Jotenkin pelottavaa mikä valta Tehyllä on.
Hoitajat innoissaan laittoivat nimensä irtisanoutumislistaan koska uskoivat siten saavansa isomman palkankorotuksen. Ja nyt ovat mediassa alkaneet puhua etteivät oikeasti uskoneet tilanteen johtavan tähän. Osa pelkää työpaikkansa puolesta ja osa huolissaan miten potilaita kuolee.
Kommentit (64)
Mielestäni jos tehy oli tosissaan, niin nyt se nähdään. Mielestäni uhkailija on pelkkä pelkuri, mutta joka tekee uhkailun mukaisesti, on palkkansa ansainnut.
Tämä juttu pitäisi kestää vielä ainakin kuukauden tai kaksi, jotta nähtäisiin todella, mitä tapahtuu.
Kyllä meilläkin joskus lääkäriä tarvitaan, mutta emme ole sitä yleensä muutenkaan saaneet. Lakko tuskin vaikuttaa asiaan. Kerrankin lähetin miehen ambulanssilla sairaalaan, kun hän oli ollut kolme kuukautta kivuissa ja lääkärin aikaa ei annettu. Lapselle on annettu kaksi kertaa terveydenhoitajan aika ja vasta kolmannella kerralla hän sai lääkärin ajan ja oikean hoidon vaivaansa. Eli tavallaan tilanne ei vaikuta meidän perheeseen lainkaan. Hoitoa emme ole saaneet ilman tätä työtaisteluakaan, joten on ihan mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu, kun hoitajat irtisanoutuvat:)
Eniten minua pelottaa se, mitä aikoo lastentarhanopettajat ja lastenhoitajat toimia ensi vuonna. Ja miten sen jälkeen poliisit ja palomiehet. Ja niin edelleen.
Ystäväni on päiväkodin johtaja. Hän on liki 50 v, ja hän on uransa huipulla. Hän kantaa vastuun liki 200 lapsesta ja monesta alaisesta. Hänen palkkansa on 2300 e kuussa. Ja hän on päiväkodin kovapalkkaisin.
miten niin syy on hallituksen? Eihän valtio maksa palkkoja, vaan kunnat.
Siis ottamatta kantaa sen oikeuteen. Eli samasta työstä maksettaisiin palkkaa sen mukaan, mihin liittoon kuuluu. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kaikki vaihtaisivat liittoa aina sen mukaan, kuka on neuvotellut parhaat edut. Jatkossa kaikki hoitsut olsivat esim. Tehyssä ja näin ollen saisivat Tehyn neuvottelemaa palkkaa. Yhtäkkiä se palkankorotus jakautuisikin 110 000 Tehyn jäsenen sijasta n 170 000 ihmiselle (tässä vain mukana Super ja Tehy). PIkainen laskutoimitus kertoo että kuukausitasolla kulu kunnille olisi 400 euron korotuksella n. 68 miljoonaa euroa ilman maksettavia sivukuluja ym. Toki tästä palautuu ehkä 20 milj. takaisin veroina, mutta siltikin joka vuosi n. puoli miljardia ylimääräistä (40 milj. x 12) palkankorotuskuluina.
Toivottavasti en ollut laskelmineni ihan hakoteillä, enkä ota kantaa palkkavaatimusten oikeellisuuteen, mutta ihan käytännön tasolla mietin sitä, että miten Tehy aikoo työtaistelullaan vaikuttaa siihen, että meillä on terveydenhuoltoa jatkossakin, jos se hakee näin järjettömiä korotuksia. Nytkin Tehylle luvattu korotus aiheuttaa sen, että kuntien talous on aika hurjalla mallilla. Vaikka valtiolla olisikin rahaa, ei se ole kuntien käytössä, vaan siellä eletään sillä rahalla mitä valtiolta tulee.
Ja nuo korotuksethan ei ole mitään kertaluonteisia, vaan joka kuukausi, vaikuttaen lisiin, eläkkeisiin, lomarahoihin, jotka tietysti kasvavat peruspalkan kasvaessa.
tärkeäää työtä tekevät tulevat perässä ja vaativat parempaa palkkausta.
ei saa Superille annettua korotusta!
No, ei nyt varsinaista minuakaan pelota. Tuleenhan sitten minunkin palkkani nousemaan samassa suhteessa. Ja mieheni palkka, vaikka nyt se neljä tonnia on ihan hyvä palkka, mutta kyllähän nyt hänenkin liittonsa vaatii myös samansuuntaista korotusta. Totta kai vaatii, tyhmiähän he olisivat, jos ei vaatisi.
Sääli vain, että inflaatio nousee monta prosenttia.
65
Tulevaisuudessa myös lastentarhoissa, kouluissa, kerhoissa, kulttuuri ja sivistytyössä yms. kanssa palkat nousuun!
Ja korotuksen saajia on monta. Vai sanooko Tehy että me ei oteta enää lisää jäseniä. Miksi sitten Tehyn ne jäsenet, jotka eivät osallistuneet työtaisteluun saavat korotuksen? Entä ne, jotka ovat pettyneet Superin toimintaan, eikö heitä oteta teidän kavereiksi?
Etkö tosiaankaan näe tuossa katastrofin aineksia?
sepä tässä onkin niin kummallista, mitä tapahtuu Euroopassa? Eikö täällä kaikilla aloilla pitäisi olla koko EU-laajuisesti samapalkka järjestelmä?
Ja niinhän se kokoomus ennen vaaleja hövelisti lupaili, jotta pääsi valtaan ja sinne hallitukseen...
Valtiolla on valta myöntää määrärahoja myös esim. Fortumin johtoryhmään kuuluville muutamalle henkilölle, jotka yhdessä tienaavat aika monta kymmentä miljoonaa euroa optioina. Eli kyse on vain ja ainoastaan hallituksen arvovalinnasta.
Ja puisto on tyhjänpanttina hyvillä rakennusmailla nyt sitten. Siellä on kukkia ja kiviä ja puisia aitoja.
Että on se vähän siitäkin, mihin kunta rahansa tykkää hassata... (sillä 5 miljuunalla olis varmaan jo parit hoitajien palkat maksellut!)
Onko nää kateelliset tietoisia todellisista luvuista?! Vähän rapeella 2000 eurolla en minä joutuisi tekemään, kuin kolmisen tuntia päivässä, tai vaihtoehtoisesti vajaan pari viikkoa kuussa töitä. Ja tämä on siis se raha, johon hoitajat olisivat TYYTYVÄISIÄ... Että en ymmärrä miksi olla kateellinen heille.
Tuen Tehyn taistelua täysin!
Vierailija:
tarvi sitäkään enää katsella. Vuonot kutsuvat : D
että hyvinvointiyhteiskunnassa mistään ei tarvitse itse maksaa oikein mitään, saa puoli-ilmaisen terveydenhoidon, koulutuksen, lastenhoidon, ja sitten märistään kun veroja pitää maksaa...
Onko se oikeasti oikein, että vuoden työssäolon jälkeen mun mies tienaa 3500e/kk (Brutto) ihan yhtä pitkällä koulutuksella kuin hoitsut ja työpaikalla on vimpan päälle kaikki ergonomia-asiat sun muut työssä viihtymiset hoidettu.
Voihan sitä sanoa, että mitäs ryhtyivät hoitsuiksi, mutta kun nythän ollaan tulossa siihen tianteeseen, että hoitsut itsekin miettivät, että ei tässä ole järkeä ja vaihtavat alaa. Ikävä fakta se vaan on, että ei tämä maa toimi ilman sitä osaavaa hoitohenkilökuntaa, opettajia ja lastenhoitajia, ja siitäkin työstä pitää maksaa.
Pelottavaa on myös se, että uskotaan niin ehdottomasti parin ihmisen sanomisiin. Tosiasiassa tällä hetkellä työskentelee sairaanhoitajina alle 100 Suomessa koulutuksen saanutta.
Keski-Euroopassa joissakin maissa sairaanhoitajalla on euromääräisesti parempi palkka -mutta ei yhtä ostovoimaa kuin Suomessa. Myös terveydenhuollosta joutuu maksamaan, ilmaista terveydenhuoltoa ei ole juurikaan muualla kuin Suomessa.
Mikäli halutaan pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaa, niin tehyn vaatimiin korotuksiin ei ole varaa. Vaihtoehtoina on ajaa hoitoala entistä ahtaammalle tai alkaa yksityistää terveydenhuoltoa, jolloin edullisempi vaihtoehto on köyhien käytettävissä ja varakkaammat saavat hoitoa yksityisen kautta. Tästä on maailmalla lukuisasti esimerkkejä. Eikä sitä pidetä missään hyvänä, päinvastoin ihaillaan Suomen hyvinvointimallia.
Puheet ulkomaille lähdöstä ovat valitettavasti muutaman lapsellisen typerää mankumista -eikä asioita ole kuitenkaan selvitetty todellisuudessa. Esim Norjaan lähtijöiden kannattaa tutstua ainakin BKT lukuihin, ostovoimaan, asuntotilanteeseen ja jos on lapsia alueen mahdollisuuksiin tarjota palveluja. Itselläni on kaksikin ystävää, jotka tulivat pettyneinä takaisin kun luvattiin kuu taivaalta eikä sitä sitten näkynytkään...
Tosiasiassa esim. Englannissa tai Norjassakin pärjää hyvin vain ne, joilla on HYVIN ansaitseva mies mukana. Lisäksi miehellä täytyy olla työpaikan työsuhde-edut perheen käytettävissä, sillä sairaanhoitajana niitä ei ole.
Vai että inflaatio sidottu euroon. Apua, nyt tulee naurun jälkeen itku. Hoitajien sivistystason ollessa tuon kirjoittajan tasolla alan todella olla huolissani terveydenhuollon tilasta.
Kansantalouden pikakurssi hoitajakouluihin, kiitos!
Vierailija:
sepä tässä onkin niin kummallista, mitä tapahtuu Euroopassa? Eikö täällä kaikilla aloilla pitäisi olla koko EU-laajuisesti samapalkka järjestelmä?
Ja ristiriidassa terveen järjen kanssa.
tarvi sitäkään enää katsella. Vuonot kutsuvat : D
valta johtajalla on.
On johtaja, joka on vahva ja radikaali. Sellaista on aina seurattu, kautta historian.
Olen vahvasti koko tämän sopan vastustaja, mutta Pesolan toimintaa ei voi kuin ihailla. Hänen riskinottokykynsä on huippuluokkaa.
Voidaanhan me vaihtaa koko hoitotyön nimi pakkotyöksi ja kaikki vaan takaisin töihin. Kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä :)