onko tämä normaalia (kohta kaksivuotiaan käytöksestä)
Tultiin juuri kotiin ulkoa lapsen kanssa (1 v 10 kk) ja nyt se on tunnin huutanut ja raivonnut. Kärryissä ulkona kaikki oli vielä hyvin. Huuto alkoi oven sisäpuolella. Lapsi tekee vain kaikkea kiellettyä ja rääkyy. Laittaa sähkölevyjä päälle, rääkkää tietokonetta, kaivaa kiellettyjä laatikoita, samalla koko ajan huutaa ja raivoaa. Heitti minua pikkuautolla kovaa. Kieltäytyy syömästä ruokaa. Ei tottele kieltoja ollenkaan. Haluaa asioita ja jos saa niin sitten heittääkin ne vain lattialle. Onkohan tämä sitä kahden vuoden uhmaa? Viime aikoina on ollut tällaista ilmassa tavallista enemmän. Kyllä se on aiemminkin ollut tuollainen, mutta ei näin rajusti.
Vertaistukea kaivataan, onko muiden kahta vuotta lähestyvät ollenkaan tällaisia..?
Kommentit (4)
Uhma on aivan kauheaa verrattuna vanhempiin sisaruksiinsa. Olen välillä alkanut epäillä jo lapsen vihaavan mua ihain oikeasti...:(
Täytyy vain jaksaa ajatella, että lapsella on uhman aikana vielä kaoottisempi ja pahempi olo kuin äidillä ja, että äidin on vain jaksettava olla se rauhallinen ja turvallinen aikuinen, joka tukee lasta raivarienkin hetkellä.
olen ajatellut että se on jonkinlaista turhautumista ja sitä kun ei vielä osaa sitä esittää sanallisesti ja alkaa ymmärtää oman tahdon rajallisuutta. Varsinaisena uhmana en ole vielä tätä pitänyt vaikka kai se sitäkin voi pikkuhiljaa olla.