Viisikymppiset pienten lasten ja/tai murroikäisten äidit!

enkä tätä sano nyt ilkeästi, vaan ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Koko lapsuuteni kärsin vanhoista vanhemmista, ja häpesin sitä ihan kamalasti.

jos vertaa aikaan parikytvuotta sitten.

mummo-äitilään.Siellä muutkin mammat on vanhoja kuten minä :-)

enkä tätä sano nyt ilkeästi, vaan ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Koko lapsuuteni kärsin vanhoista vanhemmista, ja häpesin sitä ihan kamalasti.

Ei lapsille eikä aikuisille;-)



Tosin ei ole kovin pieniä lapsia, mulla lapset nyt 14 ja 16 v. Ja itse täytän reilun vuoden kuluttua 50.



Valtaosassa tuttavaperheitä ja lasten luokka- ym. kavereilla ikäsuhde suurinpirtein sama.



Enkä mä ole kokenut, että lapset mitenkään häpeis mua tai mun ikääni, päinvastoin meillä on mukavaa yhdessä. Sitä osaa ehkä jo olla vähän rennompi, tietää kuka itse on ja mitä itse arvostaa/haluaa ja esim. talous on paremmassa kunnossa kuin mitä olisi ollut, jos olisimme saaneet lapset nuorempina.



Olis mekin nuorempina jo lapset haluttu, mutta kun esikoisen "tekoon" meni viisi vuotta lapsettomuushoitojenkin avulla.



Hyvä näin.

Ennen oli toisin, kun lapset saatiin paljon nuorempina.

tässähän oli kyse siitä että nelikymppisenä saa lapsen, eli on suunnilleen sun ikäinen kun lapsi menee kouluun... Ja se on jo täysin eri juttu.

ja valitettavasti se on nykyäänkin niin, että mitä nuoremmat vanhemmat niin sen parempi...

tämä kyseinen tyttö ei siis ollut paikalla, vaan oma lapseni sekä hänen 2 kaveriaan yhdessä tätä ihmettelivät että miten jollain voi olla jo 50v isä. Että kyllä se on vielä tänäkin päivänä lapsille sellainen "juttu" jos on vanhat vanhemmat, tosin siinä on muutos, että ennen ne vanhat vanhemmat tarkoitti jollain 8-vuotiaalla jotain 45-vuotiaita vanhempia, nykyään niitä 50+-vuotiaita.

Oma äitini sai minut alle 20- kymppisenä. Hän ei ole koskaan ollut nuorekas. Toiset viisikymppiset pukeutuvat kauniisti, välittävät itsestään ja jaksavat siinä kuin nuoremmatkin. Toiset taas ovat ihan mummoja jo alle 60- vuotiaina.

eikä kyllä missään vaiheessa hävennyt vanhempiaan.



Mä itse olin veljen syntyessä 15. Ja itse asiassa mulle on jäänyt sellainen kuva, että kaikkein hankalin äitimme jaksaa oli mun vuotta nuremman siskon murrosikä, jolloin äiti oli siis tuon vähän vajaa 45-50v. Mun oma murrosikä meni vähän ohi ja tuon pikkuveljen samoin, se oli muutenkin helppo, kun mekin jo aikuisina paimennettiin sitä.



Luulen, että miten lasten pikkulapsiajan tai murrosiän jaksaa riippuu omasta asenteesta ja lapsen luonteesta enemmän kuin omasta iästä.

jonka äiti taisi olla 22v kun tyttö oli ekalla luokalla. Ei sekään kyllä hirveästi rehvastellut äitinsä iällä.

Oikeesti - mitä väliä, mitä jotkut luokkakavereiden vanhemmat ajattelevat ja arvostavat! Jos ovat sitä mieltä, että nuoret vanhemmat ovat parmpia, niin ihan rauhassa. Ajatuskulku on about yhtä älyllinen kuin se, että blondit äidit ovat kivempia kuin brenetet.



Jos haluaa vauvan nelikymppisenä ja arvioi jaksavansa, niin eikun toimeen vaan. Lapsi pitää kuitenkin hoitaa ja kasvattaa oman arvomaailman mukaisesti. Eiköhän rakastaminen ja huolenpito ole lapselle kuitenkin tärkeintä, ei äidin ikä.

minäkin häpesin vanhoja vanhempiani.

20 v ja 22 v olivat kun minut saivat, mutta mielestäni olivat hirveän vanhoja eivätkä ymmärtäneet mistään mitään.

enkä tätä sano nyt ilkeästi, vaan ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä. Koko lapsuuteni kärsin vanhoista vanhemmista, ja häpesin sitä ihan kamalasti.

Asenteeseen voi itse vaikuttaa. Lapsen luonteeseen ehkä ei. Terveyttä voi vaalia, mutta mikään ei voi sitä taata, iästä riippumatta.



Jos sitä pelkää että lapset häpeävät vanhempiaan, niin on parasta jättää lapsentekeminen. Kyllä lapset häpeämisen kohteen halutessaan keksivät vaikka ikä olisi täydellisesti sopiva.

Syy voi olla mikä tahansa, mutta se häpeän tunne on luonnollinen osa itsenäistymisprosessia. Huolestuttavaa on, jos lapsi/nuori ei ikinä häpeä vanhempiaan.

Mun vanhemmat olivat suht koht nuoria saadessaan minut ja häpesin suunnattomasti äitini talvitakkia. Ja miten noloa ja kauheaa olikin, kun isä harrasti salibandya. Voi että, miten sitä hävettiin. Nyt asialle on helppo nauraa. Omilla lapsillani on paljon häpeämisen aiheita: käytän kireitä vaatteita, mulla on pitkä tukka, olen kasvissyöjä, luen rikosromaaneja, olen puhelias, näyn aikaajoin telkkarissa...jnejne. Tosin uskon vahvasti, että ne tulevat keskimään jonkun täysin yllättävän.

Toiset reippaita, hoikkia ja urheilullisia. Toisaalta taas 3-kymppinen voi olla repsahtanut sohvaperuna. Kumpaa sitä sitten häpeäisi enemmän.?

Ja minulla on 13-vuotias poika, joka ei ainakaan vielä osaa hävetä, päinvastoin. Pojan kaverit pitävät minua ymmärtäväisenä ja kivana. Olen käynyt poikien kanssa hevikonserteissa jne. Ja luokkakavereilla on myös vanhoja äitejä ja isiä, eli en ole läheskään ainoa - enkä edes vanhin =)

Ei itselläni varsinkaan ei ole rankkaa. Tosin pojan murrosikä tekee vasta tuloaan.... Mut olen nauttinut täysillä vauva-ajasta sekä pikkulapsiajasta.



Ystävästäni tuli äiti 43-vuotiaana 7 vuotta sitten, eikä ole koskaan nauttinut lapsistaan kuten tästä pienestä =)

sopivin aika tulla äidiksi on 25-35v, silloin ainakaan lapsi ei varmasti häpeä sitä äitiä suuntaan tai toiseen iän puolesta. Mulla itselläni oli aika vanha äiti (sekä myös isä), ja kyllä mä myönnän, että häpesin. Ja nyt aikuisena, kun olen jo lähemmäs nelikymppinen itse, niin on musta tosi kurjaa, että mun äiti on melkein 80v, eikä jaksa olla lastenlasten kanssa yhtään :(. Kyllä mä olen vieläkin kateellinen niille, joilla on nuoret vanhemmat, nykyään just sen takia, että he kuitenkin tekevät kaikkea lastenlastensa kanssa. Olisi mustakin ihanaa, jos isovanhemmat veisi joskus lapset risteilylle tai ottaisivat viikoksi kylään kesällä, mutta kun ei edes yökylään voi viedä kun vanhemmat on jo niin iäkkäät. Joskus ulkomaanmatkoilla katselen joitain isovanhempia jotka ovat tosi nuorekkaita, ja jotka touhuavat siellä lastenlasten kanssa, ja kyllä, olen kateellinen.

paranevat vain iän myötä.



Olen itse kotiäiti ja liikun aika paljon pk-seudulla päiväsaikaan, kuten monet muutkin kotiäidit. Viimeksi tänään näin naisen, josta en osannut sanoa onko äiti vai mummo, työntävän rattaissa pientä vauvaa. Ja näitä näkee usein.

Itse en pitäisi kovinkaan imartelevana sitä, että minua luultaisiin lasteni mummoksi :O



Uskon, että suurin osa 4-kymppisenä vauvan saaneista on irl aika väsyneitä, vaikka eivät sitä kehtaa tunnustaakaan...