Olen päättänyt jättää miesystäväni. Ei vaan ole enää tunteita enää, eikä ole lapsiakaan ajateltavana.
Tuntuu vaan kauhean vaikealta sanoa lopulliset sanat. Vaikka olen tästä miehelle aikaisemmin puhunutkin, että haluaisin lopettaa seurustelun. Hän ei oikein halua keskustella asiasta ja on kuin unohtaisi saman tien mitä olen sanonut.
Pitäisi päättää vielä ennen vai jälkeen joulun. Ei olisi kiva tuottaa toiselle
Kommentit (3)
Mä yritin todella pitkään jättää erästä exää ennen kuin onnistui. Mies aina itki ja muuttui tosi kultaiseksi kun yritin kertoa etten tahdo jatkaa suhdetta. Aneli etten jättäisi häntä jne. Ja minä tyhmä taivuin aina että no yritetään vielä...
Lopulta jätin hänet tosi ala-arvoisesti eli hain hänen tietämättään asuntoa itselleni ja kun sen sain niin pakkailin vaan sanomatta mitään. Tästäkään ei vielä hänellä herätyskellot soineet joten lopulta jätin pöydälle kirjeen jossa kerroin että suhde on ohi. Mies purnasi jälkeenpäin miten typerällä tavalla hänet jätin.
Mutta sinuna jättäisin nyt heti, ennen joulua! Mies voisi jouluna nuolla haavojaan vaikka vanhempiensa luona. Nyt on vielä sopivasti aikaakin jouluun. Voi olla että jouluna saisi jo tsempattua ja ryhdistäydyttyä kun sitä ennen on surrut.
Mies on koko ajan ollut rakastuneempi osapuoli. Nykyään minua kaduttaa, että aloin seurustelemaan hänen kanssaan. Puhuin jo alussa tutulleni, että pelkään miehestä tulevan liian riippuvainen itsestäni, kuten nyt tuntuu.
Itse viihdyn hyvin yksinkin. ap
Etten halua tuottaa toiselle murhetta ennen joulua, mutta toisen väärässä uskossa pitäminen on väärin.