Lue keskustelun säännöt.
Mun 3,5v on narisija. Mankuja, ulvoja, itkuherkkä ulisija.
20.11.2007 |
Itkeä saa, saa valittaa, saa tulla syliin, saa hakea lohdutusta vanhemmilta, ja syliä tarjotaan, haleja, pusuja, yhteistä aikaa. Sanallisesti ja fyysisesti olen läsnä.
Mutta mua korpee tuo ikuinen narina ja ulina! Pieni vastoinkäyminen, pieni kolhu, pieni mitä tahansa, niin hirveä narina ja ulina. Yrittää saada asioita perille ulisemalla ja narisemalla; missä ei onnistu.
Mitään ei saa huutamalla, mitään ei saa narisemalla.
Mutta onko mun lapsi vain luotu tuollaiseksi? Miten ihmeessä mä kasvatan sitä ihan pieleen? Tuntuu että muilla on niin reippaita pieniä ihmisenalkuja, mulla narisevan kitisevä saranapaketti. Rakas sellainen, mutta rasittavaa...
Kommentit (21)
Taisi olla taas yksi niitä lasten juttuja, johon ei auta kuin aika :( Meillä se osui samaan saumaan toisen lapsen syntymän kanssa, esikoinen oli silloin n 3-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aika kylmästi kommentoin aina, että äiti ei saa selvää, mitä hän haluaa, kun hän puhuu tuolla tavalla ja puhu selvemmin. Aikanaan meni onneksi ohi. Oli todella rasittavaa.
Aina itki tai marisi jostain syystä. Todella rasittavaahan se on kun tuntui, että toisilla oli niitä reippaita lapsia, joilla itku loppui heti ja jotka vaikuttivat niin positiivisilta. Sepäs siinä, tyttöni oli aika sellainen negatiivinen tyyppi.
On kyllä vieläkin aika itkuherkkä, loukkaantuu kaikesta helposti, luovuttaa heti jos ei jokin suju jne. Taitaa olla luonnekysymys!
Nuo " yööööök, tätä en ainakaan syö, hyyyyi tuota ei kyllä osteta" on mun mielestä huonoa käytöstä, ja en hyväksy sitä lapsiltani, ja siitä saa aina rangaistuksen.
Hienoa kuulla, ettei olla ainoita:) Esikoinen on kuin enkeli tuohon kiljukurkkuun verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tahtoaan läpi. Asiat voi olla mitä pienimpiä. Uskomattoman rasittavaa. Muta tosiaan toivon että vaihe ja että menis nopeasti ohi. Harvassa on ne päivät jolloin ei ulise tai vingu, vai onko niitä ollenkaan? Ei taida kun takemmin ajattelee.
Se mikä on raivostuttavinta lapsessa, on ettei mikään riitä. Annan keksin, haluaa toisen. Annan yhden pastillin, haluaa toisen. Haluaa muovailla, saa, hetken muovailee ja sitten haluaakin piirtää. Saa piirtää, hetken tekee ja sitten haluaakin jotain muuta. Jos mummo tulee käymään, saman tien alkaa se " lähdetään ulos, mennäänkö teille" ja sen sata kertaa hokee, vaikka sanottaisiin että ei nyt tai sitten päivemmällä. Älytön, miten pieni penska voikin yrittää pomottaa ja pompottaa.
Aargh ja puuh!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen temperamenttia ja persoonallisuutta.
Meillä myös 4v. tyttö valittaa, vinkuu ja marisee joka asiasta. Raskasta kuunnella muutenkin ankeassa marraskuussa alituista marinaa ja valitusta. Lisäksi aina tulee kauhea parku, jos liikkuessaan varvas osuu esim kynnykseen. Toivottavasti menee ohi tämä kausi, koska ainainen valitus on kamalaa kuunneltavaa ja tuntuu, ettei tyttö ole koskaan tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla 6v 5kk vanha poika, joka on ollut aina tuollainen. Ei taida siis olla toivoa, että marina/ulina/narina/valitus/huuto loppuisi. Meillä on koko perheellä hermot aika tiukilla, kun elämä on aina jollotusta. Lisäksi poika on pitkävihainen, illalla suuttui kun ei saanut tahtomaansa, niin vielä aamulla herätessään naukui ja valitti ja sanoi minua " superpuupääksi" . Valitus loppui, kun sanoin että superpuupää ei sitten maksa sun joululahjojasi (tietää, että kalliimmat lahjat joutuu vanhemmat maksamaan).
Mutta: mitä tuollaiselle lapselle pitää tehdä? Ei auta hyvä, ei paha. Hän vain on sellainen :(
Meillä esikoinen 4v on juuri tuollainen marisija ja jos meillä ei olisi toista lasta, niin luulisin, että se on minun vikani, että olen hänet kasvattanut tuollaiseksi. Onneksi toisesta lapsesta huomaan jo hyvin erilaisen luonteen joten täytyy tuon marisemisen olla jonkin verran luonnekysymyskin, varmaan myös ikään liittyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä on liikkeellä... lapseni on 2v...
Meidän kokopäivävinkuja on 1.5-vuotias
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sitä ulinaa, ininää ja välillä suoranaista huutoa kuuntelee päivästä toiseen, niin kyllähän se alkaa tuolla sydänalassa ja pääkopassa tuntua!
Onneksi nyt alkanut jo sanoilla pyytämään mitä haluaa. Tässä vähän yrittänyt " kouluttaa" .
huomannut, että meille muuttaa aina tuollainen 3,5v vinkuja, jos yöunet ovat yhtään vähemmät kuin 12h!
Sitten sitä koko päivä on juuri tota vinkumista, huh huh.
Mutta jos nukkunut hyvin, kaikki menee hienosti ja itse jaksaa tehdä kaikki syömis/pukemis/pitkät kävely hommat. Muuten niissäkin pakko auttaa kun toinen vinkuu ja kiukkuaa niin.
kieltämättä ainainen vinkuna mättää usein.
Tarjoanpa teille uuden näkökulman asiaan.
Kuka heistä ja kuka meistä pyyti saada syntyä tähän maailmaan? Kuka kysyi marisijoilta, että haluatko syntyä tänne maailmaan?
Vituttaahan se jos ei ole pyytänyt saada syntyä tänne että joutuu pukemaan aamulla kurahousut ennen tarhaan lähtöä. Pitääkäähän tämä mielessä kun niitä lapsia väsäätte!!
Mulla samanlainen, mutta 6 v. Ollut aina tuollainen, vauvasta lähtien mikään ei ole ollut "hyvin" vaan ollut ns. vaativa. Ulisee, marisee ja vinkuu aikansa ja lopettaa, kun näkee ettei saa vastakaikua. Huonona päivänä en jaksa kuunnella ja reagoin tavalla tai toisella siihen ja silloin se vaan yltyy. Toisinaan jaksan reagoida oikealla tavalla (mikä se sitten onkaan), toisinaan en jaksa kuunnella koko lasta. Jospa se tästä, mutta siihen en suostu, että olisin hänet tuollaiseksi kasvattanut, tempperamentistä se on kiinni. Tsemppiä.
Varmaan ovat väsyneitä ja kyllästyneitä elämäänsä kun viettävät päiväkodissa pitkät päivät? Ittekin täällä valitatte, miksei pienemmät ihmiset saa valittaa?
Meillä on neljä lasta joista tuo toiseksi nuorin on samanlainen. Aloittaa vinkumisen ja valittamisen heti kun herää ja lopettaa kun menee nukkumaan. Ei itke mutta muuten huutaa ja raivoaa. Valittaa aamupalasta tarjosi sitten ihan mitä vaan niin aina se olisi parasta mitä nyt ei ole. Lähdetään ulos valittaa vaatteista tai ettei just nyt haluaisi lähteä, tosin mikään muukaan ajankohta ei hyvä. Kaupassa valittaa ostoksista kiljuu kamalalla äänellä " Yyyäääkkk, ei ainakaan tuota osteta" sama jatkuu läpi päivien ja viikkojen. Meidän tytöllä ikää muutama kuukausi vajaa 4v ja aloitteli tuossa kesällä tämän. Toivon ja odotan, että jonain kauniina päivänä se loppuu.
En enää juurikaan viitsi kiinnittää huomiota tuohon mankumiseen, ensin minäkin halailin, suukottelin ja hyssyttelin, mutta se vain lisäsi mankumista. Nyt sanon yleensä jos tyhjästä mankuu, että anna mennä vaan kyllä maailmaan ääntä mahtuu, yleensä lopettaa sitten hetken päästä. toki aina ensin tarkistan kun meteli käynnistyy, mikä on hätänä, ettei vaan olkaansa kohauta jos toisella onkin tosi hätä. Mutta otan osaa, ottaa kyllä pattiin välillä pahemman kerran, usein tuntuu että kun pääsisi ulos kylmään kävelemään ilman pipoa, että kuohunta omassa päässä loppuisi.