Äitini on antanut minun vaatteita ja koruja veljen lapselle.

niin kaveri saa lahjoittaa tavaran eteenpäin kun en ole vienyt sitä mukanani?



Ei kai toisen omaisuuteen saa kajota vaikka se " väärässä" paikassa olisikin. Olisi toimittanut löytötavaratoimistoon jos ei muuta keksinyt.

Tuntuisi kamalalta, jos itselle kävisi noin. Niin paljon tunnearvoa ainakin minulle lapsuuden tavaroilla on. Ja juu, olen yli kolmekymppinen ja säilytän edelleen suurinta osaa vanhoista leluistani ym. vanhempieni luona. Silti koen, että ne ovat MINUN tavaroitani.



Onneksi tavarani ovat turvassa. Itseasiassa olin vanhempieni luota ottanut epähuomiossa omille lapsilleni muutaman alunperin veljelleni kuuluneen lelun. Kun äitini huomasi sen, hän vannotti minua pitämään niistä hyvää huolta siltä varalta, että velikin jonain päivänä saisi omia lapsia. Minusta se oli ihan oikein. Niillä tavaroilla leikitään tosi varovasti.

No, äitisihän ne on hankkinut, joten kai se saa ne antaa jos haluaa. Ja saathan ne varmasti takaisin jos saat tytön.

Vaan olen saanut ne lahjoiksi suurimman osan. Myös korut ovat olleet minulle annettuja sukukoruja ja osa kavereiltani nuorena saamia koruja.



Pala on kurkussa. Jotenkin vaan sattuu.

Ja en, en varmasti saa niitä enää takaisin, enkä kehtaa niitä veljen tytöltä viedä!



ap

Ihan oikeasti. Äitini on nuoruudestani asti jaellut minun " tarpeettomia" tavaroitani ties kelle kysymättä minulta. Myöskin veljeni lapsille, mutta myös muille ja siis vielä sen jälkeenkin kun minulla on ollut omia lapsia.



Veljeni lapsilta löytyy mm. nukenvaatteitani ja nukkejen sänkyvaatteita. Samaten veljeni perheestä löytyvät kaikki kirjat, pelit jne. lapsuudesta, meillä ei ole mitään muuta kuin ne joita olen kuljettanut aina mukanani opiskeluasunnoissa jne.. Laskettelusukseni äitini antoi jollekin naapurille. Samoin barbini, nukkekodin tavarat ja posliininen nuken astiasto ovat " kadonneet" jonnekin vanhempieni varastosta ja äitini väittää ettei ole antanut niitä mihinkään... Muistan ihan tarkkaan minkälaiseen laatikkoon olen ne aikanaan pakannut ja minne laittanut sekä mitä tavaroita siellä oli, mutta niitä ei ole missään vaikka olen kääntänyt varaston moneen kertaan ympäri. Pahin juttu oli kun erehdyin lupaamaan omat barbini lapselleni ja sitten kun menimme niitä hakemaan niin niitä ei ollut missään.



Äitini on alkoholisti ja on aina hakenut muiden ihmisten hyväksyntää lahjoittamalla heille kaikenlaista (kärsin tästä jo lapsena koska äitini aina lahjoitti pois kaiken mistä pidin). Minä olen aina ollut " musta lammas" joka ei ole saanut mitään ja jolla ei ole ollut mitään väliä. Epäilen että tässä on kyse samasta asiasta. Minä en ole mitään enkä tarvitse mitään ja niinpä äitini on sitten sopivan tilaisuuden tullen " ostanut" ihmisten hyväksyntää lahjoittamalla minun " tarpeettomia" tavaroitani pois.



Mielestäni osasyyllisiä ovat kyllä nekin jotka ovat suostuneet tavarat vastaanottamaan kysymättä minulta. Kelle tulee mieleen ottaa vastaan toisen tavaroita kysymättä ?

Ovatko tavarasi omassa kodissasi vai vanhempiesi luona.



Jos tavarat ovat omassa kodissasi, niin on kyllä minustakin outoa ja erikoista, että äitisi niitä ilman lupaa lahjoittaa.



jos tavarat ovat vanhempiesi kodissa eikä niiden säilytyksestä ole mitään erityistä sovittu, niin mielestäni äitisi voi ihan hyvin olettaa, että ne tavarat eivät ole erityisen tärkeitä tai tarpeellisia sinulle, koska olet ne sinne jättänyt toisten riesaksi.

Vitonen, jos tiedät, että äitisi antaa muiden tavaroita pois, niin miksi säilytät niitä hänen ulottuvillaan? Eikö se nyt ole vähän ikävyyksien kerjäämistä?

Koruni, vaatteeni, leluni kaikki sellainen mitä ei 18veen huoneessa ollut niin ne on jaettu veljen lapselle. En ole leluista nyt ottanut pultti vaikka olisihan se ollut kiva, että omatkin lapset olisivat niitä saaneet.



Mutta nyt kun näen koululaisen leikeissä korujani ja tanssipukujani joilla on minulle suuri tunnearvo niin kyllä on pala kurkussa : (



ap:n äiti on myös alkoholisti ja välimme ovat olleet mitä milloinkin

Todella huomaa että ihmisillä ei ole mitään tajua siitä mitä voi toiselle ihmiselle tehdä. Te olette varmaan niitä jotka haukkana olette ottamassa näitä toisten ihmisten tavaroita.



Jos vanhemmat haluavat myydä tai lahjoittaa pois itse hankkimansa lasten pieneksi jääneet vaatteet tai vanhat lelut niin tottakai heillä on siihen oikeus. Jos tavaroita on kuitenkin säilytetty kymmeniä vuosia ja ne ovat lapselle rakkaita niin kyllä vanhempi käyttäytyy aika törkeästi tavarat kysymättä pois lahjoittaessaan. Tavarat pitää sitten myydä heti kun ne jäävät pieniksi tai pakata erikseen pois lahjoitettavat ettei lapsi edes pääse kuvittelemaan että ne ovat hänen omaisuuttaan tai muistojaan.



Tieteysti esim. muutto voi olla sellainen tilanne että pitää päästä ylimääräisestä tavarasta eroon, mutta silloinkin pitäisi ensin kysyä tavaran omistajalta haluaako hän hakea tavaransa pois ennen kuin lahjoittaa ne muille.



Ei minulla ainakaan ollut opiskeluaikana tilaa ottaa tavaroita itselleni. Vanhempieni kotona taas on tilaa ja edelleenkin minun vanha huoneeni tyhjillään joten heillä ei ole ollut mitään syytä tai äkillistä tarvetta päästä rojuista eroon. Eiväthän he ole mitään muutakaan vanhaa roinaa pois heittäneet vaikka turhempia tavaroita on vaikka kuinka paljon. Olisivat edes varoittaneet - tai kysyneet. Sitäpaitsi kaikki rikkinäinen ja muille kelpaamaton krääsä on kuitenkin säilytetty, mm. vanhat koulukirjat (kaikki), rikkinäiset lelut ja huonokuntoisimmat vaatteet (mm. 20v vanhat alusvaatteet) ovat kyllä tallella.

Enkä enää säilytäkään tavaroitani vanhempieni luona, vaan nyt olen tuonut omaan kotiini kaiken mitä epäilen vähänkään tarvitsevani.



Ja kuten jo kirjoitin niin vanhempieni luona on tilaa vaikka muille jakaa eikä äidilläni ole ollut mitään tarvetta päästä eroon turhemmasta, rikkinäisestä ja käyttökelvottomasta krääsästä joten tilantarpeesta tai siivoamisesta ei ole ollut kysymys vaan yksinkertaisesti toisen omaisuuteen kajoamisesta ja sen tietoisesta ja tarkoituksellisesta lahjoittamisesta muille.



Opiskeluaikoina asuin niin ahtaasti ettei minulla ollut tuolloin tilaa ottaa itselleni vaikkapa lapsuuden leluja, kirjoja ja pelejä. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä miksi olisi pitänyt koska koko ajan minulla oli OMA huone vanhempieni kodissa jota minua ei pyydetty tyhjentämään ja joka on siellä edelleen vaikka olen asunut 20 vuotta pois heidän luotaan. En siis voinut ymmärtää että äitini minulta salaa sitä sitten tyhjentäisi jakaen omaisuuttani muille. Varasto, jossa lelut olivat, on myös iso ja täynnä turhempaakin roinaa.



Sitäpaitsi myös veljeni tavaroita on vanhempieni luona edelleen eikä äitini niitä ole kenellekään lahjoittanut.



5&9

No eihän tälle mitään voi. Toivottavasti tyttö nauttii leikeistään. Ja äitini siitä että sai taas kerran satuttaa minua.



ps. äitini on asunut samassa talossa yli 20v, joten ei ole joutunu kaappejaan tyhjäämään muuton takia tai jos olisikin halunnut tyhjätä niin olisin odottanut, että hän antaa ne minulle tai edes kysyy mitä niille tehdään?

ap

Väitän että valtaosa ihmisistä muuttaa lapsuudenkodistaan pois VÄHITELLEN eikä eiinä ensimmäisessä muuttokuormassa useinkaan ole niitä lapsuusmuistoja vaan paljon konkreettisempaa tarviketta.



Ei minulle kyllä tulisi mieleenkään ajaa omia lapsiani pois kotoa, mielelläni annan heidän pitää omat huoneensa sitten kun he opiskelemaan lähtevät ja toivon että tulevat mahdollisimman usein käymään.

Täysi-ikäinen ihminen voi kyllä ottaa OMAT tavaransa kyselemättä lupaa keneltäkään.



Mutta vanhempien luokse jätetyt tavarat ovat kyllä vanhempien omaisuutta. Me ostimme talon vanhemmiltani, ja kyllä risoo kun varastot ovat täynnä sisarusten vanhoja roinia! On leluja, valokuva-albumeita ja lapsuusajan juhlavaatteita..saas nähdä mikä sota syttyy kun on aika tyhjentää varastot roskiin.

veljen lapset ovat nyt sen ikäisiä että heitä kiinnostaa ko korut ja vaatteet. Ap:llä ei ole tyttöjä ja äiti on jo 20 vuotta säilyttänyt hänen tavaroitaan, kenelle niitä säästetään, jos jäädään odottamaan että ap ehkä saa vielä kolmannen lapsen ja se ehkä on tyttö.



Ei tietenkään lahjoita mitään rikkinäisiä pois ketä ne kiinnostaa tai toisen alusvaatteet, ei vain ole jaksanut perata kaappeja turhasta.



On muakin harmittanut kun äitini lahjoitti lahjaksi saamani vaatteen vaikka itse vielä käytin sitä, mutta ei siitä katkeroitua kannata.

Miten minä olisin voinut ne mukaani saada? Eikä ne kyllä silloin niin mielessä edes olleetkaan. En kuvitellut, että äitini ne pois on antanut, mutta olipa sitten kuitenkin.



ap

En voi sanoa sinulle muuta kuin pahoitteluni ja sen tosiasian, että tavaraahan ne vain olivat (isostakin tunnearvosta huolimatta).

Niin minä olisin toiminut!



ap

Siis siitä, että äitini ei yhtään (taaskaan) ajatellut minua.



ap

Vanhemmat eivät todellakaan kohtele lapsia aina tasapuolisesti. Päihdeongelmaisen osalta mieli ja mielikkikohteet saattavat myös vaihdella joka kännin mukaan. Voitko pyytää tärkeimpiä vaatteitasi ja muistoarvoisempia esineitä takaisin sieltä missä ne ovat, " kun ette enää niitä tarvitse, minulle niistä olisi iloa" ?

etkö voisi sanoa veljellesi, hänen tyttärelleen tai tämän äidille, että ai mummo on antanut näköjään vanhat mekkoni tytölle, pitäähän hän niistä varmasti hyvän huolen, koska haluan säästää ne muistona itselleni tai antaa ehkä tulevalle tyttärelleni.

Et siis pyydä niitä takaisin, mutta tuot ilmi että ne on annettu ilman lupaasi ja ansaitsevat arvoisensa kohtelun tärkeinä muistoinasi.