HEI KAIKILLE...Olen uusi... masussa vauva, jonka isa Kamerunista. Haluaisin tutustua kaikkiin afrikkalaisen puolison/lasten isan omaaviin

..kun luin sinun kirjoituksesi.

Voi olla että kiinnostuksesi on ihan vilpitöntä ja nämä monikulttuurisuus-asiat uusia, mutta itse koin aika epämiellyttävänä esim. ilmaisun " mixerivauva" ja jollain tasolla tunkeilevan uteliaisuuden...huomasin kirjoituksesi jo aikaisemmin, ja nyt noteerasin, että kukaan ei sinulle ole mitään vastannut..enkä minäkään aio tämän enempää..



Ehkä kaipaat todellakin vertaistukea, mutta kirjoituksessasi kaipaat niin paljon vastauksia asioista, jotka vievät pohjaa tästä anonymiudesta jonka suojissa täällä ihana keskustella. Kukaan ei halua kaikkia yksityiskohtia perheestään täällä paljastaa.



Toivottavasti saat ainakin tukea täällä vanhoja juttuja lukiessasi :)

olen kuullut että vieraat ovat joskus reagoineet oudosti toisten lapsiin, mutta että äiti miettii miten tulee reagoimaan lapseensa ulkonäön perusteella. Ja mixerivauva ei ollut minustakaan kiva ilmaisu.



Koita muistaa, että myös miehesi perhe saattaa ihmetellä joitain meikäläisten tapoja, kun sinua ei miellytä että he puhuvat " meidän vauvasta" .



Sitähän se monikulttuurinen parisuhde usein on, joustamista, toisten erilaistenkin tapojen ymmärtämistä ja hyväksymistä, joskus myös omista periaatteista joustamista-puolin ja toisin.

täällä palstalla keskustelu on kaikkea muuta kuin henkilökohtaista, joten pulmakysymyksiä ei tarvitse osoittaa kenellekään henk.kohtaisesti, vaan kaikki voivat kommentoida. Silloinhan tulee eri näkökulmiakin;)

Mutta en oikein " uskaltanut" kommentoida, kun minut tunnetaan kärkkäänä ihmisenä - ja muutenkin tällä palstalla olen enempi vierailija.



Tosiaan, myös minä ymmärrän toisaalta, että vieraus/outous kiehtoo ja pelottaakin ja on - noh, vierasta ja outoa. Mutta että omasta tulevasta lapsestasi puhut siihen sävyyn kuin hän saapuisi tähän maailmaan ja perheeseenne todella outona lintuna ja lähinnä kummasteltavaksi... Rehellisesti sanottuna minun alkoi käydä vauvaasi sääliksi. :-( Enkä tarkoita tätä mitenkään pahalla, kunhan vain ajattelin, miltä mahtaa tuntua kasvaa " mulattisisaruksena" , johon ei oikein ehkä osata suhtautua. Hui, niskakarvoja nostattaa....



Ymmärrän tosiaan, että vieraus kiehtoo ja ihmetyttää, mutta asenteesi liki " niihin" ja " meihin" kyllä kummeksuttaa... Korkea aika tosiaan katsoa peiliin jamiettiä, mikä potuttaa ja kummeksuttaa lapsesi isää ja hänen sukuaan/ystäviään!



Pieni tyttösi tulee tosiaan olemaan eri näköinen kuin täyssuomalaiset (?) sisaruksensa, mutta niinhän olisi kuka tahansa eri isästä syntyvä! Jos edellisellä kumppanilla on ollut vaalea kihara tukka ja ruskeat silmät, ja uudella musta ja piikkisuora tukka ja siniset silmät, niin jälkikasvu kummassakin tapauksessa näyttää erilaiselta...



Ja sanottakoon vielä, että myös minä pidin " mixerivauva" -nimitystä suorastaan loukkaavana, vaikken uskokaan, että sitä oli loukkaavaksi tarkoitettu. Omatkaan lapseni eivät ole täysin suomalaisia tahi pellavapäitä enkä missään nimessä hyväksyisi heistä käytettävän moista nimitystä! Useampi vuosi sitten tutustuin erääseen suomalaiseen naiseen, jolla oli jo toinen monikulttuurinen lapsi tuloillaan ja hän käytti muistaakseni nimitystä " sekarotuinen" , sekö omistaan että minun omistani. Onneksi onnistuin katkaisemaan välit vähän myöhemmin. Ikään kuin ei riittäisi, että ulkomaailma suhtautuu nuivasti ja jopa vihamielisesti erinäköisiin Suomen kansalaisiin (ja ei-kansalaisiin), mutta että oma äiti!!! Sitä en voi ymmärtää...



Toivon kuitenkin ap:lle kaikkea hyvää niin uuteen parisuhteeseen kuin elämään uuden tulokkaan kanssa.

minä silloin ensimmäisenä tähän ketjuun kommentoin..ensin todella mietin " overpower" in tavoin, että " uskallanko" edes mitään kommentoida, koska se saatetaan ymmärtää väärin!onneksi en kuitenkaan ollut ainoa jolla heräsi ajatuksia...



Olisi hauska jos tämä laurann tai kitinäiti , kumpi hän nyt onkaan kun nimi vaihtui, kommentoisi vähän myös näihin muiden huomioihin!



Mulla tosiaan nousi karvat pystyyn ja sellainen epäuskoinen olo, että voiko joku oikeasti ajatella noin omasta syntymättömästä lapsestaan...tottakai sitä miettii, että miltähän uusi tulokas näyttää,oli lapsen isä sitten minkä värinen tahansa, mutta rajansa kaikella..



todellakin monikulttuurinen suhde voi tuoda oman " värinsä" arkeen, mutta ainakin meillä suhde perustuu kahden yksilön väliseen rakkauteen, silloin kun suhde on tasapainossa, ei toisen väriä enää edes " huomaa" .



Miehesi perhe luultavasti on vain iloinen lapsesta ja on ottanut syntymättömän lapsenne jo osaksi perhettä, ei siitä kannata loukkaantua!



Toit ilmi, että tunnet ympäri afrikkaa ilmisiä, niin luultavasti heiltä saat myös tukea näissä sinua pohdituttavissa kysymyksissä...

Tulipa mieleen ystäväni kokema kommentti - hän on naimisissa nigerialaisen miehen kanssa.



Joku työkaveri oli kysynyt " tuntuuko lapsi omalta vaikka se on musta?"



Ystäväni soitti minulle aivan raivoissaan ja itkien että miten joku voi kysyä tuollaista! Hän lisäsi siihen että eihän hänen lapsensa ole musta ollenkaan!



Lohduttelin miten kykenin. Pari päivää myöhemmin ystäväni soitti ja kertoi saaneensa " ruumiistairtautumiskokemuksen" eli nähneensä itsensä ja tyttärensä kävelemässä käsikädessä JA " minä olen valkoinen ja tyttäreni on musta" .



Hän ei ollut koskaan ajatellut lastaan " mustana" tai " valkoisena" vaan yksinkertaisesti lapsena!



Tuskinpa meistä kukaan miettii lapsensa väriä sen kummemmin sitten kun lapset ovat syntyneet. Ympäristön kommenteihin on kuitenkin parasta henkisesti varustautua.

Mua kiinnostaisi tietaa, etta milla nimella naita lapsia sitten kutsutaan, kun on erimaalaiset vanhemmat ja myos rotuiset? Kun ei mulle ole koskaan mieleen tullut, etta esim. sekarotuinen olisi kauhea sana. Itsellani siis puoliksi arabialaisia lapsia. Taalla enkuissa virallinen nimi nimenomaan on mixed race, niin miksei sita voi suomessakin kayttaa? Sekarotuisiahan ne ovat, kun on vanhemmat eri roduista. Itse kaytan tata sanaa niin suomeksi kuin englanniksi, ja vielapa ylpeana. Ehka menee poliittinen korrektiivisuus jo ylitse, jos ei saa aaneen sanoa sita, etta lapsissa on kaksi ihmisrotua sekoitettuna. Tama ei kuitenkaan laske heidan ihmisarvoaan, koska meilla kaikilla on yhta tarkea paikka tassa maailmassa riippumatta siita mista pain tullaan.

mutta sitäpäs ei siellä käytetäkään esimerkiksi koirista!!!

:-o " Sekarotuinen" -sanalla on AIVAN eri konnotaatiot suomen kielessä kuin vaikkapa " monirotuisella" !! Ja koirista pidän kyllä, mutta en silti halua lapsiani sekarotuisiksi nimiteltävän... Eihän naispuolisesta henkilöstäkään sovi sanoa " bitch" paitsi derogatiivisessa sävyssä?!?!



Sori, mutta muutama vuosi Brittilässä asumista ei tee kenestäkään kielen asiantuntijaa... :-( Ja toki voit omista lapsistasi käyttää vaikka mitä nimityksiä, mutta eipä sinulla silti ole oikeutta vähätellä sitä, että joku muu saattaa nimityksistä loukkaantua...



Ja tosiaan, missä lienee ap?

Mun käsittääkseni termi " rotu" on ihmisistä puhuttaessa hyvin epämääräinen. Biologisessa mielessä rotuja on mahdoton erottaa, vaihtelu ryhmän sisällä kun on niin suurta. Herättää kysymään, mihin tarkoitukseen " rotua" tms. sanaa edes tarvitaan.



Mä en oikeastaan tykkää sanoa, että lapseni ovat puoliksi jotain (joskaan en pahastu, jos joku muu sanoo niin). Lapsemme ovat kokonaisia. Lapsi, jolla vanhemmat ovat eri maasta/kulttuurista, on sekä-että, siis enemmän kuin kaksi puolikasta.

Painvastoin! Englantini ei koskaan tule olemaan aidinkielen veroista (vaikka silla ihan hyvin parjaillaankin nain kymmenen vuoden jalkeen), mutta kun alkaa tuo aidinkielikin olla hakusessa aina valilla... Ymmarrat varmaan, etta jos ei sita laajassa mittakaavassa kayta paivittain, niin alkaa sanat sekottua mielessa. Ja nainhan sita sitten on kaynyt pikku blondille, etta ei ole edes mieleeni tullut tuollainen sana kuin " monirotuinen" . Kauheen kateva sanahan tuo on, varsinkin kun ei sitten taidan olla muuta vaihtoehtoa suomen kielessa (siis lyhyesti ilmaistuna, vai onko?) paitsi tuo sekarotuinen. Tosin itseani ei haittaa jos muut sita kayttaa, varsinkin jos tiedan, ettei pahalla vaan ihan todetakseen asian. Enka todellakaan vahattele muiden siita loukkaantumista, anteeksi jos sait sellaisen kuvan!

Vaikka kylla itsekin loukkaannun, jos joku sanoo esim. miestani rattipaaksi, koska tuo on jo ihan selvaa nimittelya ja haukkumista, kun taas sekarotuisen suhteen saattaa olla tiedostamatta parempaa vaihtoehtoa. Kuten itselleni kavi...

Overpowered:

mutta sitäpäs ei siellä käytetäkään esimerkiksi koirista!!!

:-o " Sekarotuinen" -sanalla on AIVAN eri konnotaatiot suomen kielessä kuin vaikkapa " monirotuisella" !! Ja koirista pidän kyllä, mutta en silti halua lapsiani sekarotuisiksi nimiteltävän... Eihän naispuolisesta henkilöstäkään sovi sanoa " bitch" paitsi derogatiivisessa sävyssä?!?!

Sori, mutta muutama vuosi Brittilässä asumista ei tee kenestäkään kielen asiantuntijaa... :-( Ja toki voit omista lapsistasi käyttää vaikka mitä nimityksiä, mutta eipä sinulla silti ole oikeutta vähätellä sitä, että joku muu saattaa nimityksistä loukkaantua...

Ja tosiaan, missä lienee ap?

Me taidettiin pelästyttää ap näillä jutuillamme:)

ei ollut tarkoitus...



kiivasta keskustelua todellakin tullut ja erittäin mielenkiintoista:)



itse kävin todella miettimään, että kuinka minä itse puhun omista lapsistani tai kuinka muut heistä kommentoivat...itse en todekkakaan voi sietää sanaa" sekasotuinen_" se on jotenkin alentavaa...luulen, että mä yleensä vain kerron, että lasten isä on afrikkalainen ja se riittää.



todellakin itse ei " näe" miehen tai lasten " erilaisuutta" , vaan ympäristön reagointi voi tuoda tilanteita joissa kyseenalaistetaan lasten alkuperää tai sinulle itsellesi tulee ilkeitä kommentteja.



kun olen ollut lasten kanssa kaupungilla ilman miestäni, mulla on muutaman kerran tullut vanhempia ihmisiä kommentoimaan" ai kun suloinen lapsi, onko hän sinulla hoidossa?" tai " mistä te olette adoptoineet?" ja hämmästyneet sitten kun kerron, että ihan omia lapsia ovat :)

Talla siis tarkoitan, etta joka paiva pyorisi mielessa etta " aha, siina tuo north african arab taas hilluu, ja nuo minun puoliksi arabit lapset riehuu.." Sita erilaisuutta ei ihminen, joka sen erilaisuuden keskella elaa enaa huomaa, eika siihen reagoi, ymmarrat varmaan mita tarkoitan? Eli samaa perhetta ollaan, yksi tiivis unit, ja prikulleen yhta paljon ihmisia.

Mutta silti en sulje silmiani silta, etta ihmisia loytyy eri roduista, ja etta mekin siis perheena monirotuinen. Eika voikaan, koska varsinkin taalla elaessa sana rotu tulee vastaan lahes paivittain jossain muodossa. Joka ikisessa tyohakemuksessa esim. joutuu merkkaamaan etnisen backgroundinsa, ja tahan siis kuuluu myos tuo mixed race. Itse en ruksaa itseani koskaan valkoisena, vaan pohjoismaisena. Toinen asia missa tuota kysellaan on sairaalat, ja varsinkin kun on raskaana. Tama siksi, etta eri puolilta tulleet ihmiset ovat geneettisesti enemman altistuneempia eri sairauksille. En nae tuota sanaa rotu mitenkaan negatiivisesti, ja paras tilanne olisi kun jokainen olisi ylpea omasta rodustaan, mutta samalla toivottaisi avosylin vastaan muutkin rodut. Ainoa sana mika tuo surun puseroon on rasisti. Mutta nama ihmiset eivat sitten tiedakaan edes omaa alkuperaansa.

Ehka tuo, etta suomessa kommentoidaan, jos lapset nayttavat erilaisilta kuin vanhempansa, johtuu siita, etta maahanmuutto sinne on kuitenkin viela hyvin tuore muutos. Taalla en ole siihen viela koskaan tormannyt. Omat lapseni tosin ovat perineet suomalaisen varityksen, mutta useasti mieheni on matkassa yksin lasten kanssa, eika kukaan rapsayta silmaansa. Mutta loytyy niita rasisteja taaltakin, ikava kylla!

lilyhwkns:

itse kävin todella miettimään, että kuinka minä itse puhun omista lapsistani tai kuinka muut heistä kommentoivat...itse en todekkakaan voi sietää sanaa" sekasotuinen_" se on jotenkin alentavaa...luulen, että mä yleensä vain kerron, että lasten isä on afrikkalainen ja se riittää.

todellakin itse ei " näe" miehen tai lasten " erilaisuutta" , vaan ympäristön reagointi voi tuoda tilanteita joissa kyseenalaistetaan lasten alkuperää tai sinulle itsellesi tulee ilkeitä kommentteja.

kun olen ollut lasten kanssa kaupungilla ilman miestäni, mulla on muutaman kerran tullut vanhempia ihmisiä kommentoimaan" ai kun suloinen lapsi, onko hän sinulla hoidossa?" tai " mistä te olette adoptoineet?" ja hämmästyneet sitten kun kerron, että ihan omia lapsia ovat :)

Ehkapa ap tosiaan on saikahtanyt kommentteja! Omasta mielestanikin teksti oli vahan outo, monine pisteineen jne...

Mutta ehka pitaisi ajatella asiaa talta kantilta, etta tilanne on ap:lle uusi ja ei oikeen tieda viela miten suhtautua asiaan. Jos ei ole paljon ollut tekemisissa muunmaalaisten kanssa, niin sallittakoon muutamat epailyt ja " etikettivirheet" . Ihmisen luonteeseen kuuluu olla epaileva asioista, joista ei ole kokemusta. Mutta aika opettaa. Ja ehkapa ap:n mies kayttaa sanaa mixed race baby, ja ap on siita sen sitten suomentanut mixerivauvaks... en nae tassa mitaan pahaa. Ja samalla tuo " meidan vauva" ongelma. Perinteisesti suomalainen kulttuuri perustuu " mind your own business" tapaan, eli jokainen huolehtii omista asioistaan, ja muiden uteliaisuutta ja asioihin sekaantumista saatetaan pitaa epakohteliaana ja jopa ahdistavana. Joten tassa jalleen kahden kulttuurin eroja, jotka nain alussa on hammentavia, mutta ajan kanssa sitten halvenee taka-alalle.

Esim. kun tulemme suomeen vierailulle, niin vanhempani tulevat kentalla hakemaan, mutta saattaa menna paivia ennenkuin ketaan " kiinnostaa" tulla moikkamaan ja vierailulle. Kun taas mieheni kotio mennessa, koko suku on kentalla vastassa ja sita hulinaa jatkuu sitten koko siella olemisen ajan. Eika siis pelkastaan lahisuku, vaan tyyliin kissan kaiman kummit.

ja vaikken mikään herkkiskään ole, niin ehkä raskaushormonit yms ovat saaneet vähän alavireiseksi. Samalla tässä myös pelkään pahoin, että vauva ei ole terve....mutta ne ovat sivuseikkoja tämän keskustelun asioista puhuttaessa. Jääköön ne em. asiat minun huolekseni. Tosin pelkään aivan horkassa sitä, että jos pelkoni(jolla myös perusteita) käykin toteen, niin miten afrikkalainen mies sen käsittelee omalla tavallaan. Olen kyllä omaltani kysellyt, mutta kiistää täysin aiheesta puhumisen ja väittää,että jos näin uskoo(eli minä en KIELLÄ TUNTEITANI), niin käy... jos ei usko... lapsi on terve... Ja minusta rakenteellinen poikkeavuus ei ole kyllä uskon asia... ja äidinvaistolleni en mitään voi.



Meidän suhteemme ei ole todellakaan vielä monivuotisella ja vakaalla pohjalla... ei silti ettei tunteita olisi. Ja sen vuoksikin monet pelot varjostavat tätä odotusta. Lapsi ei ole tarkoin suunniteltu, mutta ainakin minun osaltani kyllä odotettu ja jo masuaikana rakastettu ihmisenä.... Koskaanhan ei vanhempi tiedä minkälainen pikkuihminen maailmaan syntyy... aina oma ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoonansa. Olen vain niin monelta kuullut myös niitä kommentteja, että on ollut jotenkin vaikea tunnistaa lapsesta omia piirteitään.... omaa itseään... vaikka lapsi on selvästi juuri synnyttyään siinä.... ihan omana ja jo tavallaan niin tuttuna ihmisenä.



En halua verrata eri lähtökohdista olevien lapsien ihonväriäasioita tms. toisiinsa.....tai vammaisuuteen, mutta se, että esim syntyy yllätyksenä huulihalkioinen lapsi... ..kyllä lapsi itsessään on rakas, mutta oma suhtautuminen, epävarmuus... kaikki ulkomuotoa kohtaan...sekä muiden suhtautuminen ovat isoja asioita herkässä mielentilassa olevien äitien elämässä. Minä en ole koskaan erotellut ihmisiä ja IHMISYYTTÄ värien perusteella.. tai kulttuuritaustan...tai mahdollisten sairauksien... mutta tiedostan kyllä sen tosiasian, että meitä nyt vain on erilaisia ihmisiä eri lähtökohdista.. toisten erilaisuus näkyy voimakkaammin ulospäin... kun toisten taas ei.



Mutta ryven nyt tässä omissa fiiliksissäni. Kiitos kommenteista. Tulen varmasti rakastamaan lastani täysin tasavertaisena ns. suomalaisten lasteni kanssa...(no..itsekään en ole edes 100% suomalainen) ja en epäile hetkeäkään etteivätkö he näkisi uutta sisartaan myös ihan KOKONAISENA ja täydellisenä sisarena heille. Rakastan pikkupotkijaani jo nyt. Silti monet kysymykset parveilevat mielessäni ja menin sitten kirjoittamaan niistä julkisesti, koska en ajatellut ..avoimena ihmisenä... että voisin jotakuta loukata... tms.



Mutta oikein hyvää Joulun odotusta....ja mitä juhlia nyt vietättekään... no vapaita varmaan useimmat kuitenkin... teille kaikille!!!!!!!!!!!!



Minun tuttavapiirissäni mixeri-lasta on käyetty neutraalina ja hyväntahtoisena ilmaisuna... eikä kyllä niin, että lapselle itselleen olisi sanottu, että " olet mixeri" ... vaan siis ihan aikuisten keskusteluissa. Olin tyhmä, kun kirjoitin avoimesti, enkä tunnustellut riittävästi tätä netikettiä täällä.... Kiitos kuitenkin, että vaikka olette kommentoineetkin hyvin laaja-alaisesti, niin myös ymmärtämystä on osoitettu. En siis ole pahalla kirjoitustani tehnyt....



ap

Silti monet kysymykset parveilevat mielessäni ja menin sitten kirjoittamaan niistä julkisesti, koska en ajatellut ..avoimena ihmisenä... että voisin jotakuta loukata... tms.



Minun tuttavapiirissäni mixeri-lasta on käyetty neutraalina ja hyväntahtoisena ilmaisuna... eikä kyllä niin, että lapselle itselleen olisi sanottu, että " olet mixeri" ... vaan siis ihan aikuisten keskusteluissa. Olin tyhmä, kun kirjoitin avoimesti, enkä tunnustellut riittävästi tätä netikettiä täällä....

ap

[/quote]

tuli todella paha mieli kuin luin ap:n kirjoituksen...en ole halunnut loukata sinun tunteitasi!se, että täällä ollaan aika kiivaastikin keskusteltu, ei tarkoita sitä, että se, mitä kirjoitit olisi ollut väärin!ei missään tapauksessa!ja en usko että kukaan halunnut sinua tarkoituksella loukata, kirjoituksesi vain on herätänyt keskustelua, mikä tämän palstan tarkoitus onkin!



ehkäpä minä ainakin vain häkellyin kirjoituksestasi ja ehkä kirjoittamalla ei saa sitä tunnetta tuotua esiin, ja saattaa teksti olla tökeröäkin!



se, että sanaa mixeri käytätte ystäväpiirissäsi, on varmasti ihan ok, minun korvissani se kuulosti vaan niin oudolta ja uudelta(ja suomalaistahan kaikki uusi ja outo pelottaa;) ) eikä minulle se sovi.



Ymmärrän todellakin sen, että uusi suhde ja epävarmuus ja hormonaalinen toiminta tuo tunteet pintaan ja halu niistä kekustella on suuri.

kysyä aina saa, ei vain aina tiedä saako oikeita vastauksia tai niitä mitä kaipaa!



Olen todella pahoillani että joudut miettimään lapsen mahdollista sairautta, samassa veneessä olen ollut itsekin ja se tuska jota tunnet, on suuri!



Se, kuinka afrikkalainen mies asiaan suhtautuu, on taas näitä yksilöllisiä eroja...tuo ajatus jota miehesi on tuonut esiin, että jos jotain pahaa ajattelee, se toteutuu on tyypillistä ajatusmaailmaa, eikä sinun kannata sitä murehtia!



itse olen ainakin ollut aina hyvin varovainen ja ensin ajattelen pahinta ja sitten pikkuhiljaa helpottaa jos mitään ei käykkään!Mieheni on ollut vaikea ymmärtää sitä piirrettä minussa.



Useilla afrikkalaisilla on suhtautuminen kuolemaan ja sairauteen erilainen kuin meillä, liika tieto luo tuskaa.Afrikassa monessa paikassa synnytään, eletään ja kuollaan, raskautta ei tutkita ultra-äänellä ja jos lapsi on sairas, sen asian kanssa eletään sitten kun se on ajankohtaista, ihmisen kuollessa hänet haudataan , ei selvitetä mihin hän kuoli, kuten täällä.



mielellämme me vastaamme ja annamme tukea , mutta jos kysyisit muutaman asian kerrallaan, se eka oli niin laaja kysymysryöppy;)

toivon todella, että uskallat vielä kirjoittaa ja pohtia asioitasi myös näin " julkisesti" .



tsemppiä sinulle ja parisuhteellesi ja tulevalle lapsellesi!

ja näköjään tuli samalla tekstityypillä ja putkeen, mutta toivottavasti ymmärsitte...

lily

Nyt edelleen (hormonaalisesti epävakaana... ) olen aivan liikuttunut viimeisimmästä. En koe,että siinä on pahaa, että aihe herättää keskustelua... annoin vain silloin ensimmäisellä kerralla....jotenkin kaikkien kysymysten vain lentää... sormet naputtivat konetta kuin vimeistä päivää....



Ihanaa kuulla vahvistusta siihen, että afrikkalaisuuteen kuuluu noin yleisesti ottaen se, ettei murehdita etukäteen...(arabeille, olen ymmärtänyt- on kurjien asioiden myöntäminen, sanominen ääneenkin jo ei-tyypillistä,mutta Afrikka on suuri...joten en ole uskaltanut tätä yleistää) kun taas melkein voisin no.. aika rankkaa yleistää, mutta sanoa, että meidän suomalaisten peruspiirteenähän kovin useilla on maalata se pahin piru seinälle ja helpottua, jos maalaus menikin pieleen..... Sellainen taidan itse ainakin olla. Ajattelen aina kaikista pahimmatkin vaihtoehdot... vaikka yleensä yritän myös löytää hyviä puolia... (ts. nyt... ei syöpää... ei tubia....) mutta pienikin huoli voi kasvaa suureksi ja minun on syytä kuitenkin epäillä myös ihan elimellistä vikaa... kehityshäiriötä.

Mutta päivä se on elettävä kerrallaan... ei sen hitaammin tai nopeammin voi asioita tehdä. Ja PALJON, niin PALJON minulla on opittavaa kulttuurisista erityispiirteistä....en usko, että edes saman kulttuurin puolison kanssa (en ainakaan näköjään minä ole ollut) voi useammissa vuosissakaan täydellisesti tutustua. Minäkin 8vuoden jälkeen sain tietää, ettei minua koskaan ole edes rakastettu...ja niin kuin uskoin, luotin... rakastin.



Mutta... luurankoja on kaapissa kenellä vain. Yritän lähteä siitä, että vaikka vierastuksen vuoksi karvat nousisivat pystyyn joistain eri kulttuurin tavoista, niin pyrin keskustelemaan... saamaan selvyyden tavan perusaatteeseen... kertomaan oman kulttuurini vastaavasta suhtautumistavasta ja tulemaan vastaan - puolitiehen.. ainakin yrittämään. Siihen vaan kaipaisin kovasti myös muiden... kenties jo samoja asoita kokeneiden kokemuksia... miten niistä asioista on selvitty... puolin ja toisin.



Elämänkatsomuksemme eivät ole joutuneet tähän mennessä " törmäyskurssille" , mutta pelkään pahoin, että sekin päivä koittaa....minä ateisti ja mies katolinen....lapsen tulevasta uskonnosta ei ole edes puhuttu. Suomen lain mukaanhan uskonto määräytyy äidin mukaan... jos ei toisin ole sovittu... mutta mitään konfliktia en asiaan haluaisi. Toivoisin, että lapsi saa kasvaa neutraalissa ympäristössä...ja päättää sitten itse kun siihen kykenee.... ja elämäänsä pystyy puntaroimaan filosofisesti enemmänkin.



Mutta kiitos. Ehkä en pelästynyt ihan lopullisesti.....alkuun kyllä vähän..no enemmänkin...



Lämmöllä...silti!! :-)

Toivon sydämestäni että vauvallanne ei ole mitään suurempaa vikaa, lääketiede pystyy tänäpäivänä moniin asioihin.



Monissa kulttuureissa on todellakin tapana vaieta vaikeista asioista - kun niistäei pusu, niitä " ei ole" olemassa. Tai vaikeudet kuitataan päällisin puolin olankohautuksella.



Kun minä surin keskenmenoa, mieheni (lähi-idästä) tuumasi vaan että et ole eka etkä ainoa nainen joka saa keskenmenon ja lapsia syntyy kyllä. Olin aivan raivona, en voinut uskoa että mies on noin torvi! Vasta vuosi myöhemmin mies myönsi itselleenkin että keskenmeno satutti ja siinä menetimme sen täydellisen, meille tarkoitetun vauvan.



Suomen laki nimen, uskonnon ja kansalaisuuden periytymisestä äidiltä on varsin vieras monille ulkomaalaisille, eikä heidän kotimaan laki vastaa suomalaista ollenkaan. Puhukaa siis asiasta jo nyt, jotta vältytte taistelulta kun lapsi rekisteröidään/kastetaan.



Minä kerroin miehelleni lain sisällön ja lisäsin että lapsi voi saada isän nimen ja uskonnon minun puolestani. Kun lapsi rekisteröitiin Suomeen, isä oli harmissaan kun häneltä ei tilanteessa kysytty mitään (= pyydetty allekirjoittamaan mitään papereita). Saadessaan passihakemuksen allekirjoitettavaksi, hän oli onnensa kukkuloilla :)

Mä mietin esikoisen raskausaikana, miltä lapsi mahtaisi näyttää. Mutta kun vauva sitten oli maailmassa, se oli meidän lapsemme, ei sen enempää eikä vähempää. Tunnistin hänestä itseäni ja miestäni, mies samoin itseään ja mua. Mutta tutustuminen kyllä vei aikaa, osittain siksi, että esikoinen syntyi viikkoihin nähden pienipainoisena ja kiikutettiin syntymänsä jälkeen teholle enkä saanut heti pitää häntä sylissäni. Tiesin rakastavani vauvaa, mutten tuntenut häntä.

Toisen tyttömme sain heti syntymän jälkeen rinnalleni. Mulla ja miehellä oli molemmilla sama tunne: nyt kaikki on oikein, näin sen pitää mennä!

Kaikki äidit eivät tunne jo synnytyssalissa mitään ylitsevuotavaa rakkautta vauvaa kohtaan. Tilanteessa voi todella tulla hämmästys, että tässäkö se nyt sitten oli. Mutta mä luulen, ettei sillä ole niinkään tekemistä sen kanssa, onko lapsi tai lapsen isä toisen värinen kuin mitä itse on.

Kitinäiti:

Koskaanhan ei vanhempi tiedä minkälainen pikkuihminen maailmaan syntyy... aina oma ainutkertainen ja ainutlaatuinen persoonansa. Olen vain niin monelta kuullut myös niitä kommentteja, että on ollut jotenkin vaikea tunnistaa lapsesta omia piirteitään.... omaa itseään... vaikka lapsi on selvästi juuri synnyttyään siinä.... ihan omana ja jo tavallaan niin tuttuna ihmisenä. ap

Saanko kysyä ap, että miksi luulet, että lapsella voisi olla kehityshäiriö?onko esim. ultrissa tullut jotain esiin?oletko millä viikoilla?



mulla oli myös vuosia sitten epäilys rakenneultrassa ja tehtiin mm. lapsivesipunktio, mutta kaikki meni onneksi hyvin.



Tuolloin yritin keskustella mieheni kanssa lapsen mahdollisesta vammaisuudesta tai jopa raskauden keskeytyksestä jos lapsen tilanne niin vaatisi...mies ei asiasta halunnut puhua, sanoi vain, että" katsotaan nyt, mitä ne tulokset tuovat, ei me voida vielä mitään päättää, Jumala tietää parhaiten, pitää vain luottaa Häneen" ... no, kotona en asiasta enää niin puhunut, mutta kun puhumisen tarve oli suuri, keskustelin esim. ystävieni kanssa asiasta ja sain niin tukea..ja kait se Jumala sitten tiesikin, että turhaan pelättiin:)



Uskonnosta:Kannattaa keskustella miehesi kanssa asiasta ja kertoa, että yleensä lapsen uskonto määräytyy äidin mukaan...ettei tule yllätyksenä.Ja jos miehesi ei ole kovin harras kirkossa kävijä, niin voi olla ettei lapsen uskonnolla ole niin suurta merkitystä!



Se todellakin vie aikaa että oppii toisen tuntemaan ja niitä kulttuurisia eroavaisuuksia tulee vuosienkin jälkeen esiin pieninä annoksina useiden vuosienkin jälkeen.



mutta kun molemmat oppii sietämään erilaisuutta ja hieman on kärsivällisyyttä, kaikki menee varmasti ihan hyvin:)