Auttaako vanhemmat nykyään aina lapsiaan läksyjen teossa?

Itse en ole auttanut ja tukenut kuin 1-3luokalla. Toki kehun ja joskus katson ja kuullustelen, mutta en istu tekemässä 11veen kanssa läksyjä.

minusta vain on mukavaa tehdä lapsen kanssa yhdessä läksyjä: lapsi istuu vieressäni ja minä sitten tarkistan, samalla jutustellaan päivän kuulumiset jne.

Kävikö mielessäsi, että ehkä te ette juuri apua kaipaillut? Toiset kun omaksuvat asiat helposti itsestään ja toisilta vie enmmän aikaa oppia joitain sinulle yksinkertaisia asioita?

Nykyään myös ajoissa " seulotaan" esim. mahdollisia oppimiseen vaikuttavia asioita, kuten lukihäiriö ja erilaiset sairaudet.

Ennen nämä lapset olivat melko omillaan ja todistukset huonoja, varsinkin jos kotona ei hirveästi autettu läksyjen tekemisessä tai vanhemmat eivät muuten vain ollut kiinnostuneita.

Myös erilaiset luonteenpiirteet, persoona ja erilaiset oppimistyylit otetaan nykyään huomioon paremmin. Opiskelu on huomattavasti yksilöllisempää nykypäivänä.



Totta on myös se, että lapsilta vaaditaan koulussa nykyään enemmän. Käyttäytyminenkin on hyvä, jos se on 8. Juttelin juuri yhden sukulaisopen kanssa ja hän kertoikin arvostelumenetelmien kiristyneen valtavasti. Sanotaan myös, että ennen yo:ksi pääsi kuka vain, nykyään kirjoituksetkin kuulemma on vaativammat. (vaikea sanoa kokemuksella, kun en ole kirjoittanut ylioppilaaksi).

Eivät vanhempani muutenkaan olleet kiinnostuneita koulunkäynnistämme, mutta toisaalta ei ehkä tarvinnutkaan, kun hyvin pärjättiin.



Itse aion olla hyvinkin aktiivinen kun koulu 8,5 kk kuluttua esikoisellani alkaa.

Alusta asti on hyvä opettaa lapselle että koulu on hänen vastuulla ja hän yksin kantaa vastuun myös läksyjen teosta. Kiinnostusta lapsen koulunkäyntiin ei mitata sillä miten paljon tekee läksyjä lapsen kanssa vaan siihen sisältyy niin paljon muita puolia. Läksyt on lapsen työntekoa ja siihen ei pidä puuttua jos ei ole tarvetta. Jos lapsi ilmaisee, ettei osaa ja tarvitsee apua, silloin on syytäkin auttaa mutta rutiinisti mukana olo lapsen läksyissä ei mielestäni ole tarpeen.

oli opettaja, joka lähetti kotiin viestiä, että vanhempien pitäsi lukea lapsen kanssa kokeisiin. Olipa mammalla sitten kerran niin kiirettä, ettei ehtinyt lukea lapsen kokeisiin ja lapsi oli itku silmassä, että saa huonon numeron, kun äiti ei ole vieressä...





Muutenkin ärsyttävästi tunki nokkaansa perheen ajanviettoon.

Meillä on kolme koululaista. 7. luokkalainen huolehtii ihan itsenäisesti läksyistään, mutta pyytää toisinaan kyselemään kokeisiin.



4. luokkalainen tarvitsee toisinaan apua matematiikassa (pitää hoksauttaa, että miten asia menikään) ja siitä pyrinkin tarkistamaan, että onko ymmärtänyt asiat. Lapsi on isossa (28 oppilaan) luokassa, joten en voi olettaa, että ope ennättäisi joka kerta tarkistaa juuri minun lapseni läksyt. Muuten lapsi kyllä huolehtii läksyistään itsenäisesti. Toki kyselen kokeisiin.



Tokaluokkalainen haluaa lukea lukuläksyt vieläkin ääneen ja haluaa ehdottomasti, että häneltä tarkistetaan aina kaikki läksyt. Kuopus on muutenkin aika epävarma, että menikö varmasti oikein, joten tarvitsee ylimääräistä kannustusta myös kotiväeltä.



Nämä panostukset lasteni koulunkäyntiin eivät mielestäni vaadi minulta liikoja. Sanomattakin lienee selvää, että itse arvostan koulusta...

Toisaalta kuulostaa vähän siltä, että pitääkö kaikkien nykyään olla hyviä. Ja pitääkö heikommalle koulumenestykselle aina löytää joku diagnoosi taustalle?



Ymmärrän toki, että kouluaika on pitkä kärsimys, jos on esim. tunnistamaton lukihäiriö, ja on hyvä, jos tällaiset ongelmat havaitaan ja huomioidaan mahdollisimman varhain.



Mutta eikö edelleen saa olla huono koulussa ja loistaa sitten jossain muualla.

Äitini oli vain sen aikaisen kiertokoulun käynyt ja minä aloitin ensimäisenä peruskoulun. Oli ihan pihalla koko kuviosta, joten ei tosiaan auttanut läksyissä. Hyvin pärjäsin.



Minulle oli yllätys kun poika sai huonon numeron enkun sanakokeesta, heti tuli lappu kotiin, että voisiko äiti tentata lapsen kanssa enkun sanat ja viitsisinkö katsoa, että lapsi tekee läksyt.



Tiedän pojan luokalla eräänkin äidin, joka teki 3 vuotta poikansa läksyt. Sitten vasta selvisi, että pojalla on oppimishäiriöitä. Hiukan liian myöhään saatiin apua.



Vastasin opettajalle, että poika ei ikinä opi itse ottamaan vastuuta jos ei itse möhli. Jos jatkuvasti olen tekemässä läksyjä ja muistuttamassa niin miten oppii itse sen, että hyvän numeron saa vain lukemalla.



Noh, opettaja ei enää sano päivää minulle kun veti niin herneen nenäänsä. Mutta poika alkoi lukea kokeisiin paremmin kun tajusi, että lukematta ei kymppejä vetele.

Niin ja kyse oli 4 luokkalaisesta.

Miten tarkkailette oman lastenne koulumenestystä jos teillä ei ole mitään käsitystä esim. siitä miten kauan menee läksyjen teossa ja ovatko ne oikein. Kyllä vanhempien pitää AINAKIN tarkastaa alakouluikäisen lapsen läksyt, vaikka niitä ei yhdessä tehtäisikään. Minusta on järkyttävää välinpitämättömyyttä kaikki muu. Toki lapsen pitää itse tietää mitä on läksynä ja tehdä ne itse tai jos ei itse osaa niin vanhemman avustuksella ja tällöin vanhemmat huomaavat, että esimerkiksi allekainlasku kaksinumeroisilla luvuilla on vielä vaikeaa!

Koulumaailma on rakennettu siten, että siellä pärjää. Ja tutkimuksetkin, osoittavat, että vanhempien sosio-ekonominen status ennustaa lapsen koulumenestystä.



Eli jos ei pärjää, niin kotona ei ole kaikki hyvin tai lapsella ei ole kaikki hyvin.

Eli jos tulee alle 8 kokeesta niin luetaan seuraavaan kokeeseen läksyt yhdessä. Jos tulee 7 todistukseen niin luetaan yhdessä koko seuraavan puolen vuoden oppimäärä.

en todellakaan jaksa kaikkea aikaani tuhrata koululäksyjen parissa. Esim. ekaluokkalaisten läksyjä en ole koskaan vilkaissutkaan, vaikka kolmannen lapseni ope oikein sanoi että vanhempien pitäisi ne tarkastaa ja laittaa merkinnät siitä onko oikein. Mutta sellaista turhaa tuhrausta en rupea tekemään! Kaikki lapseni osaavat jo kouluun mennessään kaikki koulussa opittavat asiat vähintään kolmannelle luokalle asti, joten turhaa muka-kiinnostusta en ala esittämään.

Enkä mielestäni ollut laiminlyöty lapsi. Läksyt on lapsen työtä ja lapsi hoitaa ne. Jos ei hoida, niin sitten on vanhempien puuttumisen vuoro. Kyllähän kiitettävien rivistö todistuksessa ja vanhempainvartit kertovat, onko lapsi pärjännyt vai ei.



Ala-asteella oli yksi tyttö jonka vanhemmat aina huolehti läksyistä. Tyttö oli seiskan oppilas vaikka luki aina kokeisiin äidin avustuksella. Jäi mieleen vähän kummallisena.

Ei minun lapsuudessani MUUTENKAAN juuri lasten kanssa leikitty ja touhuttu. Virikkeistä ei 70-luvulla tiennyt vielä kukaan. Koulun jälkeen lapset olivat omillaan, iltapäiväkerhoista ei edes unelmoitu.



Ei siis ihme, että kotiläksyihinkään eivät vanhemmat juuri puuttuneet.



Mutta oliko se nyt niin kauhean HYVÄ asia?



Meillä vanhemmilla oli sama tyyli kuin ap:llä. Sisareni ja minä opiskelimme maistereiksi ja pärjäsimme koulussa erinomaisesti - mutta veljeni sen sijaan (vaikka lieni meistä se älykkäin) ei. Hän olisi varmaan hyötynytkin siitä, jos vanhemmat olisivat hiukan enemmän tukeneet sitä koulunkäyntiä.



Nyt oman ekaluokkalaiseni kanssa olen omaksunut sen linjan, että valvon läksyjen tekoa: katson, että hän ne tekee, tarvittaessa neuvon tehtävissä ja tarkistan ne. Mutta en toki tee niitä hänen puolestaan.



Ja tuo on minusta hyvä linja sen vuoksi, että siinä lapsi oppii, että läksyt on tehtävä huolella, vanhemmat ovat hänen koulunkäynnistään kiinnostuneita - mutta että oppiminen ON hänen oma velvollisuutensa, eikä sitä kukaan hänen puolestaan tee.



Varmaan, kun hän on isompi, tuo tarkistaminen jää vähemmälle. Mutta ainakin alkuvaiheessa minusta on hyvä asia, että vanhempi omalla käytöksellään osoittaa lapselleen, miten tärkeää huolellisuus ja tarkkuus on - ja tarvittaessa kehottaa tekemään hutiloidut ja väärin tehdyt tehtävät uusiksi.

kun eka ja tokaluokan on niin helppoja. Silti ei ole tarvinut paljon perään katsella. Tulee koulusta, tekaisee läksyt ja sillä selvä. Joskus olen katsonut, että mitä se on sinne monisteeseen tehnyt ja oikein ovat olleet.

En tiedä, miksi pitäisi istua vieressä vahtimassa jos läksyjen teko sujuu ilmankin.

Isommille lapsille tentin joskus koealueen kun pyytävät.

Mieheni ei tehnyt läksyjä. Lukiossa oltiin samalla luokalla eikä vielä silloinkaan tehty läksyjä.



Kun on suht normaalilla älyllä varustettu ja viitsii kuunnella tuntisin, niin koulussa pärjää. Aina annettiin tunneilla se vaikutelma, että homma on hanskassa ja se riitti opettajille.



Ai niin, molemmilla oli ihan hyvät todistukset ja hyvin ollaan elämässä pärjätty. Koulutusta löytyy yliopistosta vuosi kaupalla. Siellä tosin teimme hommamme. Oli jo pakko saavuttaaksemme päämäärämme ;)

Kannattaisi ainakin silloin tällöin tarkistaa, onko lapsi tehnyt läksynsä huolellisesti ja auttaa kokeisiin valmistautumisessa kyselemällä.

jos ylihuolehtivat mammat hoitaa läksytkin lasten puolesta.

Nykyään lapset pelaa pleikalla ja löhöää telkun ääressä niin kauan, että vanhemmat alkaa tehdä yhdessä läksyjä. Jos se joskus unohtuu niin läksyt jää tekemättä.

Juuri oli pojan open kans puhetta siitä, että lapset sanoo nykyään hanakasti, että äiti ei huolehtinut kirjoja reppuun ja äiti ei huolehtinut läksyjä.



Vanhemmat tekee lapsen läksyjä siksi, että pelkäävät saavansa huonon maineen vanhempana jos lapsi saa huonon numeron kokeesta tai muistutuksen unohduksesta. Ei tajuta sitä, että näin lapsi ei opi ikinä vastuullisesti tekemään omia hommiaan.



Jos ei tee läksyjä lapsen kanssa yhdessä, ei se meinaa sitä, ettei olisi koulusta kiinnotunut. Se on vain sitä, että opettaa lasta siihen, että koulunkäynti on häntä itseään varten, eikä äitiään varten.

No, itse en ainakaan katso, että opettaisin lasta huolimattomuuteen ja laiskuuteen sillä, että muistutan läksyjen teosta ja käyn tarkistamassa tehdyt kotitehtävät.

Mutta toki tuo on ikäkysymys. Ekaluokkalainen vasta opettelee läksyjen teon rutiinia ja tapoja ja siinä minusta aikuisen valvonta on hyvä asia. Isompaa lasta voi jo velvoittaa huolehtimaan itse siitä, että läksyt on tehty.

Ei siis kannata yleistää.

Vierailija:

jos ylihuolehtivat mammat hoitaa läksytkin lasten puolesta.

Nykyään lapset pelaa pleikalla ja löhöää telkun ääressä niin kauan, että vanhemmat alkaa tehdä yhdessä läksyjä. Jos se joskus unohtuu niin läksyt jää tekemättä.

Juuri oli pojan open kans puhetta siitä, että lapset sanoo nykyään hanakasti, että äiti ei huolehtinut kirjoja reppuun ja äiti ei huolehtinut läksyjä.

Vanhemmat tekee lapsen läksyjä siksi, että pelkäävät saavansa huonon maineen vanhempana jos lapsi saa huonon numeron kokeesta tai muistutuksen unohduksesta. Ei tajuta sitä, että näin lapsi ei opi ikinä vastuullisesti tekemään omia hommiaan.

Jos ei tee läksyjä lapsen kanssa yhdessä, ei se meinaa sitä, ettei olisi koulusta kiinnotunut. Se on vain sitä, että opettaa lasta siihen, että koulunkäynti on häntä itseään varten, eikä äitiään varten.

Toisaalta: miten se vanhempi osoittaa lapselleen olevansa kiinnostunut, jos ei koskaan edes mainitse kotitehtäviä? Eiköhän se läksyjen teko ja koulumenestyksen seuranta ole aika luontevia ja olennaisia osia sitä, että vanhempi osoittaa olevansa kiinnostunut.

Mutta olen samaa mieltä siinä, että lapsen pitää kantaa vastuu siitä, jos ei huolehdi asioista. Jos kokeesta tulee huono numero, siitä ei ole kukaan muu vastuussa.