G: sitä joulua en unohda. Elämäsi unohtumattomin joulu hyvässä tai pahassa?

aivan ihania. Sinä vähemmän ihanana koko suku sairastui vuorotellen yrjö-/ripulitautiin, YÖK!!!

isäni kuoli jouluyönä 21 vuotta sitten.

Jouluaamuna menin herättyäni keittiöön, tarkoitukseni oli juoda lasi vettä. Se jäi kuitenkin tekemättä, sillä isäni makasi kuolleena keittiön lattialla :´( Säikähdin tilannetta niin paljon että pakenin huoneeseeni enkä tullut sieltä pois ennen kuin isän ruumis oli viety pois.

Huoneeseeni kuulin kuinka meillä kävi ensihoitaja toteamassa ettei ambulanssia tarvita. Sitten tuli poliisi, joka otti valokuvia ja tilasi ruumisauton.

Sen jälkeen meillä kävi hirveästi vieraita, varmaan kaikki sukulaiset ja tuttavat ja kaikki toi kukkia. Jotkut surkutteli -- voi voi kuinka te nyt oikein pärjäätte -- ja jotkut yrittivät keskustella vaan ihan normaalisti.

jouluaattona sain keskenmenon v .2000 ja toinen sitten ihana muisto joka lämmittää mieltäni aina , kun ajattelen asiaa . olin kävelemässä aatto iltapäivänä hautausmaalta äitini luo , satoi lunta sakeasti ja päivä alkoi hämärtymään . mieli oli maassa , kunnes yks kaks alkoi kuulumaan kilikellojen ääni . keskeltä lumisadetta tuli mies hevosen ja reen kanssa vastaan . mulla tuli niin mahtava joulufiilis (ja itku) siinä , ettei tosikaan .

setä, joka korjasi hampaan jouluaattona.

Vanhempani lupasivat olla juomatta koska poikaystäväni on absolutisti ja toisin kävi. Vetivät kamalat kännit, äitini hillui kotona vain alkkarit jalassa yms. Hävetti niin että oli pakko paeta omaan huoneeseen itkemään. Mieheni tuli tietysti perässä ja yritti lohduttaa. Äitini yritti myös lähennellä miestäni.

Ihan ensiksi totean, että en ole ollut jouluihmisiä oikein koskaan, mutta joku raja kyllä ylittyi anopin luona yhtenä jouluna.



Meillä oli tuolloin kaksi lasta, himpun vajaa 2v ja vauva 2kk. Mieheni siskolla oli myös vauva, ikää tuolloin 3,5kk. Miehen siskon vauvan " rytmin" vuoksi anoppi ja miehen sisko päättivät, että joulupukki tulisi anoppilaan jo puolen päivän jälkeen. Näin tämä 3,5kk näkisi pukin ja ehtisi toisten isovanhempiensa luokse näkemään toisen pukin.



Ihmettelin hiukan sitä mikä joulun taika siihen sisältyy, että pukki tulee päivällä ja vieläpä sen meidän 2v esikoisen päiväuniaikaan. No ok, unista olisi voinut joustaa, mutta vaikeaa on laittaa lasta unilleen lahjojen saamisen jälkeen. Ennen pukin tuloa olisi tietysti voinut yrittää nukuttaa lasta mutta sitä varten olisi pitänyt vastaavasti herätä aamulla aikaisemmin koska lasta nyt ei unille saa ellei lapsi ole väsynyt.



Näkökulmaani suhtauduttiin hiljaisuudella ja mulkoilulla ja lopulta miehen sisko suuttui. Minä en osaa joustaa ja voisin vähän ajatella muitakin. Menin sitten sanomaan jokseenkin niin, että " on se nyt yks perkele jos minä olen ainoa ketä ei osaa joustaa kun puhutaan sentään siitä, että täällä pitäisi ottaa huomioon vauva joka ei edes pukista mitään vielä ymmärrä" . Anopin mielestä saisimme lähteä kotiin jos hänen kodissaan huudetaan ja kirotaan. Juu juu, huudetaan oli kyllä aika vahva sana äänen korottamiselle.



Lopputulos oli se, että aattona oltiin naamarit väärinpuolin ja tunnelma vähintäänkin kireä. Ja se pukkihan tuli aikaisin ja meillä esikoinen ei jaksanut valvoa ja loppuilta meni lapsen kiukutellessa ja anoppi raukka joutui kuuntelemaan känisevää lasta. Yöstäkin tuli katkonainen. Joulupäivän aamulla starttasin auton ja pakkasin lapset autoon, miskin kipitti mukaan. Se olikin viimeinen joulu anoppilassa.



Aattona käytiin muuten hautausmaallakin ja laitettiin kynttilät miehen sukulaisten haudoille. Haudoilla vietetettiin hiljainen hetki. Minäkin vietin vaikka en yhtään ketään niistä kuolleista ollut koskaan tavannutkaan. Kun sitten saavuttiin paikkaan johon voi laittaa kynttilät niille kuolleille joita ei ole haudattu kyseiselle hautausmaalle niin siihen ei ehditty pysähtyä. Anoppi huuteli jo parkkipaikan puolelta, että " mennään sitte" . Tuntui muuten tosi pahalta koska olisin halunnut viettää hiljaisen hetken myös äitiäni muistellen.



Oikeasti, olenpa onnellinen, että enää ei tarvitse lähteä omasta kodista mihinkään joulua viettämään!!!

ihanimmat muistot



Sain siskon kanssa pitkään haaveilemani barbietalot, autot ja vehkeet. Leikimme koko yön! Olin niin onnellinen, muistan yhä niiden tuoksun, barbien kumisen tuoksun ja sen että se on uusi, tukka kiiltävä ja se onni siitä että sain niin ihanat joululahjat joista olin elämäni haaveilut :) olin 6v.



Yksi pieni muisto liittyy siihen kun lähdin jouluaamuna töihin, heräsin aikaisin, jouluvalot paloi, lunta sateli hiljalleen ja kävelin töihin. Oli niin hiljaista ja kaunista! Puuterilunta ja vain minun jalanjäljet jäi siihen.



Eräs joulumuisto on myös se kun vietimme miehen kanssa yhteistä joulua ensimmäistä kertaa, joimme punaviiniä ja söimme hienosti. Oli rauhallista!



Huono muisto on ainoastan se kun olin raskaana, raskaus oli vaikea ja pidättelin itkua koko joulun kun sattui niin lujaa. Vauva syntyi 2 viikon päästä vaikeuksien jälkeen, oli se kyllä sen arvoista:)

Unohtumaton joulu, itkin vaan ilosta, hämmennyksestä, pelosta, kaikesta. Synnytys kun oli mennyt kaikkea muuta kuin normaalisti ja toivotulla tavalla.

Juuri ennen joulua äitini romahti totaalisesti henkisesti. Vein hänet psykiatriseen sairaalaan itse autolla. Jouluaterialla ei ruoka maistunut. :-(

Taisin olla joku 6v, ja äitini oli vetänyt taas kunnon kännit jouluksi. Varmaan sen takia koska joulu ei mennyt ihan hänen käsikirjoituksen mukaan, ja isäni olisi halunut viettää hieman erilaista joulua. Mutta koska käsikirjoituksen muutos ei sopinut äitni mielikuvaan joulusta, kyse siis ruuista, missä järjestyksessä tehdään mitä, niin hän veti kunnon lärvit.



Tämä taisi toistua koko lapsuuteni aikana. Kaikista irvokkainta on että tästä on kuviakin, muistan vielä miten äitini komensi isäni ottamaan kuvan itsestään ja meistä lapsista joulukuusen edessä. Äitini on ihan selvästi lärvissä siinä kuvassa, ja mun katseesta kuvastuu pelko ja hämmennys miten tähän tilanteeseen tulisi suhtautua.



Sen jälkeen aloin inhota joulua. En voi sietää koko joulua, koska se tuo vaan huonoja muistoja mieleen.



Onneksi nykyään on jo hieman paremmin, sillä hyvät joulumuistot ovat tullut mukaan viime vuosina, ja niitä alkaa olla nykyään enemmän kun huonoja.

Hyvässä: menimme kihloihin jouluaattona



Pahassa: mies makasi vakavasti sairaana, juuri leikattuna sairaalassa. Minä vietin joulua 10,5 kuukauden ikäisen vauvan kassa viimeisilläni raskaana (toinen vauva syntyi kolme viikkoa miehen leikkauksesta).

Itkin koko hautausmaareissun ja koko loppuillan sen jälkeen yksin omassa huoneessani. Joulupukkikin kävi sillä välin, mutta minä en suostunut tulemaan huoneestani pois koko iltana. :(

Synnytys meni kaikkea muuta kuin hyvin ja meinasin kuolla synnytykseen. Aaton makasi sängyssä käärön kanssa ja ihmettelin sitä suloista otusta, samalla oli hämmentynyt ja ahdistunut synnytyksen traagisista käänteistä.

Oli satanut hieman pakkaslunta ja oli mielettömän kaunista. Lumi piti kivaa narinaa huopatossujeni alla.



Muutenkin jouluna töissä on ollut aina tosi kiva olla.

Eka kerta ku tein itse jouluruoat... ei ollu saunaa joten kävimme yhdessä joulukylvyssä ja sen jälkeen tietenkin jouluseksiä tonttulakit päässä. :) Tosi ihana joulu oli ja tuntui mukavalta kun sai olla juuri niinku itse halusi.



Samanalainen olis nyt tulossa :)

Emme olleet koskaan viettäneet 5 päivää kyhnäten kylkikyljessä. (normaalisti töissä) Suhde oli vielä " salainen" eli en ollut kertonut kenellekään uudesta miehestä ja sukulaisille väitin olevani töissä joulun.:)



Oltiin niin rakastuneita ja kokkailtiin yhdessä kaikki herkut. Päätettiin siinä huumassa alkaa " tekemään" lastakin eli jätin pillerit pois joulupäivänä. Plussan testasin helmikuun alussa...

Kauhea meteli, sähähteli, kälkätys, radiot ja telkkarit täysillä, puhelin soi koko ajan, anoppi piti taukoamatonta " syökää nyt, ottakaa nyt siitä lisää" -pakottamista, appi istui ja tuijotti telkkaria koko illan sanomatta sanaakaan, miehen veli vain istui ja tuijotti sanomatta sanaakaan. Oli todella joulurauha hyvin kaukana. Tämä ei ollut hyvä eikä niin pahakaan kokemus, mutta ehkä koomisin.

Olin 8v eikä minua otettu mukaan häntä tapaamaan viimeisinä kuukausina, syöpäsairaalaan.

Joulu oli tosi ahdistava, mummi ja täti itkivät koko ajan. Oli niin kovin pimeää.

1. Tämä on yksi ensimmäisistä joulumuistoistani. Olin 3-4-vuotias ja sinä jouluna oli taas setäni vuoro tulla perheineen meille jouluna (he viettivät joka toisen joulun setäni vaimon vanhempien luona ja joka toisen joulun meillä meidän perheen sekä tätini kanssa). Sedän vaimo soitti aattoaamuna, että " Matti" on taas vaihteeksi kännissä ja he eivät pääse tulemaan. Mutta koska setäni asui parin kilsan päässä, isäni päätti hakea serkkuni ja sedän vaimon meille viettämään joulua. Setänihän siitä sitten riemastui ja tuli meille riehumaan kännissä. Isäni heitti sitten setäni " niska-perse otteella" pihalle ja sanoi, ettei hänellä ole mitään asiaa meille, jos on kännissä. Setäni loukkaantui tuosta niin paljon, että isäni ja setäni pitivät yli 10 vuotta mykkäkoulua.



2. Tämä oli yksi mummini viimeisistä jouluista ja sainpas sitten todeta, etten ole hänelle saman arvoinen lapsenlapsi kuin muut, en edes yhtä arvokas kuin hänen lapsenlapsenlapsensa. Meillä oli traditiona mennä jokaisena joulunapäivänä mummilaan, minne sitten tuli toinen enoni (mummi asui toisen enoni ja hänen vaimonsa kanssa) ja kaikki serkut perheineen. Mummilla oli tapana antaa joka joulu kaikille lapsilleen, lapsenlapsilleen sekä lapsenlapsenlapsille joulurahaa. Ei siinä mitään, mä sain joka joulu kaikkein vähiten rahaa (tyyliin: mun siskot sai kumpikin 500 markkaa ja mä sain 100 markkaa). Mutta tuona jouluna, kun 14-15 vuotias, en saanut ollenkaan lahjarahaa ja mä loukkaannuin tuosta niin paljon, että ette voi kuvitellakkaan. Murjotin koko illan ja vielä seuraavan päivänkin. Ja seuraavina jouluina en edes viitsinyt puhua mummille mitään.



3. 16-vuotiaana oltiin taas joulupäivänä mummilassa, kun tätini soitti sinne ja käski isääni tulemaan heti setäni luokse. Kun me haettiin isä kotiin parin tunnin päästä, näimme setäni pihassa ruumisauton sekä poliisiauton -> setäni maksa oli poksahtanut sinä päivänä ja setäni oli ryypännyt itsensä hengiltä.



4. Jouluna 2002 isäni kunto huononi niin paljon, että kaikki tiesivät lopun lähestyvän ennemmin tahi myöhemmin. Isälläni oli todettu uusiutuva syöpä paria kuukautta aikaisemmin ja kaikki näytti hyvältä, mutta jouluna kunto kääntyi pahasti laskuun ja sitä alamäkeä jatkui pari kuukautta, kunnes Kuolema korjasi satoa.



Mulla ei ole montaakaan hyvää muistoa lapsuuden jouluista. Milloin meidän joulurauhan rikkoi vanhempien riita, milloin mikäkin. Ja senpä takia en enää rakasta joulua.

lapsuuden joulu: lapsena vietettiin joulua aina mummolassa maalla. Serkkupojan kanssa oltiin just siinä iässä että joulupukin olemassa olo alkoi epäilyttämään ja olimme huomanneet että ukki on aika usein navetalla kun pukki tulee. Liekö ukki/mummo kuullut keskustelumme koska jouluaattona tapahtui kummia: joulupukkia ei kuulu ei näy, mummo lähtee ulos jo katsomaan näkyisikö ja juosta lentostaa lahjasäkin kanssa, olevinaan paniikissa takaisin pihalta huutaen :" HERRA ISÄ nyt se on pukki ajana porolla ojjaa, siellä on kaik lahjat ojassa, kiirreellä ukki raktorilla appuun sinne" Ja taas uskottiin pukkiin monta kuukautta :D



surullisena muistan sen joulun kun pukin pumpuliparrasta tarttui paloja punaiseen froteepaitaani ja tunnistin pukin naapurin sedäksi



myös joulu äitini kuoleman jälkeen oli ihan kamala, olin 11v



joulu aikuisena: itketettiin tulevia isovanhempia laittamalla pukin konttiin kopio ultrakuvasta :D oli just se 12vkoa täynnä ja esikoista odotettiin kahden vuoden yrittämisen ja surun jälkeen