Lue keskustelun säännöt.
Mun elämä on niin perseestä :((( Auttakaa mammat!
15.12.2007 |
Opiskelen kaukana kotiseudustani ja muutenkin kaikesta kaukana. Opintojen ohella ei voi olla töissä (ekan vuoden olin, mutta se hidasti niin paljon) ja nyt olen opiskellut kaksi vuotta niin, että vuoden sisällä ois mahdollisuus valmistua maisteriksi. (Kolmessa vuodessa siis..)
Mun elämä on h-tin tylsää.. mies on, mutta kaukosuhteessa ollaan, koska mies on tosi kaukana töissä. Muutenkin suhde tuntuu väljähtäneeltä enkä tiedä mitä tekisin sen kanssa, panostaisinko täysillä vai alkaisinko sinkkuilla (en oo kerinny asua yksin ja olla sinkkuna)
Tulevaisuus töiden osalta on IHAN AUKI! Tuntuu pelottavalta kun ei tiedä minne päin on asettumassa tai mitä elämältä haluaa :(
Kavereitakaan ei valitettavasti ole paljon :( Lapsuudenkavereista n. 3 kanssa pidetään harvakseltaan yhteyttä ja nähdään muutaman kerran vuodessa.. mutta heillä on ihan omat kuvionsa :(
Opiskelukavereita on vain noin 2(!!) joilla heilläkin omat, minua paremmat kaverinsa.. täällä on jotenkin ihan sairaan vaikea tutustua keheenkään... Ja opinnot loppupuolella minulla, joten myöhäistä kai on :(
Mun elämä on tosi surullista ja tylsää. Istun taas koko viikonlopun yksin kotosalla :' ( En jaksa tätä arkea.
Kommentit (13)
Itse par' aikaa olen vaihtarina ja voin vilpittömästi sanoa eläväni elämäni parasta aikaa. Ystäviä saa todella helposti, kunhan vaan on avoimin mielin, täällä ei ihmiset oo niin jäykkiä ja varautuneita kuin suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotat tapaamisia niille sun opiskelukavereillesi ja jos jossain kurssilla törmäät johonkin jota et tunne juttelet vaan reippaasti ja TEET tuttavuutta!! Et sä muuten saa kavereita kun itse niitä hankkimalla! Kukaan ei tuu sua oven takaa bongaamaan..
Miehen suhteen en osaa sanoa mitään, se pitää sinun itse päättää ja keksiä.
Mielellään vielä sellainen harrastus, jossa saa liikuntaa. Itse olin varsinaisen löysä ja laiska+mieli saattoi helposti olla tylsistynyt ja apea. Varsinaisen valaistuksen koin harrastuksen myötä. Liikunnan myötä parani itsevarmuus, sai seuraa(itsevarmuus vetää puoleensa kavereita) ja pääsi pois neljän seinän sisältä.
Pitäis ensin päättää mihin kaupunkiin jää. Onko se täällä vai missä yritän hankkia kavereita.. Eli opiskelisin täällä, hankkisin ehkä alani töitä ja kavereita
Vai muutanko mieheni luo ja panostan täysiä siihen suhteeseen ja yritän siellä paikkakunnalla hankkia kavereita...
On niin sekavaa.. Vai oonko vain kevään tässä, panostan opintoihin ja sit lähen esim HKI kesätöihin.. Todella raskasta ja vaikeaa :(
ap
ettei tarttis etänä? se ei pois sulje sitä ettet vois jo nyt yrittää kehittää sun ihmissuhteita. Jotkut ihmissuhteet voi säilyä silti vaikka muutatkin sitten jonnekin toiselle paikkakunnalle (niinhän se sun opiskelukaverisikin luultavasi, ehkäpä). Sähköpostit ja facebookit yms on keksitty yhteydenpitoa varten + että pääset jo nyt hieman virkistymään kun ja jos saat sosiaalista elämää!! Mars vaan nyt tekstaamaan ja kysymään lauantaikaffelle jotain seuraksi!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä mun tosiaan kannattais olla vielä ainakin tammi-toukokuu täällä ja tehdä opintoja ja yrittää saada kavereita.
Voihan sitä sitten mennä ensi kesäksi töihin ja gradu-vaiheessa oman alan hommiin. Ainut että suhde on varmaan historiaa jos ollaan erillämme näin kauan.
Ap
un ja samalla tulis miehenkin kanssa suhdetta hoidettua? oisko ideaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla ei oo kovin paljon noita kavereita :(
Olen masentunut tähän tilanteeseen..elämä lipuu ohi. Mietin että jos tekisin kaikki jäljellä olevat tentit tässä keväällä pois ja hakisin syksyksi ulkomaille vaihtoon!? Oppisin kielen, saisin asua yksin, saisin mahtavan elämänkokemuksen ja saisin mietittyä ehkä mitä elämältä haluan? Vai olisinko vieläkin eristäytyneempi...
ap
Just kun minä sillä ertouksella, että olen naimisissa ja käyn edelleen töissä! Kuinka usein kävit ensimmäisenä vuonna töissä? Olen miettinyt ankarasti, pitäisikö työnteko lopettaa kokonaan kun hidastaa opintoja hirveästi. En kylläkään käy töissä kuin joka toinen viikonloppu, mut silti. Vie kaikki mehut tämä, ettei ole juuri koskaan vapaata :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pelkästään per syksy/ kevät. Mutta nyt kun en oo töissä niin oon tosi yksinäinen.
ap
vaikkakieltä oppisikin. Alussa kielimuuri tai kankeakielisyys ja kulttuurishokki rajoittaa sosiaalisia suhteita, eikä tulokasta aina oteta heti joukkoon koska puolikielisen kanssa kaveeraaminen vaatii voimia ja panostusta.
T: 1,5 vuotta ulkomailla opiskellut, ja olin tosi yksinäinen varsinkin alussa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeelllistä ajatuksen juoksua. Eikö sinulle kelpaa vaan mukavien ihmisten seura? Pitääkö tuntemasi ihmisen sitoutua heti tosi-hyviksi-kaveriksi?
Mullakin on vain muutama todellinen bestis, mutta monta kymmentä mukavaa ihmistä ympärilläni. Kuulun erääseen järjestöön, jonka kanssa tapaamme, retkeilemme teatteriin, ravintoloihin, museoihin jne. Kuulun myös muutamaan nettiyhteisöön, joiden kanssa vietämme ilta/ravintolatapaamisia. Parin työkaverin kanssa käymme silloin tällöin shoppailemassa ja kaljalla jne jne.
Mulla ei ole mikään tarve ryhtyä jokaisen sydänystäväksi, riittää kun saa jutella, vaihtaa mielipiteitä ja kokea jotain uutta.
Mutta vaan omalla aktiivisuudella voi päästä mukaan, kukaan ei todellakaan soittele perään ja ano seuraasi.
mutta kyllä mäkin suosittelisin sitä. Kavereita on tosi helppo saada muista vaihtareista, jos on ns. vaihto-ohjelma eli samaan aikaan muitakin ulkkareita vaihdossa. Jos menet jotenkin omin päin niin silloinkin on aina helpompi tutustua muihin ulkomaalaisiin.
Itse olen ollut vaihdossa ja muutenvaan ulkomailla töissä, ja jotenkin vieraassa ympäristössä menee sellainen outo vaihde päälle että vaan on avoimempi ja iloisempi ja tutustuu uusiin ihmisiin vaikka baareissakin ihan eri lailla kuin Suomessa. Tai tämä siis vain minun kokemukseni, eli tietenkään en voi varmuudella yleistää. :)