HEI KAIKILLE...Olen uusi... masussa vauva, jonka isa Kamerunista. Haluaisin tutustua kaikkiin afrikkalaisen puolison/lasten isan omaaviin

Hei, luin kirjoituksesi ja mielestäni se oli asiallinen, ja aivan varmasti pohdit ihan tavallisia asioita, mitä raskaana oleva äiti tekee. Kerroit ettei suhteenne ole kovin kauan kestänyt, ja uskonkin sen olevan syy pohdintoihisi, ja senkin, jos lapsi syntyy sairaana/vammaisena, ne eivät todellakaan ole helppoja asioita.



Mutta, aivan varmasti ' tunteesi' heräävät kun näet vauvan, vaikkei heti synntyksen jälkeen tulisi mitään hirmu tunnetiloja niin anna itsellesi aikaa tutustua uuteen vauvaan, hän on sinun ja miehesi lapsi. Hänessä aivan varmasti on teidän molempian piirteitä niin ulkonaisesti kuin sisäisestikin, huomaat ne kun vauva on muutaman päivän ikäinen(ulkoiset) Ajattele miten suloinen hän on, ja miten paljon hän kaipaa ja tarvitsee rakkauttasi, ja miten paljon sinä saat rakkautta itsellesi. Tämä pätee niin suomalaisten perheiden kuin ulkomaalaisten tai sitten monikulttuuristen perheiden kohdalla. Vauva on vauva, vaikka äiti ja isä olisivat mistä päin maailmaa kotoisin. Mutta tämä vauva on juuri teidän oma vauva, siksi hänestä tulee niin tärkeä.



Oma mieheni on et-aasiasta ja meillä on yksi lapsi, ihana tytär. Miehen perhe, vaikka kaukana ovatkin, ovat suhtautuneet vauvaan eritavalla jo odotus ajasta lähtien, heille vauva on ollut todella tärkeä ja rakas, vaikka onhan hän rakas ollut omillekin vanhemmilleni niin miehen perheessä kaikesta on iloittu jo ennen syntymää. Siihen pitää vain tottua ja hyväksyä eri kulttuurin tavat, jos kerran on puolison, lapsen isän löytänyt muualta kuin suomesta. Ja onhan suomessakin erilaisia ihmisiä, uskontoja ja tapoja. Sanoisin että ulkomaalaisuus on vain hyvä mauste :-))



Täällä joku ' englannissa' asuva kirjoitti kutsuvansa lapsiaan sekarotuisiksi, ja se kyllä sointuu ainakin omissa korvissani ikävästi, mutta jos haluaa kutsua sillä nimellä niin mikäs siinä. Itse en koskaan puhu miksereistä, sekoituksista tmv vaan lapsesta lapsena, jos joku kysyy niin ' saatan' sanoa, että hänen isä on ulkomaalainen, eli ihan ventovieraille en halua tehdä selvitystä omasta yksityiselämästäni, vaikka uteliaita riittää ihan sille tasolle, että välillä on pakko luoda vihaisia katseita. Kun ollaan koko perheen voimin oltu liikenteessä, on muutama iäkkäämpi täti kysynnyt, saavatko he katsoa millainen vauva siellä vaunuissa on, hmmm tätäkään en ihan ymmärrä(?)



Kaikille hyvää joulun odotusta t. emmi ja ' vauva' 8.5kk

.... pienokaisellani on prosentuaalisesti hyvin suuri todennäköisyys kärsiä jostain keskushermoston vammasta, tai jopa elimellisestä vammasta, jos oikein koko " rahalla" saamme haasteita. Olen alkuraskauden (tietämättäni raskaudesta... iloisesti kahdet menkat yms. olleet, joten en ymmärtänyt edes kehoni ääntä kuunnella) syönyt useita lääkkeitä, joita on päästy vasta viime hetkillä purkamaan... pikkuhiljaa. Vakuutusta siihen, että niillä EI ole vaikutusta vauvaan ei ole... tosin myöskään näyttöä, että yksittäisellä lääkeaineella OLISI 100% varmasti tietty vaikutus alkionkehitykseen ja sikiöön... (kuten esim nykypäivänä talidomidilla on osoitettu olevan). Altistun työssäni myös sytostaateille ja erittäin tujuille antibiooteille, sekä rontgensäteille jossain määrin. Joten koko potti on pahimmillaan todella ikävä kombinaatio. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että eräs ystäväni syö itse sytostaattilääkitystä raskuden aikana, suurella riskillä, mutta näin lääketieteen nimissä parhaimpana ratkaisuna kokonaisuuteen nähden.... Ultrassa ei vakavia poikkeavuuksia ole havaittu. Olen rakenteita katsoessa haastattanut joka ikisestä....niin sydämenrakenteista ja selkäydinkanavan sulkeutumisesta....ja vatsanpeitteiden sulkeutumisesta...aivokammioista lähtien....Periaatteessa kaikki kuitenkin siis vailla " huonoja" löydöksiä... Riskit ovat silti huomattavasti suurentuneet ja huoli valtava. Ja mitä enemmän asiaa miettii... sen kipeämmäksi oma pää asian tiimoilta tulee.



Onneksi nyt olen päässyt vähän sairaslomalle vetämään henkeä. Hb iloisesti 90.... joten ei liene ihme, että " Hivenen" väsyttää....



Nyt siis viikkoja 26 kasassa.



Nyt tsemppaan ja menen laittamaan pöperöä pöytään lapsille. Ja itsekin kai pitäisi jotain syödä.... jos maistuu...

ja oletteko miehesi kanssa pystyneet keskustelemaan lapseen liittyvistä asioista?

se on kuitenkin hyvä, että mitään löydöksiä ei ole tehty kuitenkaan vaikka pelkään lapsen kehityksessä olevan jotain vikaa!



mukavaa loppuvuotta!

Hei!

Luin alkuun mielenkiinnolla, mutta loppua kohden en enää jaksanut. Mielestäni nämä äidin pohdinnat miltä tuntuu olla ihan erinäköisen lapsen äiti ovat ihan normaaleja. Itselläni on alle vuoden ikäinen metissityttö (en itsekään ole keksinyt hyvää ilmausta, métisse=ranskaa ja tarkoittaa mulattia, mutta mulattihan on ihan hirveä sana; mixeribeibi oli mielestäni hauska ilmaisu, joskin teinimäinen), ja edelleenkin tuntuu tosi hassulta, että minä olen tämännäköisen lapsen äiti. Eihän lapsessa näy mun geenini oikein mitenkään (paitsi ihonväri on yllättävän vaalea ottaen huomioon, että isä on Afrikasta). Kyllä minä vieläkin ihmettelen viikottain, että onpas jännä juttu! No, muksun luonteessa on kyllä minua, siitä ei ole epäilystä, mutta kyllä me vain ollaan niin erilaisia. Muutenkin raskaaksitulo ja odotus hurahtivat niin nopeasti, että hyvä kun tajuan, että nyt olen äiti. Elämäni oli ollut vuosikaudet sitä samaa, aikuisen vapaata elämää.

Minäkin pelkäsin lapsen terveyden puolesta, mutta se johtui siitä, että olen aina ajatellut että varmaan minulle tulee vammainen lapsi, kun olen sellainen turhasta kitisijä... Suureksi ilokseni lapsi on terve.

Olisi kiva kuulla taas Lorannin kuulumisia.

... aika sumussa olen elellyt ja nyt kun oman sumuni keskeltä nostin päätäni ja kurkkasin tännekin, niin oma viesti siinä sojotti heti ensimmäisenä!



Kiitos kommenteista. Kaikille.



Suuria ja sekavia tunteita tässä on käyty läpi yhä ja edelleen. Ja epäilyt vauvan voinnista tai...hyvinvoinnista horjuvat...kasvavana tunteena pelko terveydestä on kiilannut kaiken muun päässä pyörineen eteen... edelleenkään mitään radikaalia löydöstä ei ole...



Vauva...vain on hidastanut melkoisesti tahtiaan.. hyvä jos vuorokaudessa kertaalleen ilmoittaa spontaanisti olemassa olostaan.. ja viikkoja on kuitenkin 30. Syketaajuus on hidastunut. Ennen kun oli 160 luokkaa... niin nyt alle 140. Ja joku sisäinen vaisto vain tekee hyvin huolestuneeksi. Oma olo on myös hyvin epämääräinen. Korkea verenpaine ja matala hb, jatkuvat migreenit... No ei kai vaan pitäisi valittaa vaan yrittää nähdä jotain positiivista tässäkin... mutta eipä tämä yleisvoinnin laskeminen mitenkään mieltä kohota.



Sitä on vaan jotenkin niin keskittynyt hartaasti toivomaan, että jos jotain on pielessä, niin toivottavasti ei ainakaan hirveän pahasti.... ja aiemmat fiilikset lapsen olemuksesta, jännitys hänen piirteidensä puitteissa... (mikä sattuu hänellä olemaan se geneettinen dominoivat osuus kummaltakin vanhemmalta.. jne...Geneetikko neuvoi nimittäin, että yllättäen MOLEMPIEN geenit, sekä europidin että negridin, ovat dominantiltaan saman" arvoisia" ....) on keskittynyt pääasiassa siihen, että vaikka odotan tulevaa, niin pelkään pahinta.. jne... Ja afrikkalaisen kanssa tämä niin " meikäläinen piirre" , että otetaan ja manataan se piru seinälle, on saanut vastapainoksi täydellisen kieltämisen; eli minä jopa olen itse syyllinen siihen, jos ajattelen näitä mahdollisuuksia edes... ja ajatusten myötä ne muka käyvät toteen. Toisaalta ymmärrän, että asioihin voi suhtautua monin tavoin, mutta nyt, näissä omissa olotiloissani en kyllä jaksa olla ymmärtäväinen enkä MITÄÄN.



No. Valitusta vaan. Mutta ryhdistäydyin nyt sen verran, että kerroin, miksi minusta ei välttämättä kovinkaan paljoa kuulu täällä. On aika passiivinen olo.

Hei taas,

oli hyvä kuulla että olet vielä " linjoilla" vaikka kirjoitusestasi päätellen aika maassa menetkin...



Minun mielestäni on hyvä, että uskaltaa ajatella myös sitä,että kuinkas sitten, jos lapsella sattuukin olemaan jokin kehityksellinen vamma, koska jos asiaa ei edes ajattele ja olettaa kaiken olevan hyvin, voi olla suuri shokki, jos jotain ilmeneekin...



mutta se, että sinun afrikkalainen miehesi ajattelee omalla tavallaan, että ajatuksen voimalla voit aiheuttaa lapselle kehitysvamman, on varmasti hänen tapansa " suojella" itseään ja hyvin tyypillinen afrikkalaisen miehen tapa ajatella...



Minä olen aikoinani työni puolesta matkustellut ja elänyt aika pitkiäkin aikoja saharan etelän puoleisen afrikan maissa ja siellä käynyt kiivaitakin keskusteluja miespuolisten afrikkalaisten ystävieni kanssa...ja välillä heidän kommenttinsa ovat olleet niin pöyristyttäviä, että ei meinaa järki riittää minulla niitä ymmärtämään:)

esim. useiden miesten mielestä lapsen vammaisuus on vain äidin vika, miehet eivät mielestään ole geneettisesti vastuussa siitä millainen lapsesta tulee, ei haluta ymmärtää, että lapsessa on molempia, äitiä sekä isää..sekä homous on heidän mielestään vain valinta, jossa henkilö päättää yhtenä päivänä, että" mä taidankin alkaa homoksi" , eikä niin, että joku sattuu syntymään homoseksuaalina..



Se on valitettavaa, että on miehiä, sekä suomalaisia, ja ulkomaalaisia, joille lapsen vammaisuus on " liikaa" , eivätkä he tule sitä koskaan hyväksymään. Oli lapsi millainen tahansa, useinmiten lapsen äiti haluaa pitää lapsesta huolen, mutta monelle miehelle lähteminen on helpompi vaihtoehto, kuin elää itsesyytösten kanssa.



Toivon, että miehesi alkaa hyväksymään ajatuksen, että voi käydä kuinka vain, eikä se ole teidän vikanne jos lapsi on erilainen, eikä se ole täällä häpeä, että on vammainen lapsi.



Meillä ainakin käytiin aikoinaan keskustelut mieheni kanssa lapsen mahdollisesta vammaisuudesta ja häntä helpotti se, että kerroin, mitä erilaiset vammaisuuden asteet käytännössä tarkoittavat..että, esim. downin syndooman omaavat lapset voivat elää hyvän elämän, käydä koulua, rakastua, saada ystäviä ja jopa muuttaa aikuisena pois kotoa tuettuun asumiseen..että vammaisuus ei ole " maailman loppu" .



Tsemppiä ja voimia sinulle ja toivottavasti raskaus menee hyvin loppuun asti ja itse pysyt terveenä!ja että miehesi löytää voimia tukea sinua raskauden kulussa!

lily