TARHA PAINOSTAA....?

Perheneuvolaan myös pyysivät ottamaan yhteyttä niin neuvola kun päiväkoti, mutta perheneuvolasta sanoivat että ei ole mitään aihetta.

Neuvo oli, että pitää antaa huomiota tälle tytölle erityisesti kahden kesken enemmän. Ja normaalia rauhallista arkea. Kauppareissuja kahdestaan.

Jotain kivaa tekemistä, mistä sekä vanhempi että tyttö nauttivat.

Niin tuore neuvo sikäli, että ei vielä olla huomattu vaikutuksia, eli otetaan vastaan neuvoja tännekin lisää...

Jos neuvoja kaipaat, niin turhaan laitat vastahankaan. Ei ne psykologit niin hirveitä ole. Turha pelätä myöskään mitään leimaantumista. Meillä tyttö oli kans aivan mahdoton viisi vuotiaana, mutta sitten meni ohi itsestään. Voimia!

itsehän juuri kirjoitit: Olen itse sitä mieltä että lapsi ei tarvitse psykologeja vaan että meillä kotona on vuorovaikutus-ongelma joka pitäisi saada selvitettyä jotenkin.



Juuri siinä se psykologi voi auttaa ja antaa sinulle ne vinkit, joita teidän perheessä kannattaa noudattaa, jotta pääsette ongelmasta.

Minun mielestäni kannattaa ottaa vastaan kaiki apu, mitä on saatavilla. Ei siitä psykologista mitään haittaakaan tytölle varmasti ole. Voitte saada hyviä vinkkejä sitä vuorovaikutusongelmaa varten.



Päiväkodeissa on yleensä aamupäivisin ohjattua viriketoimintaa. Jos päiväkodin henkilökunta ehdotti sen vuoksi hoitoaikojen muuttamista, että heidän mielestään tyttö voisi hyötyä tuosta toiminnasta?

Perheneuvolapalvelut yms. ovat juuri sitä varten, että sieltä voi hakea vinkkejä ja toimintamalleja lapsen kasvatukseen jos tuntuu, ettei omin konstein enää pärjää. Tekstisi perusteella epäilet omaa pärjäämistäsi, joten miksi et menisi perheneuvolaan keskustelemaan asioista?



Minkä ikäinen toinen lapsenne on? Esikoisenne voi nimittäin oireilla ihan perinteistä mustasukkaisuutta ja hakea huomiota negatiivisella tavalla; kiukuttelemalla ja kiusaamalla. Kannattaa kokeilla syytää lapselle positiivista huomiota, kehuja ja halauksia, kun käyttäytyy edes hetken hyvin. Tuntuu ehkä tyhmältä alkuun kehua lasta " turhanpäiten" , mutta lapset ovat hyvin kehuvetoisia tapauksia ja kehuilla ja kannustamisella saa uhmailevan lapsenkin tekemään kuten äiti haluaa paljon helpommin kuin pakolla ja ärhentelyllä. Suomalaiseen kulttuuriin vaan tuntuu kuuluvan se, että silloin ollaan hiljaa kun asiat menevät niin kuin niiden pitäisikin mennä esim. sisarukset leikkivät nätisti yhdessä, mutta sitten kun huoneesta alkaa kuulu riitaa, niin sitten hyökätään paikalle ja huomio on taattu.

Olen yrittänyt antaa tytölle huomiota ja kehuja, mutta tuntuu että hän vaatii niitä kokoajan vain lisää sitten.

Tyttö on erittäin voimakastahtoinen mutta samalla hyvin herkkä luonne, elikkä jos ei saa tahtoaan läpi tai riittävästi huomiota niin alkaa tunnin kestävä kiukkuoperaatio.

On myöskin todella mustis 1,5v sisarestaan.

Se miksi protestoin vastaan tarhan neuvoja johtuu siitä että tarhassa oli toinen samallatavalla käyttäytyvä lapsi joka vietiin psykologille ja kuinka ollakkaan hetken päästä lastensuojelusta puututtiin asiaan ja nyt heillä kotona käy jatkuvasti joku täti kyttämässä perheen elämää.

Heillä äiti itse on alan ammattilainen, mutta hampaisiin ovat joutuneet koko perhe.

Olen vain itse alkanut tarhan neuvojen takia epäilemään itseäni kasvattajana, ja tämä epävarmuus itsestäni aiheuttaa nyt ongelmia kun en enää tiedä miten suhtautuisin lapseeni.

Apu meille olisi kyllä tervetullutta mutta sen haluaisin äideiltä itseltään jotka ovat tempperamenttisen lapsen vanhempia, enkä " laitos" ihmisiltä jotka ns.leimaavat heti koko perheen ongelma-perheeksi.

Meillä on kohta 5-vuotta täyttävä poika, joka on kuin enkeli kotona, mutta päiväkodissa vielä kuukausi sitten aikamoinen riiviö. Uhmasi, raivosi eikä totellut ketään, riehui ja häirikiö muita. Meille myös ehdotettiin perheneuvolaa yms. ja lopulta päädyimme yksityisen lastenpsykologin juttusille, joka halusi testata pojan. Nyt on testit takana ja pojan " ongelmat" näyttäisivät johtuvan siitä, ettei hänellä ole riittävän paljon älyllistä haastetta päiväkodissa (= turhautuminen). Kun siihen ollaan panostettu (poika saa tehdä eskaritehtäviä yms.), on poikakin rauhoittunut. Minusta teidän ehdottomasti kannattaisi ottaa vastaan tarjottu apu. Mitä pahaa siinä on, jos lapsi testataan? Voisitte saada paljon vinkkejä ja neuvoja, miten lapsenne kanssa toimia.

että tuohan nyt on aivan naurettavaa, että psykologilla käynti muka leimaisi perheen!! Ehkä taustalla on jotain muuta. Meidän tapauksessamme esimerkiksi halusimme hakea ammatti-ihmiseltä näkemystä siitä, mikä poikaamme saattaisi vaivata päivähoidossa. Hän on myös ERITTÄIN voimakastahtoinen, joskin myös herkkä lapsi ja erittäin vahvasti auktoriteettejä alkuun vastustava. Lisäksi poikamme on älyllisesti monta vuotta ikäisiään kehittyneempi, mikä aiheutti niitä turhautumistilanteita. Nyt on saatu moneen mieltä askartaneeseen asiaan vastauksia ja vinkkejä siitä, miten pojan kanssa parhaiten toimisimme. Psykologi tekee myös päiväkodin kanssa yhteistyötä eli meillä ainakin psykologi-käynti on poikinut vain positiivisia asioita.



Se, että lapsi käy tutkimuksissa ei tee hänestä ongelmalasta, eikä se häntä myöskään leimaa. Minusta tuollaiset ennakkoasenteet kannattaisi unohtaa.

Meillä esikoinen (4,5 v) on ollut suht helppo lapsi, mutta kakkonen on sitten haastavampi tapaus. Ikää tytöllä on 2v 9kk ja uhma on melkoinen. Kuullostaako tutulta: neidillä menee sukset ristiin isosiskon kanssa, huitaisee kamalan huudon kera siskoa lelulla/puree tms, jolloin meillä tulee automaattisesti jäähy, koska meillä on ihan nollatoleranssa toisen tahallisen satuttamisen kanssa. Tyttö karjuu kuin syötävä jäähyreissun, pysyy siellä kyllä, koska tietää joutuvansa aina vaan takaisin jos tulee ilman lupaa pois. Sitten kun pääsee pois ja jutellaan asiasta, nyyhkyttää sylissä ja kysyy " oletko vihasia minulle?" . Isänsä on kerran erehtynyt sanomaan, että " kyllä olen vihanen" niin siitä tuli aivan JÄRKYTTÄVÄ parku. Muutenkin kaikenlainen toruminen, vaikka miten nätisti sanoisi, aiheuttaa kamalan itkun. Ikään kuin tyttöä kohtaan tehtäisiin väärin kun häntä ojennetaan. Meillä yritetään välttää huutamista, mutta komennan kyllä jämäkästi silmiin katsoen. Fyysisiä keinoja, tukkapöllyjä yms, meillä ei käytetä ollenkaan. Jotenkin vain tuntuu tyttöön kolahtavan torut.



On tietty eri asia vajaa 3v kuin 5v, mutta minun uhmattarien kanssa selviytymiskeinoni ovat aika yksinkertaiset: selvät säännöt ja rangaistukset. Kun tehdään jotain kiellettyä, pysäytän lapsen ja annan varoituksen " nyt lopetat tuon tai menet jäähylle" . Monesti tämä jo riittää. Tosin kakkonen välillä tekee uhmapäissään vielä kerran ja sitten läks lapsi jäähylle. Jäähyn jälkeen juttelen vielä miksi sinne joutui. Toisen tahallinen satuttaminen on tosin sellainen asia, että siitä ei varoituksia jaella, vaan jäähy tulee ihan heti. Meillä ei koskaan uhkailla turhia ja sellaisia mitä ei pysytytä toteuttamaan. Esim. molemmat tytöt tietävät, että kaupassa käyttäydytään nätisti (muistutan aina vielä etukäteen, koska uskon siihen, että lapselle on hyvä kertoa miten hänen toivotaan käyttäytyvän) tai seuraavalla kerralla ei pääse mukaan. Ja todellakin kun kerran esikoinen alkoi riitelemään kaupassa, seuraavalla kerralla jäi huudon kanssa kotiin minun ja vauvan (meillä on myös 8 kk ikäinen vauva) kanssa kun pikkusisko pääsi mukaan. Pyrin myös antamaan lapsille paljon positiivista huomiota ja kannustamaan tekemään juttuja, kokeilemaan ja opettelemaan.



Minä en kuule mitään pyyntöä, joka esitetään karjuen, huutaen tai naristen. Muutenkin pikkuraivarit sivuutan ihan kun en kuulisi mitään. Saatan sanoa, että " äiti ei saa mitään selvää kun et puhu kunnolla, rauhoitu vähän ja kerro sitten miten äiti voi auttaa" . Syliin pääsee aina kun joku siihen haluaa tai kainaloon ainakin jos olen juuri imettämässä vauvaa.

Huojuva:

Se miksi protestoin vastaan tarhan neuvoja johtuu siitä että tarhassa oli toinen samallatavalla käyttäytyvä lapsi joka vietiin psykologille ja kuinka ollakkaan hetken päästä lastensuojelusta puututtiin asiaan ja nyt heillä kotona käy jatkuvasti joku täti kyttämässä perheen elämää.

Heillä äiti itse on alan ammattilainen, mutta hampaisiin ovat joutuneet koko perhe.

Vaikka tuon perheen äiti olisikin alan ammattilainen, on ulkopuolisen hyvin vaikea päätellä millaiset olot perheessä on. Ihmiset ovat aika taitavia pitämään kulisseja yllä ja esim. tässä tapauksessa on saattanut psykologin välityksellä paljastua asioita, jotka ovat johtaneet esim. lastensuojelullisiin toimiin.

Yhdyn tuohon kielipiteeseen, että kaikki tarjottu apu kannattaa ottaa vastaan. Ei varmasti olisi haitaksi itse meistä kunkin päästä välillä juttelemaan kasvatusasioista perheneuvolaan. Itse menisin mielelläni vaikkei mitään tavallisuudesta poikkeavaa olekaan, Silti kaikenlaiset neuvot olisivat tervetulleita.



Ja tuosta mainitsemastasi tuttavasta jonka kotona käydään, niin tiedätkö sinä sitten vuorenvarmasti että ovat syyttä joutuneet " hampaisiin " ? Se, että joku ulkopuolinen instanssi on mukana perheen arjessa ei todellakaan tarkoita aina että siellä perheessä niitä vakavimpia ongelmia olisi!



Nyt vähän avarakatseisuutta peliin! Nykyään ei ole mikään häpeä hakea / saada ulkopuolista apua kasvatukseen! Ennenvanhaan on ollut toisin, eikä asioihin osattu puuttua ajoissa.



Minsku kera kahden uhmaikäisen tyttären

Meillä alkoi ongelmat lapsen kanssa hänen täytettyään 4-v. Hoidossa meno oli aivan mahdotonta eli löi, purki, potki toisia lapsia, kiukutteli hoitajille ja heitteli tavaroita. Kotona taas käyttäytyi ihan kuten normaali uhkaikäinen.

Hoidosta lopulta vaativat, että asiasta keskusteltaisiin erityistyöntekijän kanssa, koska eivät pärjänneet päiviä lapseni kanssa. Totesin, että mikäs siinä. Lopputulos oli yllättävä. Erityistyöntekijä totesi lapsella olevan täysin normaali uhmaikä, joka vain on normaalia rajumpi, koska ei ole aikasemmin kokenut uhmaa. Hoitopaikalla hän seurasi päivähoitajien työskentelyä lasten kanssa ja ilmoitti heille, ettei heillä ole toimivaa kurinpitojärjestelmää, joka olisi tasapuolinen kaikkia hoitolapsia kohtaan.

Koko hommasta seurasi lopulta se, että hoitopaikalle laadittiin samanlaiset säännöt lapsille kuin mitä meillä kotona oli omille lapsillemme elikkä " rankaise ja palkitse-järjestelmä" . Tarkoitti sitä, että sopimattomasta käytöksestä lapsi lähti jäähypekille istumaan ikäänsä vastaavan minuuttimäärän ja aika alkoi alusta, jos lapsi kiukutteli tai käyttäytyi jäähyllä rumasti. Tämän jälkeen asia keskusteltiin lapsen kanssa lävitse, kun molempien tunteet olivat viilentyneet. Vastaavasti hienosta käytöksestä saa tähden, joka liimataan hoitopaikan ovessa olevaan tauluun. Päivän päätteeksi kotiin saa tarran, jos päivän aikana on onnistunut keräämään 5 tähteä tauluunsa. Tarran lisäksi on mahdollista saada vielä hymynaama, jos päivä on mennyt oikein loistavasti.

Järjestelmä on toiminut meillä kotona ja nyt hoidossakin on poika puolen vuoden aikana mukavasti rauhoittunut. Samoin on kyllä käynyt muillekin hoitolapsille =)

Ota kaikki apu, mitä saat. Mutta minusta tilanne ei kuulosta huolestuttavalta. Jos tyttö käyttäytyy hoidossa hyvin ja kiukkuaa sinulle. Se on luonnollista! niin se onkin. Lapset käyttätyvät vieraskoreasti ja purkavat mieltään kotona. Jos kotona ei saisi kiukuta niin missä sitten? Se on luottamuksen osoitus. Tietenkään äärimmäisyyksiin ei saisi mennä. Ja eri asia olisi, jos hoidossakin käyttäyisi jotenkin huonosti. Jos muuten perusasiat on kunnossa, mitä psykologi kiukkuamiselle mahtaa? Välillä tuntuu, että nykyään kaikkeen puututaan tosi herkästi, mikä tietty on hyväkin. Mutta itsellä on 3,5v poika, joka hoidossa käyttäytyy hyvin ja kotona kiukkuaa. Ei mitenkään liikaa, musta ihan sopivasti. En ole edes ajatellut sen olevan isokaan ongelma. Toki tyttösi on vanhempi ja ehkä olisi tasaantumisen paikkakin jo. Mutta jos pikkuveli on vasta tullut ja muuta myllerrystä niin antaisin ajan hieman kulua ja katsoa, miten käy. kahdenkesken tytön kanssa kannattaa olla paljon, helliä fyysisesti ja kuunnella ja jutella. Tuon ikäisen kanssa keskustelee vaikka mitä tunteista. Kirjastosta saa varmasti tunteita käsitteleviä kirjoja! Eiköhän se siitä.Tsemppiä kovasti!

Hei ja kiitos kaikille kommenteista.

Etenkin sinulle päivänsäde77, sillä näytät ymmärtäväni tilanteemme.

Katson tässä nyt vuoden loppuun kun tarhastakin ens viikolla loma alkaa, että miten meillä sitten sujuu kun olemme kaikki kotona kokoajan.

Ja jos näyttää siltä että tilanne ei miksikään muutu, niin varaan sitten vuoden alusta ajan sinne psygologille.

Hyvää joulun odotusta teille kaikille!

siis varaa ihmeessä aika psykologille. Älä turhaan pelkää mitään lastensuojelutyöntekijöiden " hyökkäystä" . He ovat niin työllistetty tänä päivänä, jotta ilman syytä eivät osallistu perheen arkeen.

jos perheneuvolassa käy. Mutta minusta tarhankin pitäisi miettiä, onko se vuorovaikutusongelma sittekin siellä, sillä eihän sekään ole hyvä, jos lapsi ei päiväkodissa uskalla olla oma itsensä vaan on vieraskorea - ja kotona sitten pitää päästää paineita ulos senkin edestä.

Lapset (varsinkin kokoaikaiset lapset) viettävät niin ison osan elämästään päiväkodissa, että kyllä heidän pitää pystyä siellä olemaan omia itsejään eikä vieraskoreilla.