Jotenkin pelottavaa mikä valta Tehyllä on.
Hoitajat innoissaan laittoivat nimensä irtisanoutumislistaan koska uskoivat siten saavansa isomman palkankorotuksen. Ja nyt ovat mediassa alkaneet puhua etteivät oikeasti uskoneet tilanteen johtavan tähän. Osa pelkää työpaikkansa puolesta ja osa huolissaan miten potilaita kuolee.
Kommentit (64)
vaan haluja siihen ei ole ollut, kun on tiennyt PAKKOlain väsäyksestä.
n 100 lahjaa jouluna, niin vähänkö vitutti, kun kolme kaveria antoi viime jouluna vuohen kehitysmaahan mun nimissä! Kun se oli MUN lahja! Mun mun mun! KAikki mulle!
Kaikki muut tuntemani ihmiset ovat tehyn kannalla.
arvoisena, tukevat Tehyn vaatimuksia.
In a perfect world, joo. Onneksi ei tarvitse olla päättäjä eduskunnasa. Muistan lukeneeni jonkun idealistin haastettelun, että hänen silmänsä avautuivat eduskunnassa, kun näki, mihin kaikkeen se raha pitikään riittää. Kukkaron reunalla roikkuu paljon ihmisiä. Tyhjästä on paha nyhjästä.
23
kivoja ja noudattaneet kutsumustaan.
Että muutkin alat alkavat ajaa samalla metodilla omia työtaistelujaan? Ja mikä estäisi esim. Tehyä tekemästä tämän saman taas kahden vuoden päästä? Tällä kiristysperiaatteella olisi voinut vaikka samantien vaatia 1000 euron korotusta....
Ja jos lähtee, niin takuuvarmasti vain, että jatkossa työskentelee ulkomailla jossa orjalakeja ei ole.
Nyt Tehy yritti kiertää sen velvoitteen joten oli pakko säätää laki ettei ihmisiä kuole! Se ei todellakaan ole mitään orjatyötä jos pyritään turvaamaan viattomien ihmisten henki ja terveys. Saahan siitä vielä hyvin palkkaakin.
Nyt loppu nynnyily. Naisille maksetaan vähän koska he sallivat sen.
(jonka seurausta yhteiskunta maksaa vielä pitkään).
oli sdp etunenässä laatimassa vastaavaa lakiehdotusta. Koska päivänselvää, ettei rajoja voida jättää auki.
Voi mitä kaksinaismoralismia sdp:ltä...
julkisesti itkivät tv:ssä, että meille kans byhäää..
ihme kun laki ei tullut
Vierailija:
Että muutkin alat alkavat ajaa samalla metodilla omia työtaistelujaan? Ja mikä estäisi esim. Tehyä tekemästä tämän saman taas kahden vuoden päästä? Tällä kiristysperiaatteella olisi voinut vaikka samantien vaatia 1000 euron korotusta....
Toimikaa niin kuin se mies joka sanoi ennen maksavansa sakot kuin menevänsä töihin.
euroja mutta eilen jossain ohjelmassa kerrottiin että ne on 1-2 kk:en palkan suuruisia joten ei ihan pikkusumma. Liitto tuskin niitä maksaa koska silloin yllyttää rikokseen.
Näitä yksityisiä henkilöitä voi olla vaikka sata kerralla yhdessä työpaikassa ja mikään laki ei voi sitä estää.
Haluan nähdä sen yhteiskunnan, jossa poliisit taluttavat hoitajia töihin haettuaan ne ensin kotootaan. Ja vaikka vielä joutuisikin työpaikalle voi ilmoittaa menevänsä työpaikka lääkärille ja sanoa olevansa ahdistunut, koska on pakotettu töihin ja kokee ettei ole kontrollia omaan elämään. Lisäksi voi vähän vihjaista, että on juonut alkoholia nyt eronneena runsaasti. Voisikohan silloin naukkailla vähän sairaalan pihalla kahvitauolla? Entä saako orjatyöstä sairaslomakorvaukset? Kertyykö eläke? Miten käy työttömyyturvan?
Ei ole todellakaan mietitty loppuun.
Minä ainakin menisin, jos olisin hoitsu.
Lasten sairaan hoito on yhteiskunnallisesti todella tuottavaa työtä. Samoin kuin kasvatus ja koulutuskin. Kuka meillä tekee tulevaisuudessa mitään teollisuuden " oikeasti" tuottavia töitä, jos ei ole ihmisiä siihen?
Jos vanhukset eivät ole kunnossa joutuu joku suvusta jäämään kotiin hoitamaan heitä. Silloin taas yhteiskunnallinen tuottavuus laskee. Hoitajien työn tuottavuus ei näy suoraan sairaalassa (tietenkin näkyy sieltä kotiutuvina), vaan välillisesti näissä " tuottavissa" töissä, kun tulee vähemmän sairaspoissaoloja (myös omaishoidosta), on parempi kuntoista väkeä, joka silloin tuottaa enemmän.
Yhteiskunnalle on tärkeää, että kaikkien alojen työt hoidetaan hyvin. Jos joku ala romutetaan seuraa siitä dominoefekti muille aloille. -> tuottavuus laskee -> kansantalous laskee