hyviä kokemuksia monikulttuurisista liitoista?

Mieheni ei ole afrikkalainen mutta hyvin erilainen kuitenkin Suomen näkökulmasta.



Varmasti tulee helpommin kirjoitettua ongelmista ja kulttuurierotilanteista kuin siitä tavallisesta ja hyvästä arkielämästä.



Meilläkin mies viettää vapaa-aikansa perheen kanssa, elättää perhettään parhaan tahtonsa ja kykynsä mukaan, hoitaa ja välittää lapsistaan jne.



Silti uskon että monelta väännöltä olis vältytty jos olisimme lähtöisin samasta tai lähempänä toisiaan olevista kulttuureista. Paljon on tietysti kyse myös henk.koht eroista, ei kaikkea voi laittaa kulttuurin piikkiin.



Jolla onni on, se onnen kätkeköön.



Kateus ja toisten asioihin puuttuminen on korostunut monikulttuurisessa ympäristössä. Suomalaisten kanssa oleillessa en ole huomannut että kukaan vahtisi toisia ja olisi heti soittamassa tyyliin " näin sun vaimon bussissa ja se istui jonkun miehen kanssa" .

Enkä varmasti ole ainoa joka tällaiseen on törmännyt.



Onneksi mieheni mielestä ongelma on noiden soittelijoiden ja syy on meidän elämän tasapainoisuus ja se aiheuttaa kateutta.

Ei tietenkään meidänkään suhde ole aina täydellinen, mutta kaikenkaikkiaan hyvä..



se vaan on kummastuttanut, että harvoin niistä hyvistä kokemuksista kerrotaan ja jos " ulkopuoliset" eivät koskaan kuule kerrottavan/lue jotain hyvää näistä ulkomaalaisista puolisoistamme, valitettavasti tälläinen huono mielikuva ulkomaalaisesta puolisosta leviää vaan täällä ennakkoluulojen täyttämässä suomessa...



Uskon myös siihen, että koska emme yleensä liiku näissä afrikkalais/maahanmuuttaja-ympyröissä/piireissä, niin välttyy monelta harmilta ja selkäänpuukotukselta joita monet ovat valitettavasti kokeneet!

Parisuhteemme on vakaalla pohjalla ja suurimmat särmät on jo hiottu, joten melko tapahtumaköyhä meidänkin liittomme on. Silloin, kun hommat sujuvat, ei tarvitse vertaistukea eikä liittoa ole tarvis puida muiden kanssa. Jotenkin minusta tuntuisi kornilta alkaa kertoilemaan siitä, miten hyvin meillä sujuu, sillä siinä ei olisi mitään uutta ja ihmeellistä kenellekään. Toisaalta taas arkipäiväiset erimielisyydet siitä, miten päin vessapaperi laitetaan telineeseen, eivät ole kovin herkullista materiaalia tällaiseen... :) Minusta tuntuu oudolta hehkuttaa ukon parisuhdekykyjä, kun ne ovat niin, no, tavalliset.



Fiksu ihminen ymmärtää, että mitä vähemmän yhteistä taustaa on, sitä todennäköisemmin syntyy odottamattomia ristiriitatilanteita. On niitä meillekin tullut, mutta ne on selvitetty parhaamme mukaan puhumalla (ja huutamalla ja kiroilemallakin joskus...).

zkelvin:

Jotenkin minusta tuntuisi kornilta alkaa kertoilemaan siitä, miten hyvin meillä sujuu, sillä siinä ei olisi mitään uutta ja ihmeellistä kenellekään..

Fiksu ihminen ymmärtää, että mitä vähemmän yhteistä taustaa on, sitä todennäköisemmin syntyy odottamattomia ristiriitatilanteita.

mutta, minä luulen ymmärtäväni keskustelun aloittajan Lilyn pointin...

Uskomattoman vähän myönteisiä kommentteja ulkolaisista partnereista löytyy keskustelupalstoilta...ja se antaa valtaväestölle lisää aihetta ennakkoluuloihin ja ajatukseen" sellasia ne kaikki on" ...

Ei tietenkään kukaan odota että miestä/vaimoa kehutaan maasta taivaisiin oli hän mistä tahansa, mutta se, että menee ihan " normaalisti" , voi olla sitä uutta ja ihmeellistä sellaiselle, kuka ei ole tätä itse kokenut.

Minä haluan ajatella, että AINA ei ole kyse kulttuurisista eroista, vaan yksilöistä, sekä miehen ja naisen eroista...

Se on totta että jokaisesta kulttuurista löytyy omat erityispiirteensä ja jokaisesta kulttuurista ja maasta löytyy ihmisiä jotka toimivat oikein ja niitä jotka väärin.Yleistäminen on valitettavaa, eikä se tule koskaan muuttumaan, ellei myös positiivisia kokemuksia maahanmuuttajista saada.

Ilmaisin varmasti taas itseäni huonosti, mutta yritin pohtia omista lähtökohdistani sitä, miksi niitä menestystarinoita ei juurikaan näy. Lisäksi suomalaiseen tyyliin ei kuulu oman menestyksen markkinointi, olemme aika pidättyväisiä kertomaan elämämme suurista onnistumista, joihin hyvä parisuhde ehdottomasti kuuluu, oli kumppani suomalainen tai ulkomaalainen.



Olen samaa mieltä siinä, että kulttuurin lisäksi ja ehkäpä vielä enemmän suhteen onnistumiseen vaikuttavat yksilölliset tekijät. Toiset eivät onnistu edes naapurikylän tytön tai pojan kanssa.

Olisiko vain niin, että tällaisilta keskustelupalstoilta haetaan ( vertais ) tukea silloin, kun on ongelmia, eikä niistä onnenhetkistä niin tule kirjoitettua. Tosin minusta tuntuu, että aina olen ylistämässä miestäni. * nolostuu *



Minulla ei ole kyllä mitään valittamista tässä liitossa. :) Molemmat hoitavat kotia ja lasta fifty- fifty noin keskimäärin. Välillä mies jopa enemmän, koska silloin kun minä olen töissä, niin olen pitkiä vuoroja poissa kotoa. Ja välillä taas toisinpäin. Molemmat ovat vuorollaan olleet kotivanhempana ja nyt tilanne on jo jonkin aikaa ollut niin, että mies opiskelee ja tekee töitä, minä olen töissä ja lapsen ( alle 2 vuoden ikäinen ) hoidamme vuorotellen kotona. Emme halua viedä häntä edelleenkään hoitoon. Eli molemmat vuorollaan ottavat päävastuun kodista ja lapsesta toisen ollessa poissa.

Molemmille yritämme järjestää omaakin aikaa. Mies ei juo eikä polta eikä notku kavereiden kans kaupungilla. Olemme muslimeita, joten sillläkin on varmaan vaikutuksensa perhekeskeiseen arvomaailmaan. Enimmäkseen aika kuluu molemmilla perheen parissa. Mies on enemmän kotihiiri kuin minä.

Viihdymme hyvin toistemme seurassa ja ajatuksemme käyvät hyvin yksiin. Usein on niin, että toinen sanoo ääneen asian, jota toinen on juuri ajatellut. Meillä on myös samanlainen huumorintaju.

Eräs hyvä ystäväni kertoi minulle vastikään, että hänen kaverinsa oli miettinyt, että onko enää olemassakaan onnellisia pareja, johon ystäväni oli sanonut, että hän tietää yhden tarkoittaen meitä. Tuo lämmitti sydäntäni. Ilmeisesti se, että meillä on hyvä yhdessä näkyy sitten ulospäinkin. :) Ja näillä kyseisillä ihmisillä on suomalaiset miehet, heillä ei ole koskaan ollutkaan muunmaalaisia miehiä.

Minusta se, että olemme kotoisin eri puolilta maapalloa ei ole tuonut suhteesemme ristiriitoja, enemmänkin sillä on positiivisia vaikutuksia. Toki mekin kinastellaan, jos ollaan esim väsyneitä, mutta ne kinat koskevat sitten jotain arkipäiväisiä pikkujuttuja.

Vaikeat ajat johtuvat usein jostain ulkopuolisista asioista kuten rasismista, mutta olen huomannut, että jännä vaikka olisi jotain vaikeuksia, niin silti meillä perheenä menee hyvin. Vaikeudet jotenkin entistä enemmän hitsaavat meitä yhteen.

Sanoisin kyllä, että mieheni on oikea helmi, etenkin jos vertaa moniin suomalaismiehiin, jotka hyvin vähän ottavat vastuuta lapsesta ja kodista ja menevät niinkuin olisivat sinkkuja.

Halusin alunperin aloittaa keskustelun aiheesta, koska todellakin hyviä tarinoita kuulee harvoin...



myönnän itsekin olleeni ennen mieheni tapaamista ennakkoluuloinen, koska en ollut koskaan kuullut, että avioliitot/suhteet ulkomaalaisten kanssa olisi toimineet!



Olemme pieneltä paikkakunnalta, ja tänne kantautuneet huhut olivat aina näitä" huijari, pettäjä, jättäjä" -juttuja, joihin minäkin ensin uskoin, koska en tiennyt paremmasta...



luin keskusteluja netistä mm. näistä miehenmetsästäjistä ja " langenneista" aviopuolisoista ja lehdissä kerrottiin mm. näistä ravintola Wäiskin laivabileistä, jossa vanhemmat tädit ja yksinhuoltajat etsivät nuoria mustia miehiä elämäänsä, ja monet haastatelluista naisista kertoivat olleensa mm. usean afrikkalaisen miehen kanssa suhteessa aiemmin ja suhteet eivät olleet onnistuneet..ja kaikki se kuulosti hyvin pelottavalta!



Mieheni opetti minut luottamaan ja uskomaan kestävään, pyyteettömään rakkauteen...tottakai jokaisella parilla on huonotkin hetkensä, mutta mahtavaa on se, että niistä vaikeista hetkistä päästään yli, eikä anneta suhteen kaatua siihen!



Ymmärrän kyllä, että moni kaipaa vertaistukea pulmatilanteissa ja kulttuurien törmäyksessä, niin myös minäkin ajoittain, enkä sitä tarkoittanut kyseenalaistaa.



Tsemppiä kaikille ja mukavaa joulun odotusta!

Itse uskon kuitenkin enemmänkin yksilöeroihin, että millainen ihminen ja millainen parisuhde, kuin siihen että tietyn maalaiset ovat tietynlaisia.

Tiedän hyviä ja vähän huonompia suhteita niin suomalaisten kesken kuin niinkin, etä toinen osapuoli on jostain muusta maasta.

Luulen kuitenkin, että kaikki ihmiset jollain tasolla sortuvat yleistämiseen.

Niinkuin minäkin tuossa viestini lopussa mitä kirjoitin suomalaisista miehistä. Se oli vaan sellainen vertaus/ heitto tms., enkä tarkoittanut, että kaikki suomalaiset miehet olisivat vastuuttomia. Ei tosiaankaan! :)

Ja ihan tässä omassa lähipiirissäni on kyllä hyviä suomalaismiehiä, samoin kuin muunkin maalaisia.

Mieheni ei ole Afrikasta vaan Albaniasta, mutta voinen kai vastata.



Tallakin palstalla saa yleensa vain lokaa niskaansa, jos kehtaa vaittaa, etta elaa onnellisessa parisuhteessa ulkomaalaisen kanssa. Se kun on hehkuttamista, todistelemista jne. Jos puolisoni olisi suomalainen, ei kukaan kiinnittaisi sanoihini mitaan huomiota.



Minulla ei henkilokohtaisesti ole mitaan valittamista, painvastoin. Me viihdymme mieheni kanssa mainiosti yhdessa, han on hyva aviopuoliso ja isa pienelle tytollemme. Han tuo leivan poytaan, silla hoidan tyttoa viela kotona. Raha-asioista ei ole meilla koskaan tapeltu. Jokainen pennonen on yhteinen.



Katkeria ihmisia on maailma pullollaan. Jos jonkun suhde ulkomaalaisen kanssa ei syysta tai toisesta onnistunut, ei kenenkaan muunkaan mokusuhde saisi siten onnistua. Mina en esim. muista albanialaismiehista tieda mitaan enka valitakaan tietaa, omani tunnen hyvin ja tiedan tasan tarkkaan, millainen han on. Eivat hekaan ole samasta puusta veistettyja, kuten ei me suomalaisetkaan.

En nyt lähde parisuhdettamme hehkuttamaan, mutta olen kiinnittänyt huomiota siihen (ja silloin tällöin asiasta huomauttanut), että moku-liitoista kirjoitetaan ja puhutaan yleensä ongelmien kautta. En väitä, etteikö kulttuurieroillakin olisi merkitystä, mutta ihmiset ne parisuhteen muodostavat, eivät kulttuurit. Ihmiset voivat analysoida, keskustella ja tehdä kompromisseja. Miksi aina korostaa ongelmia ja eroavaisuuksia? Miksi aina lähtökohtaisesti oletetaan, että moku-liitoissa on erityisiä ongelmia? (Voi olla, muttei välttämättä.) Miksei mietitä sitä, mikä ihmisiä pitää yhdessä, erilaisista taustoista huolimatta?



OT: toinen ärsytyksen aiheeni esim. lehtijutuissa on se, että ulkomaalaistaustaisen täytyy näyttää pätevänsä suomalaisena. Saa olla pikkuisen erilainen ja eksoottinen, mutta vastapainoksi sitten mainitaan, että " ulkkis" tykkää saunasta ja makkarasta tms.

Mieheni ei ole afrikkalainen mutta hyvin erilaisesta kulttuurista kotoisin kuin minä.

Olen ollut tosi tyytyväinen meidän parisuhteeseen, jota on kestänyt nyt viisi vuotta.

Mun olo on onnellinen, turvallinen ja voin luotaa mieheeni sata prosenttisesti. En siis vaihtaisi!

Lainaan aikasempaa vietiä:



Kateus ja toisten asioihin puuttuminen on korostunut monikulttuurisessa ympäristössä. Suomalaisten kanssa oleillessa en ole huomannut että kukaan vahtisi toisia ja olisi heti soittamassa tyyliin " näin sun vaimon bussissa ja se istui jonkun miehen kanssa" .

Enkä varmasti ole ainoa joka tällaiseen on törmännyt....



Oonpa nimittäin törmännyt tällaseen myös suomalaismiesten taholta!

Tähän ketjuun ilmoittautuu minä! *viittaa ekassa pulpettirivissä*

Voin mielelläni hehkuttaa ukkeliani tosi mukavaksi tyypiksi :) Toivottavasti myös toisinpäin ;)



Mitään ylitsepääsemättömiä kulttuurieroja ei ole kummankaan puolelta tullut, sama uskonto toki yhdistää. Molemmat ovat esillä suhteessa tasapainoisesti eikä kumpikaan jyrää toista. Mä olen aina valppaana Dr.Phil -shown jälkeen opastamassa meidän suhdetta oikeaan suuntaan, lol, ettei se ikinä tippuisi raiteilta :) Go Dr.Phil, go go! *tuulettaa*



Vinkkeinä annan, että suhteen ei pitäisi kärsiä pikkuasioista, pitää nostaa kissa pöydälle tarpeeksi usein ja rohkeasti, pitää antaa toisen olla oma itsensä, toista voi ja SAA yrittää miellyttää kumppania - se ei tarkoita alistumista. Ennen kaikkea - pitää k u n n i o i t t a a toista. Vähättely ja toisen epäily syö suhdetta.



Nämä nyt tämmöisen vähän liikaa Dr.Philiä katsoneen kohta 7v kestäneen onnellisen parisuhteen omaavan naisen horinoita :D

Miellä on mennyt tähän asti oikein hyvin, paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Olimme molemmat jo aikuisia hyvän matkaa kun tapsimme ja olin itsekkin tottunut viettämään vapaata sinkkuelämää johon olin ihan tyytyväinen enkä kaivannut mitään lisää siihen.



Mutta kuinka ollakkaan sitten eräänä päivänä, yllättäen, hän asteli eteeni ja se oli menoa sitten. En usko että olisin koskaan avioitunut jollen olisi tavannut häntä. Hän oli juuri sellainen mistä olin joskus haaveillutkin: hyväsydäminen, viisas ja rehellinen.



Hänen kulttuurinsa oli minulle ennestään tuttu ja pidän sitäkin yhtenä suurena etuna, myöhemminkään ei ole tullut suuria yllätyksiä

tämän asian suhteen.



Hän on sopeutunut hyvin Suomeen, puhuu hyvin suomea ja näitä asioita pidän suhteemmekin kannalta ensi sijaisen tärkeinä asioina.

Olisi kurjaa olla miehen kanssa joka ei tuntisi oloaan kotoisaksi täällä, joka tuntisi olevansa ulkopuolinen, vieras, aina maahanmuuttaja.

Mielestäni on parisuhteen onnistumisen kannalta tärkeää että puoliso löytää oman paikkansa uudessa maassa ja sopeutuu maahan hyvin alusta alkaen.



Hän ei ehkä ole tyypillinen kulttuurinsa edustaja siinä mielessä että hänelle ei kaverit ole tärkeitä. Hän tapaa heitä hyvin harvoin eikä hänellä oikeasti ole edes omasta maastaan läheisiä ystäviä.

Me olemme toistemme parhaat ystävät ja meillä on hyvin avoimet välit.



Oikeasti kulttuurieroja ei huomaa juuri ollenkaan vaikkä meillä on eri uskontokin. Lähinnä kait siinä sen huomaa että hän katsoo tv:stä sateliittikanavia ja kuuntelee arabialaista musiikkia etupäässä.

Mieheni on ulkoisesti sopeutunut hyvin Suomeen 17 vuoden maassa asumisen jälkeen, mutta kokee, että häntä edelleen kohdellaan ulkopuolisena, ikään kuin olisi aina ja kaikille velvollinen kertomaan taustastaan. Eihän se mukavalta tunnu, mutta kullakin on ristinsä kannettavanaan. Olen hyväksynyt sen, ettemme ehkä elä loppuelämäämme fyysisesti samassa paikassa, ainakaan ympärivuotisesti. Mutta sen näkee sitten. Mikä tässä elämässä olisi pysyvää...

Yhden itsestään selvän, mutta joskus niin vaikean asian voisin tuohon aichan listaan lisätä (tai ehkä se on sitä kunnioittamista): asioista voi olla eri mieltä eikä se ole välttämättä vaarallista, edes avioparille. Ei kaikkia juttuja tarvitse jankata niin pitkään, että ollaan samaa mieltä. Joskus voi vain todeta, että jaahas, tässä asiassa ajattelemme eri tavalla.

siiri09:

Hän on sopeutunut hyvin Suomeen, puhuu hyvin suomea ja näitä asioita pidän suhteemmekin kannalta ensi sijaisen tärkeinä asioina.

Olisi kurjaa olla miehen kanssa joka ei tuntisi oloaan kotoisaksi täällä, joka tuntisi olevansa ulkopuolinen, vieras, aina maahanmuuttaja.

Mielestäni on parisuhteen onnistumisen kannalta tärkeää että puoliso löytää oman paikkansa uudessa maassa ja sopeutuu maahan hyvin alusta alkaen.

että menimme naimisin ja perustimme perheen 7 vuoden seurustelun jälkeen, josta 3v etäsurustelua eri maissa... Nyt olmme olleet 4v naimisissa ja mieheni on nykyään suomenkansalainen. Olen lpeä hänestä ja hän pitää perhestämme taloudellisesti huolen, sillä itse olen taas raskaana ja odotan kolmatta lastamme.

Läheisyys ja tunne, niin fyysinen kuin henkinen on suurempaa kuin koskaan suomalaisen mehen kanssa kokemani. Suhteessamme ei myöskään näyttele alkoholi ja kaljakapakat.

Eli mies on Afrikasta, just eilen tuli kolmen viikolta lomalta. Tällä palstalla ei ole käynyt about ikuisuuteen, just varmaan siitä syystä, ettei ole ollut tarvetta millekään vertaistuelle. Tasaisen paksusti tässä eteenpäin mennään, kohta 4 vuotta yhteiseloa täynnä. On paljon kotona, hoitaa lapsia, siivoaa. Nyt justtällä hetkellä on vanhempainlomalla ja mä olen opiskelija. Hän sain opintonsa valmiiksi jouluna ja nyt on mun vuoro.



Toki välillä on yhteenottoja, mutta kyllä mulla oli niitä suomalaisenkin poikaystäväni kanssa silloin joskus. Kun jos naiset on eri planeetalta, niin niin on miehetkin sitten. ;) Kaikki ne, kansallisuuteen, uskontoon ja väriin katsomatta. En kiellä, etteikö eri kultuurien välillä voisi olla potentiaalisia kriisejä enemmän, mutta toisaalta kun on tästä tietoinen jaksaa ehkä enemmän yrittääkin. Mutta tällä hetkellä " tylsän" tasaista meillä.



Ja kuulkaan ihan Helsingissä asutaankin vielä! :)

Ninni-03:

OT: toinen ärsytyksen aiheeni esim. lehtijutuissa on se, että ulkomaalaistaustaisen täytyy näyttää pätevänsä suomalaisena. Saa olla pikkuisen erilainen ja eksoottinen, mutta vastapainoksi sitten mainitaan, että " ulkkis" tykkää saunasta ja makkarasta tms.

Mut kun mun mies tykkää...

Ei kai, ymmärrän pointin, mutta mä luulen, että tuollaisilla lausahduksilla halutaan antaa se kuva, että tämä " ulkkis" on sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan. Ei etteikö saunaa ja makkaraa inhoava voisi olla sopeutunut, mutta että tämä ei ainakaan tiukasti pitäydy vain siinä omassa kulttuurissaan. On mieleltään avoin ja positiivinen siis.

...ihan tavallisen hyva monikulttuurinen liitto joten ei sen suurempaa raportoitavaa. ;-) Itse olen monesti miettinyt etta ei se ole niinkaan kulttuuri vaan esim. koulutustaso ja tyo jotka merkkaavat ihmisten yhteensopivuudessa ehka kuitenkin eniten. Itsellani on seka laheisia ystavia etta perheenjasenia useamman eri kulttuurin piirista mutta meita yhdistavat esim. yhteiset yliopisto-opiskelut tai yhteinen tyopaikka, tai ainakin sama ala; nain on myos mieheni kanssa. Voisiko olla niin etta monien monikulttuuristen liittojen ongelmat eivat johtuisikaan niinkaan kulttuurista kuin suurista eroista koulutus- tai sosiaalisessa taustassa?