Kuinka paljon lapsenne liikkuvat mukananne julkisilla paikoilla? Muita metsäläisten kasvattajia?
Tässä viime aikoina on tullut paristakin jutusta mieleen, että meillä taitaa kasvaa varsinainen metsäläinen. Äskettäin täällä kyseltiin, pidättekö nelivuotiatanne kädestä kiinni, kun kävelette kaupungilla. Ensin ajattelin vastata, minullahan on se nelivuotias, mutta että kaupungilla kävellessä? Koskakohan viimeeksi... Emmekä kuitenkaan asu kuin muutaman kilometrin päässä tämän keskikokoisen suomalaiskaupungin keskustasta. Eilen samainen nelivuotias oli isänsä matkassa, kun pistäytyivät hakemassa yhtä tavaraa eräältä miehen kaverilta ja kotiin tullessa pojan naama loisti ja kertoi pitkät jutut, miten he olivat menneet hissillä ja miten se hissi meni ihan vain nappia painamalla ylös ja alas.
Kun aloin asiaa miettiä, niin en ole varma, muistaako poika edes olleensa ikinä bussissa, viimeisimmästä junamatkasta sentään on vähemmän aikaa. Kauppaan mukaan pääseminenkin on iso juttu, kun yleensä on mukana kaupassa vain ehkä kerran tai kaksi kertaa kuussa, jos aina sitäkään. Hänen omat vaateostokset hoidetaan keskitetysti kolme kertaa vuodessa niin, että mennään luotettuun kauppaan, sovitetaan päälle ne, mitä sovittamatta ei voida ostaa ja ostetaan valtaosa seuraavan kauden vaatteista samalla kertaa. Loput sitten ostetaankin ilman lasta mukana.
Ravintolassa sentään on tottunut käymään useammin, mutta kahvilat (huoltoasemia ei tähän varmaan lasketa) ovat ihan tuntemattomia. Elokuviin on päässyt kaksi kertaa, teatteriin sentään useammin, samoin lastenkonsertteihin ja tapahtumiin, museoihin ja sirkukseen. Arkipäivän urbaanikasvatus sen sijaan on meillä tainnut jäädä väliin lähes kokonaan. Ehkä tässä kuitenkin vielä ehtii, mutta huvitti huomata, että tässä puolivahingossa ollaan kasvattamassa täyttä metsäläistä.
Kommentit (24)
Samoinhan perustellaan usein lasten mukaanottamista häihin ym. kun pelätään, ettei sitten aikuisena osata käyttäytyä. Hohhoijaa. Jos aikuisena ei osaa käyttäytyä vaikkapa hautajaisissa siksi ettei ole koskaan aiemmin ollut hautajaisissa, niin kyllä on yleisesti ottaen tapakasvatuksessa vikaa.
Meillä lapsi on mukana ostosreissuilla, kaupungilla ym. Mutta lähinnä siksi, että se on käytännössä helpompaa niin. Ei niinkään kasvatuksellisista syistä.
Me miehen kanssa haluamme tehdä asioita yhdessä; käydä yhdessä ruokakaupassa, valitsemassa verhoja, rautakaupassa... Ja kyllä meillä lapsi on yleensä aina mukana. Ihan jo käytännön syistä; minne hänet laittaisimme jos haluaisimme tehdä asioita yhdessä ilman häntä? Mutta myös kasvatuksellisista syistä. On hyvä että lapsi oppii pienestä pitäen toimimaan erilaisissa paikoissa ja tilanteissa.
Ennen kaikkea kyse on kuitenkin perheen yhteisestä ajasta. Kun molemmat vanhemmat ovat päivät töissä, perheen yhteistä aikaa ei iltaisin mahdottomia ole (pieni lapsi kun menee aika aikaisin nukkumaan). Tuntuisi kamalalta ajatella että illat menisivät vielä yksitellen kaupoissa juostessa, eikä lapsi koskaan näkisi molempia vanhempia kunnolla yhtaikaa.
Sen sijaan siihen kuuluu pihan haravointia, kompostin hoitoa ja kasvimaan kitkemistä. Urbaanimmin eläen nämä jäisivät oppimatta. Itse olen kasvanut kehä I:sen sisäpuolella ja osannut kaikki urbaanittaidot jo alle kouluikäisenä, mutta yläpuolella luettelemani olen opetellut vasta aikuisiällä.
Ja luulen, että meidänkin lapset oppivat sitten aikanaan maksamaan ostoksensa ihan kerta harjoittelulla, kun ikää on riittävästi ostosten tekoon. Jo meidän 13-vuotiaskin osaa (yksi syy, miksi pienten kanssa ei tarvitse kaupoissa käydä, jos jotain on unohtunut, voi lähettää vanhimman pojan asialle) kaikki luettelemasi taidot ihan mainiosti. Jopa metrossa käyttäytymisen, vaikka ei ole ikänään asunut kaupungissa, jossa metroa olisi.
Ja nelivuotiaskin osaa jo mainiosti pysyä käskystä äidin tai isän vierellä ja olla hiljaa ja tehdä niinkuin neuvotaan ja sillä pärjää jo melkein missä vain, koska lopultakaan tarkoitus ei ole vielä hetkeen hylätä häntä yksin metroon tai ostoskeskukseen.
Vierailija:
En sano ettei tätä kaikkea voisi muutenkin oppia, mutta itse vain olen sitä mieltä, että lapsen ottaminen normaaliin elämänmenoon mukaan opettaa parhaiten.
siis käytte kaupassa? Miksei poikaa voi ottaa mukaan? Kyllä meilläkin tehdään kasvimaata, haravoidaan pihaa, huovutetaan ja ommellaan itse vaatteita ym hörhöä :), mutta silti lapset on kauppareissuilla mukana. Miksi pitää olla joko tai?
Mutta olen joskus miettinyt tuota, kun useinkin kauhistellaan sitä, että lapset eivät erota kuusen ja männyn neulasia tai luulevat hevosta koiraksi.
Siitä tehdään niin kauhea numero, mutta enpä muista koskaan lukeneeni mitään juttua, missä pidettäisiin hassuna sitä, että lapsi ei ole esim. ajanut hissillä tai liukuportaissa, vaikka sellaisia lapsia on varmasti paljon. Näin kaupunkilaisena liukuportaat ym. kuuluvat kyllä paljon enemmän minun arkikokemukseeni ja nykypäivääni kuin hevoset ;)
Vierailija:
siis ihan arkielämästä. Tokihan kaikesta voi puhua, lukea ja opettaa kotona, mutta mielestäni se arki on hyvä opettaja. Huomaan, että lapset osaavat jo tosi hienosti asioida kaupoissa (juuri 5v täyttänyt ja 3,5v), osaavat hoitaa maksamisen, tietävät jo paljon tuotteiden hinnoista jne. Kaupungilla näkevät monelaisia ihmisiä, joista herää hyviä keskusteluja.. Osaavat käyttää hissiä, käyttäytyä metrossa, junassa ja linja-autossa, oppivat odottamaan vuoroaan (kassajonot) jne.
En sano ettei tätä kaikkea voisi muutenkin oppia, mutta itse vain olen sitä mieltä, että lapsen ottaminen normaaliin elämänmenoon mukaan opettaa parhaiten.
mulla kanssa tökkäsi tämä ja aika paljonkin.
sitä elämää kun on sen metroreitin ulkopuolellakin :)
me muutimme myös ihan kehäykkösen sisäpuolelta ja metroreitin varrelta tänne maaseudun rauhaan vuosi sitten..
vuoden aikana olemme tutustuneet moniin erilaisiin ihmisiin, tuttavapiiriin kuuluu niin muusikoita, lapsellinen lesbopari, downin syndroomainen, alkoholisti sun muita erilaisia ihmisiä..
lapset ovat oppineet tunnistamaan ja poimimaan kanttarellejä, suppilovahveroita ja torvisieniä. keräämään marjoja, ja omista mustikoista leipomaan piirakkaa. lapset ovat oppineet lisää kalastuksesta, eläimistä, elämän kiertokulusta, kasvimaan hoidosta yms.
lapset ovat nyt 2v ja 4v, kotihoidossa toivottavasti vielä pitkään. täällä maalla lapset oppivat asioita ja arvoja, jotka meidän mielestä ovat painoarvoltaan paljon näitä mainittuja urbaaneja asioita painavampia.
sen metrossa kulkemisen voi sitten opetella kun helsingissä vieraillaan, ties vaikka vielä sporallakin oppisivat ajamaan, huih.
me myös matkustelemme, jolloin lapset oppivat taas lisää suvaitsevaisuutta, ihmisten erilaisuudesta ym asioita. ei se että ei asu kaupungissa tarkoita että lapset kasvaisivat jossain umpiossa. päinvastoin.
Sitä paitsi ostokset sujuvat paljon nopeammin ja vähemmällä vaivalla yksin kuin lapsen kanssa. Kun ostoksien teosta ei siis pidä, niin lapsen mukaan ottaminen vain pidentäisi kärsimystä. Ja eihän meilläkään siis ole mitään periaatetta, että ikinä ei toista otettaisi mukaan, vaan aina joskus otetaankin, jos kotoa ollaan erikseen lähdössä kauppaan. Mutta harvemmin.
Vierailija:
siis käytte kaupassa? Miksei poikaa voi ottaa mukaan?
tuokin vanha sanonta pitänee aika hyvin paikkansa.
Ei ne lapset yhtään sen onnellisempia ole jos niitä juoksutetaan jossain Jumbossa kerran, kaksi viikossa.
Toki kaupungissakin voi antaa lapselle maanläheisen kasvatuksen. Täällä maalla on myös niitä jotka eivät sienestä tai marjasta, elävät aika city-elämää.
Nuo kaupungista muuttaneet sitten taas tuntuvat nauttivan täysin rinnoin maalaiselämästä kun tänne ovat päässeet.
Lapsi on ollut usein hisseissä ja rullaportaissa.
Mutta
Me ei olla koskaan käyty elokuvissa, teatterissa tai sirkuksessakaan.
Lapsi on n. 4,5-vuotias.
Metsäläinen tuo on, mutta toisaalta, me asutaan kaukana sivistyksestä muutenkin, kun naapurit ovat vanhoja ja juoppoja.
Ehtii isompanakin kahviloihin ja muualle varmaan.
Meillä on koti urbaanisti metroradan varrella, mutta lapset eivät ole silti jääneet paitsi luontoelämyksiä ja maaseudun elämää, sillä juuret on syvällä maalla ja sielläkin vietetään vapaa-aikaa paljon. Se se vasta rikkautta on. Minusta pahempi olisi nimenomaa se, että ei olisi minkäänlaista kontaktia luontoon, eläimiin, kasveihin tai kalastukseen, sienestykseen, marjastukseen ja metsästykseen, maanviljelyyn jne.
En tiedä silti onko sellaista lasta olemassa edes pääkaupunkiseudulla.
On täälläkin luontoa, ilmasta kun katsoo niin eipä täällä muuta olekaan kuin metsää, tuota ihan ydiskeskustaa lukuunottamatta.
meillä on ainakin ollut ihan pakko ottaa lapsia mukaan kauppoihin, esim. kodin remontointi on jo ollut sellainen asia, että sitä ei ole voinut vuoronperään hoitaa kaupoissa, tai pankkilainan allekirjoitus pankissa. Toki keksisin varmaan vaikka kuinka kaikenlaisia juttuja, mihin on pakko ottaa lapset mukaan ja mennä yhtäaikaa.
edes soutuveneessä meidän lapset eivät ole koskaan olleet, tai käyneet kesämökillä. Kun ei ole sukulaisia, eikä autoa, eikä kenelläkään ystävälläkään mökkiä, on aika vaikea saada sellaisia kokemuksia. Meillä on lisäksi ollut tähän asti aina vauva, joten mitkään tuntien bussimatkat koko suurperheellä jonnekin marjastamaan metsiin ei oikein onnistu.
Kyllä minä sanon, että sen eron huomaa lapsissa, jotka jäävät kotiin vanhempien mennessä asioille ja taas niissä, jotka luonnollisella tavalla ovat mukana menossa. Ihan jo siinä on eroa miten keskustan liikenteeseen tottunut lapsi huomioi muut tiellä kulkijat; ei ryntää tielle, tietää, että pyörä voi tulla takaa jne. Kaverin muksut ovat niitä, jotka ovat yleensä aina kotona ja vaikka ovat ihania ja kilttejä lapsia, puuttuu heiltä se luonnollinen tietoisuus ja varovaisuus liikenteessä ja kun äiti heidän kanssaan jonnekin lähtee, saa hän sydän sykkyrällä kinnata kiinni siitä kädestä, ettei lapsi yhtäkkiä juokse väärään suuntaan... Ja lapset ovat jo 5- ja 7-vuotiaat, samanikäiset kuin omani.
ja maailmalle lähtiessä saattaa tulla joskus nolo olo (tiedän kokemuksesta, maatalon tyttö), mutta kyllä niistä kaikista ihan normaaleja ihmisiä tulee. :) Tietysti jossain vaiheessa vanhemman kannattaa oikeasti opettaa lapselle kaupassa, apteekissa, pankissa, virastoissa tms. asioinnin perusteet, ettei poloisen tarvitse ihan kaikkea opetella itsekseen! Mutta neljävuotiaalla ei liene vielä kiire näitä oppia.
Kyllä meidän vanhemmat metsäläiset ovat oppineet kaupungin tavoille, kun ovat muuttaneet opiskelemaan ja asumaan sinne.
Me olemme mieheni kanssa molemmat syntyneet ja asuneet kaupungissa siihen asti, kun ensimmäisen lapsen ollessa alle vuoden vanha muutimme maalle. Isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat kaikki kaupungissa, joten lapset ovat olleet mukana, kun on heidän luonaan käyty ja kouluikäisinä ovat olleet serkkujen luona useammankin päivän.
Maalla-asuvalle lapselle tavallista on, että aina kuljetaan omalla autolla ja kaikki kaverit asuvat omakotitalossa. Meillä ei ostoksilla käymisestä tykkää muut kuin minä, joten lapset ovat olleet mahdollisimman vähän mukana kaupoissa, viikonlopun ostoskeskusreissut eivät ole koskaan kuuluneet perheemme elämään.
Elokuvissa, teatterissa, uimahallissa jne. olemme kyllä käyneet, nämä reissut on välillä tehty esim. Mll:n kanssa ja silloin on menty bussilla.
Helsingissä, jossa minun sukuni asuu olemme olleet lomalla ja ajelleet silloin ratikalla ja metrolla ja hissiinkin ovat lapset päässeet, kun mummo asuu kerrostalossa.
Meillä lapset on aina mukana kauppareissuilla, ostoksilla, jne. JA rakastavat sitä. Ovat pienestä asti tottuneet ja se on heille hyvin luonnollista.
kanssa kotiin. Kun olin vielä töissä, niin järjestelin muut asiointini työpäiväni yhteyteen, samoin mies omansa. Nyt kun olen äitiyslomalla, hoidan asiani joko niinä arkipäivinä, jolloin mies on syystä tai toisesta kotona lasten kanssa tai sitten tuon nelivuotiaan ollessa hoidossa, jolloin tietysti vauvat ovat mukana.
Meillä lapset eivät ole ostoksilla mukana ensisijaisesti siksi, että minä tai mieheni emme nauti siitä. Minä kyllä shoppailen silloin tällöin mielelläni, mutta ne ovat sen verran hard core excursioita, että en viitsi lapsia ottaa mukaan kyllästymään ja tahtia hidastamaan. Ruokakaupassa käynti taas on vain ikävä velvollisuus, joka suoritetaan alta pois mahdollisimman vähällä vaivalla ja tuhlaamatta koko perheen aikaa siihen. Mieheni ostaa vaatteensa samalla tavalla kuin me lapsillemme. Käy pari kertaa vuodessa ostoksilla luotetuissa kaupoissa tarkka tarvelista mielessään. Ostaa kerralla paljon ja siinä se sitten onkin.
Vierailija:
Meillä lapset on aina mukana kauppareissuilla, ostoksilla, jne. JA rakastavat sitä. Ovat pienestä asti tottuneet ja se on heille hyvin luonnollista.
Minulla ei ole ajokorttia ja miestä en päästä yksin isoja ostoksia tekemään.=)
Lisäksi käydään ainakin kerran viikossa lasten kanssa kirjastossa ja kaupungilla kiertelemässä kun olen heidän kanssaan kolmestaan.
Oikeastaan aina lapset mukana. 4.5v ja 2.5v.
Vai käyttekö pelkästään omakotiasujien luona?
Silti selvisin oikein hyvin jo 18-vuotiaana yksin Helsingissä asumisesta ja joukkoliikenteen käyttämisestä, kun tänne yliopiston aloittaessani muutin. Meidän lapset ovat enemmän tutustuneet näihin urbaani-ilmiöihin, mutta luulen, että eivät olisi mistään korvaamattomasta jääneet paitsi, jos eivät olisi. Jos joku ei opi, miten kaupassa maksetaan ostokset, niin ongelma on jo sitä kokoluokkaa, että alle kouluikäisenä harjoittelun aloittaminen tuskin olisi suurta eroa tehnyt.