Listatkaa psykopaatin ennakkomerkit?
ihan vain että mahdollisimman moni osaisi varautua ennen kuin alkavat suhteeseen kyseisten tyyppien kanssa! Itse olen välttänyt sekopääksi osoittautuneen mustasukkaisen miehen kun aloin ihmetellä hänen puoleltaan jo ensitreffeillä syntynyttä voimakasta " rakkautta" , (esim rakkaudentunnustus 3:n pvän tapailun jälkeen) ihailevien tekstiviestien määrää ja itsesäälistä itkeskelyä hänen exänsä " julmuudesta" . Joku raukka sitten retkahti samaan tyyppiin ikävin seurauksin, tiedän hänen olevan edelleen ahdisteltavana vaikka suhde on päättynyt jo vuosia sitten.
Kommentit (6)
hänen kunniaansa on puolustettava
ei kestä, jos joku muu osoittaa kiinnostusta kumppanille
estää normaalit sukulaissuhteet
kaikkien konfliktien syy on kaukana hänestä
muut eivät ymmärrä häntä
hänen monet entiset ystävänsä ovat muuttuneet kusipäiksi yhtäkkiä
pitää itseään aina esillä
toi väite on niin paikkaansa pitävä kyseisen ihmistyypin kohdalla! Se alkaa usein sillä että tyyppi alustaa menettäneensä uskonsa ihmisiin (ja varsinkin naisiin) sillä yksi toisensa jälkeen on osoittautunut petturiksi. Hän toivoo sinusta lohduttajaa ja pelastavaa enkeliä. Samaan hengen vetoon hän vakuuttelee huomaavansa että olet jotenkin erilainen kuin muut.
http: //www. testimaa. com/testi. php?t=psyko
Vain hänen uhrinsa tietävät, että se kaikki on vain pintaa.
Nimim. uhri
Hän on mestari vaistoamaan, mitä toinen haluaa, ja toimimaan sen mukaan. Kunnes saalis on koukussa ja on aika aloittaa hyväksikäyttö.
Varoitusmerkkejä ovat:
- useat työpaikat, joista on lähtenyt epäselvissä olosuhteissa
- rikkoutuneet ystävyyssuhteet
- välit lapsuudenkotiin huonot, esim. ei avaimia sinne
- suhteita ja lapsia useiden kumppaneiden kanssa
- suhtautuu avoimen halveksivasti kaikenlaisiin sääntöihin
- kerskuu tekemillään pikku huijauksilla tai sillä kuinka on puhumalla saanut etua, esim. hyvin toimeentulevana saanut sossusta tukea
- ei mielellään puhu koulumenestyksestään, joka usein on vaatimaton (joskaan ei välttämättä)
- aika tyypillistä on myös yletön eläinrakkaus, esim. julistaa rakastavansa koiria. Niinpä niin - ihmisiä hän ei pysty rakastamaan.
-aina oikeassa(omasta mielestään)
-välittää vain itsestään
-esillä porukassa
-teennäinen
-valehtelee ja uskoo valheisiin jopa itse
-suuruuden hullu........