Mieheni palvoo kuolleen vaimonsa tavaroita :(

Hänen vaimonsa kuoli 10v sitten ja suhteemme alkoi hyvin pian sen jälkeen. Olin siinä mielessä helpommassa asemassa että he asuivat vuokralla ja mies muutti pois sieltä kun vaimo kuoli. Kun muutimme yhteiseen asuntoon, minua ahdisti kieltämättä vaimon tavarat. Eivät olleet mitenkään esillä, mutta mies käytti jotain vaimon juttuja ja tavarat olivat laatikoissa yläkaapeissa yms. Tulin tosi mustasukkaiseksi ja tein myös aika väärin. Jotenkin on ahdistavaa kun " kilpailijana" on joku sellainen täydellinen ihminen, jollaiseksi kuolleet usein muistetaan. En enää muista miten tämä meni, mutta käytännössä pakotin miehen hävittämään tavarat. Kuvia yms. annettiin vaimon vanhemmille, joitain tavaroita mieheni siskolle jne. Kävin itse purkamassa asiaa kerran ja yhdessä on käsitelty miehen kanssa näitä asioita aikanaan runsaasti. Nykyään tuntuu ettei asia mitenkään paina meitä, toki tuollainen jättää jälkensä ihmiseen. Heillä ei ollut onneksi lapsia, meillä on nyt ihanat lapset ja elämä menee eteenpäin.



Muistan silloin että oli kyllä raskasta, itkeskelin ja olin mustis. Tavallaan hullua kun ei ole mitään syytä olla mustasukkainen, mutta kun on rakastunut niin haluaisi että toinen unohtaisi menneet ja jatkaisi heti eteenpäin. Näin se ei toki ole mutta ajan myötä helpottaa. Ekat vuodet ovat vaikeita, pelkäsin että hänen sukunsa ja ystävänsä vertailevat meitä vaimoja keskenään, olin tarkkana minkälaiset häät pidettiin yms. Mutta onneksi enää ei ole sellaista rasitetta eikä tule juuri ajateltua asiaa. Olen lähinnä surullinen että joku joutuu kokemaan sellaista nuorena.

haluan myös tilaa omille tavaroille ja yhteiselle tulevaisuudelle. Että tuula saa olla ja näkyä, kunhan sinä pääset mukaan vaikuttamaan siihen miten hän näkyy.

molemmat ovat sitä mieltä, että hetki on oikea. se, että nakkasit sen yöpuvun tuleen ja rikoit kuvan. Ne saattoivat olla sellaisia, että miehesi on vaikeaa luottaa sinuun enää. Pelkää ehkä, että jatkossa tuhoat jotakin ainutlaatuista.

muuta vastaavaa ammattiapua.



Ei ole aivan normaalia olla noin sairaalloisen mustasukkainen miehen kuolleelle vaimolla. Taitaa olla että et ole itse koskaan menettänyt ketään rakastasi kuoleman kautta, kun et ymmärrä´, että suruprosessi voi kestää vuosikausia, eikä se vähennä miehesi rakkautta sinua kohtaan.



En ihmettele, vaikka miehesi ei antaisi purkaustasi koskaan anteeksi. Toivottavasti saatte kuitenkin asianne kuntoon. Voimia!

sinulla ei ollut oikeutta polttaa ja repiä.



Toimit raivon vallassa. Ymmärrän että tämä asia on kasvanut liian suureksi mielessäsi mutta tuo riehumisviesti pisti ajattelemaan olisiko tämä provo ei kait kukaan järkevä ihminen toimisi noin kun on saanut paljon hyviä vinkkejä tilanteen selvittämiseksi.

Kuten joku sanoikin niin ahdistus on kasvanut sisälläni yrittäessäni ymmärtää ja hyväksyä asiat. Oikeastaan viime viikonlopun jälkeen kun juttelin erään ystäväni kanssa tästä asiasta ja hän oli vahvasti sitä mieltä että mun ei tarvi tätä sietää, tämä asia on pyörinyt mielessäni. Siksi eilenkin aloitin ketjun täällä, kun tuntui että en enää tiedä mitä tekisin. Myönnän itsekin että ylireagoin ja tein tästä asiasta yhtäkkiä aivan liian suuren mielessäni. En kyllä silti tajua miten noin hullunlailla raivostuin eilen, minä normaalisti niin rauhallinen ihminen. Kai tässä tosiaan olen minä enemmän terapian tarpeessa.



No tilanne on kuitenkin tämä että laitoin miehelle illalla anteeksipyyntöviestin ja pyynnön että tulisi kotiin niin juteltaisiin. Mies tuli loppujen lopuksi kolmelta yöllä, oli ollut kaverinsa luona. Se oli hyvä asia koska siellä oli saanut puida tätä asiaa ja etenkin tämän kaverin vaimo oli saanut miehen ymmärtämään asian ainakin osittain myös minun näkökulmasta. Toki mies oli edelleen vihainen että menin polttamaan vaatteen ja repimään kuvan ja tuollalailla mielivaltaisesti pakkailemaan " tuulan" tavaroita.



Kysyin sitten että olisiko parempi erota, mutta kyllä me päätettiin vielä yhdessä jatkaa. Kyllä siinä itkettiin puolin ja toisin. Lupasin olla koskematta nyt yhteenkään " tuulan" tavaraan, ei oikeastaan ehditty sitten puhua niistä sen enempää kun oli jo pakko nukkuakin.



Molemmat kai on osittain helpottuneita, katuvaisia, surullisia ja vähän vihaisiakin edelleen. Koitan nyt olla meuhkaamatta tuosta asiasta hetkeen.



Kiitos kaikille vastanneille!



T. Ap

Miksei mies saisi säilyttää kuolleen vaimon kuvaa?

Ja kyllä kaikki muutkin tavarat saa säilyttää, kunhan tuollaiset vaatteet ja muut säilytettäisiin niin ettei ne olisi koko ajan silmissä ja ihan kuin vaimo edelleen asuisi täällä.



Tuon kuvan revin raivoissani, en siksi että mielestäni ei kuvia saisi olla.



T. Ap

Olisi niin kiva kun löytyisi kohtalotovereita.



T. Ap

Aikani kärvisteltyäni vetäisin kunnon raivarit. Todennäköisesti se voi kuitenkin suhteellenne tehdä tosi hyvääkin. Se, että mies joutuu vähän miettimään sun menettämisen pelkoa, pakottaa tekemään valintoja. Senkin suhteen, että elääkö menneisyydessä vai nykyisyydessä.

http: //www. uusionni. net/uusionni/



Muistelisin, että siellä on ainakin joitakin leskimiehen kanssa yhteen menneitä.

Kun nykyisen miehen tapasin, hän oli keskellä erokriisiä, mutta " elävän leski" , kuten äitini sanoisi.



On tässä monet taistelut käyty sen suhteen, että mä olen sanonut etten halua olla mikään kakkosversio, jonka kanssa todetaan kaikesta, että " joo kun minulla oli jo edellisessä suhteessa, niin ei nyt enää tarvitse" (viettää häitä, iloita yhteisen lapsen syntymästä, tehdä sitä tai tätä).



Että en mä halua, että meidän suhteessamme pitää aina muistella sitä, että raunioillehan tämä on perustettu, siinä vaiheessa kun kaikki unelmat jo särkyivät eikä mikään enää tuntunut miltään.

sinä olet sietänyt! Olkoon vaan ollut " tuula" kuinka läheinen ja armas, niin siinä vaiheessa kun ruvetaan asumaan uuden kumppanin kanssa, niin silloin " tuulan" kuvat siirretään laatikkoon ja vaatteet sun muut heitetään mäkeen. Jos menisin yhteen miehen kanssa, jolta olisi vaikka kuollut lapsi ja tahtoisi säilyttää tämän tavarat ja pitää kuvat esillä, niin sen ymmärtäisin hyvin, mutta en entisen kumppanin vaateretkujen säilömistä kaapissa ja kuvatkin häippäisivät esiltä. Enkä ole edes mustasukkainen ihminen, mutta minusta se kuuluu asiaan. Kun ollaan minun kanssani, niin silloin ollaan ja tuulat ovat historiaa. Itselläni on mies, jolla aiempi avioliitto ja ei tullut mieleenkään, että meille tulisi kotiin jotain ex:n kuvia tms. Ei vaikka heillä on lapsiakin.

Kun olet sietänyt tätä tilannetta jo pari vuotta, niin miksi ihmeessä nyt olisit juuri tänään toiminut noin harkitsemattomasti mietittyäsi tätä ketjua vain muutaman tunnin. Yleensä asioiden kannattaa hautua vähintään yön yli, ja vaikutit sellaiselta ihmiseltä, joka tuon kyllä tietäisi.



Mutta jos olisit nyt todellisuutta, niin en minä toisaalta ihmettelisi niin kovin tuota raivokohtausta. Olet kestänyt tilannetta pitkään, ja olet halunnut olla ymmärtäväinen. Ahdistus on kasaantunut sisälläsi aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Kyllähän sellainen sisällä pidetty asia poksahtaa ulos ennemmin tai myöhemmin.