt estää minua tapaamasta äitiä.¿



Summanen on miettinyt taustaansa ja sanoo, että avioerolapsena hän voisi ajatella mustavalkoisesti joko niin, että ihmissuhteet eivät kestä, tai toisaalta että suhteesta täytyy pitää kiinni kynsin hampain. ¿Mutta olen oppinut, että parisuhteesta on pidettävä huolta ja sen eteen on tehtävä töitä. Se ei toimi automaattisesti¿, hän sanoo.



¿Toisaalta elämä on jatkuvasti muutoksen tilassa. Ja asia on niinkin, että joskus ihmiset rakastuvat ja joskus se rakkaus loppuu. Ihmisille tapahtuu kaikenlaisia juttuja, mikään ei ole pysyvää.¿







Kasvu kohti taiteilijapersoonaa



Kun etsimme sopivaa haastattelupäivää, Petterin kalenterissa vaihtelevat tiiviisti kuvaus ¿ ja muut työpäivät sekä aika perheen kanssa kesämökillä.



¿Sitä se kesä oikeastaan on. Mökkimme on Taipalsaarella saaressa. Aloimme rakentaa sitä viisi vuotta sitten. Armeijasta eläkkeelle jäätyään isäni ryhtyi timpuriksi ja hän on ollut mukana rakennuksella. Siellä elämä rakentuu arkirutiinien ympärille, koska meillä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä.¿



Perhe on Summaselle valtavan tärkeä, sen ymmärtää lyhyenkin tapaamisen perusteella. Summasella ja hänen puolisollaan animaatio-ohjaaja Kati Härkösellä on kaksi lasta, Verneri, 6, ja Raisa, 1 1/2. Pariskunta tapasi jo nuorina Lappeenrannassa.



¿Olemme nähneet toistemme kasvavan kohti taiteilijapersoonaa ja aikuisuutta. Ajan puutteen vuoksi emme ole ehtineet naimisiin, vaikka ajatuksissa se kyllä on. Joo, käytän kihlasormusta, mutta sitä ei voi nyt kuvausten aikana käyttää, ettei tule nimettömään rusketusraitaa.¿



Vuosi sitten toukokuussa perhe joutui uuden tilanteen eteen, kun esikoispojalla todettiin diabetes. ¿Kiinnitimme huomiota siihen, että hän oli väsynyt ja joi sekä pissasi hirveästi¿, Summanen muistelee.



¿Oli shokeeraavaa saada tietää, että omalla lapsella on vakava, elinikäinen sairaus, ja kesti aikansa hyväksyä se. Eikä sitä oikein osannut itkeä eikä olla vihainen, kun ei ollut ketään eikä mitään, jota olisi voinut syyttää. Tieto oli vain otettava vastaan.¿



¿Mielessä kävi ajatus, että pojan elämä on nyt pilattu. Tämä ensimmäinen vuosi on kuitenkin opettanut meitä paljon, ja nyt tiedämme, että oikein hoidettuna diabetes ei mitenkään rajoita hänen elämäänsä. Kaksi kertaa päivässä hän saa insuliinipiikin. Kun hän halusi aloittaa lätkäkoulun, pohdimme, miten hänen elimistönsä kestää sellaista rasitusta, mutta hyvää se vain on tehnyt.¿



Syksyllä perhe astuu uuteen elämänvaiheeseen sillä Verneri aloittaa koulun, äiti menee töihin ja Raisa päiväkotiin.



Lue koko juttu Seurasta sivuilta 32-35.