Jaa-a. Lapsen edessä ei saa siis itkeäkään. Ei hermostua, ei huutaa, ei kiroilla,
Kyllä taitaa olla teillä hyvät mielialalääkkeet jos pidätte niin hyvin kurissa tunteenne. Minä itken melkein joka päivä.. Nyt kai pitäisi olla sit huono omatunto. Olen yh vielä
Kommentit (8)
Näin kirjoitti joku. Ja kaikis tilanteissahan tulee olla järkevä aikuinen joka säilyttää malttinsa. Se on vastaus joka pulmatilanteeseen..
Mutta jos lapsi sen itkun aiheuttaa, niin luulen että se on tosi haitallista. Mutta siis jos itket muista syistä ja lapselle tehdään selväksi ettei itku johdu lapsesta eikä lapsi ole vastuussa tilanteesta, niin se ei liene niin paha. Ja joka tapauksessa pitää jutella asiasta, jos joka päivä itkee.
väsymystä, pettymystä, surua, vihaa, kiukkua..mitä? minkä ikäinen/ikäisiä lapsesi on? oletko kauan ollut yh? mä olen myös yh, lapseni on vielä sen verran pieni, etten ole malttiani ehtinyt hänen nähden menettää, en ole huutanut enkä muistaakseni itkenytkään, mutta on kyllä tehnyt mieli jättää hänet itkemään jos mikään ei tunnu auttavan..voimia, iloa elämäänne!
Ei oikeassa maailmassa kukaan ole sitä mieltä, että kaikki tunteenilmaisut olisi lapsilta peitettävä. Mutta av:lla saa kiviä niskaan, jos tunnustaa että näyttää lapsilleen myös negatiiviset tunteet.
Parisuhteessa elävien on niin kovin helppo tuomita yksinäiset kasvattajat. Kun ei voi purkaa niitä tunteitaan tai käydä niitä läpi toisen aikuisen kanssa, näkee lapset väistämättä enemmän myös elämän ikävämpää puolta. Ainakin oma parisuhde oli sitä, että puolisoon purki pahan olonsa ja lapset säästyivät siltä. No, yllättäen parisuhde kaatui...
Silti olen edelleen sitä mieltä, että on terveempää ja luonnollisempaa näyttää kaikenlaisia tunteita, kuin rajoittaa naamalle vain iloinen ilme. Tietenkin sillä edellytyksellä, että myös ne positiiviset tunteet näkyvät, ja että niitä on suhteessa enemmän kuin negatiivisiä.
Ja sitten kivittäjät: antakaa palaa...
Lapselle ei saa sanoa, että aiheutit äidille tämän tai tuon (tietenkin niin voi sanoa, jos lapsi esim. lyö ja haluaa opettaa hänelle empatiaa). Jos äiti syyllistää lapsia omista tunteistaan (esim. äiti suuttuu lapselle hänen " huonosta käytöksestä" ja lyö raivoissaan), vaan äiti voi kertoa miten huono käytös harmittaa. Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan. Ei niistä saa kasta taakkaa lapselle.
Olen tosi huono selittämään, mutta olen elänyt perheessä, jossa lapset olivat syyllisiä aikuisten raivareihin ja lapsia käytettiin tuomaroimassa aikuisten keskinäisiä riitoja. Vanhempani käyttivät minua henkisenä sylkykuppinaan ja se on tehnyt minusta yliempaattisen. Otan jatkuvasti kantaakseni toisten murheet ja huolet. Ylireagoin muiden pahaan oloon, aivan kuin se olisi minun omaani.
Vierailija:
Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan. Ei niistä saa kasta taakkaa lapselle.
Luin yhdestä kasvatustyylejä koskevasta lehtijutusta, että tämä on pahempi moka kasvattajana kuin rajojen tai rakkauden puute.
silloin syyllistää lasta omista tunteistaan
ja miksiköhän ei saisi?