Lue keskustelun säännöt.
Häpeätkö omaa käytöstäsi synnytyksessä?
05.12.2007 |
Mua hävettää vieläkin suunnattomasti se miten avuttomaksi ja hankalaksi heittäydyin tämän esikoiseni ja ainokaiseni synnytyksessä. Melkein tunnustan haluavani toisen lapsen vaan sen takia, että olisin sitten toisella kertaa parempi synnyttäjä.
Synnytys meni hyvin siihen asti kun alettiin tositoimiin. Olin saanut epiduraalin, jonka nyt jälkikäteen ajateltuna, pyysi ihan turhaan, koska kivut eivät koskaan päässeet kuukautiskipuja kovemmiksi.
Jouduin sitten jotenkin paniikkiin, kun tajusin että minun on ihan oikeasti pukattava isoksi tietämäni lapsi alapäästäni ulos.
Sanoin kätilölle, että en alakautta synnytä, leikatkaa. En tiedä edes miksi tuollaista keksin, luultavasti pelkäsin kipua ja repeämistä alitajuisesti. Kätilö ei vaatimuksiini suostunut ja jätti minut synnytyshuoneeseen miettimään, koska lapsen sydänäänet olivat kuulemma hyvät.
Jonkin ajan päästä huoneeseen pölähti lääkäri ja kaksi kätilöä, joista toinen aiemmin huoneessa käynyt.
Ilmoitin lääkärille, että en alakautta synnytä, leikatkaa. Lääkäri käski lopettaa höpinät ja komensi synnytysasentoon. Siinä aikani kinasin ja ulisin, vaikka en ollut oikesti edes kipeä. Levitin kuitenkin jalkani, koska huomasin, että en pääse sektioon.
Toinen kätilöistä rupesi venyttelemään välilihaani ja se sattui kaikista eniten koko synnytyksessä. Kiljuin kätilölle, että jos et heti lopeta venytystä, lopetan ponnistamisen. Eukko ei lopettanut, vaan venytti alapäätäni muka ohjatakseen ponnistusta oikeaan suuntaan.
Puuskutin eikä tulosta tullut. Ulisin, vaikka ei edes koskenut. En kyllä tuntenut mitään supistuksiakaan, johtuen epiduraalista. Lopulta lääkäri kyllästyi ja laittoi Pudendaalipuudutuksen, jotta alapääni rentoutuisi. Lapsi vedettiin ulos imukupilla ja hän joutui happihoitoon.
Nyt kadun, koska itse pitkitin synnytystä ja otin turhia puudutuksia vaikka olisin hyvin kestänyt ilman. Minulle ei jäänyt minkäänlaista muistikuvaa siitä miltä tuntuu ponnistaa, olin aivan puuduksissa.
Jos toisen lapsen saan, synnytän taatusti luomuna, sattuipa miten paljon tahansa.
Lääkäri kylläkin kehui minua seuraavana päivänä, kun kokosin itseni synnytyksessä aloin yhteistyöhön.
Kommentit (35)
kun siitä niin kovasti puhutaan ja kehutaan.. Ja tuntuu että se näille luomuäideille on maailman isoin juttu ja kehumisen aihe..
Voi, kyllähän minäkin jos.. Niinpä. Kipu oli niin kova, että olen kummallakin kerralla ottanut sen epiduraalin. Lapset ovat kyllä olleet isoja (3960 ja 3860g) joten kai se on tuohon vaikuttanut. Muuten synnytykset siis menneet hyvin, mutta häpeän että olen joutunut ottamaan sen epiduraalin.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehditty antamaan (pari ilokaasuhönkäystä lukkunottamatta). Ponnistusvaiheessa pääsi kyllä muutama stana ja v-ttu. Se kyllä nolotti jälkeenpäin, mutta sattui niin sairaasti, että en mahtanut mitään.
Olen yleensä säyseä ja kohtelias enkä kiroile. Joku pulppusi syvältä sisältä ja laittoi päästelemään suusta mitä sattuu.. noloako? Kyllä!
Se ei todellakaan ole mikään näytösareena.
en kironnut, raivonnut, huutanut tai mitään muutakaan, kaksi olen ulos punnannut. Annoin kätilöiden hoitaa hommansa, ja hyvin meni. Tuttavani taas määräili kätilöitä, ja vahingossa kuuli huomisin kanslian ohi mennessään, miten häntä haukuttiin. No, ovi kiinni olisivat kyllä klö:t voineet tuon tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muinoin hyräilin ja kätilö ihmetteli, ei ollut ennen kuullut.
Nykyään sitä suositellaan.
että mieheni (pelkkä mies ei olisi hävettänyt). Minun piti siis koittaa välillä ponnistaa " ämpäriin" , mutta ei tullut lasta vaan sitä p...aa.
Kerjäsin ja sain epiduraalin, joka poisti kivut. Sen jälkeen synnyttäminen oli siedettävä kokemus. En todellakaan häpeä epiduraalia ja aion pyytää sen ensi kerrallakin, jos vain saan. Sanokoot Leena Vilkat ja muut mitä haluavat, synnytyksessä en ala luomuilla.
Mielestäni olin aika yhteistyökykyinen ja kuuntelin ja noudatin tarkasti ohjeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että kakkahädäntunne on tosi yleinen tunne synnytyksessä. Hävettää silti, että hoin koko ajan, että: saako mennä kakalle, mulla on kauhee kakkahätä jne. Ja ravasin koko ajan vessassa, josko se pökäle sieltä irtoais. Ja tulihan se sieltä sitten ponnistusvaiheessa. Tiedän, ettei tarttis hävetä, mutta jotenkin silti nolo olo.
Ihminen ei ole synnytystilanteessa ihan oma itsensä. Ei sinunkaan ap kannata noita mainitsemiasi asioita enää jälkikäteen surkutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin manasin antaumuksella prkl-v***u-s**tanaa... Ja kysyin kätilöltä vihoissani onko hän synnyttänyt ja kun vastaus oli ei, huusin seuraavan supparin tullessa, että älä kuule yhtään luule neuvovasi minua v***u!
Hirveää, miten primitiivisesti sitä voi käyttäytyä tosipaikan tullen... :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tämä sama " eukko" rupesi vielä mulle vittuilemaan kun en tuntenut niitäkään supistuksia, joilla istukan olisi pitänyt syntyä. No, leikkaussaliin ja nukutukseen sitä jouduin sítten loppujen lopuksi kumminkin, kun istukan nukutuksessa irrottivat. Eli aivan sama vaikka olisivat tehneet sektio, olis lapsikin varmaan ollut paremmassa kunnossa synnyttyään. ap
mutta ei enää.
Koko synnytyksen ajan minulla oli tunne että kätilö piti minua niin saamarin rasittavana synnyttäjänä. Ja taisi oikeastikin pitää, tiuski ja äyski minulle tyyliin, mikä nyt on muka hätänä (painettuani sen ainoan kerran kutsunappia). Tämän kerran lisäksi pyysin kaksi kertaa kipulääkettä koko synnytyksen aikana, en vaatinut mitään, en huutanut enkä haukkunut kätilöä.
Jälkikäteen olen ajatellut että tämän kätilön mielestä synnyttäjän kai pitäisi olla hiljaa ja maata paikoillaan sängyssä, millään tavalla kätilöä rasittamatta ja mitään pyytämättä. Mikä kai lienee aika mahdottomuus?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun kukaan ei uskonut että voisin olla jo siinä vaiheessa synnytystä kipeä. kun sitten huomattiin että olin auennut 6cm vajaassa tunnissa muuttui ääni kellossa ...
Toisessa synnytyksessä hävettää ulostaminen. Ja se kun huusin " ottakaa se pois" niin että naapuri sali raikui.. :D Poika tuli napanuora kaulan ympäri ja kätilöiden oli pakko pidättää herraa hetki.
Muuten ei mitään sen kummempaa..
mä olin tasan järkyttävän kivulias heti ekasta oikeasta supistuksesta. Sitä kestin kotona sen " vaaditun" kaksi tuntia, sairaalaan tullessa kohdunsuu oli huikeat nolla senttiä (ja siis ihan oikeasti nolla) auki. Siinä vaiheessa tuntui että kuolema tulee...
Eikä hävetä tipan tippaa. Synnytin lapsen ilman puudutuksia. Ei siinä tarvitse olla korrekti ja hyväkäytöksinen. :)
En huutanut tms. ja noudatin kiltisti kätilön neuvoja.
eka synnytys oli vaikea ja pitkä, olin ihan pihalla enkä tosiaan mikään ihannesynnyttäjä.
toinen synnytys oli suoraan oppikirjasta, olin aktiivinen ja koko ajan 100% tilanteen hermolla. ihana kokemus.
molemmilla ekrroilla huusin äitiä, vittua ja saatanaa. ähisin, hymisin, kakkasin, ekalla kerralla myös pissasin (oli niin kovat puudutteet etten tajunnut pissaavani, luulin ponnistavani. en tuntenut mitään.) jne. ne oli kuitenkin MINUN synnytykseni, minun ainutlaatuiset omat kokemukseni. kätilö on ammatti-ihmisenä tottunut kaikenlaiseen, ja jos ei ole niin ei ole hääppöinen kätilö.
Olin rauhallinen, nöyrä ja tilanteentasalla. En huutanut, kironnut, ollut aggressivinen, tai avuton. Homma hoitui hyvin, kerroin tuntemukseni kätilölle, joka sitten ohjeisti oikeaan aikaan ponnistamaan. Kaikki sujui hyvin yhteistyössä.
Ei kutienkaan tarvitse hävetä omaa käytöstä. Kyllä ne kaikkea siellä näkee... Hyvä tietenkin jos tunnistaa ne kohdat joissa olisi oinut toimia toisin ja kykenee sitä seuraavalla ekrralla hyödyntämään, vaikkei ehkä aina voi kontrolloida kaikkea.