Mitä tarvetta täytät haukkumalla Tanja Saarelaa?
Kommentit (57)
haukutaan ja nälvitään sitä, joka muutenkin kärsii elämässään.
Miulla on ystäviä, jotka haukkuvat kyseistä julkkista kuin tuntisivat hänet henkilökohtaisesti.
Pistän sen kateuden piikkiin: nainen ei saa olla sekä missi että poliitikko. Missi saa olla, mutta perinteisellä tavalla.
Ihmetyttää että miten voi toiset olla säälimättömiä. Tämä ei enää ole kritiikkiä vaan todella raakaa ja julmaa vahingoniloa ja jotain jolle en osaa edes nimeä antaa.
Olen surullinen sen kulloisenkin kohteen (nyt Tanja) puolesta, mutta vielä surullisempi näiden " kriitikkojen" puolesta. Jotain todella arvokasta ja inhimillistä on kadonnut ihmisestä, joka täällä viitsii haukkua elävää ja tuntevaa ihmistä.
Me kaikki teemme virheitä elämässämme. Me kaikki näytämme joskus todella surkealta (mitä Tanja ei mielstäni linnan juhlissa ollut edes). Säälin teitä...
kuten muut ministerit. Henkilöstä saa kuvan, että pelaa liikaa ulkonäöllään, miksi muuten laittaisi huulinsakin täytettä.
Jotain tuon kaltaista olisin halunnut kirjoittaa, jos olisin osannut. Veikkaan kuitenkin, ettei viestisi sisältö koskaan näille pahimmille haukkujille aukene. Ihminen on aika sokea itselleen.
ap
nämä ap:n tapaiset, jotka kokee jotain ihme tarvetta hurskastella ja olla niiiiin paljon parempia ja puhtaampia kuin muut.
mutta minua kiinnostaa, mitä tapahtuu sillä hetkellä kun joku kirjoittaa hirveitä, rumia sanoja toisesta ihmisestä ja hänen ulkonäöstään ja sitten painaa enteriä. Minkälainen on olo? Helpottunut, kun saa mielipiteensä julki? Tyytyväinen, kun löytää hengenheimolaisia?
Mikä saa aikuisen, järkevän ihmisen käyttäytymään netissä (tai missä tahansa) näin?
ap
Jotenkin vaan helpotti kun sai sen sanotuksi ja näkee että on muitakin jotka ihmettelevät. Onneksi olen itse ihan tavallinen tallaaja. En kestäisi julkkiksena sitä että elämääni sekkä onnea että epäonnea räävittäisiin aivan kuin olisin kaikkien omaisuutta.
Ehkä nämä kirjoitukset eivät kuitenkaan ole ihan turhia. Jospa joku heistä alkaisi ajatella kuinka säälittävän tyhjää elämän täytyy olla jos tällaisesta repii sen hyvänolon. T 11
Mitä tunteita se herättää, mitä patoumia laukaisee? Mikset voi olla kuin muut, miksi pitää olla ns. parempi, jopa nimettömänä? Oliko lapsuudenkotisi estynyt? Äitisi kylmä? Kerro, minua kiinnostaa.
Vierailija:
Ehkä nämä kirjoitukset eivät kuitenkaan ole ihan turhia. Jospa joku heistä alkaisi ajatella kuinka säälittävän tyhjää elämän täytyy olla jos tällaisesta repii sen hyvänolon. T 11
Mistä tuo johtuu? Miksi koet tarvetta hurskasteluun? Kerrohan.
akkoja kun pitää Saarelaa mollata niin julmasti. Ja sinusta se on hurskastelua? Aika sairas taidat olla ja luultavasti haukkumassa Tanjaa suureen ääneen...
Vierailija:
Mistä tuo johtuu? Miksi koet tarvetta hurskasteluun? Kerrohan.
siinä asemassa, että olisin virheetön. Itsekin osaan olla ilkeä ja julma, kuten kaikki ihmiset voivat halutessaan. Jos luet alkuperäisen kysymykseni, niin huomaat, että se on todellakin vain kysymys: mikä motivoi haukkumaan julkisuuden henkilöä ja etenkin hänen ulkonäköään? Osaisiko joku vastata tähän? Tietysti minuakin voitte haukkua, jos siltä tuntuu :) Antakaa tulla.
ap
AP, miksi koet tarvetta nostaa itsesi jalustalle tässä asiassa paheksumalla taviksia? Paheksutko myös mediaa? Mitä mieltä olet, kun Ylen suorassa televisiolähetyksessä muotitoimittaja Jaakka Selin arvostelee pukumuotia?
Harva tälläkään palstalla on arvostellut Tanjan persoonaa, vaan pukua, kampausta tai pukeutumistyyliä.
minua vain ihmetyttää tuontyyppiset ihmiset, jotka joka tilanteessa pyrkivät nostamaan itsensä muiden yläpuolelle. Jopa nimettömänä. Mikä siellä itsetunnossa mättää, että itsensä pitää korottaa tuolla lailla? Mistä on kyse. Vastausta ei tullut vieläkään...
Toki arvostelen myös mediaa, jos syytä on. Siinä vaiheessa, kun Jaakko Selin nimittelee Saarelaa yhtä hirveällä tavalla kuin monet täällä, niin silloin todellakin älähdän. On helppo sanoa, että tämä nettikeskustelun taso on niin normaalia ja yleistä, kaikkihan sitä tekevät. Mutta pysähtyykö kukaan ajattelemaan, että miksi ihmeessä? Miten tämä on ajautunut tällaiseksi?
t. ap, huutelee hurskaana ja huonolla itsetunnolla varustettuna jalustaltaan
Olen aina kiinnostunut ihmisluonnosta ja sen pimeimmistä puolista. Tänään se pimeys ilmenee tällä palstalla Tanja Saarelan haukkumisena.
ap