Puutuinko liikaa perhekerhossa? ov

Minä olisin sanonut, että etpä näytä katsovan lapsesi perään kun aina se täällä muita pahoinpitelee ilman että olet kertaakaan asiaan puuttunut. Ja sitten vasta mennyt pelaamaan sitä uunoa :-)

Itse jotenkin ymmärsin tuon käsistä pitämisen eri tavalla, mutta ap senkin selitti ja vaikutti ihan ok:lta. Ehkä tuo " anna olla viimeinen kerta.." oli vähän ikävästi sanottu, mutta siinäkin vaikuttaa äänenpaino, katse jne.



Uskon, että ap toimi ihan asiallisesti näillä annetuilla tiedoilla.

aiheesta puutuit. me lopetettiin niissä kerhoissa käyminen just sen takia et siel lapset saa tehdä mitä haluavat ja kukaan ei tunnu välittävän, mut mä välitin ja minun lapset välitti,ollaan kai nössöjä koko porukka :)

Tuollaisia vanhempia löytyy aina, jotka eivät ota sanaakaan moitetta vastaan lapsistaan, vaikka lapset käyttäytyisivät kuinka huonosti. Yksi tuttavani, jolla on ADHD-poika yritti parhaansa mukaan aina vain kääntää selkänsä vastaavissa tilanteissa ja puuttui poikansa toimintaan vasta kun joku muu puuttui myös / näki tilanteen. Hävetti kuulemma olla koko ajan pojalle huutamassa pää punaisena... :o/ Mutta samalla kun häntä hävetti, oli hän myös kuin naarassusi lapsensa suhteen ja auta armias, jos joku katsoi oikeudekseen sanoa lapselle jotain suoraan, niin johan tuli tuutin täydeltä tietoa pojan syndroomasta. *pyörittelee silmiään* No - sanomattakin selvää ehkä, että tyyppi on entinen kaverini, koska tilanne alkoi mennä niin pahaksi, etten yksinkertaisesti voinut tavata naista poikansa kanssa, koska kuopukseni, joka oli niihin aikoihin konttausikäinen vauva, oli jatkuvasti vaarassa...

Kyllä mäkin joskus olen " ottanut kiinni" mua suoraan päin juoksevia lapsia, tosin tilanne vähän eri, sillä ovat vaan olleet niin leikin pauloissa etteivät yhtään kato. Eli olen ns. ottanut vastaan ja sanonut vaan jotain että " opsassaa, juoksitpas kovaa" . Mutta musta toimit ihan oikein. Minustakin naurettavampaa olisi oikeastaan ollut, että olisit kannellut äidille, että hei sun poikas kiusaa mua.



Ja minun lapsistani saa aivan vapaasti ottaa kiinni jos riehuvat jossain, puhumaattakaan jos tahallaan jotakuta läpsisivät, en kyllä onneksi usko, että näin tekevät. Yritän toki aina ite seurata, mutta joskus kun auttaa vaikka yhtä niin ei ehdi 100 prosenttisesti katsoa toisen perään.



Ja musta on ero siinä, että esim näen yhden lapsen kiusaavan toista, sillon sanon luultavasti äidille asiasta enkä mene itse lapseen mitenkään koskemaan. Mutta jos joku nyt suoraan mua tulee useamman kerran läpsimään niin kyllä mä nyt itse saan siihen puuttua.

Meidän perhekerhossa saa kaikki koskea kaikkien lapsiin: sillä tarkoitan sitä, että jos taapero kaatuu, niin ei ole väliä kuka hänet nostaa ylös, sen ei ole pakko olla oma äiti jos tämä ei ole ihan vieressä. Jos lapsi lyö toista, lapsen käteen tartutaan kiinni lähimmän aikuisen toimesta ja sanotaan, että täällä ei saa kukaan lyödä toista. Useimmiten se on lapsen oma äiti joka asiaan puuttuu, mutta jos tämä ei huomaa tai ei välitä, niin joku muu puuttuu sitten, ja hyvä niin :)

Ensi kerran työnnä jalka eteen kun poika juoksee ohitsesi eli kamppaa hänet ja ole kuin et olisi mmitään tehnytkään. Jos äiti sanoo jotain niin totea vaan et ei saisi juosta noin rajusti sisällä et kompuroi toisen jalkoihin. Näin minä teksin

Katso peiliin ja häpeä.

Oikea tapa on torua poikaa (nätisti, ei rumin sanoin) ja äidille voi myös sanoa että anteeksi, mutta sinun poikasi käytös häiritsee muita, tekisitkö asialle jotain? Jos äiti ei tee, niin minä toruisin poikaa joka kerta kun hän oikeasti tekee jotain joka satuttaa toista (tai kiusaa muuten), mutta en ottaisi silmätikuksi siltikään.

Vierailija:

Ensi kerran työnnä jalka eteen kun poika juoksee ohitsesi eli kamppaa hänet ja ole kuin et olisi mmitään tehnytkään. Jos äiti sanoo jotain niin totea vaan et ei saisi juosta noin rajusti sisällä et kompuroi toisen jalkoihin. Näin minä teksin

Millainen teidän perhekerho muuten on ? Me käydään srk:n perhekerhossa ja kyllä siellä on ohjajaat mutta vanhemmat kyllä kattelee lastensa perään leikkien aikaan ja opastavat omiaan, kahvit juodaan eka ja sit siirrytään leikkihuoneeseen.



Voisin vielä kärjistää tähän Jokelaan, asiantuntijathan vetosivat nyt useaan otteeseen että välinpitämättömyys toistenkin lapsia kohtaan loppuisi. Vanha tapa: " Koko kylä kasvattaa lasta" -takaisin kunniaan!

Kerran eräässä lasten leikkipaikassa oli tosi villi ja muita kiusaava Mikael-poika. Tämän äiti oli kuin mitään ei olisikaan, luki lehteä ja katsoi muualle, vaikka taatusti kuuli miten muut lapset itki ja muut aikuiset huusi tälle pojalle että lopeta, ei saa potkia, ei saa töniä, ei saa repiä tukasta tai vaatteista, ei saa lyödä, ei saa purra, ei saa heittää hiekkaa vauvan vaunuihin vauvan päälle, ei saa sylkeä toisten päälle, jne.

Minä menin sitten sanomaan tälle äidille (arveltuani aivan oikein, että hän on Mikaelin äiti) että nyt, nainen, herätys! Poikasi terrorisoi muita, pienempiäkin lapsia, tee jotain! Vastaukseksi tuli " no kun meijän Mikaelil on aadeehoodee, ei sil oikeen voi mitään" . Siihen viereen tuli muutama muu vanhempi sanomaan, että oli mikä diagnoosi tahansa, niin sinä joko vahdit ja valvot lastasi, estät tätä vahingoittamasta muita, tai sitten käytte täällä leikkimässä keskellä yötä kun muita lapsia ei ole, sinun tehtäväsi äitinä on huolehtia lapsestasi, ja jos et sitä viitsi tai osaa tehdä niin olkaa sitten tulematta tänne" .

Mikael ja äiti lähti pois, ja kas vain, tottelihan se Mikael mukisematta kun äiti meni ja sanoi että nyt lähdetään.

Vierailija:

Tuollaisia vanhempia löytyy aina, jotka eivät ota sanaakaan moitetta vastaan lapsistaan, vaikka lapset käyttäytyisivät kuinka huonosti. Yksi tuttavani, jolla on ADHD-poika yritti parhaansa mukaan aina vain kääntää selkänsä vastaavissa tilanteissa ja puuttui poikansa toimintaan vasta kun joku muu puuttui myös / näki tilanteen. Hävetti kuulemma olla koko ajan pojalle huutamassa pää punaisena... :o/ Mutta samalla kun häntä hävetti, oli hän myös kuin naarassusi lapsensa suhteen ja auta armias, jos joku katsoi oikeudekseen sanoa lapselle jotain suoraan, niin johan tuli tuutin täydeltä tietoa pojan syndroomasta. *pyörittelee silmiään* No - sanomattakin selvää ehkä, että tyyppi on entinen kaverini, koska tilanne alkoi mennä niin pahaksi, etten yksinkertaisesti voinut tavata naista poikansa kanssa, koska kuopukseni, joka oli niihin aikoihin konttausikäinen vauva, oli jatkuvasti vaarassa...

mun mielestäni tuossa on selkeä ero. Jos toi on jonkun mielestä rumasti sanottu niin miten ihmeen vaikeeksi on lapsille puhuminen tehty??? Mä en ees osais muotoilla noin nätisti.

Minun kohdalleni on nimittäin sattunut jopa kaksi eri tapausta, jossa lapsen huonoa käytöstä on joko puolusteltu sairaudella ja/tai peitelty...

Kerran olin entisellä kotipihallamme (kerrostalo) silloin 5-vuotiaan tyttäreni kanssa, kun vuotta vanhempi poika heitti häntä isolla kivellä. Kivi oli niin raskas, ettei poika onnistunut yrityksessään heittää kiveä suoraan tytön mahaan ja sen sijaan kivi tipahti tytön varpaille. Toruin poikaa kovaäänisesti (hän oli yksin ulkona) ja lähdin itkevän tyttöni kanssa kotiin. Asuimme ensimmäisessä kerroksessa maan tasalla ja hetken kuluttua alkoi olohuoneen ikkunamme kolisemaan uhkaavasti. Sama poikahan se siellä heitteli kiviä ikkunaamme. Pienempia kuin millä aiemmin oli tyttöä heittänyt, mutta tarpeeksi isolla kuitenkin, että olisi saattanut saada ikkunan rikki. Menin ulos, kielsin taas kovaäänisesti ja kehoitin poikaa menemään kotiin, ettei minun tarvitse tulla häntä saattamaan. Kului 5 minuuttia ja taas sama juttu... :oO Laitoin kengät jalkaan ja otin ensin poikaa kädestä aikomuksenani toteuttaa uhkaukseni saattamisesta, mutta hän rimpuili, joten nappasin kiljuvan ja potkivan pojan syliini ja kannoin hänet kotiinsa kolmanteen kerrokseen. Perillä soitin ovikelloa ja kerroin mitä oli tapahtunut. Äiti huusi minulle, että " Kyllä aikuinen ihminen on typerä! Etkö ymmärrä, että hänellä on diabetes! Verensokeri on alhaalla!" SLÄM! Ovi paukahti kiinni ja minä jäin ihmeissäni oven taakse seisomaan. Eli minä olin se paha ihminen, ei sairas lapsi, joka oli ilman valvontaa ulkona, heitteli muita lapsia kivillä ja myöhemmin ikkunoita kivillä, ei uskonut aikuisen kieltoa.... :oO Elämä todellakin on... Mistä näitä tapauksia oikein riittää?

Vierailija:

Minä menin sitten sanomaan tälle äidille (arveltuani aivan oikein, että hän on Mikaelin äiti) että nyt, nainen, herätys! Poikasi terrorisoi muita, pienempiäkin lapsia, tee jotain! Vastaukseksi tuli " no kun meijän Mikaelil on aadeehoodee, ei sil oikeen voi mitään" .

Vierailija:

Yksi tuttavani, jolla on ADHD-poika yritti parhaansa mukaan aina vain kääntää selkänsä vastaavissa tilanteissa ja puuttui poikansa toimintaan vasta kun joku muu puuttui myös / näki tilanteen.

Vierailija:

Eli minä olin se paha ihminen, ei sairas lapsi, joka oli ilman valvontaa ulkona, heitteli muita lapsia kivillä ja myöhemmin ikkunoita kivillä, ei uskonut aikuisen kieltoa.... :oO Elämä todellakin on... Mistä näitä tapauksia oikein riittää?

Eli en toki tarkoita, että poikakaan oli " paha ihminen" , vaan vain sitä, että jos lapsi on sairas, eikä sairauden vuoksi osaa käyttäytyä, eiköhän vanhempien tulisi ulkoilla pojan kanssa ja olla seuraamassa tilanteita, ettei naapurin äitien tarvitse kantaa kiljuvaa pikkupoikaa kotiin....

Tuo on aivan vieras ajatus mulle. Kyllä minä saatan jaloissa taapertavan pienen yksivuotiaan napata syliini tai pörröttää hassun nelivuotiaan tukkaa tms. Samoin voisin pysäyttää hölmöilevän minkä ikäisen vaan. Siis perusteluja, miksi toisen lapseen ei saa koskea?

Vierailija:

pakkoko sinne on sun raahata niitä pikkuprinsessoitas, jos ne ei sopeudu paikan menoon, taitaa olla vähän isommille tarkoitettu!! Ja olisit sanonut asiasta äidille niin että hän olis voinu komentaa omaansa.

Se, joka ei puutu, ei osoita välittävänsä. Minäkin kuulun niihin, jotka puuttuvat tilanteisiin. No, olen ammatiltani opettaja ja sekin varmaan vaikuttaa asiaan. Lapsen koskettaminen myönteisessä hengessä on sallittua. Satuttamistarkoituksessa koskeminen tietenkään ei ole hyväksyttävää. Olisin toiminut AP:n tavoin tuolla perhekerhossa. Olisin todennäköisesti puuttunut vielä aikaisemmin ja ottanut asian puheeksi lapsen äidin kanssa. Vaikeita asioita, tietenkin!