Sydämeni itkee verta tyttäreni yksinäisyyden vuoksi

Ehkä tyttäresi on vain introvertti, ja löytää samanhenkisiä kavereita myöhemmin?

toivottavasti koska pelkään tämän yksinäisyyden masentavan hänet. Nytkin kuulen kuinka tyttö itkee huoneessaan enkä voi mennä lohduttamaan koska aloin itkeä itsekin sen kuultuani enkä halua tytön näkevän suruani.

t.ap

Se voi hyvinkin muuttua pari vuoden päästä. Itse olin aika yksinäinen tuossa iässä. En kuulunut luokkani porukkaan ja asuin kaukana korvessa. Koulussa oli joku välituntikaveri, joka ei mitenkään läheinen ollut. Sit kun menin lukioon, siellä oli kiva pieni tyttöporukka,jossa hyvin viihdyin.

yläkoulu on vaikeaa aikaa muutenkin. Uskon että esim. lukiossa löytää jo kivoja ja tasaisempia kavereita. Itse muistan että ne kaikki hillujat ja pahimmat törtöt meni amikseen.

Itse löysin fiksuja ja kivoja kavereita lukioaikana. Sitten itsetunnon kohennuttua se onkin jo helpompaa.

Komppaan edeltäjiä. Lukioon ehdottomasti, ei ammattikouluun. Siellä on joillain linjoilla sellainen viidakon meininki ettei tosikaan:( Pääasiana vain ryyppääminen, kiusaaminen ja koviksen leikkiminen. Itselläni amisvuosi oli yhtä helvettiä ja jouduin kiusatuksi. Lukiossa mitään ongelmia ei ollut.

Aika hölmöä yleistämistä mielestäni, että juujuu lukioon vaan eikä amikseen. Itse sanoisin, että kannattaa mennä opiskelemaan ihan sen mukaan miltä itsestä tuntuu ja mitä oikeasti haluaa. Ei esimerkiksi lukioon sen takia, että sieltä saisi kavereita. Ihan yhtälailla niitä kavereita voi saada ammattikoulustakin ja ihan samalla tavalla lukiossakin on yksinäisiä ihmisiä.

Toivottavasti tyttäresi pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, ehkä hän voisi vielä miettiä jotain kivaa harrastusta? Tai ehkä joku taidepainotteinen kurssi voisi olla hyvä? Itse tutustuin nuorena kuvataidekoulussa ja keramiikkakurssilla saman ikäisii ja saman henkisiin kavereihin :) Tai jos teillä on lemmikkinä koira, niin menkää yhdessä koirapuistoon, siellä tutustuu helposti uusiin mukaviin ihmisiin!

Keksikää mukavaa tekemistä yhdessä, se on varmasti tärkeintä ja niin sanoitkin että olette tehneet :) Mukavaa viikonloppua!

Kyllä tyttäresi löytää hyviä ystäviä varmasti myöhemmin, hän kuulostaa herkältä ja muutenkaan en tajua miksi muka jäisi kokonaan ilman ystäviä :). Itse olin kanssa pahnan pohjimmainen, kiltti ja hiljainen läpi ala-asteen ja yläasteen. Jos minulla jonkin aikaa olikin kaveri, niin minut hylättiin paremman (kauniimman ja urheilullisemman) kaverin vuoksi. Lukioiässä löysin samanhenkisiä ystäviä vihdoin ja tuntuu että kaikki olemme edelleen samalla viivalla, kukaan ei toista huonompi. Eli on myös mahdollista löytää ystäviä ihan aikuisenakin, ''bestikseni'' löysin päälle 20- vuotiaana töiden parista. Tue nyt tytärtäsi parhaimman mukaan, ja sano hänelle että kyllä hän vielä ystäviä löytää. Oikeita ystäviä on vain yksi miljoonasta. Ei oikean miehenkään löytäminen ole itsestään selvää.

Useamman tytön äitinä tiedän että tytöt voivat sulkea porukastaan pois milloin mistäkin syystä. Olen joutunut näitä sotkuja setvimään ja voisin vaikkapa arvata että taustalla voi hyvin olla vaikka muutaman tytön ryhmä jotka on päättäneet että tyttösi kanssa kaveeraaminen tietää ongelmia uskaliaille. Toivottavasti hän ei sitten yksinäisyyttään ajaudu vääränlaisten ihmisten kanssa tekemisiin. Tyttöjen kaveriporukat muotoutuvat kuitenkin jatkuvasti ja sikäli ei ole mitenkään kiveen lyöty ettei tyttösi löytäisi omaa kaveriporukkaansa. Niistä saatetaan myös tipauttaa joku ulos kokonaan ja sitä kautta syntyä yksinäisistä kavereita ikäänkuin pakosta. 

Voi kurjuus. :/ Tsemppiä teille molemmille! Ihan varmasti tuntuu tosi pahalta tuollainen yksinäisyys. Varmasti tilanne helpottuu jossain vaiheessa, mutta eihän se tietenkään just nyt auta. Teini-ikä on raastavaa niin monella tavalla. Pidän peukkuja että solmu lähtee aukeamaan mahdollisimman pian ja tyttösi saa kavereita!

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 19:05"]

toivottavasti koska pelkään tämän yksinäisyyden masentavan hänet. Nytkin kuulen kuinka tyttö itkee huoneessaan enkä voi mennä lohduttamaan koska aloin itkeä itsekin sen kuultuani enkä halua tytön näkevän suruani.

t.ap

[/quote]

Joko provo tai paska äiti, jätä sinäkin tyttö yksin! :)

Hei, tulee paha mieli, kun lukee tätä. Paljon et voi tehdä. Jos näytät tosi surkealta, tytöllesi tulee taatusti vain pahempi olo. Muista, että tunne, että on aivan yksin koko maailmassa kuuluu yhtenä tunteena tuohon ikään.

Ehdotus: Onko sinulla tuttavapiirissä ketään mukavaa, pari vuotta vanhempaa tyttöä? Jotain, jota voisitte silloin tällöin tavata porukalla, mielellään jotain, mikä on siinä rajoilla, voiko alakouluikäinen tehdä sellaista (ei, ei mitään alkoholijuttuja, vaan joku hurja teatteriesitys, myöhäisempi "makea" konsertti tms kiva juttu, aikuisille tarkoitettu muotinäytös). Ja että mukana olisi tämä isompi, joka osaisi kertoa tytöllesi vähän lukiolaisten maailmasta kivalla tavalla. Minulle tämä oli yksi keino, jolla sain vähän sitä puuttuvaa itsetuntoa, mitä tuonikäiset tytöt tarvitsevat. Pystyin ikään kuin vaivihkaa välitunnilla kertoa jollekin, että yksi mun lukiossa oleva kaveri kertoi sitä ja tätä, olin muuten katsomassa yhtä muotinäytöstä... Se, että tunsin jonkun vanhemman, teki heti vaikutuksen ja kun olin vähän kiinnostavampi, sain vähän sitä vaadittua reippautta, että kavereita alkoi löytymään.

Sitten on tyttösi asia oppia luovimaan porukassa niin, että ei kehustele ärsyttävästi vaan juuri sillä lailla "kivasti".

Mitä haittaa siitä olisi, että tyttäresi huomaisi empatiasi?

Meillä ei ole lupaa viikonloppuisin olla kavereiden kanssa, tehdään asioita yhdessä perheen kesken (kyläillään perhetutuilla, mökkeillään, käydään uimassa, käydään yhdessä shoppailemassa, matkaillaan, leivotaan, pidetään leffailtoja)

. Mitä te teette viikonloppuisin, jos ne on vaikeimpia aikoja?

Minullakaan ei ollut kavereita, mutta kirjeenvaihtokavereita oli. Vieläklö seiskaluokkalaiset kysyvät "alanko olemaan"? Kyse tyttösi kohdalla voi olla liialliselta kunnollisuudesta, ehkä vähän lapsellinen, positiivisella tavalla, mutta luokkakaverit alkavat kiinnostua pojista, alkoholista, bileistä. Ainakin minun yksinäisyyteni tuli siitä, etten ollut noissa jutuissa mukana. Löytyisikö joku harrastus toiselta paikkakunnalta, onko mahdollista? Olisi vähän eri ihmisiä ja kuvioita. 

Onko nykyään pakko oltava tosi suosittu tai aina tehtävä jotain?

Eikö nykyään lapset voi vaan olla kotona, ilman jotain kivaa tekemistä?

Ei ihme että ihmiset voi huonosti, sinäkin tavallaan lietsot tilannetta.

Jos asia häiritsee miten lasta kohdellaan niin ota yhteys opettajaan ja luokkalaisien vanhempiin? Ei ne kaverit välttämättä edes tajua kiusaavansa (tai siis että joku kokee kiusaamisena tuon). Koska monella lapsella on monena iltana harrastusta, pitää lukea kokeisiin, käydä sukulaisissa ja vaikka isällä/äidillä jos nämä eronneet.. Siinähän se aika sitten meneekin?

Minusta kannattaa vähän itsekin ryhdistäytyä ja ottaa tilanne haltuun -ja lopettaa heti alkuunsa tilanteen kasvattaminen. Jos oma lapseni itkisi niin menisin luokse, on se kamalaa jos itsekin herkistyy mutta järki päässä hei ihminen; ehkä tuossa "kiusaamisessa" on paljon väärinymmärryksiäkin.

Mitä nyt täälläkin lukee kirjoituksia niin moni vanhempi hyväksyy sen tilanteen että kotona leikkii max 2 lasta. Ei siinä paljon sitten välitetä siitä kolmannesta joka jää yksin ja pois leikeistä. Niin se vaan on. Eli jokkut saisivat tässäkin mennä itseensä. ;)

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 18:59"]

Tyttäreni on seiskalla ja kovin yksinäinen. Kysymys ei ole siitä ettei tyttäreni yrittäisi kaveria mutta kukaan ei halua olla tyttäreni kanssa. Ei vastata tekstareihin tai puheluihin kun tyttö yrittää seuraa ja koulussa sanotaan ettei tiedetä voidaanko olla kun kysytään.

Tyttö on kaunis, ystävällinen, luotettava mutta on aina ollut vähän ei-haluttu. 

olen jotenkin niin surullinen lapsen puolesta josta huokuu suru ja yksinäisyys. Olen yrittänyt houkuttaa harrastamaan jotakin lisää ( harrastaa nyt kahdesti viikossa) , mutta tyttö ei keksi mitään mitä voisi tehdä. 

Yritän keksiä meille kivaa tekemistä mutta ei joka päivä jaksa keskittyä vaIn tyttäreen. Varsinkin nämä yksinäiset ja tylsät viikonloput ovat vaikeita :(

ihan omaa päätä särkee kun vituttaa ja mietityttää tytön tulevaisuus Tämän iän pitäisi olla hauskaa kavereiden kanssa touhuamista ja kivojen asioiden opettelua yhdessä kavereiden kanssa, mutta oma tyttäreni on murheellinen ja yksinäinen ;(

[/quote]

Kurja kuulla. Meillä samanlaista. Muutettiin ja vaihdettiin koulua, kun tyttö oli kolmannella. Luokassa oli kaikilla jo oma paras kaveri, eikä kolmanneksi päässyt mihinkään klikkiin. Tyttöjen kanssa elämä voi olla tosi raadollista, muistan sen myös omasta lapsuudestani.

Missäpäin te asutte?

Meiläl oli sama seiskalla, ja tyttö kävi terapiassa masennuksen vuoksi. Koulussa ei ollut yhtään ystävää ja ysiluokkalaiset pojat kiusasivat. Vihasi kouluaan niin paljon, että yritin saada vaihdettua eri kouluun. Tilanne kuitenkin muuttui kasiluokalla. nyt on ysillä ja on paljon ystäviä. Tsemppiä!

Onko tämä tilanne ollut jo pidempäänkin, vai vasta alkanut kun tyttäresi siirtyi yläasteelle? Onko siis samat luokkakaverit kuin ala-asteella? Entä ne harrastukset kahdesti viikossa? Eikö sieltä löytyisi kavereita, kun harrastetaan samoja asioita.

Olin itse aika yksinäinen lapsi ja nuori. Sitä vähän lievitti se, että minulla oli sisaruksia. Muistan kuitenkin hyvin, kuinka  sosiaalisissa tilanteissa tuntui siltä, että yritin kaikkeni, että joku olisi "pitänyt" minusta. Ehkä muut sitten vaistosivat tarvitsevuuteni, eikä se tehnyt minusta yhtään sen suositumpaa. En tiedä vieläkään, mikä se juttu on, miten ihmiset  hirveän nopeasti päättävät, että tuosta ihmisestä pitää/ tai ei pidä. Se on samanlainen mysteeri kuin sekin, miksi jotain lasta kiusataan ja toista taas ei.

Edellisissä kommenteissa on annettu hyviä vinkkejä, mitä te voisitte yhdessä viikonloppuisin tehdä. Pitää olla avoin kun lähtee etsimään ratkaisuja tilanteeseen, eikä sulkea aluksi mitään pois.

Olisiko sinun omilla ystävillä, työkavereilla tai sukulaisilla samanikäisiä lapsia kuin tyttäresi? Entäs tyttären isä? Sitten monenlaista apua voi saada perheneuvolasta. Siellä järjestetään esim. erilaisia keskusteluryhmiä, joihin sekä vanhemmat/ vanhempi ja lapsi/nuori voivat osallistua. Sitten tulee mieleen joku ihan teidän kahden yhteinen harrastus (jos rahaa on...) esimerkiksi ratsastustunnit. Monen nuoren tytön lempiharrastus.

Kuule, mullakaan ei ollut kavereita seiskalla, eikä kasillakaan. Ysillä tuli. Ei jättänyt pysyviä vaurioita, ihan normielämää elän aikuisena, tykkään olla kaverien kanssa jne. Älä vaivu suotta ihan epätoivoon :)

Ap,

oletko sama henkilö:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013092717540865_uu.shtml

WHAT?!

[quote author="Vierailija" time="27.09.2013 klo 19:59"]

Meillä ei ole lupaa viikonloppuisin olla kavereiden kanssa, tehdään asioita yhdessä perheen kesken (kyläillään perhetutuilla, mökkeillään, käydään uimassa, käydään yhdessä shoppailemassa, matkaillaan, leivotaan, pidetään leffailtoja)

[/quote]