Nainen 38kg/170cm vastailee hetken kysymyksiinne.

Eikö sun ole nyt parempi elää normaalipainoisena?

kyllä sinä nimenomaan olet mieleltäsi sairas. Juuri " mielestähän" sairaudessa nimeltä anoreksia on kyse. En siis sano, että olet joku " hullu" , mutta henkinen asiahan ko. sairaus on.



Toivon, että opit rakastamaan itseäsi. Sitä minä toivon. Ihminen, joka rakastaa itseään, myös hoitaa itseään. Ei kiduta ja näännytä. Siihen ei ole silloin tarvetta. Toivon, että paranet sairaudestasi. Ja ihan oikeasti, toivon, että voit katsoa peiliin ja rakastaa itseäsi. Kohdella itseäsi hyvin. Koska aivan varmasti olet sen arvoinen.



Yksi terapeutti (jolla myös oli ollut joskus syömishäiriöitä) kerran luennoi, että hänellä on yöpöydällään kuva itsestään pienenä lapsena. Se muistuttaa häntä pitämään huolta/kohtelemaan hyvin tuota pientä tyttöä, itseään. Minusta se oli hieno ajatus. Varsinkin, jos on vaikea itseään rakastaa, on ehkä helpompaa katsoa sitä pientä tyttöä/poikaa kuvassa ja päättää että tuosta minä itsessäni pidän hyvää huolta. Koska se pieni lapsi kai meissä jokaisessa jossain syvällä on...

Ja tosiaan aika samat lukemat oli, paino pahimmillaan muistaakseni 35 kg.



Mutta nyt hän on kuollut.



Toivon että paranet sairaudestasi.

Vanha ystäväni myös sairastui bulimiaan ja laihtui mitättömäksi. Koin sen todella tuskaisena kun en pystynyt häntä auttamaan. Ystävyytemme rikkoutui, kun anelin häntä hoitoon ja paasasin riskeistä.



Toivon että pystyisit ajattelemaan elämää myös normaalipainon rajoissa, sinulla on poika jolle olet maailman tärkein. Hän pärjää ilman sinua mutta kaipaa sinua loppu elämänsä. Itse menetin äitini vasta ja kaipaan häntä enemmän kuin mitään ikinä. Suru on uskomatonta, se vie voimat ja elämänhalun. Onneksi minullakin on pieni poika joka antaa voimaa jaksaa.



Lasten takia äiti tekee mitä vain. Voimia sinulle!

Mietippä kuinka rankkaa poikasi elämä tulee olemaan sinun mentyä pois. 5v voi olla vaikea ymmärtää miksi äiti ei vain syönyt. Hae apua. Tai kirjoita vaikka kirje miehellesi, jossa pyydät häntä viemään sinut hoitoon. Yritä jaksaa - kyllä se on sen arvoista!

Ettei sairautesi jätä häneen liian syviä jälkiä, ja että hän saisi terveen aikuisen mallin myös elämäänsä. Kyse on paljon enemmästä kuin suhteesta ruokaan, kyse on suhteesta omaan itseen.



Voisitko rakkaudesta poikaasi saada tarpeeksi motivaatiota ja tahtoa parantua? Rukoilen, että sen tekisit! Itse olen menettänyt äitini, enkä toivoisi sitä pahimmalle vihollisellenikaan:( Paljon voimia ja tervehtymistä sinulle.

että haluan antaa mun elämän sen sairauden huomaan. Tosi vaikea selittää. Sairaus on mulle ollut selviytymiskeino ja siitä itsensä nälkiinnyttämisestä sai niin uskomattoman euforian tunteen, ettei muusta väliä.

En väitä olleeni onnellisempi silloin. Muistan kuinka inhosin itseäni vaikka painoin 12kg vähemmän kuin nyt. Tuntuu, että menetän taas kontrollin kaikkeen ja toivon saavani edes syömiseni hallintaan (vaikka tosiasissa se hallitsisi minua).

se kyselijä

ja koska et itse sitä käsitä ja " aivot ei vie leipää aivoihin saakka" niin olet mielöeltäsi sairas, et sitä itse käsitä, koska olet sairas

toivottavasti sulla ei ole lapsia

Nyt terve vai voiko sitä ikinä terveeksi tullakaan täydellisesti kun kuitenkin huomaa samojen ajatusten pyörivän päässä kuin silloin pahoina aikoina. Nyt tilanne on kait hallinnassa ja ihmettelen suuresti miten sitä silloin pärjäsikään syömättä ja armottomalla liikunnalla. Kun ei enää jaksanut liikkua alkoi oksentaminen koska se oli niin paljon helpompaa kuin urheilu. Lopputulos sama, paino putosi silmissä.



Tuo lihomisen pelko on jotain käsittämätöntä. Anorektikko luulee lihovansa yhdestä herkkupalasta välittömästi muutaman kilon. Ahdistavaa. Ja tottakai kaikki ylimääräinen tuleekin jäämään kroppaan kun elimistö taistelee jokaisesta saamastaan kalorista.



Kaipaan itsekin tuota jonkun mainitsemaa euforista olotilaa ja haaveilen siitä, että voisin olla yhtä vahva kuin silloin. Tavallaan vaikka kuihtuikin kaiken aikaa. Henkisesti vahva siinä pienessä omassa maailmassaan. Mutta vielä tällä hetkellä olen onnellinen näin, pari kiloa ylimääräistä kantavana. Enhän kuitenkaa ollut sen onnellisempi, itseasiassa elämä oli todella kurjaa, kaloreiden laskemista ja eristäytymistä muusta maailmasta. Menetin parhaat nuoruusvuoteni yksinäisessä kamppailussa itseni kanssa.



Tällä hetkellä olen onnellinen, että minulla oli kuitenkin mahdollisuus parantua ja minulla on kaksi tervettä lasta. Heidän vuokseen en halua antautua tuon kamalan sairauden vietäväksi. Mieluummin valitsen kuoleman. Silloin olen varmaan ensimmäistä kertaa tyytyväinen kroppaani sitten lapsuusvuosien.



Ja selvennykseksi vielä, että anorektikot ovat hyvin tietoisia valinnoistaan ja seurauksista järjellä ajateltuna. Mutta sairauden pointti onkin juuri tuo sairas mieli. Siinä nämä viisaat ajatukset vesittyvät sen siliän tien. Joka ainut päivä kamppailua ristiriitaiseten tunteiden parissa.



Ap:lle paranemisia! Mitään viisaita mielipiteitä en lausu suuntaan tai toiseen siitä mitä sinun tulisi tehdä. Teet kuitenkin niin kuin sairaus mieltäsi ohjaa.

Se on samaa kamppailua jota esim. alkoholistit, narkomaanit ja muut vastaavat kokevat elämässään. Halu irrottautua on kirkkaina hetkinä, mutta ne ajatukset eivät muutu teoiksi, koska mieli on sairas.

Jotkut paranee ja jotkut päätyvät pilven reunalle sanoi läheiset mitä tahansa.

On varmaan rankkaa lapsena joutua kohtaamaan noin suurta hylkäämistä. Varmaan joutuu käymään pitkät terapiat vanhempana kun käy sitä läpi miksi äiti ei välittänyt niin paljon, että olisi syönyt ja jospa hän olisi saanut sut syömään... Voi sitä viattoman ihmisen syyllisyyden määrää.

jos oot, niin ihan sika laiha, ala syömään!

eiköhän ap tiedä olevansa sairas.

Jos yksi on sairas, miten kehtaat ladella moisia? Mitä jos lapsesi tai lähimmäisesi olisi samanlailla sairas? Sinulta en ainakaan apua haluaisi.. :(

Ap tietää olevansa sairas! Ymmärsitkö nyt?

mieleltäsi sairas ja tiedät mitä teet itsellesi. Niin en minä sitä sanonut ettet tietäisi ja ettetkö ymmärtäisi kaikkea tietoa mitä ahmit, mutta mielesi on sairas, mutta siitä on mahdollisuus myös parantua (ja hulluksi en sinua missään nimessä kutsu tms, mutta anoreksia on myös mielensairaus)

Kuule sinä pieni lintu, kerää kaikki voimasi, kaikki viimeisetkin tahdon rippeesi ja mene sairaalaan. Joudut sinne kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, sydänkohtauksen tai sen takia että pyörryt jossain.



Mietin tilannetta jossa menehdyt äkilliseen sydänkohtaukseen, sydänhän ei kestä enää kauaa, kuten varmasti itsekin tiedät ja monielinvauriokaan ei ole kaukana. Mitä pieni poikasi aikuisena miettii? Miksi äiti kuoli, miksei se halunnut elää edes minun takia. Tämän ei ole tarkoitus syyllistää, vaan tukea sinua ja antaa potkua päätökseen. Sinun on otetta niskalenkki sairaudesta ja käveltävä sairaalan ovesta sisälle. Tee se, rakas läheinen, koska pian sinäkin kuolet tämän sairauden vuoksi, ja se taas yksi kuolema liikaa.



Olen itse sairastanut myös, diagnosoitu anoreksia ja osteopenia, nyt normaalipainossa ja elämä on hyvin. Takana on pitkä tie mutta kun se sairaus hellitti minusta otteensa niin nyt tuntuu jo elämäniloa. Älä anna sen viedä sinua!!



Jos haluat mailailla niin voin ryhtyä tukihenkilöksi, olen hyvä kuuntelemaan enkä syyllistä enkä myöskään pakota mihinkään mutta tuen sinua mitä ikinä päätätkin.



Sinä et ansaitse tälläistä helvettiä.

Vierailija:

poikani onkin ainoa tässä maailmassa, jonka takia haluaisin jaksaa taistella

ap

Haluaisit jaksaa taistella poikasi vuoksi? Mutta ethän edes YRITÄ! Et halua syödä, lihoa tai mennä hoitoon. Noilla lukemilla kuin nyt olet, et kauaa enää ole huolehtimassa lapsestasi. Antaisit toivoa pojallesi ja mene hoitoon.

Minusta olet saatanan itsekäs. Asetat oman hellimisesi (sitä se on, kun kyttäät vain omia muotojasi) pienen viattoman poikasi hyvinvoinnin edelle.



Sinä tapat poikasi äidin. Tahallasi.



Yrität kerätä sympatiaa ympäriltä. " vooi, katsokaa kuinka mä kuihdunkaan ja olen näin surkea" . Pieni poikasi seuraa sivusta kun narsistiäiti tuijottaa itseään peilistä eikä syö. Kuolee itserakkauteensa.



Olet mitä päätät olla. Jos haluat rakastaa eniten maailmassa poikaasi, elät sen mukaan. Se tarkoittaa sitä että pidät itsesi terveen mitoissa, on se vaikeaa tai ei.



Sinä olet tärkein ihminen pojallesi. Älä kiusaa häntä läskejäsi vahtimalla.