Miehen syyttely vie voimat

Minä kävin töissä, mies hoiti kodin ja lapset. nykyään sanoo aina menevänsä töihin lepäämään... ;-)

teillä on siis kolme lasta ja odotat neljättä ja vielä mies luulee että makoilet kotona tekemättä mitään?



voisiko miehesi ehkä jäädä vanhempainvapaalle neljännen synnyttyä? hänhän saisi ihan kohtuullisen korvauksen vanhempainpäivärahana ja sinä puolestasi pääsisit työelämään eläkettä kartuttamaan ja kokoamaan itsetuntosi rippeitä. miehesi taas puolestaan oppisi ymmärtämään mikä homma on pyörittää kotia, vaikkaanpa että ihan muutamassa päivässä!



tsemppiä, ap! kuulostat todella väsyneeltä tilanteeseenne. muista kuitenkin että raskaus ja hormonit saattavat tehdä myös tepposiaan.

Eli jos menisit töihin, niin sitten olisi taas jokin muu asia huonosti. Minä olen ratkaissut asian olemalla hiljaa ja luottamalla itseeni. En ota yhtään miehen syyttelyä todesta. Toisaalta tämä on sitten toinen äärimmäisyys: jos hän sanoo asiasta, niin en kuuntele enää sitäkään. Joskus lapseni sanoo, että tällä kertaa isä oli oikeassa. Hänkin ymmärtää, että suurin osa syyttelystä on turhaa, joten hän ei yleensä välitä, jos isä syyttää minua jostain.

en tiedä onko miehesi syyttely samaa tasoa kuin meillä on ollut... itse olin siihen tosi väsynyt silloin. Yhäkin syyttelyä ilmenee, mutta tilanne on mennyt mielestäni parempaan suuntaan.



Olimme kumpikin kotona: itse hoitovapaalla ja mies sairaslomalla. Pienet varat ja toinen koko ajan siinä näkösällä... Helpotti kun vihdoin menin työhön - en vapaasta tahdosta vaan taloudellisesta pakosta. Kotiäitiydestä luopuminen otti koville, mutta tuntuu että mies arvosti päätöstä.



Miehen terveydentila on myös kohentunut ja minusta tuntuu että se vaikuttaa myös hänen psyykkiseen hyvin vointiinsa. Selvähän se on että stressaantunut ja väsynyt ärsyyntyy helpommin ja on vaikeampi kumppani kuin levännyt ja vähemmän stressaantunut.



olemme yltäpäältä veloissa ja karhukirjettä tippuu postiluukusta... Mies sai lapsena melkein kaiken mitä tahtoi, omassa kodissani oltiin tiukempia rahoista. Mies siis kaipaa ulkomaan matkoja tai edes jotain lomamatkaa, hienoa autoa, hienoa taloa, lapsille hienoja leluja... Itselle riittää kotimaan kamara ja nykyinen olotila, ainoastaan sen haluaisin muuttaa että olisi varaa itse ostaa ruuat ja laskut voisi maksaa ajallaan, kotia kunnostaa jos hajoaa. En yhdy mieheni kaikkiin unelmiin, mutta kuuntelen niitä nykyään enemmän. Kinaan vähemmän esim. siitä onko tämä koti nyt riittävän hieno vai ei ja sanon sen sijaan että muutto tai aloilleen jääminen on tulevaisuuden asia, keskustellaan siitä sitten ajallaan.



Syyttelyihin olen pyrkinyt sanomaan että EN ole hänen kanssaan samaa mieltä syyllisyydestäni, mutta asiasta on turha keskustella (sillä keskustelu ei etene) vaan hänen lienee parasta vain odottaa, sillä jompi kumpi meistä tulee varmasti joskus järkiinsä ajateltuaan asiaa ja myöntää totuuden. Tämä ei ole kai kovin hyvin kuitenkaan tehonnut, vaan uskon meidän reseptin olevan parisuhteen kasvu muutamassa vuodessa, johon on vaikuttanut se että olen ottanut vastuuta rahasta, luovuttanut vastuuta lapsista miehelle, ystäville, suvulle, päivähoidolle ja mies on terveempi, stressittömämpi ja enemmän lasten kanssa kuin aiemmin.



Tilanne näytti joskus tuskaiselta, mutta uskon että moni asia voi selvitä. Pidän onnenamme myös sitä että perheessämme ei ole alkoholia tai fyysistä väkivaltaa koskaan ollut. Miehen uhkailut on olleet tasoa: tapan sinut ja kaikki ystäväsi ja koko sukusi ja tarkka kuvaus perään kuinka verisesti. Sekin loukkaa, mutta kuten sanoin uhkailu ja syyttely on huomattavasti vähentynyt. Uskon että matka parempaan jatkuu.

Itse olen ollut jo kohta 20 vuotta työelämässä. Olen tehnyt koko ajan 3-vuorotyötä , (miinus äitiyslomat), siis välillä on viikollakin vapaata. Ukon mielestä minä vain " vedän lonkkaa" kaiken joutoajan, vaikka itsekin vuorotyöläisenä hän saa mun puolesta välillä loikoillakin sohvalla työpäivän jälkeen.

Siis,naisenko pitää vain venyä ja paukkua, levätä tai valittaa ei saa? Ehdottomasti makaan välillä sohvalla tai surffaan netissä. Kun villakoiria ilmaantuu,siivoan viimeistään oman ja lasten hyvinvoinnin vuoksi, en hänen vuokseen.

Siisteys ja ruuanlaitto ja akan paino ja lasten ongelmat jne. on kuitenkin koitunut , kumma kyllä, minun harteilleni. Äiti on syyllinen,koska kuulema on enemmän aikaa muutenkin olla lasten kanssa.

Rukoilen vielä vähintään viittä vuotta jaksaa...

Olin viisi vuotta sitten luennolla missä puhuttiin syyllistämisestä.

Toisen ihmisen syyllistäminen on oman itsensä paljastamista. Eli älä kuluta omia energioitasi sanoipa toinen mitä tahansa ellei asia ole niin. Kannattaa vaan keskittyä omaan jaksamiseen ja vaikka välillä lokoillakin sohvalla ja antaa siivouksen olla.

Kolmannen lapseni synnyttyä en ollut palautunut edellisestäkään ja raskauden jälkeinen masennus ja väsymys oli selittämätön ja voimaton.

Siihen vielä miehen syyllistäminen.

Olen alkanut ajatella, että sitä mitä toinen ei siedä itsessään purkaa sen toiseen.

Puhumalla mitä tunnen , olen saanut paljon aikaan.

Toinen ei voi tuntea sinun vihaa eikä väsymystä niitä ei kannata edes mainita vaan teot ja tunteiden näyttäminen toiselle on hyvä.

Se on vaikeaa, mutta ajan myötä helpottaa.

muista että toinen ei voi koskaan syyllistää sinua!!

Jaksamista lasten kanssa ja siivoa vähemmän :)