Mulla on synttäri tänään. Mies ei edes onnitellut. Olen surullinen, kun hän ei millään tavalla halua ilahduttaa minua
koskaan. Itse ostan aina hänelle lahjat ja onnittelen iloisesti.
Olen niin suuttunut ja pahoillani. Ei kuulemma ole aikaa mennä mitään lahjoja ostamaan, kun minä muka hypytän häntä niin paljon lastemme asioilla. On kuulemma rasittunut apteekeissa käymisistä ja minun (muka) keksimiin harrastuksiin viemisistä, että ei jaksa lahjoja ostella.
Ei ostellut ennen lapsiakaan. Mies ei ole yhtään huomaavainen. Eikö se välitä ollenkaan. Ihana onnittelu olisi sentään saanut tulla, mutta ei tullut sitäkään.
Harmittaa muutenkin, kun ikää taas tuli lisää. Surkeaa koko elo ja yhdessäolo.
Kommentit (39)
vanha. Minulla on silti tunteet. Toivoisin läheiseltäni välittämistä syntymäpäivänäni. Edes helliä onnitteluja heti aamulla.
Mulla on tiedätkö sama juttu. Kukaan ei muista mun synttäreitä, olen kuin ilmaa. Edes vanhemmat ei soita ja onnittele syntymäpäivänä.. :( Mies ei tykkää juhlista, ei halua juhlia omia synttäreitäänkään. Ei tuo ole oppinut, vaikka ollaan oltu 13 vuotta yhdessä. Olenkin päättänyt, ettei kannata enää välittää, vanheneehan sitä ilman onnittelujakin. :(
Mulla on synttärit parin viikon sisällä.
Virtuaalihalaus ja kyynelten kuivaus.
Nimim. minäkin pahalla mielellä jälkeenpäin ostettua saanut..
Edelliselle. En minä kyllä ole vielä pystynyt olemaan vaan välittämättä. Varmaan menetelmäsi on kyllä hyvä. Kummallista, että kaikki eivät välitä merkkipäivistä. Tuli mieleeni, että Jehovan todistajien perustajissa varmaan on ollut näitä ihmisiä. Hehän eivät juhlista mitään merkkipäiviä. Eivät myöskään joulua.
vai on sentään jotain muitakin, jotka saavat juuri näitä huonontuulisena jälkeenpäin ostettuja. Tuntui jotenkin nololta saada semmoista, kun se juhlatunnelma on aika latistunut tällöin. ap
Ei siinä pysty mitenkään olemaan sellaisesta iloinen. Ei mitenkään.
Ja tiedän että joidenkin mielestä olen varmaan kiittämätön ja lapsellinen jne, mutta lapsuudenkodissani oli tapana juhlistella kaikkien synttäreitä. Ne oli hyviä syitä tehdä iloisia päiviä kiireiseen arkeen.
31
Kaikkien perheenjäsenten synttäreitä vietettiin mukavissa tunnelmissa. Heti aamulla laulettiin ja onniteltiin ja annettiin lahjoja.
toivoa lahjaa? Siis sanoa vaikka että minulla on ylihuomenna syntymäpäivä ja toivoisin että laittaisitte lasten kanssa synttäriaamiaista/veisitte ulos syömään/ ja lahjaksi toivoisin korua/kirjaa/kukkia/kakkua/sukkia tai mitä sitten toivotkaan.
Eihän mies voi tietää mitä toivot, jos et sano sitä ääneen.
Onnea ja parempaa yhteisymmärrystä!
Niin ja tunnelman luominen... pura sekin sanoiksi. Sano vaikka että toivoisit että mies voisi laittaa hyvää musiikkia soimaan / pelata yhdessä perheen kanssa / pukeutua komeimpaan paitaansa / käydä ostamassa joulukuusen tai mistä juhlatunnelmaa parhaiten saisitkaan.
Ja 37, totta, ehkä voisi jonkin verran auttaa, jos pukisin sanoiksi toiveeni. Olisi se ainakin parempi tilanne kuin tämä. Olen jotenkin vaan odottanut enemmän oma-aloitteisuutta ja yllätyksiä, joista tykkään (ja joita en saa). Jotenkin noloa sanella, mitä miehen pitää tehdä ilahduttaaksensa minua. Tekee sitten ikään kuin listan mukaan käskettynä, mutta tuossa on ideaa. Minun kyllä pitää kokeilla jotain tuon suuntaista. Olisi se ainakin vaihtelua. Hyvä ajatus.
Olin varmaan 10-vuotias, kun olimme matkalla synttärieni aikaan. Vanhempani ja siskoni kyllä onnittelivat minua (tai tätäkään en muista, mutta näin haluan uskoa), mutta mitään korttia tai lahjaa en heiltä saanut. Onneksi samalla matkalla oli ystävällinen opas, joka antoi minulle pienen matkamuiston lahjaksi. Se oli tosi edullinen pieni puulusikka, mutta muistan vieläkin miten se lohdutti kun edes joku muisti pienellä lahjalla.
Nykyisin äitinikin muistaa syntymäpäiväni väärin. En enää edes jaksa sitä korjata, mutta kyllä se silti kirpaisee. Lahjoja en ole enää odottanut vuosiin, enkä oikeastaan voi ymmärtää että joku vielä aikuisiällä haaveilee synttärilahjoista. Itse olisin kiitollinen, jos vanhempani edes onnittelisivat oikeana päivänä.
mieheni välinpitämättömyyteen. ap
juhlapäivinä.
Olen pohtinut, mistä johtuu, että on niin vaikea onnitella ja edes yrittää ilahduttaa toista ihmistä, vaikkapa sitä rakasta omaa puolisoa.
Luulisin, että siihen osaltaan vaikuttaa, se miten kotona on huomioitu toisia. En tiedä,mutta olen kuvitellut seuraavanlaista syytä; (siis täysin kuvitteellinen ja oman mielikuvituksen tuotosta)
pieni poika (siis nykyinen puoliso) herää syntymäpäiväaamunaan pirteänä ja vähän uteliaana,
" mitähän kivaa tänään on kun on syntymäpäiväni ja täytän 6v" . Kylmäkiskoinen äiti ei ole sattunut muistamaan/ ehtinyt/ viitsinyt huomata syntymäpäiväsankaria, joka on nyt luonnonoikusta sattunut syntymään tähän parisuhteeseen (olisin voinut viettää nuoruusvuosia vielä, mutta voihan vahinko)
Pieni poika jännittää jotain kivaa saavansa ja tuleehan se iltapäivällä baarin kautta kotiin ja nostaa pojan syliin. Onnea! Sitä on kasvettu näin isoksi, hyvä kun syliin mahtuu, (pojalla alahuuli väpättää, kun vieläkään ei tullut lahjaa) No! Eihän meillä itketä (eikä muutenkaan tunteita näytetä) jne
Tämä pieni poika on tänään aikuinen. Tietämättään ei voi onnitella, koska itse on joutunut usein pettymään.
Miksi iloita toisen syntymäpäivänä kun ajatus on jotenkin vastenmielinen ja nielty asia.
Oletko miettinyt asiaa tältä kannalta?
miehenikin maailmassa. Varmaan on juuri joutunut paljon pettymään. Semmoisen olen kuullut esimerkiksi hänen sukulaiseltaan, että kun poika ei sattunut miellyttämään äitipuoltaan jossain asiassa jouluna, niin äitipuoli otti antamansa joululahjat takaisin. Huh. Muuta en tiedä.
Kumminkin siis sen tiedän, että mieheni isä ainakin on tottunut pettymyksiin, kun jäi täysorvoksi ja mieheni taasen aikanaan siis puoliorvoksi. Kaipa siinä on jotain tuommoista lapsuuden suurta pettymystä taustalla miehelläni. Olet varmaan oikeilla jäljillä. On siis oppinut suhtautumaan synttäreihin siten, että ne eivät ole mitään, kun ei ole voinut luottaa siihen, että aina ne ovat ihanat. Eli mies ei ole voinut odottaa synttäreitä innolla, kun voi tulla pettymyskin. Niin se voi tosiaan olla.
sydämeni pohjasta, koska meillä kotona niitä höösättiin ylettömästi. Päätin visusti, että moista sontaa ei minun perheessäni näy.
Vai että voi se olla noinkin päin.
Kiinnostavia vastauksia teillä. Kertakaikkiaan. Nyt vaan on välillä pakko mennä nukkumaan.
ap
niin mietihän nyt, miten sinä kasvatat omia lapsiasi. Heille syntymäpäivät on nyt jotain äidin omaa taistelutannerta, jolloin äiti saa teatraalisia marttyyrikohtauksia ja riehuu, kun ei saa hellyyttä.
Käytöksesi on täysin järkyttävää. Lapset vielä seuraamassa! Voi elämän kevät.