Lapsen syntymäpäivä jouluna - miten juhlitte?
Heips! Lapsemme on syntynyt jouluaattona. Miten muut, joiden lapsilla synttärit joulunpyhinä - miten vietätte syntymäpäiviä?
Kaikenlaiset vinkit ovat tervetulleita :) Lapsi vielä pieni, joten perinteitä ei ole vielä muodostunut.
Kommentit (4)
Ja just noin heilläkin meneteltiin, eli aamulla hän sai omat synttärilahjansa ja vietettiin kakkuaamiainen, kaverijuhlat oli ollut ehkä jo edellisenä tai sitä edellisenä iltana.
Vähän tuohon malliin ajattelimme, että jos aattoaamuna laulettaisiin ja annettaisiin oman perheen synttärilahjat + juhlava synttäriaamiainen. Kavereille voisi sitten järjestää juhlat joko vähän ennen tai vähän joulun jälkeen. Hyvä pointti, että äidit ehkä ihan mielellään lähettävät lapsensa synttärikutsuille joulun alla, jotta saavat hiukan järjestelyaikaa. Ensin ajattelin joulunalusajan olevan liian kiireistä kaikille, mutta tottahan tuo.
Muita kivoja joulu/synttärinviettotapoja?
kaverisynttäreiden järjestäminen onnistu päivää paria ennen jouluaattoa tai joululoman aikana - tai harva ainakin pääsee paikalle. lAsteni luokilla ne, joilla joulukuussa esim kuun puolenvälin jälkeen syntt, on juhlat aina ainakin viikkoa jopa kahta ennen varsinaista juhlapäivää.
Ja aina on juhlittu erikseen - äidilläni myös synttärit joulukuussa, tosin jo puolessa välissä, mutta hän saanut lapsuudessaan aina vain yhdet lahjat ja siitä seurauksena minulle on aina pidetty synttärit. Kavereiden äidit oli aikoinaan vaan tyytyväisiä, että sai omat lapsensa synttäreille ja hetkeksi aikaa joulujuttuihin.
Tutullani synttärit aattona ja hän sai pienenä kuulemma aina aamulla synttärilahjat, illalla sitten tuli joulupukki.