onko parisuhteenne tasavertainen?

kyllä meillä selkeästi on erilaiset roolit tässä perheessä, mutta mun mielestä me ollaan yhtä arvokkaat ja tehdään yhtä arvokkaat työpanokset tämän perheen eteen.



juuri tällä haavaa tilanne ja työnjako on sellainen että puoliso on ansiotyössä, tienaa rahaa ja toimii mun autokuskina tarvittaessa. lisäksi hänelle kuuluu puhtaiden vaatteiden viikkaminen kaappeihin. nää on hänen vastuullaan, kaiken muun tekeminen tai koordinoiminen kuuluu minulle. en tiedä voiko tästä jaosta päätellä yhtään mitään meidän tasa-arvoisuudesta.



meillä on yhtäläiset oikeudet käyttää rahaa. siirrän vapautuneesti rahaa puolison tililtä jos mulla on tili tyhjä. jos haluan ostaa itselleni jotain kallista, kysyn sopiiko se, ja puoliso vastaa että sopii ilman muuta. jos hän haluaa ostaa itselleen jotain kallista niin kysyy vastustanko hanketta. harvemmin vastustan.



meidän vapaa-aika ja ns. omat menot on samalla viivalla, tosin molemmilla sen verran vähäiset ettei päällekkäisyys aiheuta ongelmia.



jos joku lapsista itkee niin apuun rientää se, joka on lähempänä, jollei hänellä ole vaikka kädet sämpylätaikinassa, missä tapauksessa se, jolla on puhtaat kädet menee.



kummankaan toiveet, suunnitelmat tms. eivät ole ilmoitusluontoisia, vaan asioista koitetaan sopia reilulla tavalla.



on mahdollista että mulla on hiukan enemmän sananvaltaa monessa asiassa, mutta se kuulunee mun rooliin perheen toimitusjohtajana ja koordinaattorina. jos kerran näen vaivaa ja teen työtä esim. lukemalla asuntoilmoituksia tai kurahousuvertailuja, niin sitä kautta mulla on vankempi mielipide meille hyvästä asuinalueesta taikka lapsille hankittavista kurahousuista. tällainen päätösvalta on mun mielestä ihan ansaittua, ei päsmäröintiä. puoliso ymmärtää tietokoneen päälle ja sen päivittäminen yms. on sitten hänen harkintansa varassa.



ehkei tämä oikein vastannut esitettyyn kysymykseen :D taisi enemmän olla mun omaa pohdintaa.



joskus koen että mulla on paljon vastuuta ja velvollisuuksia puolisoon verrattuna. toki hän tekee töitä 8 tuntia joka arkipäivä, minä varmaan ajallisesti vähemmän. mutta siinä missä puolison vastuualue on yksi selkeä köntti (työnsä on luonteeltaan selkeää ja suoraviivaista, vaikka vaatiikin päivittäin ongelmanratkaisukykyä ja ajattelemista), niin mulle kuuluu aika sekalainen paketti erilaista muistettavaa, huolehdittavaa, selvitettävää, järjesteltävää ja ajateltavaa. sellainen ihan realistinen huoli mulla on, että kun itse palaan työelämään niin tää vastuu kodin ja perheen asioista jää suureksi osaksi mulle. toivon että olen väärässä huolineni.



(vastasinko mä edelleenkään siihen kysymykseen? ;) )

että mitenkään erityisesti me ei erikseen osoiteta arvostusta tai kiitollisuutta toistemme tekemisistä. sen sijaan kumpikin kehumme itseämme täysin estoitta :D ja toinen myhäilee huvittuneena vieressä.



(liittyykö tääkään nyt aiheeseen.. tuli vaan mieleen kun tuossa välissä uunia pestessäni mietin, että saanko mä arvostusta puolisolta kun hän kuulee mun pesseen uunin. ainakin me saadaan molemmat hupia elämään kun käsken puolison työntämään päänsä uuniin ja sen kiiltäviä seiniä ihaillessaan myöntämään että mä olen uskomattoman tehokas uuninpesijä.)

Kuulosti suorastaan taivaalliselta.

Meidän tasa-arvoa: Minä nyt PIENELLÄ äippärahalla kotona. Palvelen miehelleni ruoankin lautaselle nenän alle kun kotiutuu töistä, sitten hieron raskaan työpäivän jälkeen kolottavia jäseniä ja lopun iltaa pidän lapset hiljaa että hän saa rauhassa kuorsata sohvalla kunnes yöllä hilautuu sänkyyn.

Tilipäivänä en tosin saa etnan kopeikkaa ja muutenkin hoidan kaiken huonosti kaiken ...lapsista talouteen.



Niin että se tasa-arvosta tai edes toisen kunnioittamisesta. :(((

itse kun vastasin tuohon kysymykseen niin mietin meidän parisuhdetta nimenomaan tuosta tasa-arvonäkökulmasta. sillä saralla ei oo valittamista, mutta on meillä sitten omat ongelmamme muilla elämänaloilla.



minä oon itse ihan julki-feministi, ja miehestäkin on nyt tyttöjen isänä kuoriutunut sellainen. miehen feminismi tosin on enemmän ideologista tasoa (oon erittäin iloinen että mun tyttäret saa kotoa tällaisen miehen mallin!), kun minä olen enemmän käytännön tason ns. tiskirättifeministi.



mua ei hirvitä mainita ääneen tätä f-sanaa, mutta olen huomannut että monia hirvittää. oma äitini esim. on sanonut mulle ettei uskalla ruveta feministiksi koska " mitä hänen ikäluokkansa miehet sellaisesta ajattelisivat!" :-O



minä aajttelen kyllä niin, että jos ei itse kehtaa ääneen sanoa että mä olen ihan oikea ihminen enkä halua tulla kohdelluksi minään muuna, niin saattaa käydä niin, ettei kukaan muukaan tuu niin sanomaan ja siinähän se elämä sitten menikin :/

en ole ikinä kokenut mieheni taholta minkäänlaista " alistamista" . Vaikka minä hoidankin kotihommat suht kaikki. Pyydettäessä laittaa ruokaa, siivoaa tai ripustelee pyykkejä. Mutta en minäkään tuppaudu auton pesuun tai remonttihommiin.

Raha-asiat ovat aina olleet yhteisiä. Myös äitiysrahalla ollessa sain täysin vapaasti päättää rahamenoistani. Yleensä meillä kumpikin tosin kysyy toisen mielipidettä jonkun suuremman hankinnan tekemisestä. Vaikka roolit ovatkin hieman " perinteiset" , niin tasavertaiset olemme kaikin tavoin perheessämme. Lastenhoito on aina ollut yhteinen asia.

ja aika paljon samalla lailla menee kuin imyllä nämä jutut, paitsi että ehkä vähemmän selkeä työnjako. Meillä molemmat siis pesee pyykkiä (minä tosin joskus hieman vaaleanpunaisella lopputuloksella) ja imuroi ja pesee lattioita ja vessoja, mutta tiskaaminen on kyllä 95% mun hommaa koska en jaksa odottaa että siippa saisi sen tehtyä...



Meillä on erillistaloudet, ehkä osittain siksi että ollaan hyvin itsellisiä ihmisiä ja pidetään muutenkin aika paljon omat elämänalueet omina, toisaalta myös siksi että ollaan tähän mennessä molemmat oltu niin pienituloisia että lähes kaikki mikä on tullut on myös mennyt. Vuokranmaksussa ja kauppalaskuissa ja muussa juoksevassa kulussa huomioidaan sitten toki esim. se, jos jompikumpi on hetkellisesti pienemmillä tuloilla (hoitovapaalla tai äitiysvapaalla tai ilman töitä tai apurahojen välisessä tyhjiössä).



Meillä jaettiin kotivanhemmuus niin, että oltiin molemmat about 7-8 kk kotona vuorotellen ja lapsi sai olla himassa kunnes oli lähes 1,5v. Mahdollisesti tulevan kakkosen kanssa jaetaan myös, ja silloin se on vielä helpompaa koska naisparit saa nykyjään jopa jakaa keskenään vanhempainvapaat samalla lailla kuin heteroparit. Jee! Ei siis ehkä tartte heittäytyä työttömäksi tällä kertaa..



Nojoo. Tasavertaisuus ja tasa-arvo ovat meidän ehdottomia arvoja, mutta väitän, että sen takia ollaan riidelty myös noin kahdeksantoista kertaa enemmän kuin monet epätasa-arvoisemmat pariskunnat. Välillä siis joutuu vääntämään oikein kunnolla siitä, mitä se tasavertaisuus tarkoittaa ja mitä siihen kenenkin osalta sisältyy.



Toisaalta tämä on myös johtanut siihen, että molemmat todella koetaan olevamme tasavertaisia eikä (toivottavasti) kerrytetä kitkeryyttä kummallekaan osapuolelle.. Tässä on otettu opiksi siipan äidiltä, joka sanoi aikanaan että " jos isäs ois alkanut vähän aikaisemmin siivota ja tiskata kotona, ois saattanut tämä avioliittokin pelastua" .



Meidän perheestä löytyy siis kanssa kaksi feministiä, jotka eivät pelkää tätä sanaa suustaan päästää. ;)



-zel

nimimerkillä feminismi on radikaali käsitys, jonka mukaan naiset ovat ihmisiä.

Elikkä onko täällä parisuhteita, joissa vaimo tienaa huomattavasti enemmän kuin mies? Kuinka tämä vaikuttaa suhteeseen? Uranaisen ja duunarin (tai muun vähäisempää koulutusta omaavan) liitto; mitens tasa-arvo? Miten miehinen päteminen?

että mulla ei ole minkään valtakunnan sananvaltaa mun miehen ulkonäön suhteen. monesti kuulee puhuttavan kuinka vaimo on valinnut iehensä vaatteet tai käskenyt leikata tukan tietyllä tavalla, niin tällainen ei onnistu meillä. toiveita saan esittää niin paljon kuin tykkään, mutta niitä ei erityisesti oteta huomioon.



sama pätee tietty toisin päin, eli itse saan kekkaloida ihan sen näköisenä kuin tykkään, eikä mies esitä mitään toiveita tai vaatimuksia sen suhteen miltä minun pitäisi näyttää. olemme molemmat tehneet isojakin muutoksia omaan ulkonäköömme suhteemme aikana, osa muutoksista on toista miellyttäviä ja osa ei.



ei ulkonäkö meillä mikään tabu-aihe ole. sanon usein miehelle että hän näyttää hyvältä mun silmään (vaikka JOS mulla ois valtaa tässä asiassa niin muuttaisin ehkä pari juttua ;) ), ja hän myös toisinaan kehuu mua.



tää asia on sellainen joka tosinaan ihan hätkähdyttää mua. esim. kampaaja saattaa jotain isompaa muutosta tehdessään kysäistä että mitenköhän mieheni suhtautuu, ja mä olen ihan että WTF, että mitähän se nyt miehelle kuuluu :D

Ja kun kysyttiin tuossa ylempänä, niin kerron, että ansaitsen huomattavasti enemmän kuin mieheni. Tuloni eivät ole mitenkään tähtitieteelliset, ja olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, mutta minä olen rahoitusalalla ja mieheni koulutukseltaan humanisti. Alasta johtuu siis palkkaerot, ei koulutustasosta.



Minä olen ollut molempien lasten kanssa vuoden kotona. Sen jälkeen lapset ovat menneet päväkotiin. Lasten päiväkotiin meno ei johtunut siitä, että haluan olla tasa-arvoinen ja paljon työelmässä tai rahapulasta, jolloin olisi ollut pakko mennä töihin vaan siitä, etten ole kotiäitityyppiä pidemmän päälle. Tällä hetkellä mieheni tekee nelipäiväistä työviikkoa, joten ehtii olla lasten kanssa aina maanantait kotosalla.



Kotitöissä ollaan tasa-arvoisia; molemmat pyykkää, imuroi ja kokkaa. Siivoja käy joka toinen viikko tekemässä perussiivouksen, se helpottaa arkea. Meidän perheessä ei ole pahemmin naisten- tai miestentöitä (ei ole autoa tai pihaa jotka ehkä " roolittaisivat" töitä sukupuolen mukaan?), tosin kylppärin likakaivon mies tyhjentää. Minä taas ompelen tippuneet napit takeista ja paidoista. Nappien ompelussa olen parempi kuin mieheni, ja likakaivo taas on mielestäni niin ällöttävä, että jos mieheni ei sitä tyhjentäisi, ostaisin palvelun joltain ulkopuoliselta.



Meillä on molemmilla omia menoja, joita sumplitaan niin että pääsisimme tärkeimpiin juttuihin mukaan. Haluamme kuitenkin järjestää paljon myös perheen yhteistä aikaa, joten liiaksi emme ole omissa menoissamme. Lapsia hoitavat molemmat, tällä hetkellä mieheni viettää lasten kanssa enemmän aikaa, koska on maanantait aina kotona heidän kanssaan. Minä olin selvästi kodin ykkönen lasten vauva-aikoina, joskaan mieheni ei tullut valmiiseen ruokapöytään töistä, ihan niin kuin minäkään en odota, että maanantaisin olisi ruoka valmiina ja koti vimpan päälle kunnossa töistä tullessani. Päinvastoin, mkaanantaisin töistä tullessani koti on askartelun, lukemisen ja muun jäljiltä usein aivan mullin mallin.



Ja vielä rahapuolesta. Meillä rahat ovat täysin yhteisiä; meillä on vain yksi yhteinen tili. Minä käytän enemmän rahaa vaatteisiini, suureksi osaksi työvaatetukseni takia. Mies ei ole ikinä valittanut asiasta. Mies taas ostaa levyjä ja kirjoja aika runsaasti, mutta ei ollenkaan niin paljoa, että minun tekisi mieli puuttua siihen. Isommista rahahankinnoista päätämme yhdessä, muuten voidaan ostaa mitä vaan kunhan tilillä on rahaa.



Tästä kaikesta johtuen meillä huomaa lapsista, ettei äiti ole selvä ykkönen. Varsinkin nuorempi lapsistamme on todella paljon isänsä perään; jos molemmat vanhemmat ovat kotona, vain isä kelpaa tekemään asioita hänen kanssaan. Vanhempi taas on äidin perään, joten " tasavertaisia" ollaan näinkin:-)



Luokittelen itseni feministiksi. Mutta taidan olla sellainen " rusinatpullasta-feministi" , jollaiseksi olen yhden maankuulun feministin itsensä luokittelevan.

ää kyllä omista vaatteistaan.



Mun miehen vanhemmista sen äiti on tienannut enemmän kuin isänsä, joten tämä palkka-asia ei ole kyllä mitenkään esillä perheessämme. Paitsi että ollaan molemmat iloisia jos toinen saa palkankorotusta tai bonuksia; enemmän rahaa on aina kiva juttu:-)

...vaikka mies toivoisikin joskus etta olisin enemman " kodin hengetar" -tyyppia ;-). Eli siis olemme molemmat akateemisesti koulutettuja (vaitelleita) ja meilla on molemmilla vaativa, vastuullinen tyo. Palkkaa saamme suurin piirtein saman verran, mina nykyaan noin 1/5 enemman/kk kuin mies. Kotityot on meilla jaettu taitojen ja kiinnostuksen mukaan siten etta mies tekee 95% ruuan (minulla on muutama spesialiteetti joita teen silloin talloin); mina pesen kaiken pyykin, ja laitan lapset nukkumaan. Toidemme takia emme edes yrita tehda kaikkea itse, vaan siivooja siivoaa meilla viikkosiivouksen ja au pair auttaa lasten kanssa iltapaivisin kunnes jompi kumpi meista tulee kotiin. Vapaa-aikamme vietamme 99% lasten kanssa (mm. viimeisen neljan vuoden aikana olemme olleet kahdestaan ulkona 2-3 kertaa; ei aina hyva parisuhteelle mutta jostain on se aika lapsille saatava). Tosiaan pienta kireytta aiheuttaa meilla valilla se etta itse naen viikkosiivouksen riittavan aika pitkalle, kun taas miehesta tavaroita pitaisi saannollisesti olla jarjestelemassa.

Pitkälti samoilla linjoilla kuin Imy ja monet muutkin vastanneet, mutta en olisi kyllä osannut asiaa esittää yhtä hauskoin sanamuodoin =D



Meillä tehdään ns. naisten hommat pääasiassa puoliksi (ruoka, pyykki, siivous), niitä kun tuppaa olemaan joka päivä, varsinaisia miesten hommia harvemmin. Silloin, kun mieheni esim. vaihtaa autonrenkaita tai asentaa lamppua katonrajaan, niin minä otan vastuun sen päivän ruuasta ja tiskistä.



Rahat on tällä hetkellä vielä omat, yleensä kysytään toisen mielipidettä isommasta hankinnasta ja yhteiseen käyttöön tulevat hankinnat mietitään yhdessä (jos yhteiseen käyttöön hankitaan telkkari, mies sanoo painavamman sanan siitä, mikä olisi hyvä; jos taas ollaan hankkimassa sitteriä, minä otan enemmän kantaa). Hoitovapaalle jäätyäni olemme suunnitelleet, että mies lyhentää asuntolainan ja laittaa rahan taloustilille kokonaan, minulle jää sitten se hoitotuki ikäänkuin omaksi palkkatuloksi, jonka voin käyttää omiin menoihin.



Ulkonäöstä sen verran, että huomauttelemme toistemme ulkonäöstä kuin hyvät ystävät eli kehumme kun on aihetta ja toisinaan saatamme huomauttaa, että tähän tilanteeseen sopisi paremmin siistimpi paita tms., mutta pakko toisen neuvoa ei ole noudattaa.



Toki meilläkin on ongelmamme, mutta näihin työnjako- ja raha-asioihin ja vastaaviin olen tyytyväinen.

...ja duunari-mies, mitä joku kyseli.

Kyllä minä meillä isomman osan kotitöistä hoidan, mutta pistän selvät rajat, on asioita, joihin en koske ja annan miehen huolehtia. Lapsenhoidosta vastataan yhdessä, joskin kolmevuotias on semmoista äitiin takertuvaa sorttia... Välillä ilmoitus " isin kanssa iltapesulle" saa aikaan shown.

Mä olen niin itsellinen, etten ikimaailmassa suostuisi jakamaan pankkitiliäni miehen kanssa, ei kyllä hänkään minun kanssani. Lainat on puoliksi, autot kummallakin omat, juoksevat menot menee nettotulojen suhteessa (tyyliin toi lasku on sun ja tämä mun). Tulotasoni on bruttona 2-kertainen mieheen nähden.

Toisaalta, vaikka teenkin " uraa" , olen myös koti- ja luontoihminen, viihdymme molemmat hiljaa olohuoneessa ja rauhoitumme luonnossa. Paljon on miehen kanssa yhteistä, tosin myös eroja, mutta eihän elämässä olisi väriä, jos puoliso olisi ihan samanlainen. Mies kunnioittaa mun uraani eikä vaadi liikoja. Välillä kyllä simahtelee iltaisin sohvalle, mutta mitäpä tuosta. Lapsensa hoitaa aina kun pyytää, ärähtää vain turhasta nalkutuksesta (jolloin kyllä mun on oikeasti aihetta pyytää anteeksi) ja ryyppääkin vain pari kolme kertaa vuodessa, kun pääsee viihteelle työkavereiden tai naapurin äijien kanssa.