Ketään paikalla jolla todettu fibromyalgia..?
Miten siis yleensäkin todetaan? Poissulkemalla muita sairauksia?? Ei ilmeisesti näy labroissa tms?
Kommentit (5)
Taudista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Sen verran tiedetään, ettei ole vain korvien välissä oleva juttu.
Mulla sitä epäillään. Oireina helvetilliset säryt käsissä ja selässä. Pääsen jatkotutkimuksiin vasta helmikuussa...
... taisi jäädä vaaditusta kymmenestä kipupisteestä yksi. Kärsin lähes jatkuvasta kolotuksesta ranteissa, kyynärpäissä, nilkoissa ja polvissa. Lääkäri sulki ensin muut reumasairaudet pois ja sen jälkeen totesi fibromyalgian. Noiden kipupisteiden lisäksi kriteerinä oli muistaakseni myös se, että kipua esiintyy kaikissa kehon osissa kun keho jaetaan pysty- ja vaakasuoraan yhtä suuriin osiin. Kipulääkkeistä ei ollut ollut aikaisemmin apua näihin kipuihin, joten lääkäri antoi ainoaksi lääkehoidolliseksi vaihtoehdoksi mielialalääkkeet. Hän mainitsi kuitenkin, että myös liikunnasta voi olla apua. Päätin kokeilla liikuntaa ennen lääkkeitä (olin sitä ennen aikamoinen sohvaperuna) ja lenkkeilyn ja kuntosalitreenin avulla kivut hävisivät täysin. Nyt liikunta on raskauden ja lapsen sytymän myötä jäänyt vähemmälle, mutta kivut eivät ole tulleet takaisin.
... Ei siis näy missään labroissa tms. vaan diagnoosi perustuu täysin potilaan omiin kiputuntemuksiin. Tästä syystä ilmeisesti onkin höpöhöpösairauden maineessa.
Netistä löytyy paljon tietoa, kannattaa googlettaa.
veikkaisin että kirjoittaja on terveydenhuollon ammattilainen. Työssähän näitä asioita ei voi ääneen potilaille sanoa, mutta juuri noin se asia oikeasti on.
Ja liikkeelle käskyttäminen on oikeasti hyvä konsti, sellainen vähän kätketty käsky ottaa itseään niskasta kiinni ;) Mutta harva fibromyalgikko niin tekee, koska " taudinkuvaan" nimenomaan kuuluu sellainen psyyke että potilaat tuppaavat jäämään sinne sängyn pohjalle, voivottelemaan ja valittamaan, passuuttamaan itseään jne. Yleensä fibromyalgikoilla on lähes kaikilla jonkinasteinen masennus ja aika monet ovat ylipainoisia. Mitään ei haluta tehdä itse, vaan muiden pitäisi passata ja asenne on ylipäänsä sellainen itseään voivotteleva.
Mutta juu, toki potilaille on usein kyseessä " todellinen vaiva" siinä mielessä että harva potilas tiedostaa itsessään tätä problematiikkaa ja vielä harvempi tunnustaa sen että voisi itse " ottaa itseään niskasta kiinni" . Terveydenhuollon konstit ovat oikeasti aika vähissä jos potilas itse ei haluakaan parantua eikä minkäänlaista motivaatiota ole tehdä asialle itse yhtään mitään vaan ainoa toive on olla passattavana ja saada eläkepaperit.
Eli kun ihmisestä ei löydetä mitään " oikeaa" vikaa, mutta halutaan antaa joku diagnoosi jotta tutkimuksissa ravaaminen loppuisi ja saataisiin potilas tyytyväiseksi. Periaatteessa kai jotain " diagnostisia kriteereitä" on olemassa, siis sellaisia kipupisteitä joista painamalla kuuluu sattua, mutta oikeasti niitäkään ei noudateta vaan diagnoosin saa kun on tarpeeksi hullu, ei lopeta tutkimuksissa ravaamista eikä mitään muuta tautia löydy.
Käytännössä Fibromyalgia, Paniikkihäiriö ja Hiivasyndrooma ovat lääkäreille sama kuin " Älä koske!" , eli hullu potilas joka tulee luulosairauksien vuoksi vastaanotolle, ei koskaan parane ja jolta ei oikeasti koskaan löydy mitään kunnon tautia ;)