Lue keskustelun säännöt.
Onko sinusta vaikea ymmärtää, että joku on todella väsynyt?
26.12.2007 |
Olen aivan uupunut syistä, joita en halua täällä kertoa. Uupumusta on kestänyt jo vuosia, välillä olen voinut paljon paremmin, välillä huonommin. Minusta tuntuu, että oikein kukaan ei ymmärrä, että toimin koko ajan omien voimieni äärirajoilla. Kuitenkin koko ajan sukulaiset velvoittavat minua osallistumaan ties mihin, ja koko ajan pitäisi auttaa jotakuta ystävää tai kuunnella tuntitolkulla heidän huoliaan. Jos joku sanoo sinulle, että on aivan poikki, ymmärrätkö sinä häntä?
Kommentit (38)
tunnen ihmisiä, joille jokin kamala katastrofi elämässä ei ole ainoa laatuaan, vaan surua ja murhetta on elämän varrella enemmän kuin monella muulla yhteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He ajavat elämänsä aina sellaiseen uupumuspisteeseen. Siskoni on tällainen. 3/4 elämän vastoinkäymisistä on ihan omaa aikaansaannosta. Hän menee paniikkiin, jos ei sellaista ole ja hän ei ole väsynyt. En tiedä mikä syndrooma se on - mutta hel-ve-tin rasittavaa läheisille!
Vierailija:
Lehmät oli hoidettava seuraavana aamuna kun lapsi syntyi yöllä. Pyykit pestiin avannossa ja ruoka tehtiin alusta asti itse. Kun käveli lapsi rinnasta roikkuen heinäpellolle, ei sitä tyhjin käsin menty vaan kudottiin sukkaa samalla kun käveltiin.Nyt valitetaan kun täytyy pari tuntia katsoa naapurin parin mukulan perään tai koiran.
Suurimmalla osalla masennus ja uupumus on vain pakoa liian helposta elämästä. Heti haetaan nappia lääkäriltä kun vähän on liian pimeä ilma.
Vierailija:
ison menetyksen jälkeen. Mutta vuositolkulla jatkuvaa en enää ymmärrä, en ainakaa jos uupunut ei edes hetkellisesti yritä etsiä apua itselleen.
Yritä hakea miten ja mistä? Jos ihminen sanoo, että " Olen aivan poikki, ihan jaksamiseni äärirajoilla." niin eikö se jo itsessään ole avunpyyntö? Vieläpä harvinaisen suoraan sanottu sellainen...
ja seuraavaksi ajavat itsensä vielä tiukemmalle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ison menetyksen jälkeen. Mutta vuositolkulla jatkuvaa en enää ymmärrä, en ainakaa jos uupunut ei edes hetkellisesti yritä etsiä apua itselleen.
Yritä hakea miten ja mistä? Jos ihminen sanoo, että " Olen aivan poikki, ihan jaksamiseni äärirajoilla." niin eikö se jo itsessään ole avunpyyntö? Vieläpä harvinaisen suoraan sanottu sellainen...
Jos netissä kirjoittaa olevansa poikki, niin mitä me täällä voidaan asialle tehdä? Jos uupunut edelleen ottaa vastaan vaatimuksia ja pyyntöjä omilta läheisiltään eikä heille sano samaa ( ja myös jätä pyynnöt täyttämättä) niin ei silloin halua asettaa omia rajojaan. Ei kukaan muu pysty toipumaan uupumuksesta kuin uupunut itse, oman tahdonvoimansa avulla. Ja sitä apua jaksamiseen ja sen tahdonvoiman löytymiseen saa parhaiten ammattiauttajilta.
Ensiksikkin todella väsynyt ei ammattiauttajille edes pääse/jaksa mennä. Toiseksi siellä aina vähätellään väsymystä. Onhan se helppoa sanoa väsyneelle äidille, että kyllä se siitä....kunhan lapsi kasvaa. Mitään konkreettista apua ei irtoa, pelkkää " kyllä se siitä" lepertelyä.
Mutta vaikka lapset kasvavatkin minusta ei vaan tuo väsymys irtoa. Tosin välillä on parempia aikoja ja saan itsestäni irti enemmän, kuten talon rakentamisen, rakensin 6-8 tuntia päivässä ja lopun ajan hoidin lapsia ja kotia.
Välillä käyn töissä (pätkätyöläinen) ja olen jopa pikkuisen tehokas.
Mutta tuosta kalvavasta väsymyksestä ei pääse eroon, vaikka kuinka niskasta kiinni ottaisi ja yrittäisi olla tehokas. 12 tuntia yössä ei meinaa millään riittää ja päivisin on ihan poikki.
Mieskin nykyisin nukkuu päivät pitkät (nytkin tuossa vieressa täyttä päätä, vaikka yölläkin nukkui) ja yöt valvoo.
Itse yritän pitää päivissä rytmiä jo ihan lasten takia, mutta miehen rytmitön elämä syö meitä kaikkia ja hän ei tapojaan muuta. Ehkä hän sitten syö minunkin voimani koska haluaisin muutosta...vai onkohan väsymys/masennus tarttuvaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en ymmärrä, miksi pienten lasten äidit varaavat itselleen oikeuden olla kaikkein väsyneimpiä.
Ja auttaakin, kyllä heti ensimmäisenä jään pohtimaan että miten voisin auttaa! Mutta pakko sanoa että tunnen myös ihmisiä jotka ovat aina ' poikki' eikä koskaan apu kelpaa mistään tai keneltäkään. Ovat ts elämäntapa surkuttelijoita. Silloin en jaksa kuunnella, kun maristaan vain marisemisen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta siitäkin huolimatta kukaan ei kuitenkaan tajua. Jos joku katastrofi on tapahtunut vuosi sitten, sen pitäisi ikäänkuin olla ohi ja ihminen taas muutaman viikon päästä voimissaan. Tai moni tuntuu ajattelevan, että vaikka mitä tapahtuisi, kyllä nainen aina jaksaa ihan mitä tahansa, kunhan vähän ottaa itseään niskasta kiinni. ap
kun lapsesta ei pääse lomalle. Töistä voi anoa vaikka sairaslomaa, muuten voi (jos haluaa) tyrmätä itsensä unilääkkeillä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta viedä lapsia hoitoon ja pitäisi kuitenkin pystyä reagoimaan lapseen yölläkin, siksi unilääkkeitä on vaikea syödä. Olen kärsinyt unettomuudesta ennen lapsiakin, mutta unettomuus yhdistettynä vauvan jatkuvaan heräilyyn käy kyllä vielä enemmän voimille.
Voin siis kyllä ymmärtää, mahdollisuuksien mukaan tarjoan apua, tai ainakin olen pyytämättä palveluksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja pienten lasten vanhemmat (varsinkin kotiäidit/isät) OVAT yleensä ottaen niitä kaikkein väsyneimpiä, joten eiköhän heille se ole ihan oikeutettua. Mutta tässä yhteiskunnassa vain vallitsee sellainen harha käsitys, että koti vanhemmuus on joku lomaan verrattava olotila. Kannattaisi kokeilla itse, ennen kuin tekee vääriä päätelmiä asioista. T. kolmen alle kouluikäisen kotiäiti.
vaikka hekin varmasti voivat olla väsyneitä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi pian pääsen töihin, niin voin taas vaatia lepoa itselleni. Kun nähkääs käyn töissä, niin tarvitsen unta.
t: toinen kolmen äiti
Vierailija:
Mutta tässä yhteiskunnassa vain vallitsee sellainen harha käsitys, että koti vanhemmuus on joku lomaan verrattava olotila. Kannattaisi kokeilla itse, ennen kuin tekee vääriä päätelmiä asioista. T. kolmen alle kouluikäisen kotiäiti.
mutta ikinä ennen en ole ollut niin väsynyt kuin nyt lapseni kanssa..
Tiedän kyllä, mitä väsymys on ja tunnen suurta myötätuntoa univaikeuksista kärsiviä kohtaan.
olen sairaan lapsen äiti. Lapsi ei ole nukkunut yhtään kokonaista yötä 3:een vuoteen, vaan herää 5-30 kertaa yössä JOKA YÖ. Joudun yksin hoitamaan lastani. Kukaan muu ei hoida häntä öisin. Yhtään kokonaista unta en ole nukkunut yli 3:een vuoteen.
Lisäksi olen itse pitkäaikaissairas ja kivuista johtuen en edes välillä saa unta.
Kukaan ei auta, kukaan ei tarjoa apua. Sen sijaan ihmiset pyytävät palveluksia: naapurit jättävät koiria hoitooni (pitäisi osata kieltäytyä, se on totta), tutut tuovat lapsia hoitoon ja viipyvät kauemmin kuin lupasivat jne. jne.
Olen niin väsynyt, etten usko, että elämä enää muuttuu paremmaksi. Että kaikki on tuhoontuomittua. Eikä kukaan silti näe eikä auta. Eikä ainakaan halua kuulla.
Eräänä todella kivuliaana päivänä, kun jaksoin vain olla lapsen kanssa pihalla eräs naapurini tuli huomauttamaan " Pitäisköhän sun joskus tehdä jotain muutakin kuin olla jouten."
ison menetyksen jälkeen. Mutta vuositolkulla jatkuvaa en enää ymmärrä, en ainakaa jos uupunut ei edes hetkellisesti yritä etsiä apua itselleen.