43 % lapsista on ainoita lapsia. Miksi ihmeessä?

sosiaaliseksi, epäitsekkääksi, ystävälliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Ja tunnen myös aikuisia ainokaisia, ja ovat mitä ihanimpia ihmisiä.

Kertokaa minulle arvon rouvat/neidit/av-mammat, että mikä helvetti teistä on tehnyt noin mustavalkoisia? Se kuinka monta lasta on perheessä, määrää sen kuinka hyvin lapsensa osaa kasvattaa? Ja tällä logiikalla ilmeisesti kaikista suurperheiden lapsista tulee ne maailman parhaimmat ihmiset ja yksilapsisten perheiden lapsista täydet häviäjät, täysin siitä piittaamatta millaiset ne kotiolot tosiaan ovat...? Huhhuijaa...

loistava esimerkki tästä; sen itsekkäämpää ja epäempaattisempaa ihmistä saa hakea... Melko samaa sorttia on myös isäni (4-lapsisesta perheestä), mutta kas kummaa, ainokaisena kasvanut äitini taas on todella empaattinen ja aina muut ensin huomioiva ihminen ja on aina tullut hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Joten enpä voi lähipiirini ihmiset huomioon ottaen yhtyä tuohon ap:n kuluneeseen lauseeseen.



Myös oma poikamme on jäämässä ainoaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että avoukkoni on em. kaltainen itsekäs, riitaisa, täysin empatiakyvytön ihminen, josta olen harkinnut eroavani jo vuosia (en ole vielä saanut aikaiseksi, kun ei se lapsen kannaltakaan olisi helppoa).



Eli olen ajatellut, että mitä järkeä olisi tehdä toinen lapsi tällaiseen elämäntilanteeseen (toisenlaisen miehen kanssa olisin ilman muuta halunnut tehdä sen tavanomaisen 2 lasta). Luulenpa, että huono parisuhde on yleinen syy siihen, ettei enempää lapsia tehdä.

Siellä kun ne ainoat lapset todellakin lellitään piloille.

Vierailija:

Vastatkaa tähän: ovatko kaikki kiinalaiset teistä itsekkäitä? Kiinassa on voimassa yhden lapsen politiikka ja vanhemmat satsaavat kaiken aikansa, rahansa ym. näihin " pikkujumaliin"

Samassa jutussa psykologi (muistanko oikein?) sanoi ainoa lapsen kasvattamisen olevan vaikeaa. Jos on useampia lapsia, lapset kasvattavat toisiaan.

että ei ole isisiemeniä. Oikea syy on, että keisarinleikkaus vahingoitti kohtuani, joten ei niistä isisiemenistä olisi edes mitään hyötyä. Yritä siinä sitten.

Että ihan kaikista ainokaisista tulee kuvailemasi kaltaisia ap? Ompa sulla laaja kokemus. Satun tuntemaan minäkin ja moneen menoon heitäkin on.

eli moni ei kuitenkaan jää ainokaiseksi, vaikka tutkimuksen mukaan ainokaisia olisikin paljon. Seuraavan tutkimuksen aikaan osa on siirtynyt ryhmään " monilapsiset perheet" ja uusia yksilapsia on tullut tutkimukseen mukaan....

Vaan viestissäsi kirjoitat, että lapsesta tulee itsekäs jne ja perään, että yritettykin on saada muunlaista jälkeä aikaiseksi. Silloin se viittaa lapsen käytökseen ja luonteeseen eikä lapsentekoyrityksiin. 2

Meillä on aivan ihana tytär (& olsuhteiden pakosta hän saattaa jäädä ainokaiseksemme - käymme lapsettomuushoidoissa). Tyttäressämme ei ole piiruakaan jälkeä noista mainitsemistasi huonoista luonteenpiirteistä, mutta otan tosiaan osaa, jos että muunlaista lasta osaa kasvattaa. Ehkä sitten ihan hyvä, että jääkin ainokaiseksi?

Tottakai haluan itselleni lapsen, joka ottaa muut huomioon ja jolla on hyvä sydän, mutta kun lapsi on tottunut saamaan paljon, sen kitkeminen onkin vaikeaa...

Kannattaa muistaa sekin, että kaikki lapset ovat tietyllä tavalla itsekkäitä ja ikävaiheetkin vaikuttavat paljon käytökseen.

kuin useamman lapsen perheessä. Vai pitäisikö se lukita yksin kaappiin. Ei tarvis olla sen kanssa sitten.

Usealla varmaan taustalla kilpailua sisarusten kanssa, mikä tulee aikuisenakin esille ihmissuhteissa.

En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että lapsi saa niin paljon ja itsekkyyttä on vaikea kitkeä pois! Miksi annat sitten liikaa? Ja mistä se itsekkyys on kasvanut?

Meillä odotetaan vuoroa - äiti tai isä ei heti ponkaise pystyyn kun lapsi vähän vinkaisee. Jos meillä on jotain kesken, sanomme, että " Tulen ihan kohta antamaan. Odota hetki." Ja tämä jokin voi olla niinkin vähäpätöinen juttu kuin tv-ohjelma (mennään mainostauolla) tms.. Sama saamisen kanssa - kaupasta ei saa mitä haluaa. Rahaa säästetään, haluamia tavaroita ja synttäreinä, jouluna tms. ja toki muulloinkin, mutta silloinkin mietitään tarkasti mitä ja miksi halutaan. Rakkautta taas minusta lapsi ei voi koskaan saada liikaa ja antaisin saman määrän rakkautta myös toisille lapsilleni, jos minulla sellaisia olisi. Toisten lasten huomioonottamista taas oppii tarhassa, koulussa, pihaleikeissä, normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Ei siihen sisarusta tarvita. Tavaroitaan lapsemme on opetettu myös jakamaan - kun tulee kavereita kylään, kaikella on annettava leikkiä (verrattuna ystäväni KOLMILAPSISEEN PERHEESEEN, jossa lapset valitsevat millä leluilla vieraat saavat leikkiä ja voivat alkaa itkemään, jos vieras vaikkapa menee esikoistyttären huoneeseen, kun esikoistytär on päänsä sisällä hiljaa päättänyt, että sinne ei nyt mene kukaan). Kasvattaa voi aivan hyvin lapsia, eikä se todellakaan riipu siitä monta niitä on perheeseen siunaantunut!

Mutta vanhempien tehtvä on päättää, miten lasta huomioidaan. Ainoankin lapsen voi opettaa odottamaan, puhumaan vuorollaan, pyytämään kauniisti, leikkimään itsekseen jne. Kaikki on asenteesta kiinni, mutta toki toiset lapset ovat vaativampia kuin toiset.

kasvattia, jotka ovat itsekkäitä ja epäempaattisia.