Onko lähipiirisi uusperheet onnistuneita?

ja nimenomaan ajtauksena se, että se uusi lapsi jotenkin sinetöisi liiton, vaikka mitään edellisten liittojen virheitä ei ole käsitelty ja se eron käsittelykin on vielä hyvin pahast kesken.

Vierailija:

Kun moni täällä ihmettelee että onko sitä pakko heti alkaa uuden miehen kanssa lapsia tehdä. Ei välttämättä ole tarkoitus ja ehkäisyäkin käytetään mutta se kun ei ole ikinä 100% varmaa ja abortti taas on myös väärin valtaosan mielestä. Ilmeisesti pitäisi siis alkaa varmuuden vuoksi selibaattiin jos haluaa olla täysin varma ettei enempää lapsia tule. Toinen juttu on se että eron syy voi olla hyvinkin yksipuolinen, jolle toinen ei todellakaan mahda mitään. Kukaan ei voi tietää milloin mies lähtee kävelemään, vaikka olisi oltu 20v yhdessä ja vaikka kuinka olisi kuvitellut toisen tuntevansa. Sitä vaan ei usko ennenkuin omalle kohdalle sattuu. Yhteenvetona voisin todeta että asiaa tai ihmisiä tuntematta ei kannata lähteä tuomitsemaan kaikkia yksinhuoltajia sellaisiksi ja tälläisiksi, puhumattakaan sitten kun mukaan lasketaan lesket ym.

Lapsia kohdellaan periaatteessa samanarvoisesti, mutta aivan samassa tilanteessa he eivät kuitenkaan ole.



Nuorin lapsista suree sitä, kun hänen isommat sisarpuolet pääsevät joka kesä kuukaudeksi maalle bioisän luokse. Siellä heillä on omat hevoset ja koirat. Ja tämä pikkuinen tyttö jää vanhempiensa kanssa kotiin kaupunkiin. Toki vanhemmat koettaa parhaansa mukaan viettää aikaa tämän lapsen kanssa, mutta tämän kuukauden lapsi viettää tarhassa ja vanhemmat töissä.



Arkisin lapset ovat siis täysin samanarvoisia, heillä on samat säännöt, samanlaiset vaatteet ja muut. Mutta silti isommilla on omat hevoset ja koirat odottamassa heitä lomille...

roihauttaa ilmiriidat!

Isällä 3 lasta, äidillä 1 ja sitten minä yhteisenä. Nyt ovat olleet 30 vuotta naimisissa onnistuneesti.

Teemme kaikkemme saadaksemme tämän toimimaan, esim. olemme uskollisia, rehellisiä, asetamme perheen etusijalle ja karsimme omia menoja. On toiminut 5 vuotta paremmin kun yksikään aikaisemmista suhteistani.

itsellänikin uusperhe, tosin ei ole yhteisiä lapsia, eli en tiedä kelpaako av:lla uusperheeksi...

Olen myös itse uusperheestä ja täytyy todeta, että huikentelevaisen äitini ja (nykyään hyvinkin) tunneköyhän isäni ydinperhe ei todellakaan ollut kadehdittava. Onneksi erosivat ja isäni löysi uuden ihmisen, joka oli minulle luotettava aikuinen. Erilainen kuin äitini ja/mutta paljon parempi kuin ei mitään, koska äitini halusi rillutella maailmalla, eikä siis huoltaa minua. Nykyään tuokin liitto on päättynyt eroon 30 vuoden jälkeen, mutten näe siinä mitään perustetta sille, että uusperhe ei voisi olla onnellinen kunnes kuolema erottaa.

Sellainen kommentti oli myös jossakin, että on jotenkin huono asia, että uusperheessä ei ehditä olla kahdestaan (siis mies ja nainen) ennen lapsia. Minusta lasten mukana ole alusta asti ei ole ollenkaan huono asia. Av:llakinhan on ollut monia ketjuja siitä, että elämä muuttuu kun tulee lapsi ja olisi velvollisuuksia mutta mies vaan tekee omia juttujaan niinkuin ennenkin jne. eikä haluta osallistua perheen arkeen.

sitä saattaa myös samalla pelätä sitä omien lasten haavoittuvuutta niin paljon, ettei yritäkään tulla toimeen omien tai kumppanin negatiivisten tunteiden kanssa. Niitähän tulee, ja niistä kyllä selviääkin, mutta kaikki eivät uskalla yrittää.



Ja jos molemmat yrittävät suojella omia lapsiaan kumppanilta, eivät lapset pääse tähän koskaan oikein tutustumaan. Eikä kumppanikaan saa luoda sitten normaalia yhteyttä lapsiin, kun se on heidän vanhempansa säätelemää

Sitten tapasi mut, puhu mut pyörryksiin, kihlasi, saattoi raskaaksi ja onnellista yhteisoloa on takana 7 vuotta.



Oppi rakastamaan myös mun lastani, ja ainoa kriisi meillä on ollut kun seurustelua oli puoli vuotta, ja hän alkoi panikoimaan onko hänestä sittenkään perhe-elämään. Päätti lähteä leikkiin mukaan, ja siitä päätöksestä kuukauden päästä päätettiin hääpäivä ja jätettiin ehkäisy..

Minulla 2 lasta ja yhteisiä 2.

hassua minusta on, kun joku kirjoitti perintöriidoista. Itse olen jo yli neljänkymmenen, eikä meillä ainakaan vielä ole ydinperheessäkään mikään perinnönjako ajankohtainen.

vain tätä hetkeä. Kypsää.

ajatteletko sinä sitten tosiaan jo tulevia perintöjä?

ja teen ratkaisuni niin, ettei niistä synny kerrannaisvaikutuksia seuraaville polville.



Jokainen epämääräinen ja hätiköity uusperheviritelmä yleensä näkyy vielä pitkään myöhemminkin ja epätasa-arvoiset sisaruussuhteet luovat vuosikymmenien sukuriitoja.



77

ja " lyödä vapaaehtoisesti päätään seinään" . Uusperheissä on sellainen vika ,että kummatkin vanhemmista ovat puolustuskannalla omiin lapsiinsa ja toisaalta taas ulkopuolisten odotukset ovat kohtuuttomat. Mummot , mammat ja kumminkaimat arvostelevat ja kikkailevat ,sekä myös arvottavat eli laittavat lapset arvojärjestykseen. Kukaan sukulaisista ei kohtele lapsia samanarvoisesti. Toinen lapsi viedään etelän lomalle ja toinen jätetään rannallle ruikuttamaan ,kun se ei kuulu omaan sukuun. Toiselle taas tiuskitaan , kun se nyt ei satu kuulumaan omaan sukuun yms.

Kannattaa todella miettiä enne kuin eroaa siitä ensimmäisestä. Kun on tarpeekis iäkäs ,on eronneella jäljellä melkeinpä vain " lapsellisia" miehiä tai naisia.

minä ja sisarukseni olemme ydinperheestä. Esikoisena tiukassa rahatilanteessa opiskelin opintolainalla, enkä kotona asuessani saanut koskaan mitään, kun ei ollut rahaa. Huomattavasti nuorempia sisaruksiani on kuljetettu ympäri maapalloa matkoilla, ja opinnot kustannettu vanhempien rahoilla. Joten ei se talous ihan tasa-arvoinen ole ydinperheessäkään elävillä.

mutta ei uusperheasetelma tuota ainakaan helpota.



77

1. perhe: isällä lapsi, yksi yhteinen lapsi. Isä jäänyt leskeksi kun lapsen äiti kuoli, siksi ainoa äiti on isän uusi vaimo eikä tule tappeluja



2. perhe: äidillä yksi lapsi, kolme yhteistä. Äidin lapsi käy isällään joka toinen viikonloppu ja juhlapyhistä riitelevät kaikki



3. perhe: isällä yksi lapsi, äidillä yksi lapsi, ei yhteisiä. Molemman lapsen etävanhempi on erittäin kärmeissään siitä että lapsi asuu vieraan naisen/miehen katon alla ja katkeria riitoja usein



4. perhe:äidillä kolme lasta, isällä ei yhtään, ei yhteisiä lapsia. Lapsipuolet riitaavat jatkuvasti isäpuolen kanssa ja äitipuoli ei halua olla kummankaan puolella enempää.

sen kanssa ainut mahdollinen tapa elää, on sellainen, että pönkittää vanhan liiton rakenteita. Eli ollaan kuin ennenkin, mutta ei seksiä eikä yhteistä asumista. Mutta ei myöskään mitään uutta elämää, uutta kumppania, uutta perhettä. Voisi tulla jotain mustasukkaisuuksia, ja sitä kun ei ihminen (varsinkaan eroperheen jäsen) voi kestää, niin kannattaa jättää väliin.

mutta eihän se ole sama asia kuin ydinperhe- ydonperheessä lapsi näkee vaikka ruokapöydässä perheensä; vanhemmat ja sisarukset- uusperheestä lapselta puuttuu AINA joku perheenjäsen- hän ei siis voi nauttia sitä turvaa ja yhteenkuuluvuutta mikä ydinperheessä on mahdollista. Tunnen tasan yhden uusperheen- joka toivotti pöytään myös exät- mutta hekin erosivat.



lasten näkökulmasta uusperheeseen liittyy aina jonkun poissaolo ja kaipaus. Mutta eihän se tietenkään tarkoita että elämä olisi pielessä. Mutta se ero on. Kun taas äidille uusperhe voi ollakin eheä perhe.



No- onhan elämässä sitten ihan oikeesti traagisiakin asioita- siitä ei kuitenkaan liene useimmiten uusperheessä kyse.

[/quote]

Mun on pakko sanoo etten nyt oo ihan samaa mieltä. Ite oon kasvanu uusperheessä ja pakko sanoo että vasta sen jälkeen kun äitini löysi uuden miehen on minulle ollut tunne siitä että on olemassa " oikeita perheitä" . Biologinen isä ei ole ollut millään tavalla paha meitä lapsia kohtaan, mutta äitiä kohtaan kyllä. Voin itse pahoin ku näin miten äitiin sattui. Se oli huojentava tunne kun sitä biologista ei enää ollut mukana jokapäiväisessä elämässä. Sitten kun äidin nykyinen mies tuli mukaan olin tietenkin aluksi hyvin epäluuloinen, mutta kun huomasin miten paljon hän välitti ja rakasti äitiäni ja huolehti meistä lapsista en voinut olla muuta kuin onnellinen. Tästä kaikesta on jo toista kymmentä vuotta ja nykyisin on biologisella isälläni jo uusi vaimo ja kaksi pientä lasta ja äitini on edelleen tämän saman " uuden" miehen kanssa. Tulemme kaikki keskenämme toimeen ja pystymme olemaan samassa tilassa. Mutta kyllä tämä äidin nykyinen on minulle ja veljelleni enemmän " isä" kuin biologinen koskaan. Ja hänen ja äitini ansiosta ja hieman myös biologisen uuden avioliiton myötä on itsellä säilynyt usko perheeseen ja avioliittoon. Oli se perhe sitten " ydin- tai uusioperhe" .

Myös siitä olen saanut itse uskotoa ja toivoa siihen että oma uusi liitto toimisi. Itsellä on lapsi ja samoin miehellä, ongelmia on tietenkin mutta niitä on jokaisessa perheessä. =)

Kuinka moni uusperheen äiti olisi ihan oikeasti valmis ottamaan luokseen vielä miehen entisen liiton ei-biologisia lapsia, jos talossa on jo oma yhteinen, oma edellisen liiton ja kaksi miehen ex-liiton? Veikkaanpa, ettei juuri kukaan.

Siinä se uusperheen eron hankaluus just on, pitäisi pystyä ajattelemaan ihan kamalan pitkälle vaikutuksia kaikkeen ja kaikkiin, ja se ei yleensä ole ihan jo käytännön syistä mahdollista.

on miehen poika asunut isänsä kanssa erosta lähtien ja minä olen ollut kuvioissa mukana kohta 11v Meiläl on nyt kaksi yhteistäkin lasta ja kaikkia kasvatetaan tasapuolisesti, koska se miehenkin poika tuntuu omalta. Pojan äidin kanssa sujuu myös asiat hyvin, mistä olen todella iloinen. Hänellä on myös uusia lapsia uudesta liitosta.